Vajaa kuukausi sitten käsittelin näillä sivuilla italialaista tutkimusta, jossa leuan osteonekroosia eli luukuoliota oli hoidettu menestyksellisesti otsoniterapialla. Kyseinen luukuolio oli aiheutunut syöpähoidossa käytettävien bifosfonaattien käytöstä, joiden avulla voidaan pidentää multippelia myeloomaan sairastavien potilaiden elinikää. Tutkimus (Petrucci ym. 2007) oli varsin suppea käsittäen ainoastaan 12 multippelia myeloomaa sairastavaa potilasta, ja sen vuoksi sen todistusarvo erinomaisista tuloksista […]
Read More
Näillä sivuilla en ole vielä kertaakaan tätä ennen käsitellyt otsoniterapian vaikutuksia huumeidenkäytön aiheuttamiin sivuvaikutuksiin. Toisaalta otsoniterapialla on vuosikymmeniä hoidettu menestyksellisesti lukuisia tauteja, ja varsin usein tutkimuksissa on raportoitu lääkkeiden sivuvaikutusten vähenemisestä. Niinpä ei olekaan kaukaa haettua olettaa, että myös joidenkin huumeiden sivuvaikutukset voisivat vähentyä, ja otsonista voisi olla merkittävää apua esimerkiksi vieroitushoidossa. Tätä asiaa on […]
Read More
Otsonoituja öljyjä on menestyksellisesti käytetty useiden eri ihotautien hoitoon. Tunnetuin öljy lienee Oleozon-kauppanimellä tunnettu kuubalainen otsonoitu auringonkukkaöljy, joskin Euroopassa on käytetty enemmän otsonoituja oliiviöljyjä. Äskettäin ilmesty jälleen uusi tutkimus, jossa Oleozonia oli tutkittu lasten märkäruven hoitoon. Märkärupi on keltaisen stafylokokin (Staphylococcus aureus) tai beetahemolyyttisen streptokokin (Streptococcus beeta-haemolyticus, Streptococcus pyogenes) tai molempien aiheuttama ihoinfektio, joka tarttuu […]
Read More
Muutama päivä sitten sain yllättävän puhelun eräältä vanhalta ystävältäni. Olin tavannut hänet viime keväänä junamatkalla Kouvolasta Helsinkiin. Matkan aikana esittelin hänelle kannettavalla tietokoneella monenlaisia otsoniterapioihin liittyviä sovellutuksia. Nyt kyseinen ystävä oli sattumalta lukenut rockbändi Red Hot Chili Peppersin laulajan Anthony Kiedisin kirjan Arpikudos, jonka johdannossa Kiedis kertoo kokemuksistaan. Hän suositteli minuakin vilkaisemaan sitä. Käväisinkin kansalliskirjaston […]
Read More
Multippeli myelooma on luuytimen verisoluista peräisin oleva vakava syöpämuoto. Siinä plasmasolut ja poikkeava vasta-aine, niin sanottu M-komponentti, lisääntyvät hallitsemattomasti. Myeloomasolut syrjäyttävät normaalit solut luuytimessä, mikä johtaa terveiden vasta-aineiden ja verisolujen määrän vähenemiseen. Myeloomakasvaimet kasvavat ja leviävät ruumiin eri osiin. Multippeliin myeloomaan ei ole olemassa parannuskeinoa, mutta sytostaattien kehittyminen on nostanut monien potilaiden elinikää, ja useimmiten […]
Read More
Vesimunuainen eli hydronefroosi on virtsankulun estymisestä aiheutunut munuaisaltaan ja munuaispikarien laajentuma. Siihen liittyy usein munuaiskudoksen tuhoutuminen, ja synnynnäinen vesimunuainen on eräs tärkeimpiä syitä munuaisleikkauksiin ja jopa munuaisen poistoon. Lasten synnynnäistä vesimunuaista on perinteisesti hoidettu erilaisin kirurgisin operaatioin. Tyypillisin on ns. Anderson-Hynesin operaatio, jossa vaurioitunut kudos poistetaan ja tehdään yhdyskäytävä munuaisaltaasta virtsanjohtimeen. Vaikka leikkaushoidot ovat kehittyneet […]
Read More
Olen käsitellyt otsonin käyttöä säärihaavojen hoidossa jo aiemmin useassakin artikkelissa näillä sivuilla. Tutkimustietoa onkin jo kohtalaisesti, tai jopa runsaasti, jos mukaan lasketaan pienemmät venäläiset ja kuubalaiset julkaisut. Myös läntisissä maissa on tehty mielenkiintoisia tutkimuksia aina ensimmäisestä maailmansodasta lähtien, mutta artikkelit ovat pääosin unohtuneet tai niitä ei tuntemattoman julkaisun vuoksi ole indeksoitu eri tietokantoihin. Niinpä tutkijat […]
Read More
Otsoni-injektioita on käytetty erityyppisten selkäkipujen hoidossa jo ainakin 1960-luvulla (Pribluda 1963). Hoitomuoto kuitenkin unohtui vuosikymmeniksi, mutta 1990-luvulla varsinkin Italiassa alkoi uusi tutkimus, joka sittemmin on levinnyt jo moniin muihin maihin. Julkaistuja tutkimuksia on ilmestynyt jo useita kymmeniä, joskin varteenotettavia satunnaiskontrolloituja tutkimuksia on toistaiseksi vain vähän, ja niistäkin ainoastaan yksi (Bonetti ym. 2005) on julkaistu tunnetussa […]
Read More
Olen näillä sivuilla käsitellyt hengityselinten sairauksia hyvin vähän. Otsoni itsessään tuntuukin varmasti oudolta lääkkeeltä tuollaisiin oireisiin, sillä se tunnetaan erityisesti ilmansaasteena, joka aiheuttaa haittoja hengityselimille. Toki otsonin haittoja voidaan vähentää tai jopa eliminoida, huolehtimalla siitä ettei pitoisuus pääse liian suureksi. Otsoniterapioihin nuo haitat eivät kuitenkaan liity mitenkään. otsoniterapioissa otsoni ei hengitetä. Esimerkiksi otsoni-autohemoterapiassa mikään hengityselin […]
Read More
Tänään Skepsiksen keskustelupalstalla innostuttiin taas mollaamaan monenlaisia vaihtoehtohoitoja. Eräs jatkuvasti nimimerkkiään vaihtava henkilö oli löytänyt allekirjoittaneen haastattelun luontais.infon sivuilta. Tuossa haastattelussa mainitsin mm. otsoniterapian kyvyistä hidasta mm. rappeuttavaa kehitystä monissa taudeissa ja esimerkkinä annan Alzheimerin taudin. Kyseinen kirjoittelija käytti tätä hyväkseen ja ivallisella asenteella alkoi vaatia otsonihoidolle KELA-korvauksia ko. taudin hoitoon. Sinänsä kannatettava idea, mutta […]
Read More