Otsonoidun auringonkukkaöljyn tehosta jalkasienen hoitoon on ilmestynyt hyvin laaja tutkimus. Itse asiassa kyseinen tutkimus ilmestyi jo pari vuotta sitten International Journal of Ozone Therapy -lehdessä. Kyseisen lehden aiemmat numerot saa vapaasti lehden sivuilta, ja siksi en kyseistä julkaisua ole tullut tilanneeksi. Uudempien numeroiden kohdalla tilanne on toinen, ja siksi sainkin artikkelin käsiini vasta äskettäin. Otsonoitua […]
Read More
Otsoniterapian tutkimus eteni päättyneellä vuosikymmenellä merkittävästi. Vielä 1990-luvulla aiheesta ilmestyneet julkaisut koskivat pääasiassa eläin- ja laboratoriokokeita. Kliinisiä tutkimuksia alkoi ilmestyä varteenotettaviin tiedejulkaisuihin vuosituhannen alussa, ja nyt niitä on tullut jo kymmeniä. Tämä lienee tärkeimpänä syynä myös sille, että näkyvä kritiikki on vähentynyt huomattavasti. Otsoniterapiaa kuin ei enää voi leimata täydeksi hörhöilyksi – ei ainakaan, mikäli […]
Read More
Voiko otsonikaasua, tai oikeammin happi-otsoniseosta injektoida sellaisenaan suoneen? Päätin kirjoittaa tämän artikkelin pitkän harkinnan jälkeen. Aihe on nimittäin tunteita herättävä ja jakaa joidenkin ihmisten mielipiteitä. Kuulin hiljattain, että suomalainen lääkäri olisi innostunut injektoimaan otsonia suoraan suoneen. Niinkin kuulemma voi tehdä. Olen kuullut lisäksi yksittäistapauksista, jossa jotkut henkilöt ovat hankkineet generaattoreita omaan käyttöönsä ja tehneet tällaista […]
Read More
Eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu (prostatan adenooma) on yleinen vanhempien miesten sairaus. Laajentunut eturauhanen aiheuttaa usein erilaisia virtsaamisoireita, kun se laajentuessaan painaa virtsaputkea. Kerääntymisoireita ovat tihentynyt virtsaustarve, yövirtsaaminen, virtsauspakko sekä siihen liittyvä virtsan karkailu. Tyhjennysoireita ovat virtsantulon viipyminen, heikentynyt virtsasuihku, ponnistelun tarve virtsatessa, virtsaumpi, virtsauksen keskeytyminen sekä tunne, ettei rakko tyhjene kokonaan. Oireet kartoitetaan kyselemällä ja laboratoriotutkimuksilla. […]
Read More
Viime vuoden alussa kirjoitin Vasogen-yhtiön kehittämästä immuniteettiä säätelevästä terapiasta. Kyseessä on hoitomuoto, jossa potilaalta otetaan 10 ml verta, joka otsonoidaan sekä altistetaan lämmölle ja UV-säteilylle tietyssä laitteessa, ennen kuin se injektoidaan potilaan pakaralihakseen. Tällainen hoitomuoto on periaatteessa sama kuin niin sanottu suppea otsoni-autohemoterapia. Jälkimmäisessä hoito on muuten samanlainen, mutta siinä veri ainoastaan otsonoidaan, eikä altisteta […]
Read More
Tavoistani poiketen kirjoitan jälleen eläinkokeista. Otsoniterapia on viime vuosiin asti ollut Turkissa hyvin tuntematonta. Vuonna 2006 turkkilaiset tutkijat tosin julkaisivat erään abstraktin, jossa he kertoivat hoitaneensa 12 erilaisista selkäkivuista kärsivää potilasta otsoni-injektioilla hyvin tuloksin (Yegul & Erham 2006). Tätä yksittäistä anekdoottia lukuun ottamatta Turkista ei ollut ilmestynyt mitään. Vuonna 2006 italialainen Sienan yliopiston professori Velio […]
Read More
Otsoniterapiatutkimuksia ilmestyy säännöllisin väliajoin, enkä läheskään kaikkia ehdi käsittelemään täällä. Niinpä olen tavallisesti kirjoittanut artikkeleita vain merkittävimmistä tutkimuksista. Merkittäviä tutkimuksia ovat toisaalta laajat ja/tai kaksoissokkoutetut tutkimukset, joiden todistusarvo on suuri. Toisaalta hyvin vakavista tai muuten vaan poikkeuksellisen kiinnostavista taudeista kirjoitan herkemmin, vaikkei tutkimus itsessään olisi tapauskertomusta kummempi. Sen sijaan eläinkokeista olen viime aikoina kirjoitellut enää […]
Read More
De Quervainin jännetuppitulehdus esiintyy ensimmäisessä ojentaja-aitiossa. Kyseinen noin 2 cm pitkä, tiukka tuppi sijaitsee värttinäluun puikkolisäkkeen päällä. Se on hyvin usein jakautunut kahteen erilliseen väliseinän erottamaan tuppeen, jossa peukalon pitkän loitontajan ja peukalon lyhyen ojentajan jänteet kulkevat. Jännetuppitulehduksen oireisiin kuuluvat paikallista kipua, kosketusarkuutta ja turvotusta. De Quervainin jännetuppitulehdusta esiintyy tyypillisimmin 50–60-vuotiailla naisilla. Perinteisesti sitä hoidetaan […]
Read More
Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni, joka ei pääasiallisesti käsittele otsoniterapiaa. Aihetta toki sivutaan jonkin verran, mutta ennen kaikkea haluan tuoda esille muutamia omia näkemyksiä Venäjän kansanterveyden ja lääketieteen nykytilasta. Olen paljon luennoinut ihmisille otsoniterapioista ja samalla olen kertonut, että hoitomuotoja on tutkittu erityisesti Venäjällä ja Kuubassa. Tämä on saanut muutamia kuulijoita hymyilemään ivallisesti ja onpa joku […]
Read More
Olen näille sivuilleni kirjoitellut melko runsaasti artikkeleita erilaisten selkäkipujen hoidosta otsonilla, ja tälläkin kertaa jatkan samasta aiheesta. Syynä on aivan äskettäin ilmestynyt tutkimus, jota en voinut sivuuttaa. Tavallisemmin selkäkivut johtuvat erilaisista nikamavälilevyjen ongelmista – yleisimmin jonkinasteisista pullistumista, jotka painavat hermoja. Aiemmissa artikkeleissani (1,2,3,4,5,6,7) olen kertonut tutkimuksista, joissa otsonia injektoidaan välilevyn sisusmassaan ja/tai sen ympäristöön kipeän hermosolmun […]
Read More