Tätä artikkelia en varmaankaan olisi kirjoittanut ilman sen ajankohtaisuutta. Melko hiljattain nimittäin ilmestyi Grasas y Aceites -lehdessä artikkeli (Sánchez ym. 2011), jossa oli tutkittu otsonoidun kosmeettisen valmisteen suojausvaikutusta ennen kaikkea UV-säteilyä vastaan. Juuri tällä hetkellä ulkona on sen verran lämmintä ja aurinkoista, että se tekee aiheesta hyvin ajankohtaisen. Tutkimus oli eläinkoe, jossa Tarkoituksena oli tutkia […]
Read More
Vyöruusu eli Herpes zoster on kivulias iholla esiintyvä rakkulaihottuma. Nimensä mukaisesti sitä esiintyy tyypillisesti keskivartalon alueella. Sen aiheuttaja on herpesviruksiin kuuluva Varicella zoster -virus, joka tunnetaan myös vesirokon aiheuttajana. Vesirokon parannuttua virus voi kuitenkin jäädä selkäytimen lähelle hermojuureen jopa vuosikymmeniksi ja aktivoitua myöhemmin aiheuttaen vyöruusun. Vyöruusu voi ilmestyä myös nuoreen henkilöön, mutta esimerkiksi heikentyneestä immuniteetistä […]
Read More
Kun vuosina 2003-2004 kirjoitin kirjaani Otsoni- ja vetyperoksidihoidot, pyrin sitä varten etsimään kaiken saatavilla olevan informaation otsoniterapioista. Kattavasta työstä huolimatta en löytänyt yhtään Kiinassa tehtyä tutkimusta. Vasta aivan viime vuosina olen onnistunut löytämään niitä useitakin. Tämä ei ole ihme, sillä otsoniterapia on rantautunut Kiinaan vasta viimeisen vuosikymmenen aikana. Uutuudestaan huolimatta hoitomuodon leviäminen Kiinassa on ollut […]
Read More
Hepatiitti eli maksatulehdus on tavallisesti viruksen aiheuttama krooninen infektiotauti Tavallisimmat hepatiitit ovat A-, B-, ja C-hepatiitti. Vaikka taudit ovat oireiltaan varsin samankaltaisia, niitä aiheuttavat virukset poikkeavat toisistaan varsin huomattavasti. Lisäksi edellä mainitulla viruksilla on vielä erityyppisiä kantoja, jotka poikkeavat toisistaan. Näiden lisäksi on olemassa joukko harvinaisempia hepatiittiviruksia ja hepatiitin voi aiheuttaa myös esimerkiksi runsas alkoholin […]
Read More
Lokakuun puolivälissä kävin Lahdessa luennoimassa otsoniterapiasta. Kutsujana oli paikallinen selkäyhdistys, joten luentokin painottui luonnollisesti selkäongelmiin. Paikallinen puheenjohtaja oli saanut vinkin oululaisen selkäyhdistyksen kollegaltaan, joka oli itse saanut huomattavaa apua otsonihoidoista. Paikalle oli pyydetty toimittajia niin paikallislehdestä kuin Ylen Lahden paikallisosastosta. Toimittajia ei paikalla näkynyt, mutta Ylen toimittaja otti yhteyttä ja teki seuraavana aamuna pienen radiohaastattelun. […]
Read More
Noin puoli vuotta sitten valmistelin artikkelia ja esitelmää Odessassa pidettävään otsonikongressiin. Tuolloin lähetin kyselyt suomalaisille klinikoille ja kyselin tietoja hoidetuista potilaista. Yllättäen peräti 11 potilasta oli hakeutunut otsonihoitoon masennuksen vuoksi. Tämä ei sinänsä ole yllätys, sillä masennus on Suomessa valitettavan yleistä. Hoitotuloksia oli myös mukava analysoida, sillä peräti kahdeksalle potilaalle tulos oli ollut joko hyvä […]
Read More
Kynsisieni on käsien ja erityisesti jalkojen kynsien sienisairaus. Sen aiheuttajia ovat enimmäkseen silsasienet, mutta joskus myös hiivat tai homeet. Kynsisieni ei tautina ole vaarallinen, joskin se voi joskus toimia infektioporttina muualle elimistöön. Vaivasta on toki kosmeettista haittaa, mutta se voi olla myös ärsyttävä tai kivulias ja jopa haitata normaalia työntekoa. Kynsisienen hoito on myös ongelmallista. […]
Read More
Otsoniterapialla voidaan tehostaa kudosten hapensaantia. Olen silti kyllästymiseen asti lukenut erityisesti maallikkojen kirjoittamia kirjoituksia varsinkin amerikkalaisilta nettisivuilta, kuinka otsoni on oikeaa “superhappea”, joka imeytyy soluihin paljon tavallista happea paremmin. Tällaisesta ei tietenkään ole kysymys. Otsoniterapioissa otsonia käytetään kerrallaan vain muutamia milligrammoja, jos sitäkään. Tämä on happimäärältään verrattavissa yksittäiseen sisäänhengitykseen, jos siihenkään. Käytännössä otsonista peräisin olevalla […]
Read More
Suppea otsoni-autohemoterapia on varsin outo hoitomuoto. Siinä potilaalta otetaan noin 10 ml verta, joka otsonoidaan ja injektoidaan lihakseen – yleensä pakaraan. Hoitomuodon outous on siinä, että pieni otsonoitu verimäärä pakaraan injektoituna vaikuttaa melko laajalla alueella. Esimerkiksi venäläislääkäri Oksana Bitkina on kertonut minulle hoitaneensa lukuisia ihotauteja tällä menetelmällä ja erityisesti aknen hoidossa se on hänen mukaansa […]
Read More
Psoriasis, jolle suomessa käytetään myös psoriaasi tai hilsetystauti nimeä, on krooninen iholla tai nivelissä esiintyvä tulehdussairaus. Sen taudinkuva ja eteneminen ovat hyvin yksilöllisiä. Hilseilevää ihottumaa esiintyy tavallisimmin taiveiholla tai päänahassa. Tauti on krooninen, eikä siihen tunneta tehokasta hoitoa parannuskeinosta puhumattakaan. Valohoidolla ja erilaisilla voiteilla voidaan toki lievittää tulehdusta ja kutittavaa ihottumaa. Myös otsoniterapiaa on käytetty […]
Read More