Archives / August 2009

  • Tavoistani poiketen kirjoitan jälleen eläinkokeista. Otsoniterapia on viime vuosiin asti ollut Turkissa hyvin tuntematonta. Vuonna 2006 turkkilaiset tutkijat tosin julkaisivat erään abstraktin, jossa he kertoivat hoitaneensa 12 erilaisista selkäkivuista kärsivää potilasta otsoni-injektioilla hyvin tuloksin (Yegul & Erham 2006). Tätä yksittäistä anekdoottia lukuun ottamatta Turkista ei ollut ilmestynyt mitään. Vuonna 2006 italialainen Sienan yliopiston professori Velio […]

    Read More
  • Otsoniterapiatutkimuksia ilmestyy säännöllisin väliajoin, enkä läheskään kaikkia ehdi käsittelemään täällä. Niinpä olen tavallisesti kirjoittanut artikkeleita vain merkittävimmistä tutkimuksista. Merkittäviä tutkimuksia ovat toisaalta laajat ja/tai kaksoissokkoutetut tutkimukset, joiden todistusarvo on suuri. Toisaalta hyvin vakavista tai muuten vaan poikkeuksellisen kiinnostavista taudeista kirjoitan herkemmin, vaikkei tutkimus itsessään olisi tapauskertomusta kummempi. Sen sijaan eläinkokeista olen viime aikoina kirjoitellut enää […]

    Read More
  • De Quervainin jännetuppitulehdus esiintyy ensimmäisessä ojentaja-aitiossa. Kyseinen noin 2 cm pitkä, tiukka tuppi sijaitsee värttinäluun puikkolisäkkeen päällä. Se on hyvin usein jakautunut kahteen erilliseen väliseinän erottamaan tuppeen, jossa peukalon pitkän loitontajan ja peukalon lyhyen ojentajan jänteet kulkevat. Jännetuppitulehduksen oireisiin kuuluvat paikallista kipua, kosketusarkuutta ja turvotusta. De Quervainin jännetuppitulehdusta esiintyy tyypillisimmin 50–60-vuotiailla naisilla. Perinteisesti sitä hoidetaan […]

    Read More
  • Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni, joka ei pääasiallisesti käsittele otsoniterapiaa. Aihetta toki sivutaan jonkin verran, mutta ennen kaikkea haluan tuoda esille muutamia omia näkemyksiä Venäjän kansanterveyden ja lääketieteen nykytilasta. Olen paljon luennoinut ihmisille otsoniterapioista ja samalla olen kertonut, että hoitomuotoja on tutkittu erityisesti Venäjällä ja Kuubassa. Tämä on saanut muutamia kuulijoita hymyilemään ivallisesti ja onpa joku […]

    Read More
  • Olen näille sivuilleni kirjoitellut melko runsaasti artikkeleita erilaisten selkäkipujen hoidosta otsonilla, ja tälläkin kertaa jatkan samasta aiheesta. Syynä on aivan äskettäin ilmestynyt tutkimus, jota en voinut sivuuttaa. Tavallisemmin selkäkivut johtuvat erilaisista nikamavälilevyjen ongelmista – yleisimmin jonkinasteisista pullistumista, jotka painavat hermoja. Aiemmissa artikkeleissani (1,2,3,4,5,6,7) olen kertonut tutkimuksista, joissa otsonia injektoidaan välilevyn sisusmassaan ja/tai sen ympäristöön kipeän hermosolmun […]

    Read More
  • Kuivien silmien taustalla voi olla useita eri tekijöitä, kuten korkea ikä, hormonaaliset tekijät, kuiva ilma, kova tuuletus tai erilaisten lääkkeiden, kuten eri beetasalpaajien ja antihistamiinien sivuvaikutukset. Kuivia silmiä esiintyy myös selkeästi muutamien tautien yhteydessä. Näitä ovat erityisesti Sjögrenin syndrooma, sarkoidoosi tai AIDS. Tavallisimpana hoitona ovat silmiä kostuttavat silmätipat, mutta lisäksi tarvitaan tulehdusta estävää hoitoa. Systeemisen […]

    Read More
  • Näitä sivuja aktiivisesti seuranneet henkilöt ovat saattaneet ihmetellä, että mikä sille Miikalle on tullut kun niin harvoin on viime aikoina kirjoitellut. Hyvä on, myönnän, että kirjoituksia on tullut harvakseltaan, mutta laiska en ole ollut. Tällä hetkellä työn alla on uusi kirja, joka käsittelee otsoniterapian käyttöä erilaisten syöpätautien hoidossa. Sivuja on tällä hetkellä kasassa lähes 70 […]

    Read More
  • Otsoniterapiaa on käytetty menestyksellisesti erilaisten verenkiertohäiriöiden hoidossa. Esimerkiksi perifeerisessä valtimotaudissa ja sen aiheuttamissa katkokävelyoireissa otsoni-autohemoterapialla on saatu erinomaisia tuloksia (esim. Biedunkiewicz ym. 2004, Giunta ym. 2001, Luongo ym. 2002, Romero ym. 1991, Verrazzo ym. 1995). Vastaavasti muilla suonensisäisillä infuusiohoidoilla tulokset ovat niin ikään olleet erinomaisia. Otsonoidun fysiologisen suolaliuoksen suonensisäinen infuusio on niin ikään parantanut veren […]

    Read More
  • Aivan aluksi haluan pyytää anteeksi lukijoilta, että jälleen kerran kirjoitan selkäkipujen hoidosta otsonilla. Ei kuitenkaan ole minun vikani, että juuri tuolla alueella otsonin käyttö yleistyy nopeammin kuin millään muulla lääketieteen osa-alueella. Julkaistuja tutkimuksia ilmestyy säännöllisesti, ja suurinta osaa en todennäköisesti koskaan tule käsittelemään yksityiskohtaisesti. Yhä useammat tutkimukset kuitenkin julkaistaan arvostetuissa PubMed-tietokannassa indeksoiduissa tiedelehdissä, ja ne […]

    Read More
  • Otsoniterapiasta ilmestyy tutkimuksia jatkuvasti kiihtyvällä nopeudella ympäri maailmaa. Tällä hetkellä tärkein yksinomaan otsoniterapioihin erikoistunut julkaisu on International Journal of Ozone Therapy. Tämän lehden vanhemmat numerot löytyvät kustantaja Centauron sivuilta pdf-muodossa. Aivan uusimpien lukeminen vaatii kuitenkin lehden tilauksen. Niin kattavasti kuin alalta tietoa etsinkin, kyseinen tilaus on jäänyt minulta tekemättä. Niinpä esimerkiksi viime kevään numerosta en […]

    Read More
1 3 4 5 6 7 13