March 13, 2008 - Miika Sallinen

Uusia tutkimuksia otsoniterapian käytöstä kroonisen osteomyeliitin hoidossa

Luuydintulehdus eli osteomyeliitti syntyy tavallisesti samanaikaisesti kun bakteereja, yleisimmin stafylokokkeja, kulkeutuu muualla olevasta märkäpesäkkeestä veren kautta luuytimeen tai luukalvoon. Luukalvon tulehdus on nimeltään periostiitti. Bakteerit voivat myös tunkeutua luuhun ulkoapäin avomurtuman kautta. Tulehdusreaktioon liittyy korkea kuume, ja tulehduskohta turpoaa tuskallisesti. Hoitona ovat lepo ja antibiootit. Jos tulehdus pääsee kroonistumaan, syntyy varsinainen luumätä, jonka hoitona on usein leikkaus. Luumätä oli ennen varsin tavallinen lasten tartuntatautien (esim. tulirokon) lisätauti.

Kirjassani Otsoni- ja vetyperoksidihoidot käsittelin useitakin tutkimuksia, joissa osteomyeliittiä oli hoidettu menestyksellisesti otsonilla. Vaikka tulokset olivat hyvin lupaavia, tutkimusten taso ei ollut kovinkaan korkea. Niistä oli helposti saatavilla ainoastaan abstrakti (Ceballos ym. 2000, Zaitsev 2000) tai kyseessä oli pelkkä yksittäispotilaan tapauskertomus (Bocci 2002, 248). Lisäksi käsittelin yhtä lupaavaa eläinkoetta (Steinhart ym. 1999), mutta senkään tuloksia ei suoraan voi olettaa tapahtuvan ihmispotilailla. Sittemmin tilanne on jonkin verran muuttunut, sillä kuubalaisten tutkijoiden toimesta on viime vuosina ilmestynyt uudempia tutkimuksia. Valitettavasti ne on julkaistu espanjan kielellä varsin tuntemattomissa kuubalaisjulkaisuissa, joten suurempaa tiedeyhteisöä niidenkään sanoma ei ole tavoittanut. Erinomaiset tulokset ansaitsevat kuitenkin suurempaa julkisuutta, joten kerron näiden tutkimusten sisällöstä tässä hieman enemmän.

Ensimmäinen niistä on kuubalaisen tohtori Julio C. Escarpanterin tutkimus, joka julkaistiin täyspitkänä Revista Cubana de Ortopedia y Traumatología –lehdessä keväällä 2005. Tutkimuksessa oli mukaan yhteensä 22 diafysiaalisesta osteomyeliitistä kärsivää potilasta. He olivat pääosin keski-ikäisiä miehiä, ja kolmea lukuun ottamatta osteomyeliitti oli sääriluussa. Potilaiden tautihistoria kestoineen ja hoitomuotoineen vaihteli suuresti, mutta valtaosa (15 potilasta) oli kärsinyt taudistaan yli vuoden ja vain kolmella se alle puolen vuoden ikäinen. Potilaiden hoito käsitti perinteisiä menetelmiä, kuten kirurgiaa sekä paikallisia ja systemaattisia antibiootteja. Kun hoidot eivät tehonneet, niihin lisättiin otsoniterapia, joka käsitti seuraavanlaisia menetelmiä.

• Kuudelle potilaalle tehtiin avanteiden pesua otsonoidulla vedellä säännöllisesti, kunnes haavat ovat parantuneet.
• Kaikille potilaille annettiin systemaattista otsoniterapiaa peräsuolihuuhteluna (40 ml kaasua, otsonipitoisuus 20 mg/l) kolmesti viikossa joka toinen päivä yhteensä kymmenen hoitokertaa. Tämä sykli toistettiin uudelleen kolmen viikon kuluttua.
• 13 potilaalle annettiin paikallista otsoniterapiaa vamma-alueelle, johon injektoitiin otsonikaasua pieninä injektioina vamma-alueen ympärille. Tämä tehtiin kahdesti viikossa, ja hoitoja jatkettiin niin pitkään kuin tarpeellista, mutta yksikään potilas ei tarvinnut yli 20 hoitokertaa.
• 20 potilaan haavoja (leikkausavanne tai muu) voideltiin otsonoidulla auringonkukkaöljyllä (Oleozon®) niin pitkään kunnes haavat ovat umpeutuneet.

Tulokset olivat kokonaisuudessaan hyviä. Yhteensä 17 potilaalla märkiminen loppui kokonaan. Kolmella potilaalla tauti pysyi kurissa, mutta ei parantunut. Ainostaan kahden potilaan tila jatkoi huononemista. Kroonisen infektion aiheuttama heikko yleiskunto koheni huomattavasti 19 potilaalla ja kolmella muullakin se parani jonkin verran. Ainoastaan yhdellä ei havaittu muutosta. Merkittäviä sivuvaikutuksia ei esiintynyt. Paikallisen otsonihoidon antaminen märkivään vammakohtaan aiheutti kuitenkin kipua ja poltetta noin puolilla potilaista. Tämä kuitenkin lakkasi välittömästi kun hoitosessio päättyi. Vaikka aivan kaikki potilaat eivät parantuneetkaan, tulos oli erittäin hyvä. Useimmissa infektioissa havaittiin stafylokokkeja ja streptokokkeja, jotka kehittävät usein antibiooteille vastustuskykyisiä kantoja. Nämäkin potilaat olivat saaneet hoitoja jo pitkään ennen tutkimuksen alkua, mutta ne alkoivat tehota vasta kun niihin lisättiin otsoniterapia.

Saman vuoden lopulla tohtori Escarpanter julkaisi kattavamman raportin (Escarpanter 2005b), jossa hän raportoi yhteensä 44 potilaan tuloksista. Ilmeisesti aikaisemman raportin potilaat on sisällytetty tähänkin tutkimukseen. Hoitomenetelmät olivat identtiset ja taudinkuvat vastaavat. Myös tulokset olivat lähes vastaavia. 33 potilaalla (75 %) märkiminen loppui kokonaan, kuudella (13,6 %) se väheni oleellisesti ja vain viidellä (11,4 %) se pysyi samana tai tila heikkeni.

Toinen uudempi kuubalaistutkimus (Ceballos ym. 2006) ilmestyi syksyllä 2006. Siinä oli mukana 30 iältään 15-58 –vuotiasta potilasta. Heidän kriteerinään oli krooninen märkivä osteomyeliitti, jonka vuoksi potilaat oli jo määrätty kirurgisiin toimenpiteisiin. Useimmilla potilailla osteomyeliitti oli sääriluussa (12 kpl), reisiluussa (5 kpl), lonkkaluussa (4 kpl), olkaluussa (2 kpl), kyynärluussa (3 kpl) ja lisäksi muissa jalkojen luissa yhteensä neljä kappaletta. Tyypillisimpiä infektioita olivat eri stafylokokit, joita oli hoidettu niihin soveltuvilla antibiooteilla ilman riittävää tulosta.

Otsoniterapiaa tarjottiin vaihtoehtona kirurgialle. Sitä ennen potilaille tehtiin kuitenkin vähäisempiä toimenpiteitä, kuten ulkoista kaavintaa ja sekä mahdollisten metalli-implanttien ja proteesien poistoa. Otsoniterapiajakson aikana suoritettiin myös ihosiirtoja kymmenelle potilaalle. Potilaat saivat sekä systeemistä että paikallista otsoniterapiaa. Systeeminen otsoniterapia annettiin joko otsoni-injektiona pakaraan. Tätä hoitoa annettiin 12 potilaalle, ja he saivat injektioita päivittäin 15 päivän ajan. Loput 18 potilasta sai systeemisen hoidon otsoni-autohemoterapiana, jossa verta otsonoitiin kevyesti (kerta-annos 10 mg) ja infusoitiin takaisin laskimonsisäisesti. Tätäkin hoitoa annettiin potilaille 15 hoitokertaa. Paikallinen otsoniterapia annettiin kaasuttamalla infektoitunutta raajaa sulkemalla sen ympärille muovisen pussin, jonka sisällä kierrätettiin happi-otsoniseosta. Tämä hoito kesti 40 minuuttia, ja hoitokertoja annettiin yhteensä 20 kpl. Lisäksi haavoja hoidettiin säännöllisesti otsonoidulla auringonkukkaöljyllä.

Tuloksia luonnehdittiin seuraavalla tavalla:

• Erinomainen, mikäli märkiminen oli lakannut, iholle oli kehittynyt uutta epiteeliä, ei kuolioita ja luun ympäristö oli kasvamassa uudelleen normaaliksi.
• Hyvä, mikäli märkiminen oli lakannut, iho oli siteen alla arpeutumassa, ja vain mikrokokoisia kuolioalueita oli jäljellä. Vaurioituneen luun ympäristö vaati hoitoa ennen kuin se alkoi kasvaa uudelleen.
• Tyydyttävä, mikäli märkiminen oli vähentynyt mutta vammakohdassa oli yhä avonainen fisteli tai luuta näkyvissä ja luun ympäristössä oli kuollutta kudosta.
• Huono, mikäli infektio jatkui ilman muutosta.

18 potilaalla (60 % kokonaismäärästä) märkiminen lakkasi jo ensimmäisen 15 hoitokerran jälkeen ja heillä tulokset olivat erinomaisia. 12 muuta potilasta joutuivat toistaman otsoniterapiasyklin ja heille suoritettiin myös erityyppisiä kirurgisia operaatioita, kuten kaavintaa ja kuolioalueiden poistoa. Näistä potilaista hyvän tuloksen sai viisi potilasta (15 % kokonaismäärästä), tyydyttävän neljä potilasta (13,3 %) ja huonon kolme potilasta (10 %). Ilman otsoniterapiaa useimmilta potilailta olisi jouduttu poistamaan huomattavia määriä infektoitunutta kudosta luun ympäriltä, mutta otsonin avulla nämä radikaalit poistamiset voitiin pääosin välttää. Ainoastaan kolmelle potilaalle hoitomuodosta ei saatu toivottua vastetta. Hoitomuoto ei myöskään aiheuttanut haitallisia sivuvaikutuksia yhdellekään potilaalle.

Kaikista uudehkoista kuubalaistutkimuksista saatiin vastaavia tuloksia. Ne tehtiin eri tutkijoiden toimesta eri sairaaloissa ja eri kaupungeissa. Niinpä ne tukevat hyvin toisiaan. Valitettavasti tutkimukset on julkaistu ainoastaan espanjaksi ja vieläpä pienissä kuubalaisjulkaisuissa, joten länsimaiset tutkijat eivät niitä löydä tai ymmärrä, ja monien suhtautuminen tällaisin tutkimuksiin on jo lähtökohdaltaan skeptinen. Tutkimuksia ei myöskään tehty satunnaiskontrolloituna tutkimuksena, jossa otsoniterapiaa olisi verrattu plaseboon tai toiseen hoitomuotoon. Toisaalta potilaita oli jo hoidettu antibiooteilla ja eri toimenpiteillä ennen otsoniterapian aloittamista, joten siltä osin hoitojen vaikutus on epäilemättä ollut muutakin kuin pelkkää lumevaikutusta. Paranemisnopeus oli myös hämmästyttävän nopeaa ollakseen pelkästään lumevaikutuksesta aiheutunutta, joten hoitomuotoa voidaan pitää tehokkaana. Tätä tukee myös Saksassa jäniksillä suoritettu eläinkoe (Steinhart ym. 1999). Silti varsinkin länsimainen kliininen tutkimus on yhä erittäin tervetullutta. Toivon mukaan suomalaisetkin lääkärit innostuvat kokeilemaan otsonia osteomyeliittipotilaisiinsa ja saavat siitä lisärohkaisua uusien tutkimusten aloittamiseksi.

Viitteet

Bocci, Velio, Oxygen-Ozone Therapy: A Critical Evaluation. Kluwer Academic Publishers, Dordrecht, Netherlands, 2002. Details

Ceballos, Alfredo; Rolando Wong; Mario Pedroso & Alejandro Noriega, Ozono en el tratamiento de la osteomielitis crònica. In: Abstracts: 3^rd International Symposium on Ozone Applications, Ozone Research Center, Havana, Cuba 2000, OZ-PO-048.

Ceballos, Alfredo; Rolando Wong; Roberto Balmaseda; Mario Pedroso & Laritza Solier, Ozono como coadyuvante en el tratamiento de la osteomielitis crónica. Investigaciones Medicoquirúrgicas 2(8): 28-33, 2006. Full text PDF

Escarpanter Buliés, Julio C.; Oxígeno-ozonoterapia como coadyuvante en el tratamiento de las infecciones óseas. Revista Cubana de Ortopedia y Traumatología 19(1): 4-9, 2005a. Full text PDF

Escarpanter Buliés, Julio César, Utilidad de la Ozonoterapia en el Tratamiento de las Osteomielitis. Revista CENIC Ciencias Biológicas 36(No. Especial), 2005b.

Steinhart; H.; S. Schulz & R. Mutters, Evaluation of ozonated oxygen in an experimental animal model of osteomyelitis as a further option for skull-base osteomyelitis. European Archives of Otorhinolaryngology 256: 153-157, 1999. Abstract

Zaitsev, Alex B., Osseous residual treatment in patients with chronic osteomyelitis of long tubular bones using ozone. In: Abstracts: 3^rd International Symposium on Ozone Applications, Ozone Research Center, Havana, Cuba 2000, OZ-P-115.