November 15, 2011 - Miika Sallinen

Uusi kaksoissokkotutkimus otsoniterapian käytöstä emfyseeman eli keuhkolaajentuman hoidossa

Otsoniterapiasta ilmestyy kaksoissokkotutkimuksia aina vähän väliä. Edellinen artikkelini käsitteli diabeettisistä säärihaavoista tehtyä kaksoissokkotutkimusta. Nyt aiheena on emfyseeman eli keuhkolaajentuman hoitaminen otsoniterapialla. Olen kirjoitellut hengityselinten sairauksista varsin vähän. Otsoniterapiatutkimuksia aiheesta on niukasti, ja tutkimukset on usein julkaistu muulla kuin englannin kielellä. Nekin vähäiset tutkimukset, joita on saatavilla, eivät pääosin ole laadultaan kovin korkeatasoisia.

Nyt käsiteltävä uusi tutkimus (Calunga ym. 2011), on sekin julkaistu espanjaksi Revista Medicina de Chile -lehdessä. Tämä onkin tutkimuksen huomattavin puute, sillä muuten se on toteutettu ja raportoitu kiitettävän hyvin moniin muihin pienissä julkaisuissa julkaistuihin kuubalaistutkimuksiin verrattuna.

Tutkimus käsittelee enfyseemaa eli keuhkolaajentumaa. Kun jokin jatkuva ärsytys aiheuttaa limaneritystä keuhkoputkessa, putken seinämät kovettuvat vähitellen, ja ilman kulkuaukko pienenee. Samalla pienimpien keuhkorakkuloiden seinien rakenne rappeutuu, ja rakkulat löystyvät ja laajenevat. Tämä laajeneminen kehittyy vähitellen emfyseemaksi, jolloin rakkuloiden joustavuus ja hapenottokyky ratkaisevasti vähenevät. Vaikka emfyseema onkin suomeksi keuhkolaajentuma, tämä laajeneminen ei tule hengityksen hyödyksi, vaan ilma jää loukkuun, mistä sen sisältämä happi ei pääse kulkeutumaan verenkiertoon. Tärkein emfyseemalle altistava tekijä on tupakointi, josta aiheutuu 80-90% kaikista kroonisista keuhkolaajentumista. Myös synnynnnäistä emfyseemaa esiintyy jonkin verran.

Tutkimuksessa oli alunperin 64 potilasta, joista 14 vetäytyi pois jossain vaiheessa joko omasta tahdostaan tai heidät suljettiin pois sen vuoksi, etteivät he käyneet hoitoa suunnitellusti läpi. Kaikkiaan tutkimuksen siis suoritti alusta loppuun yhteensä 50 potilasta. Nämä potilaat jaettiin hoitojen perusteella kolmeen eri ryhmään seuraavasti:

• Otsoniryhmä (20 potilasta), jota hoidettiin otsoniterapialla annostelemalla happi-otsoniseosta (otsonipitoisuus 30 mg/l, tilavuus 200 ml) peräsuolihuuhteluna päivittäin 20 päivän ajan. Tämän jälkeen oli kolmen kuukauden tauko, jonka jälkeen potilaat saivat toisen 20 päivän otsoniterapiakuurin.
• Happiryhmä (20 potilasta), jota hoidettiin vastaavalla tavalla kuin otsoniryhmääkin, mutta peräsuoleen johdettu kaasu oli puhdasta happea, eikä se sisältänyt lainkaan otsonia.
• Kontrolliryhmä (10 potilasta), joka toimi kontrolliryhmänä. Tämä ryhmä ei osallistunut hoitoihin, mutta kävi läpi kaikki samat tarkastukset kuin kaksi edellistäkin ryhmää.

Tutkimukseen ei huolittu potilaita, joilla oli jokin vakava krooninen psyykkinen tai fyysinen lisäsairaus. Samoin astmaatikot ja keuhkolaajentajien käyttäjät suljettiin pois. Potilaat olivat iältään 40-69 -vuotiaita, ja he olivat lopettaneet tupakoinnin vähintään viisi vuotta aiemmin. Tutkimuksen aikana potilaat käyttivät normaalia lääkitystä. Jokainen heistä käytti keuhkoputkia laajentavaa Salbutamolia, ja kaikilla oli tämän lisäksi kahta tai kolmea lisälääkettä. Lääkityksen suhteen ryhmät eivät kuitenkaan olennaisesti eronneet toisistaan.

Tärkeimpinä tutkimuskohteina olivat sekuntitilavuus, vitaalikapasiteetti, uloshengityksen maksimivirtaus sekä Tiffenaun indeksi eli sekuntitilavuuden ja vitaalikapasiteetin suhde. Nämä termit lienevät tuttuja keuhkosairauksista kärsiville, mutta selvennän niitä vielä varmuuden vuoksi ohessa:

• Sekuntitilavuus on sen ilmamäärän tilavuus, jonka potilas pystyy puhaltamaan keuhkoistaan tasan yhden sekunnin aikana.
• Vitaalikapasiteetti on se tilavuus, jonka potilas pystyy puhaltamaan vedettyään keuhkot täyteen ilmaa.
• Uloshengityksen maksimivirtausta tarkastellaan spirometrillä vitaalikapasiteetin mittauksen yhteydessä. Siinä virtauksen nopeutta tutkitaan kun ilmaa on puhallettu 25%-75% koko vitaalikapasiteetista.
• Tiffenaun indeksi oli sekuntitilavuuden ja vitaalikapasiteetin suhde. Koska potilaat eivät käytännössä saa puhallettua keuhkojaan mahdollisimman tyhjiksi yhdessä sekunnissa, on Tiffenaun indeksi aina alle yksi tai prosentteina alle 100 %.

Tutkittavat parametrit mitattiin ennen hoitoja ja uudelleen toisen hoitojakson päätyttyä. Tulokset olivat monellakin tapaa mielenkiintoisia. Ennen kaikkea sekuntitilavuuden arvo nousi otsoniryhmässä merkittävästi, kun happi- ja kontrolliryhmässä ei havaittu tilastollisesti merkittävää muutosta. Tämä on paremmin havainnollistettu kaaviossa 1. Uloshengityksen maksimivirtauksessa ja vitaalikasiteetissa ei havaittu tilastollisesti merkittävää muutosta yhdessäkään ryhmässä. Koska otsoniterapia kuitenkin nosti sekuntitilavuutta, Tiffenaun indeksi koheni otsoniryhmäläisillä selvästi (p < 0,0005), mutta ei muissa ryhmissä.

Kaavio1. Sekuntitilavuuden muutokset eri ryhmissä ennen ja jälkeen hoitojen. Ainoastaan otsoniryhmässä muutos oli tilastollisesti merkittävä (p < 0,0005).

 Tutkimuksessa potilailta otettiin myös verikokeet ja tutkittiin hapenkuljetuskykyyn liittyviä parametreja. Otsoniryhmäläisillä havaittiin pieni mutta tilastollisesti merkittävä hemoglobiinin lasku, kun muissa ryhmissä muutosta ei havaittu. Valtimoveren hiilidioksidin osapaineissa ei myöskään havaittu merkittävää muutosta yhdelläkään ryhmällä. Samoin veren pH pysyi käytännössä muuttumattomana. Huomattavin muutos havaittiin kuitenkin valtimoveren happiosapaineessa.  Otsoniryhmällä tämä osapaine nousi arvosta 63,8 ± 6,6 mmHg arvoon 79,6 ± 6,8 mmHg (p < 0,005), kun muilla ryhmillä ei havaittu merkittävää muutosta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että veren hapenkuljetuskyky nousi noin 20% otsoniterapiaa saaneilla potilailla. Tällä on luonnollisesti huomattava merkitys sairaiden potilaiden yleiskuntoon ja jaksamiseen. Tämä havaittiin juoksumattokokeessa, jossa potilaille suoritettiin kuuden minuutin kävelytesti. Otsonia saaneilla kävelymatka kasvoi metristä 131,8 aina 174,8 metriin eli 33%, ja muutos oli tilastollisesti merkittävä (p < 0,05). Myös hengenahdistus väheni otsonia saaneilla lähes 40%. Muissa ryhmissä ei havaittu merkittävää muutosta samassa testissä.

Kaikkiin otsoniterapiakaan ei auttanut. 20 otsonia saaneesta potilaasta 13 koko omakohtaisesti olotilansa parantuneen ja 11 potilaan kohdalla tämä voitiin todeta myös spirometritutkimuksissa. Yksikään potilas ei tuntenut olonsa heikentyneen, joten siltä osin mitään ei menetetty. Tulokset olivat huomattavasti parempia kuin happi- ja kontrolliryhmissä, joissa valtaosalla potilaista ei havaittu muutosta eikä spirometrikokeiden perusteella yksikään kohentunut. Tuloksia on tarkemmin havainnollistettu kaavioissa 2. ja 3.

Kaavio 2. Potilaiden omakohtainen kokemus hoidon onnistumisesta eri ryhmissä (Calunga ym. 2011).

Kaavio 3. Spirometritutkimuksissa havaitut hoidon onnistumiset eri ryhmissä (Calunga ym. 2011).

Kokonaisuudessaan otsoniterapialla saadut tulokset olivat erinomaisia, kun huomioi, että potilaita oli siihen asti hoidettu vuosia perinteisen lääketieteen keinoin ilman mainittavaa kohenemista. Tutkijat huomauttivatkin, että otsoniterapia on hyödyllinen lisähoito keuhkolaajentumasta kärsiville potilaille.

Viite

Calunga, José Luis; Yuleidys Paz; Silvia Menéndez; Alfredo Martínez & Aparicio Hernández, La ozonoterapia en pacientes con enfisema pulmonar. Revista Medicina de Chile 139: 439-447, 2011. Abstract, Full text