Sivujen tekijä: Miika Sallinen

Päivitetty 22.4.2015

Tervetuloa sivuilleni. Monet löytävät artikkeleitani enemmän tai vähemmän sattumalta, ja monia varmasti kiinnostaa, kuka on henkilö niiden takana. Elämäntarinaani en aio kertoa, mutta selitän lyhyesti, miten tällaisesta tavallisesta kemististä tuli otsonitutkija. Aloitetaan silti alusta. Synnyin Helsingissä kesällä 1977, ja tätä kirjoittaessa olen 37-vuotias. Asuin lapsuuteni pääkaupunkiseudulla, mutta ollessani 12-vuotias, perheemme muutti Iisalmeen. Palasin pääkaupunkiseudulle opiskelujen perässä vuonna 1996, jolloin aloitin kemian opinnot Helsingin yliopistossa. Vuonna 2013 muutin Jyväskylään, jossa työskentelen nykyisin erityisesti otsonoitujen voiteiden ja öljyjen parissa.

Useimpien kanssaeläjien tavoin, minäkin kuulin otsonista siinä vaiheessa kun Antarktiksen otsoniaukosta alettiin kohista 1980-luvun puolivälissä. Itse olin tuolloin ala-asteella peruskoulussa. Tuolloin en mitenkään voinut arvata, miten tuo kolmiatominen kaasu vielä mullistaisi minunkin elämäni. Syy siihen, miksi oikeastaan aloin tutkia lääkinnällistä otsonia ja sen sovelluksia on kaksi. Tunsin otsonin varsin hyvin, sillä nuorena opiskelijana opiskelin mm. ilmakehän kemiaa ja fysiikkaa, ja stratosfäärin otsonikerros oli lempiaiheeni. Toinen syy oli isäni terveysongelmat, jonka vuoksi hän oli haalinut erilaista kirjallisuutta hyllyihinsä, ja niissä käsiteltiin myös otsonin lääkinnällistä käyttöä. Ensimmäistä kertaa luin otsoniterapiasta kesällä 1999, mutta vasta seuraavana vuonna palasin asiaan tarkemmin aloin etsiä tietoa internetistä. Se tieto oli paikoin varsin sensaationhakuista, ja väitettiinpä otsonin olevan jopa parannuskeino HIV/AIDS-potilaille. Toki sellaiset väitteet kiehtoivat, ja ne innostivat minua tutkimaan asiaa edelleen.

Sen verran akateemista ajattelua minulla oli jo tuolloin, että ymmärsin, miten tärkeää on perustella mullistavat väitteet asianmukaisin tutkimuksin. Minulle ei riittänyt, että joku luotettavanoloinen kirjailija oli jossain asiassa näin sanonut. Halusin aina löytää tutkimusten alkuperäisartikkelit ja tehdä päätelmäni niiden perusteella. Minusta tulikin mestari tiedon etsimisessä. Tieteellisten artikkelien viitetietokannat, kuten Scifinder Scholar tai PubMed tulivat hyvin tutuiksi. Viitteen löydyttyä osasin myös etsiä sitä verkkojulkaisuista, kirjaston kokoelmista tai tarvittaessa jopa tilata sen kaukopalveluna ulkomailta.

Jo vuonna 2002 useat otsoniterapioita koskevat artikkelit olivat päätyneet kansioideni väliin. Joulukuussa 2002 soitin Kari Viherlahdelle, joka oli jo 1980-luvulla tehnyt otsonihoitoja omatekoisilla laitteillaan. Esittelin hänelle muutamia löytämiäni tutkimuksia, ja hän ehdotti että kirjoittaisin aiheesta artikkelin johonkin lehteen. Materiaalia oli kuitenkin kasaantunut jo sen verran paljon, ettei sitä tiivistäisi edes useampaankaan artikkeliin. Syksyllä 2003 aloinkin kirjoittaa aiheesta kirjaa. Siitä oli tarkoitus tehdä korkeintaan 200-sivuinen vihkonen, mutta materiaalia tuntui löytyvän koko ajan enemmän. Samoihin aikoihin aloin opiskella myös espanjan kieltä. En mahtunut kurssille, mutta onnistuin selittämään perustelut kurssin opettajalle, ja hän hyväksyi minut ylimääräisenä. Motivaatio oli kova, ja jo joulukuussa 2003 huomasin ymmärtäväni myös kuubalaisten espanjaksi julkaisemia tutkimuksia, joita olin tuolloin jo löytänyt kymmeniä. Ei siis ihme, että kirjani kasvoi kasvamistaan. Syyskuussa 2004 pidin sitä riittävän valmiina, vaikka myönnän kyllä että viimeistely jäi pahasti kesken. Joka tapauksessa kirjani Otsoni- ja vetyperoksidihoidot ilmestyi lokakuussa 2004, siitä tuli 444-sivuinen eepos. Kirjaa tehdessäni olin jo opiskellut biotieteiden perusteita, mutta luonnollisestikaan en ollut kaikkien siinä käsiteltyjen alojen erikoisasiantuntija. Niinpä käyttämäni terminologia ei kaikilta osin vastaa yleistä käytäntöä. Yhdessä hiomattoman viimeistelyn kanssa, siinä on toki selkeitä puutteita. Siitä huolimatta ensimmäistä kirjaani on laajasti kehuttu hyvin perusteelliseksi ja vakuuttavaksi.

Tuollaisen kirjaprojektin jälkeen olin löytänyt oman erikoisalani. Minua pyydettiin luennoimaan eri tilaisuuksiin erilaiselle kuulijakunnalle. Eräällä luennolla oli kuuntelemassa eräs jyväskyläläinen yrittäjä, joka kiinnostui aiheesta. Hän pyysi minut kanssaan Venäjälle, jossa vierailin vuosina 2006-2008 kaikkiaan neljä kertaa. Nuo vierailut teimme Nizhny Novgorodiin, jossa oli niin merkittävä otsonilaitteiden valmistaja kuin myös lukuisia sairaaloita ja klinikoita, joissa otsonia käytettiin. Sieltä saatiin paitsi tietotaitoa, myös laitteita toiminnan aloittamiseksi täällä Suomessa.

Aloitimme otsonoitujen öljyjen tuotannon vuonna 2006, mutta omaksi yritykseksi perustimme Suomen otsoniterapia Oy:n vuonna 2008. Jo sitä ennen tein selvityksiä ja lausuntopyyntöjä sekä silloiselle Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle (nyk. Valvira) että lääkelaitokselle. Vaikka otsoniterapia ei ole Suomessa virallisesti hyväksyttyä, hoitojen antamiselle ei ollut esteitä, kunhan potilaalle tehdään selväksi, että hän ymmärtää asiantilan. Olin myös mukana perustamassa Suomen ensimmäistä otsonihoitolaa yhteistyössä erikoissairaanhoitaja Kaarina Krogeruksen kanssa. Hänen Jyväskylän klinikkansa viralliset avajaiset olivat maaliskuun alussa, ja Suomessa oli näin ensimmäistä kertaa mahdollisuus saada suonensisäisiä otsonihoitoja lääkärin valvonnassa.

Seuraavat vuodet olivat kokemuksina varsin antoisia. Venäjälle en enää matkustanut kuin turistimatkoja Pietariin. Keväällä 2010 vierailin näet otsonikongressissa Ukrainan Odessassa. Siellä solmin useita kontakteja ja tutustuin uusiin laitteisiin, joiden hinta-laatusuhde oli paljon parempi. Niinpä viime vuosina olen tuonut ammattilaislaitteita Suomeen ennen kaikkea Odessasta, joskin kontakteja on toki länsimaisiinkin valmistajiin. Muutenkin olen viihtynyt Ukrainassa hyvin. Siellä on järjestetty kongresseja myöhemminkin, ja luonnollisesti olen itse ollut niissä mukana. Samoin lukuisat ystävyyssuhteet sikäläisten lääkäreiden samoin kuin muiden tuttujen kanssa ovat saaneet minut matkustamaan maahan yhä uudelleen ja uudelleen. Onpa parilla reissulla ollut mukana suomalaisia hoitajiakin hankkimassa tietotaitoa ja joka kerralla olen palatessani tuonut tarvikkeita ja laitteita maahan.

Toinen maa, jossa tuli käytyä, oli Ranska. Jo vuonna 2007 entinen yhtiökumppanini muutti Ranskaan työskennelläkseen eräässä kosmetiikkatehtaassa. Tehtaan kanssa alkanut yhteistyö poiki kosteusvoiteen, jonka tehoaineina olivat otsonoidut rasvat. Tein itse vuosina 2011 ja 2012 kaksi pitkää vierailua Ranskaan ja molemmilla kerroilla kävimme heidän kanssaan suurilla kosmetiikkamessuilla. Ensin vuonna 2011 Milanossa ja seuraavan vuonna Barcelonassa. Siellä otin ensimmäiset askeleeni kohti oman kosmetiikan valmistusta. Vuonna 2012 ilmestyi myös toinen kirjani ”Otsoniterapia syöpien hoidossa”, jota itse pidän ensimmäistä parempana, vaikka se onkin aihealueeltaan suppeampi.

Taloudellisesti nuo vuodet eivät kuitenkaan olleet sellainen menestys, mitä toivoin. Suomen otsoniterapiassa kaikki ei nimittäin mennyt alkuunkaan niin kuin olisi pitänyt. Kuten todettu, yksi osakas muutti ulkomaille ja toinen taas keskittyi omaan työhönsä. Yrityksen toimitusjohtaja oli päätoiminen maanviljelijä, joten hänelläkin oli luonnollisesti paljon muutakin tekemistä. Itse toimin tutkijana ja asuin toisella paikkakunnalla, enkä vastannut hallinnollisista asioista. Niinpä yrityksen toiminta jäi pahasti retuperälle. Sen monet tärkeät toiminnat laiminlyötiin kokonaan tai tehtiin pahasti myöhässä. Lähinnä vain rutiinilla sujuvat käytännön työt tehtiin tyydyttävästi, kuten tuotteiden valmistus ja postittaminen. Minulle kyllä maksettiin pieniä korvauksia tehdystä työstäni, mutta ymmärrettävästi omakin motivaatio alkoi rapistua tilanteessa, jossa minulle kuulumattomat yritystoimintaan liittyvät velvollisuudet tehtiin puutteellisesti tai jätettiin kokonaan tekemättä.

Valitettavasti yritystä perustettaessa olin sitoutunut pysymään Suomen otsoniterapiassa. Tilanne meni kuitenkin niin ongelmalliseksi, että vaateet pysyä yrityksessä olivat lopulta kohtuuttomia, eivätkä siten enää juridisesti sitovia. Niinpä lokakuussa 2014 lähdin lopullisesti Suomen otsoniterapiasta ja perustin uuden White Swan -yrityksen, jossa aloin itse tuottaa niin otsonoituja öljyjä kuin otsonoituihin rasvoihin perustuvaa kosmetiikkaa.

Oma kosmetiikkani poikkeaa siitä, mitä aikaisempi yritykseni tuotti Ranskasta. Omat voiteeni eivät ole voiteita, joiden rasvat on vain korvattu otsonoiduilla rasvoilla. Oma lähtökohtani oli tehdä voiteita, jotka on jo alun alkaen suunniteltu otsonivoiteiksi. Halusin niihin mahdollisimman luonnonmukaisia ainesosia, ja hyväksyin ainoastaan pieniä kompromisseja, jotta aineet olisivat varmasti yhteensopivia otsonoitujen rasvojen kanssa. Samoin voiteiden piti olla hyvin imeytyviä, jotta otsonoidut rasvat vaikuttaisivat syvemmältä ja tehokkaammin. Mielestäni onnistuin hyvin, sillä vaikka ensimmäinen voiteeni on tätä kirjoittaessa ollut markkinoilla vasta kolme kuukautta, siitä on tullut selvästi suosituin tuotteeni. Voiteissani ei myöskään ole voimakasta hajua ja niiden rasvat ovat aiempia stabiilimpia parantaen säilyvyyttä. Otsonoidut rasvat reagoivat useimpien hajusteiden kanssa, mutta onnistuin löytämään myös sopivia hajusteita, niinpä halukkaat löytävät tuotteistani myös miellyttäväntuoksuisia versioita.

Olen huomannut, että Suomen otsoniterapialta on lähtöni jälkeen tullut uusia tuotteita. Ne ovat sellaisia, joita en itse olisi kehitellyt. Vanhemmissa tuotteissa kädenjälkeni epäilemättä näkyy vielä pitkään. En kuitenkaan ole enää mukana niidenkään valmistuksessa ja laadunvalvonnassa, joten Suomen otsoniterapian tuotetta ei tule enää yhdistää minun työhöni. Keskityn nykyään kehittämään omia tuotteitani ja parantelemaan niitä jatkuvasti. Vaikka White Swan -yritykseni on vielä nuori, se toimii asianmukaisesti. Tuotteideni valmistuksessa noudatan Euroopan Unionin ISO 22761 -standardin mukaisia ohjeita koskien kosmeettisten tuotteiden asianmukaisia tuotantotapoja. Toimitilani ovat pienet, mutta omaavat riittävän modernit laitteet kaikkien niiden tuotteiden valmistukseen, joita siellä tuotan.

En siis peittele sitä, että olen mukana myös hoitomuodon ympärille kehittyvässä liiketoiminnassa. Totean kuitenkin, että niin ensimmäinen kirjani kuin suuri osa näidenkin internetsivujen sisällöstä on kirjoitettu jo ennen kuin tein edes sivutoimista liiketoimintaa alalla. Kirjallisen tuotantoni perusteet ovat siis ajalta, jolloin minulla ei ollut mitään kaupallisia sidonnaisuuksia. Kasvavasta liiketoiminnasta huolimatta koen edelleen olevani ensisijaisesti tiedemies. Ne artikkelit, joita tuotteistani kirjoitan perustuvat ensisijaisesti tieteellisiin tutkimuksiin, joita etsin jatkuvasti ympäri maailmaa. Toki esimerkiksi facebookissa tai blogissani saatan esittää uutisluontoisia päivityksiä, jotka saattavat perustua pelkkään käyttäjäpalautteeseen. Minulla ei ole tarvetta kehua tuotteitani sensaationhakuisesti. Jo pelkästään se, että kirjoitan tutkituista tosiasioista tai saadusta käyttäjäpalautteesta, on näiden tuotteiden kohdalla varmasti riittävää.

Painotan vielä tähän lopuksi, että minulla ei ole mitään hoitoalan koulutusta. Olen koulutukseltani kemisti (FM), ja lisäksi olen opiskelut paljon biotieteitä ja fysiikkaa sivuaineena. Jo yli 15 vuotta kestänyt tutkimustyö lääketieteellisten artikkeleiden parissa on luonnollisesti tehnyt minusta asiantuntijan myös lääketieteen alueella. Olen kuitenkin asiantuntija pääosin teoreettisella tasolla, sillä itse en henkilökohtaisesti hoida potilaita, vaan ainoastaan tarvittaessa konsultoin hoitoja suorittavia lääkäreitä ja hoitajia. Toki siinä voin seurata joidenkin potilaiden edistymistä ja kuulen usein palautetta niiltäkin, joita en henkilökohtaisesti edes tapaa. Käytännön työtä teen lähinnä vain otsonoitujen tuotteiden parissa, ja niihin olenkin viime aikoina pääosin keskittynyt. Tulen silti aina seuraamaan otsoniterapian kehitystä myös kokonaisvaltaisemmin ja raportoin mielenkiintoisista tutkimuksista niin blogiini kuin näille sivuillekin. Toivottavasti pidät kirjoituksistani!

Jyväskylässä 22.4.2015

Miika Sallinen



Havainnollistavia kuvasarjoja löydät täältä:

Kuvasarjoja otsoniterapian käytöstä haavanhoidossa

Kysymyksiä ja kommentteja voi myös tehdä sähköpostitse osoitteeseen: info(a)otsoniterapia.net tai puhelimitse numeroon 0456051681 (Miika Sallinen). Minulta voi kysellä otsonoituja öljyjä, voiteita ja juomaveden otsonointiin soveltuvia laitteita. Toivon, ettei tämä pieni mainostus anna sivuista liian kaupallista kuvaa. Vastailen kysymyksiin mielelläni ihan ilmaiseksi. Ota rohkeasti yhteyttä.