December 15, 2007 - Miika Sallinen

Otsonoitu oliiviöljy leikkaushaavojen hoidossa 1940-luvulla

Vaikka olen haalinut tutkimustietoa otsoniterapioista jo useiden vuosien ajan, aina tuntuu löytyvän jotain uutta. Uusien tutkimusten lisäksi löydän joskus ikivanhojakin artikkeleita. Sellaiseksi voidaan luokitella äskettäin löytämäni raportti (Greenbergen & Helfert 1941), joka julkaistiin vuonna 1941 American Journal of Surgery –lehdessä. Siinä he raportoivat erittäin hyvistä tuloksistaan munuaistuberkuloosia sairastavien potilaiden leikkauskomplikaatioiden hoidossa.

Tuberkuloosi on Mycobacterium tuberculosis -bakteerin aiheuttama, krooninen infektiotauti, joka leviää pisaratartuntana, ja esiintyy yleisimmin keuhkoissa. Keuhkotuberkuloosi ei kuitenkaan ole taudin ainoa muoto, vaan se voi esiintyä kehossa esimerkiksi selkärangassa, aivokalvossa tai vaikkapa munuaisissa. Varsinkin aiemmin ennen tehokasta antibioottilääkitystä tuberkuloosi oli usein jopa tappava, ja munuaistuberkuloosi johti usein munuaisen poistoon. Varsinkin aiemmin tuberkuloottisen munuaisen poisto oli vaativa operaatio niin kirurgille kuin potilaallekin. Tyypillinen komplikaatio oli ontelon syntyminen poistetusta munuaisesta lähteneen virtsajohtimen tynkään. Ontelo saattoi laajeta, ja johtaa leikkausviillon avautumiseen. Joskus viillot avautuivat vielä useita kuukausiakin leikkauksen jälkeen. Ne olivat kivuliaita ja aiheuttivat infektioriskin. Hoitokeinoja kyllä oli, mutta mikään niistä ei ollut teholtaan riittävän hyvä. Esimerkiksi hopeanitraatti oli tehokas haavanhoidossa, mutta se aiheutti ontelossa vuotoja ennen paranemista. Lisäksi hoito aiheutti potilaalle kipuja ja epämukavuuden tunnetta.

Näiden ongelmien vuoksi New Yorkin Sea View –sairaalassa toimineet kirurgit etsivät uusia aineita näiden avautuneiden viiltojen ja onteloiden hoitoon. Etsiessään sopivaa ainetta, joka voisi hoitaa potilasta ilman kipua ja epämukavuutta ja silti stimuloida paranemista, he löysivät otsonoidun oliiviöljyn. Tätä hoitoa oli kokeiltu yhteensä 15 potilaaseen. Otsonoitu oliiviöljyä johdettiin päivittäin potilaiden leikkausviiltoon ja onteloon niin, että ontelo täyttyi täysin. Otsonoitu öljy vapauttaa happea kudoksille, tappaen samalla bakteereja ja tehostaen paikallista aineenvaihduntaa. Tällä tavoin hoidetuista potilaista mainitaan, että he ovat useimmissa tapauksissa parantuneet riittävällä nopeudella. Auenneiden haavojen pinnat puhdistuivat nopeasti ilman liiallista arpeutumista. Potilaalle hoito ei aiheuta epämukavuutta, vaan haavojen ja ontelon vuoto minimoitui.

15 hoidetusta potilaasta 13 potilaalla ontelot parantuivat täysin 2-5 kuukaudessa. Kaksi muutakin olivat menestyksellisiä: Toisen laaja haava oli ollut auki tikkien poistosta lähtien 15 päivää operaation jälkeen. Sen jälkeen haavaa hoidettiin perinteisillä hoidoilla, mutta se ei osoittanut minkäänlaisia paranemisen merkkejä kahteen kuukauteen. Kun onteloa alettiin hoitaa otsonoidulla öljyllä, se parani helposti sille tasolle, että korjausleikkaus voitiin tehdä helposti. Viimeiselläkin potilaalla hoito tehosi hyvin, mutta hänelle jäi vielä pieni ontelo, jota ei ehditty hoitaa, koska potilas lähti sairaalasta ilman lupaa.

Yhteenvedossaan tutkijat toteavat, että otsonoitu öljy vapauttaa happea ollessaan kontaktissa kehon lämmön ja kosteuden kanssa. Sen happi vapautuu tuntien aikana, aiheuttaen haavan sterilisaation ja stimuloiden korjaavia prosesseja tehostaen aineenvaihduntaa hapenpuutteesta kärsivissä kudoksissa ja haavoissa. Sen vapauttamat aldehydit tuottavat myös lievän kipua poistavan vaikutuksen, joka tekee hoidosta vielä mukavamman. Vaikka tulokset olivat erinomaisia, potilasjoukko oli suhteellisen pieni. Siksi tutkijat toivoivat, että heidän tuloksensa innostaisi muita tutkijoita lisätutkimuksiin, jotta hoito saataisiin yleisempään käyttöön.

Viite:

Greenberger, Monroe E. & Irving Helfert, Healing of tubeculous nephrectomy sinuses. American Journal of Surgery 51(2) : 396-398, 1941.