July 6, 2005 - Miika Sallinen

Rakonsisäinen otsoniterapia sädehoidon aiheuttaman hematurian hoidossa

Otsoniterapian avulla on voitu lievittää tai ennaltaehkäistä syöpähoitojen aiheuttamia sivuvaikutuksia useilla potilailla. Espanjalaiset tutkijat (Clavo ym. 2005) raportoivat uusimmassa Journal of Alternative and Complementary Medicine -lehdessä mielenkiintoisen tapauskertomuksen eräästä eturauhassyöpää sairastaneesta potilaasta, jolle sädehoito oli aiheuttanut eri tulehduksia ja lopulta hematuriaa eli veren kasautumista virtsaan. Tähän vaikeaan tapaukseen kokeiltiin uudenlaista otsoniterapiaa, jossa rakon sisään injektoitiin otsonoitua vettä. Tulokset olivat sen verran hyviä, että potilaan tapaus on ehdottomasti kertomisen arvoinen.

70-vuotiaalla miehellä oli kuusi vuotta aiemmin diagnisoitu eturauhassyöpä, jota oli hoidettu radikaalilla prostatektomialla eli eturauhasen poistoleikkauksella.  Vajaan kolmen vuoden kuluttua hänen eturauhasspesifiset antigeeninsä nousivat, ja kasvaimen havaittiin uudistuneen. Potilaalle annettiin sädehoitoa (70 Gy) ja hormonisalpaajia gosereliinin ja flutamiidin kanssa. 18 kuukautta myöhemmin hänelle ilmestyi säteilyn synnyttämä peräsuolitulehdus ja peräsuolen halkeamia, joita kontrolloitiin paikallisella kortisonilääkityksellä. 18 kuukautta myöhemmin potilaalla havaittiin dysuria eli kivulias vaikeutunut virtsaaminen ja mikroskooppinen hematuria eli veren kasautumista virtsaan. Sytoskoopilla havaittiin että virtsarakon pinta oli verekäs, mutta syövän uusiutumista ei havaittu, antaen ymmärtää, että kyseessä oli säteilyn aiheuttama virtsarakkotulehdus. Tämä varmistettiin vielä tietokonetomografialla, josta havaittiin paksusuolen ja virtsarakon laajentumia. Tässä vaiheessa potilaan hemoglobiini oli 9,1 g/dl, ja hänelle aloitettiin lihaksensisäinen lääkitys käsittäen orgoteiinia, erytropoietiinia ja rautaa. Kaksi viikkoa myöhemmin potilaan virtsan verisyys oli pahentunut makroskooppiseksi ja hemoglobiini oli pudonnut 7,1 grammaan/dl. Potilas sai verensiirtoja ja rakon sisään johdettiin tiputuksessa natriumhyaluronaattia. Siitä huolimatta hematuria eli virtsan verisyys paheni ja hemoglobiini laski edelleen. Tässä vaiheessa potilaan luvalla päätettiin kokeilla otsonoidun veden tiputusta rakon sisään. Otsoni kuplitettiin steriilin tislatun veden läpi niin että sen konsentraatio oli 20–25 µg/ml. Tiputus kesti noin 30 minuuttia jokaista hoitokertaa kohden. Ensimmäisenä viikkona otsonia annettiin kolmesti joka toinen päivä, ja sinä aikana makroskooppinen hematuria (näkyvä virtsan verisyys) katosi. Toisen otsoniterapiaviikon aikana hemoglobiini alkoi nousta noin 0,5 g/dl viikossa. Kolmannella viikolla, jolloin potilaalla oli kaksi ylimääräistä tiputussessiota, suoritettiin uusi sytoskooppitutkimus, joka osoitti huomattavaa paranemista. Sen jälkeen hoitoa jatkettiin yhdellä tiputussessiolla viikossa käyttäen koko ajan vastaavaa otsonoitua vettä kuin alussa. Kahdeksan lisäviikon jälkeen, potilaan virtsa-analyysi osoitti vain 10 punasolua mikroskooppikenttää kohden ja otsoniterapia lopetettiin. Ainoa sivuoire koko hoidon aikana oli lievä virtsarakon kutina ensimmäisten hoitojen jälkeen. Kuuden kuukauden jälkiseurannassa potilaassa ei ole havaittu mitään merkkejä makroskooppisen hematurian uusiutumisesta.

Vaikka kyseessä oli pelkkä yksittäinen tapauskertomus, se oli sellaisenaankin hyvin rohkaiseva. Tällainen tulos rohkaisee varmasti kokeilemaan otsoniterapiaa myös muihin säteilyn aiheuttamiin sivuvaikutuksiin, ja tutkijat mainitsevat, että se saattaa olla heidän tutkimuskohteenaan myös tulevaisuudessa.

Viite:

Clavo, Bernardino; Dominiga Gutiérrez; Dionisio Martín; Gerardo Suárez; María A. Hernández & Francisco Robaina, Intravesical ozone Therapy for Progressive Radiation-Induced Hematuria. Journal of Alternative and Complementary Medicine 11(3): 539-541, 2005. (abstract)