October 10, 2005 - Miika Sallinen

Uusi tutkimus otsoniterapian käytöstä diabeettisten jalkahaavojen hoidossa

Diabetes eli sokeritauti on Suomessa yleinen aineenvaihduntasairaus, jossa verensokeri kohoaa ja sokeria erittyy virtsaan. Oireita ovat jano, lisääntynyt virtsamäärä, väsymys ja laihtuminen. Sokeritaudissa insuliinin vaikutus elimistössä on puutteellinen. Solut eivät saa tarpeeksi sokeria vaan käyttävät energianlähteenä mm. rasvoja. Näiden palaessa syntyviä happamia ketoaineita joutuu vereen ja virtsaan. Tämä aiheuttaa pahimmillaan happomyrkytyksen, joka johtaa syvään tajuttomuustilaan eli koomaan. Nuoruusiän sokeritaudissa (tyyppi 1.) insuliinin tuotanto vähenee tai loppuu. Sairauden kulku on äkillinen. Huomattavasti yleisempi on aikuisiän sokeritauti (tyyppi 2.), jossa haima erittää insuliinia mutta sen vaikutukset soluissa ovat estyneet. Sairaus ilmaantuu vähitellen, ja siihen sairastuvat yleensä keski-ikäiset usein lihavat henkilöt, joilla saattaa olla sokeritautia suvussa.

Diabeetikoille tyypillisiä oheisoireita ovat munuaishäiriöt ja erilaiset verenkiertohäiriöt, joista varsinkin jälkimmäiset johtavat usein diabeettisten jalkahaavojen syntyyn. Vaikeasti paranevalle haavalle altistavia tekijöitä ovat diabeetikoiden sairaudet, kuten neuropatia ja angiopatia. Noin 15 % diabeetikoista saa jalkahaavan ja noin 85 % diabeetikoiden amputaatioista edeltää haava.

Otsoniterapian käytöstä diabeettisiin haavoihin on tehty jo useita tutkimuksia. Ensimmäinen nimenomaan tätä tautia koskeva tutkimus (Velasco ym.) julkaistiin kuubalaisessa Revista CENIC Ciencias Biológicas -lehdessä jo vuonna 1989. Myös Italiassa on tällä vuosituhannella tehty jo kaksikin tutkimusta (Anichini ym. 2003, Bearzatto ym. 2003), mutta molemmista on julkaistu varteenotettavassa kausijulkaisussa ainoastaan lyhyt tiivistelmä. Näiden lisäksi Israelilaiset tutkijat (Calderon ym. 2003) esittivät eräässä lääketieteellisessä kongressissa tutkimuksiaan otsonin käytöstä jalkahaavojen hoidossa, ja useimmat heidän potilaistaan oli juuri diabeetikkoja. Näitä tutkimuksia olen jo käsitellyt tarkemmin täällä.

Vaikka kaikki nämä tulokset olivatkin erittäin lupaavia tai suorastaan hämmentäviä, niiden todistusarvo ei kuitenkaan ole paras mahdollinen. Kuubalaislehtiin ei aina suhtauduta vakavuudella länsimaissa. Muista tutkimuksista on toistaiseksi helposti saatavilla ainoastaan suppea tiivistelmä tai kongressiesitelmä, eikä tutkimuksissa ollut mukana minkäänlaista kontrolliryhmää. Tämä tilanne parani selvästi, sillä European Journal of Pharmacology –lehdessä julkaistaan piakkoin kattava satunnaistettu tutkimus (Martínez-Sánchez ym. 2005) otsoniterapian vaikutuksista diabeettisiin jalkahaavoihin. Tutkimus on jo saatavilla sähköisessä pdf-muodossa lehden internetsivuilla.

Tutkimus käsitti yhteensä sata potilasta, joilla kaikilla oli aikuistyypin diabetes (tyyppi 2) ja jotka olivat joutuneet sairaalahoitoon alaraajoissa olevien haavojen vuoksi. Mukaan ei huolittu potilaita, joilla oli muita hoitoon vaikuttavia tauteja, kuten maksan tai munuaisten virhetoimintaa, syöpää, septisiä olotiloja jne. Myöskään raskaana olevia, alkoholisteja, lääkeriippuvaisia tai muita vastaavia tapauksia ei huolittu.

Potilaat jaettiin hoidon perusteella kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä (49 potilasta) sai perinteistä antibioottihoitoa käsittäen sekä systeemisiä että paikallisia antibiootteja suoraan haavaan. Tätä hoitoa annettiin 20 päivän ajan. Toinen ryhmä (51 potilasta) sai otsoniterapiaa niin ikään sekä systemaattisesti että paikallisesti. Systeeminen hoito annettiin peräsuolihuuhteluna 10 mg:n kerta-annoksina. Paikallinen hoito käsitti haavan sulkemisen muoviseen pussiin, joka imettiin alipaineella tyhjäksi. Tämän jälkeen sinne johdettiin otsonikaasua (pitoisuus 60 mg/l) ja annettiin olla jalassa tunnin ajan. Pussin poistamisen jälkeen haavoihin voideltiin vielä otsonoitua auringonkukkaöljyä (Oleozon®). Toimenpiteitä suoritettiin päivittäin 20 päivän ajan.

Potilailta tutkittiin haavojen alan ja läpimitan pienentymistä sekä niiden nopeuksia, paranemista ja sairaalapäivien määrää. Lisäksi tutkittiin useita diabetekseen liittyviä biokemiallisia parametreja. Antibiootteja saaneista potilaista parani 34 eli 69 %, kun otsoniterapiaa saaneista parani 39 eli 78 %. Vaikka tulos suosikin otsonia, eroa ei luonnehdittu tilastollisesti merkittäväksi. Sen sijaan otsonia saaneet viipyivät sairaalassa keskimäärin vain 26 päivää, ja tämä oli selvästi vähemmän kuin antibioottiryhmällä (34 päivää, p = 0,010). Vaikka kaikki potilaat eivät parantuneetkaan, otsonia saaneiden haava pieneni keskimäärin paljon enemmän ja nopeammin kuin antibioottiryhmällä. Tarkemmat tulokset on esitetty taulukossa 1.

Taulukko 1. Potilaiden haavojen keskimääräiset pinta-alat ja läpimitat ennen ja jälkeen hoitojen sekä haavojen paranemisnopeudet ja ennuste.  Huomaa, että erot ryhmien välillä eivät alussa olleet selvästi merkittäviä, mutta hoitojen lopussa oli kaikilla osa-alueilla ja kaikki tulokset suosivat otsoniterapiaa (Martínez-Sánchez ym. 2005).

Vaikka kaikki potilaat eivät parantuneet, parempiin tuloksiin olisi ehkä päästy, jos hoitoja olisi jatkettu kauemmin. Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että niistä potilaista, jotka eivät parantuneet, jouduttiin antibioottiryhmässä amputoimaan seitsemän henkilöä (16 %), ja otsoniryhmässä ainoastaan kolme (5 %). Otsoniterapia ei pelkästään vähentänyt amputoitujen potilaiden määrää, vaan myös sen laajuutta. Koska amputoinnilla on paljon sosiaalista merkitystä potilaan elämänlaatuun, terapiamuodolla, jolla voidaan ehkäistä tai pienentää sen laajuutta, on suuria hyötyjä.

Tutkimuksessa tutkittiin myös verensokeriarvojen kehittymistä, josta niin ikään saatiin erinomaisia tuloksia. Hoitojen alussa vain 15 (30 %) antibioottiryhmän ja 14 (27 %) otsoniryhmän potilaan glukoosiarvot olivat viitearvojen (3,33–8,88 mM) sisäpuolella. Hoitojakson päättyessä vain 13 antibioottiryhmän potilaalla glukoosiarvot olivat normaaleja, kun otsoniryhmässä määrä oli noussut 29:aan (56 %) potilaaseen. Hoitojen alussa 80 % otsoniryhmäläisistä ja 45 % antibioottiryhmästä käytti säännöllisesti hypoglykeemisiä lääkkeitä. Tästä huolimatta arvot olivat normaalia korkeammalla, osoittaen lääkehoidon tehottomuutta. Hoitojen alussa otsoniryhmäläisten glukoosiarvot olivat kuitenkin jo normaalin vaihteluvälin sisällä. kaikkiaan 84 %:lla otsoniryhmäläisistä glukoosiarvot kohenivat, kun antibioottiryhmällä näin kävi vain 40 %:lla. Näin tämä tutkimus varmistaa jo aiemman venäläisen tutkimuksen (Mashlennikov ym. 2001) havaintoja, jossa verensokeritasot normalisoituvat sekä 1 että 2 tyypin potilailla.

Tutkijat käsittelevät myös otsoniterapian positiivisten vaikutuksien syitä. Niitä ei kuitenkaan kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista käsitellä tässä yhteydessä kovinkaan tarkasti, sillä asiat ovat vielä osin hypoteettisia ja toisaalta niidenkin selittäminen kansantajuisesti lienee mahdoton tehtävä. Tärkein mekanismi lienee antioksidanttijärjestelmän stimuloituminen ja osittainen normalisointi, jonka samat tutkijat (Al-Dalain ym. 2001) olivat jo aiemmin havainnollistaneet eläinkokeissa. Diabetespotilaiden elimistöhän tuottaa valtavia määriä vapaita happiradikaaleja ja muita reaktiivisia happiyhdisteitä, joita entsymaattiset antioksidantit – lähinnä superoksididismutaasi (SOD) ja katalaasi – sitten sammuttavat. Otsoniterapiakuuri stimuloi SOD:n tuotannon lähes seitsenkertaiseksi verrattuna tilanteseen ennen hoitoja. Katalaasin määrä lisääntyi noin kolmanneksella, ja näiden antioksidanttien keskinäinen suhde normalisoitui selvästi. Vastaavaa ei havaittu antibiootteja saaneilla potilailla. Molemmat hoitomuodot kyllä edesauttavat haavan arpeutumista ja infektioiden häviämmistä, mutta ainoastaan otsoniterapialla on ns. “antidiabeettistä” vaikutusta.

Tutkijat mainitsevat vielä, että otsoniterapia oli selvästi halvempi hoitomuoto, jolla voitiin lyhentää sairaala-aikoja. Koska myös monet diabetekseen liittyvät biokemialliset parametrit kohenivat niin ikään, eikä yhdelläkään potilaalla havaittu sivuvaikutuksia, ei ole ihme että tutkimuksen lopussa he esittävätkin seuraavan kommentin:

”Ottaen huomioon todennäköisyys, että diabeetikko joutuu kalliiseen sairaalahoitoon, on keskimäärin 3-5 kertaa suurempia kuin ei-diabeetikoilla. Epidemiologiset tutkimukset ovat antaneet ymmärtää, että vuonna 2010 olisi 300 miljoonaa diabeettistä potilasta, joten uusia keksintöjä diabetesterapiaan tarvitaan parantamaan hoitoa ja kustannuksia. Otsoniterapia voisi olla ratkaisu diabeteshoitoon.”

Viitteet:

Al-Dalain, Said Mohammed; Gregorio Martínez; Eduardo Candelario-Jalil; Silvia Menéndez; Lamberto Re; Attilia Giuliani & Olga Sonia León, Ozone treatment reduces markers of oxidative and endothelial damage in an experimental diabetes model in rats. Pharmacological Research 44: 391-396, 2001. (abstract)

Anichini, R.; A. De Bellis; L. Butelli; M. Gioffredi; R. Gori; R. Picciafuochi; S. Nannelli; R. Rossetti & L. Alviggi, Ozone-therapy in treatment of diabetic foot ulcers: a suggestive approach in wound bed preparation. European Journal of Clinical Investigation 33 (1.suppl): 46-47, 2003.

Bearzatto, A.; F. Vaiano & M. Franzini, O₂–O₃-therapy of nonhealing foot and leg ulcers in diabetic patients. European Journal of Clinical Investigation 33 (1. suppl.): 44, 2003.

Calderon, Noam; Teddy Kaufman; Leonid Bryzgalin & Munir Awad, The intensive care of lower limb diabetic wounds: Our 5 years experience in 121 patients treated topically with ozone as an adjunctive agent. In (CD-ROM): Ozone Seminar Congress, European Cooperation of the Medical Ozone Societies, May 23^rd -May 25^th, Munich 2003.

Martínez-Sánchez, Gregorio; Saeid M. Al-Dalain; Silvia Menéndez; Lamberto Re; Attilia Giuliani; Eduardo Candelario-Jalil; Hector Álvarez; José Ignacio Fernández-Montequin & Olga Sonia León, Therapeutic efficacy of ozone in patients with diabetic foot. European Journal of Pharmacology (in press 2005) (abstract)

Maslennikov, Oleg V.; Claudia N. Kontorshchikova; Sergey V. Androsov; Irina A. Gribkova; Elena E. Pavlovskaya & Elena A. Piatina, Ozonetherapy in the Treatment of Internal Diseases. In: Proceedings of the 15th Ozone World Congress, 11th – 15th September 2001, Medical Therapy Conference (IOA 2001, Ed.), Speedprint Macmedia Ltd, Ealing, London, UK, 2001.

Velasco, N.; S. Menéndez; J. F. Montequin; M. Gómez; B. Lima; J. A. Montalvo; W. Díaz & L. Eng, Valor de ozonoterapia en el tratamiento del pie diabetico neuroinfeccioso. Revista CENIC Ciencias Biológicas 20(1-3): 64-70, 1989.