Tervetuloa otsoniterapia.net – sivuille. Sivusto kertoo erityisesti otsonin ja jonkin verran myös vetyperoksidin lääketieteellisistä sovellutuksista. Vaikka nämä hoitomuodot ovat Suomessa vielä varsin tuntemattomia, niillä on viime vuosikymmeninä saavutettu hämmästyttäviä tuloksia sadoissa kliinisissä tutkimuksissa ympäri maailmaa sellaisissakin taudeissa kuten syöpä, sydän- ja verisuonisairaudet, infektiotaudit, hammasmätä, haavat ja avanteet, iho-oireet ym.. Täydellisempi lista löytyy täältä. Esimerkiksi Englannin edesmennyt kuningataräiti tunnusti nuorekkuutensa olleen otsoniterapian ansiota. Otsoniterapia on myös eräs niistä salaisuuksista, minkä vuoksi rutiköyhässä Kuubassa ihmisten terveys on erinomainen ja elinajanodote maanosan korkeimpia. Otsoniterapioita on Suomessakin saanut jo muutamien vuosien ajan. Lisätietoa suomalaisista hoitopaikoista löytyy yhteystietoja-sivulta. Otsonoituja tuotteita,  saat mm. verkkokaupasta.

Ajankohtaista

Uusi White Swan verkkokauppa avattu

Tiedotus koskien lähtöäni Suomen otsoniterapiasta

Usein kysyttyjä kysymyksiä  (päivitetty 18.3.2014)

TV-jyväskylän tekemä lyhyehkö dokumentti otsoniterapioista

Laajoja tulostettavia katsauksia pdf-muodossa

Otsonin käyttö haavanhoidossa

Otsoniterapia retinitis pigmentosan hoidossa

Otsonoitu juomavesi: Tehokas itsehoitomuoto? (tulostettava pdf-artikkeli)

Muita tavallisia ja kiinnostavia tauteja käsitteleviä artikkeleita:

Otsoniterapia syöpätautien hoidossa – tarua vai totta?

Otsoni tekee ihmeitä verenkierrolle

Otsoniterapia: Tehokas hoitomuoto HIV/AIDS-potilaille?

Syöpähoitoa Hufelandin klinikalla

Uusimmat artikkelit (uusia tapauskertomuksia on lisätty viimeksi 18.3.2014)


Havainnollistavia kuvasarjoja löydät täältä:

Kuvasarjoja otsoniterapian käytöstä haavanhoidossa

Kysymyksiä ja kommentteja voi myös tehdä sähköpostitse osoitteeseen: info(a)otsoniterapia.net tai puhelimitse numeroon 0456051681 (Miika Sallinen). Minulta voi kysellä otsonoituja öljyjä, voiteita ja juomaveden otsonointiin soveltuvia laitteita. Toivon, ettei tämä pieni mainostus anna sivuista liian kaupallista kuvaa. Vastailen kysymyksiin mielelläni ihan ilmaiseksi. Ota rohkeasti yhteyttä.


Strict Standards: call_user_func_array() expects parameter 1 to be a valid callback, non-static method dc_jqaccordion::footer() should not be called statically in /home/otsonite/public_html/wp-includes/plugin.php on line 525