Kirjoitin äskettäin artikkelin Vasogen-yhtiön immuniteettiä säätelevän terapian käytöstä kroonisten sydänhäiriöiden hoidossa. Pidän Vasogenin terapiaa hyvin kehnona otsoniterapiamuotona, mutta tutkimus oli mainitsemisen arvoinen kahdesta syystä. Ensinnäkin se oli valtavan laaja kaksoissokkoperiaatteella suoritettu tutkimus. Toisekseen se julkaistiin hyvin arvostetussa ja vaikutusvaltaisessa Lancet-lehdessä. Annoin aiemmin ymmärtää, ettei Lancetin kaltaisessa julkaisuissa ole aiemmin julkaistu vastaavia otsoniterapiatutkimuksia. Tämä ei suinkaan […]
Read More
Luuydintulehdus eli osteomyeliitti syntyy tavallisesti samanaikaisesti kun bakteereja, yleisimmin stafylokokkeja, kulkeutuu muualla olevasta märkäpesäkkeestä veren kautta luuytimeen tai luukalvoon. Luukalvon tulehdus on nimeltään periostiitti. Bakteerit voivat myös tunkeutua luuhun ulkoapäin avomurtuman kautta. Tulehdusreaktioon liittyy korkea kuume, ja tulehduskohta turpoaa tuskallisesti. Hoitona ovat lepo ja antibiootit. Jos tulehdus pääsee kroonistumaan, syntyy varsinainen luumätä, jonka hoitona on usein […]
Read More
Näillä sivuillani en ole koskaan kirjoittanut mitään Vasogen-yhtiön kehittämästä immuniteettiä säätelevästä terapiasta. Kyseinen terapiamuoto muistuttaa hyvin paljon suppeaa otsoni-autohemoterapiaa, jossa noin 10 ml verta käsitellään antiogoakulantilla, otsonoidaan ja injektoidaan lihakseen (yleensä pakaraan). Vasogenin terapiassa tätä hoitoa tehdään eräänlaisella laitteella, joka altistaa veren otsonin lisäksi UV-säteilylle ja 42,5 asteen lämmölle 20 minuutiksi. Käytetty otsonipitoisuus vaihtelee 15-35 […]
Read More
Ne henkilöt, jotka ovat viimeisen kahden vuoden aikana olleet kuuntelemassa luentojani, saattavat muistaa niissä esitettyjä kuvia eläinkokeista syövänhoidoista. Kuvat ovat koskeneet jänisten korvaan istutettuja kasvaimia, joita sittemmin oli hoidettu otsoniterapialla. Sain kuvat tutkimusta johtavalta tri Siegfried Schulzilta, joka toimii saksalaisen Marburgin yliopiston eläinlääketieteen professorina. Schulz lähetti kuvat minulle pääsiäistervehdyksenä keväällä 2006, ja kertoi niiden esittävän […]
Read More
Colitis ulcerosa ja Crohnin tauti ovat kroonisia suoliston tulehdussairauksia. Molempia esiintyy lähinnä teollistuneissa länsimaissa niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin. Colitis ulcerosa eli haavainen paksusuolentulehdus on sairaus, joka sijaitsee tavallisesti sekä paksusuolen että peräsuolen alueella. Crohnin tauti voi esiintyä missä tahansa ruoansulatuskanavan alueella, yleisimmin kuitenkin ohutsuolessa, varsinkin sen loppuosassa tai paksusuolessa. Molemmissa taudeissa tavallisimpia oireita ovat alavatsakivut, […]
Read More
Eläinlääketieteestä ilmestyy silloin tällöin uusia otsoniterapiatutkimuksia. Uusin niistä julkaistiin hiljattain Revista Electrónica de Clínica Veterinaria –lehdessä. Tutkimuksessa (Vigna & Menéndez 2007) hoidettiin kissojen eri silmäsairauksia kuubalaisella otsonoidulla auringonkukkaöljyllä (Oleozon), josta oli kehitetty silmätippoja. Tutkimus tehtiin Italian Imolassa sijaitsevalla yksityisellä eläinklinikalla. Siinä oli mukana yhteensä 59 eri silmäsairauksista kärsivää kissaa. Kissoista 32 oli peräisin Imolan löytöeläinkeskuksesta […]
Read More
Glioblastooma kuuluu pahimman luokan aivokasvaimiin. Yleensä potilaan elinaika on diagnoosin jälkeen vain joitakin kuukausia. Tehokasta hoitoa ei tunneta, joskin sekä sädehoidolla että sytostaateilla yritetään usein lisätä potilaan elinaikaa. Tavallisimmin glioblastoomaa löydetään 40–55 -vuotiailta miehiltä, mutta tilastoista poiketen kerron tässä eräästä 32-vuotiaasta naisesta, jolla todettiin kyseinen tauti. Italialaiset lääkärit Maria Teresa Iabichellan johdolla hoitivat tätä potilasta […]
Read More
Vaikka olen haalinut tutkimustietoa otsoniterapioista jo useiden vuosien ajan, aina tuntuu löytyvän jotain uutta. Uusien tutkimusten lisäksi löydän joskus ikivanhojakin artikkeleita. Sellaiseksi voidaan luokitella äskettäin löytämäni raportti (Greenbergen & Helfert 1941), joka julkaistiin vuonna 1941 American Journal of Surgery –lehdessä. Siinä he raportoivat erittäin hyvistä tuloksistaan munuaistuberkuloosia sairastavien potilaiden leikkauskomplikaatioiden hoidossa. Tuberkuloosi on Mycobacterium tuberculosis […]
Read More
Otsoniterapia.net –sivuston ei ole tarkoitus kilpailla iltapäivälehtien viihdesivujen kanssa. Siitä huolimatta rohkenen taas kerran mainita julkisuuden henkilöstä, joka on hiljattain aloittanut otsoniterapian. Syyskuun loppupuolella kirjoitin Red Hot Chili Peppers –yhtyeen laulajasta Anthony Kiedisistä, joka oli menestyksellisesti hoidattanut C-hepatiittitartuntaansa. Kiedis mainitsi, miten hoitokuurin jälkeen testeissä ei näkynyt viruksesta jälkeäkään. C-hepatiitti onkin varsin yleinen infektio erityisesti huumeiden […]
Read More
Otsoniterapiasta on viime vuosina ilmestynyt kymmeniä prekliinisiä eläinkoetutkimuksia. Suurinta osaa niistä en ole nähnyt tarpeelliseksi käsitellä näillä sivuilla. Lukijoita kun kiinnostavat lähinnä kliiniset tulokset ihmisten oireiden hoidosta, eikä keinotekoiset eläinkokeet useinkaan ole kaikkein kiinnostavimpia. Poikkeuksena ovat tietenkin ne eläinkokeet, joissa käsitellään tunnettua ja yleistä tautia, johon perinteisellä lääketieteellä on ollut vain vähän tarjottavaa. Tällainen tauti […]
Read More