May 23, 2008 - Miika Sallinen

Otsoniterapian käyttö ja tutkimus eri maissa

Olen viime aikoina havainnut internetin eri keskustelupalstoilla keskustelua myös otsoniterapiasta. Lisääntyneestä keskustelusta huolimatta hoitomuoto on yhä varsin tuntematon, ja se herättää runsaasti ennakkoluuloja. Niinpä ei olekaan ihme, että monenlaiset skeptikot ovat pyrkineet saattamaan hoitomuotoa huonoon valoon. Toisaalta maailmanlaajuisesti on saatavilla jo hyvin runsaasti tutkimuksia, joten siltä osin kritisoiminen on hankalaa. Olen kuitenkin havainnut, että varsinkin eräs usean nimimerkin taakse piiloutuva häirikkö tyrmää otsonitutkimukset vain tokaisemalla, että otsonia on tutkittu vain sosialistisissa diktatuureissa, kuten Neuvostoliitossa ja Kuubassa. Täten tutkimuksia ei missään tapauksessa voisi pitää luotettavina, ja koko tällaisen myrkkyhoidon tutkimus kuvaa vain näiden maiden lääketieteen katastrofaalista tilaa.

Tällaiset väitteet ovat kuitenkin kaukana totuudesta. Niin perusteellista kuin Kuuban ja Venäjän otsonitutkimus onkin, se edustaa vain pientä osaa koko maailmassa tehdyistä tutkimuksista. Kaiken lisäksi nämä tutkimukset eivät ole ristiriidassa muualla suoritettujen tutkimusten kanssa. On tosin myönnettävä, että monien tautien osalta tutkimusta on tehty vain yhden työryhmän toimesta, eikä niitä ole riippumattomat tutkijat varmistaneet. Moniin kuubalais- ja venäläistutkimuksiin on silti saatu riippumattomien tutkimusryhmien varmistukset, ja ainoa selkeästi kiistanalainen tauti lienee retinitis pigmentosa. Tässäkään taudissa positiiviset tulokset eivät ole yksinomaan kuubalaista alkuperää, vaan esimerkiksi Puolassa ja Yhdysvalloissa suoritetut pienemmät tutkimukset tukevat niitä. Retinitis pigmentosasta olen kirjoittanut laajan selventävän artikkelin, joka aukeaa tästä. Tiettyjä tauteja on sitä vastoin tutkittu jo hyvin paljon. Esimerkiksi välilevytyrän, iskiaksen ja muiden alaselän kipujen hoidosta on julkaistu kymmeniä laajoja tutkimuksia, jotka käsittävät jo kymmeniä tuhansia potilaita, ja tutkimukset on tehty toisistaan riippumattomissa tutkimuslaitoksissa useissa eri maissa.

Olen jo ajat sitten lakannut vastailemasta noille keskustelupalstoille, sillä niiden lukijamäärät ovat melko rajallisia, ja heistäkin vain harva jaksaa käydä läpi pitkät perusteelliset vastaukset. Heikosti perusteltuja vastauksia taas ei kannata kirjoittaa. Lisäksi törmään moniin keskusteluketjuihin vasta siinä vaiheessa, kun niitä ei lue enää juuri kukaan. Näiden sivujen lukijamäärät ovat kuitenkin melko korkeita ja koko ajan kasvussa, joten selvitän nyt, mikä tilanne otsoniterapian suhteen on keväällä 2008 eri maailman maissa. Normaalista käytännöstäni poiketen, en viittaa erikseen jokaiseen mainitsemaani tutkimukseen. Se nimittäin johtaisi siihen, että viiteluettelosta tulisi reilusti koko artikkelia pidempi. Tässä käsitellyt tutkimukset löytyvät suurelta osin kasaamastani viitelistasta. Jos joku kaipaa jostain kohdasta lisätietoa, minuun voi aina ottaa yhteyttä.

Italia

Tällä hetkellä maailman otsonitutkimuksen ykkösmaana voidaan pitää Italiaa. Vaikka otsoniterapia ei ole Italiassa vielä yleisesti hyväksyttyä, ja vaikka esimerkiksi Saksassa on paljon enemmän otsonia käyttäviä lääkäreitä, Italian ykkösasemalle on kuitenkin selkeä peruste. Mistään muusta maasta ei ole ilmestynyt yhtä paljon otsoniterapiaa koskevia tieteellisiä artikkeleita kansainvälisiin englanninkielisiin tiedejulkaisuihin. Jos tutkija siis lähtee etsimään tietoa otsonista, hän löytää todennäköisimmin Italiassa tehtyjä tutkimuksia.

Aiemmin Italiassa tehdyt tutkimukset olivat varsin pienimuotoisia käsittäen suurimmillaankin vain joitakin kymmeniä potilaita. Jo 1980-luvulla italiassa oli varteenotettavia otsoniterapeutteja, kuten Bolognan yliopiston professori E. Riva Sanseverino ja tohtori Raul Mattassi. 1990-luvulla italialaiset neurokirurgit havaitsivat, miten otsoni-injektioilla saatiin välilevyn pullistuman aiheuttama kipu poistettua nopeasti. Tämä kipua poistava vaikutus oli nopea ja pitkäkestoinen, ja sen vuoksi suuri osa potilaista saattoi välttää suunnitellun leikkauksen. Koska hoitomuoto voidaan tehdä nopeasti, ja se vaatii tavallisesti vain yhden hoitokerran, tätä menetelmää oli hyvin edullista tutkia. Niinpä hoitomuodosta on saatavilla jo kymmeniä tutkimuksia, joita on julkaistu maailman johtavissa neuroradiologian alan lehdissä, kuten Radiology, American Journal of Neuroradiology ja Journal of Neuroradiology. Useimmat tutkimukset kattavat joitakin satoja potilaita, mutta muutamat jopa useita tuhansia.

Useat italialaiset neurokirurgit ovat olleet tämän menetelmän uranuurtajia. Heistä mainittakoon Matteo Bonetti, Cosma Andreula, Mario Muto ja Marco Leonardi. Bonetti perusti yhdessä kustannusyhtiö Centauron kanssa Rivista Italiana di Ossigeno-Ozonoterapia –nimisen tiedejulkaisun vuonna 2002. Vuoden alussa se 2007 muuttui englanninkieliseksi ja sen uudeksi nimeksi tuli International Journal of Ozone Therapy. Tämä lehti on tällä hetkellä ainoa vertaisarvioitu tiedejulkaisu maailmassa, joka on erikoistunut yksinomaan otsonin lääkinnälliseen käyttöön. Siinä julkaistaan vuosittain kymmeniä otsoniterapiasta tehtyjä tutkimuksia, ja lehden muuttuneesta nimestä huolimatta ne ovat yhä pääosin Italiasta.

Tunnetuin italialainen otsoniterapiatutkija on kuitenkin kiistatta Sienan yliopiston yleisen fysiologian emeritusprofessori Velio Bocci. Kriittisenä tutkijana tunnettu Bocci oli saanut mainetta erityisesti interferoneita koskevista tutkimuksistaan jo vuosia ennen kuin hän oli edes kuullut otsonista. Bocci tiesi, että interferonien tuotantoa ihmisen leukosyyteistä voi indusoida tietyillä reaktiivisilla happiyhdisteillä. Kuullessaan otsonista, Bocci työryhmineen päätti testata otsonin vaikutuksia interferonien vapautumiseen. Tulos oli positiivinen, se julkaistiin vuonna 1990 varsin tuntemattomassa Haematologica-lehdessä. Tutkimuksen käytännön merkitys oli siinä mielessä vähäinen, että kyseessä oli ainoastaan laboratoriotutkimus, joka ei sellaisenaan edes tapahdu ihmiskehossa. Se kuitenkin antoi ymmärtää, että otsoniterapialla voisi olla immuniteettiä sääteleviä ominaisuuksia. Niinpä Boccin työryhmät alkoivat tuottaa lisää tutkimuksia, ja niitä voidaan pitää alkuna otsoniterapian rynnistykselle kohti modernia lääketiedettä. Valtaosa Boccin työryhmän tutkimuksista on ollut laboratoriokokeita, ja kliinisiä tutkimuksia on tehty vain muutamia. Poikkeuksena voidaan pitää EBOO-menetelmää, jota on Boccin ja Nefrologian professorin Nicola Di Paolon johdolla kehitetty Sienan yliopistossa. Tässä menetelmässä verta otsonoidaan dialyysilaittetta muistuttavassa kierrätyssysteemissä, jolloin tunnin kuluessa voidaan käsitellä koko verimäärä. Alustavien tutkimusten perusteella menetelmä on huikean tehokas varsinkin perifeerisiin verenkiertohäiriöihin, mutta toistaiseksi siitä on ilmestynyt vasta varsin pienimuotoisia tutkimuksia. Bocci on varsin menestyksellisesti pyrkinyt saamaan ortodoksisen lääketieteen edustajia kiinnostumaan otsonista. Hän on kirjoittanut useita katsausartikkeleita ja kirjoja, joista englanniksi kirjat Oxygen-Ozone Therapy: A Critical Evaluation (Kluwer 2002) ja Ozone: A New Medical Drug (Springer 2005).

Italian otsoniterapiatutkimus ei silti missään nimessä rajoitu edellä mainittuihin neurokirurgeihin tai professori Boccin työryhmiin. Esimerkiksi Anconan yliopiston farmakologian professori Lamberto Re on tehnyt urauurtavaa tutkimusta useilla otsoniterapian osa-alueilla yhdessä eri maista tulevien tutkijoiden kanssa. Italiassa ei liene yhtäkään tunnettua yliopistoa, josta ei edes jossain vaiheessa olisi ilmestynyt jotain otsoniterapiatutkimuksia. Kaikkiaan tutkimuksia on Italiassa tehty jo satoja, joskin kaikista ei ole saatavilla kattavaa tutkimusraporttia. Tutkimuksen alla ovat olleet lukuisat lääketieteen osa-alueet ihotaudeista hammaslääketieteeseen ja syövistä verenkiertohäiriöihin. Koska otsoniterapia on yhä Italiassa vaihtoehtohoidon asemassa, tutkimusten sponsorointi on ollut vähäistä, ja siksi ne ovat suurelta osin vielä melko pienimuotoisia. Siitä huolimatta italialaiset tutkijat ovat sinnikkäästi lähettäneet artikkeleitaan julkaistaviksi tunnettuihin PubMed-tietokannassa indeksoituihin tiedelehtiin, ja saaneet ne julkaistua melko menestyksekkäästi. Lisäksi italialaiset järjestävät suuria kongresseja sekä osallistuvat itse aktiivisesti ulkomaisiin kongresseihin. Näihin sisältyvät sekä erityiset otsoniterapiakongressit kuin monet muutkin lääketieteelliset kongressit. Tämän vuoksi Italian vaikutus maailman otsoniterapiatutkimuksessa on ainakin tällä hetkellä suurempi kuin minkään muun maan.

Venäjä

Mikäli tarkastellaan julkaistujen tutkimusten lukumäärää, maailman johtava otsoniterapiamaa on ehdottomasti Venäjä. Olin toki törmännyt venäläisten tutkijoiden laajaan tuotantoon jo kirjaani kirjoittaessa vuosina 2003–2004. Kuitenkin vasta ensimmäinen vierailuni Venäjän otsoniterapian tutkimuskeskuksissa ja yliopistoissa kesällä 2006 avasi silmäni. Esimerkiksi Nizhny Novgorodissa otsoniterapia oli yleisesti käytössä sairaaloiden eri osastoilla, samoin kuin yksityisillä kosmetiikkaklinikoillakin. Tällä hetkellä Moskovassa tilanne alkaa olla vastaava ja hoitomuoto on levinnyt myös muihin suurkaupunkeihin. Sain matkallani myös CD-levyn, jossa oli skannattuna pdf-muodossa yli 160 venäläisten tutkijoiden tekemää väitöskirjaa aiheesta. Suurin osa niistä oli aivan viime vuosilta, joten tällä hetkellä niitä lienee ilmestyt hurjasti lisää. Sittemmin olen vieraillut Venäjällä monta kertaa ja aina on löytynyt jotain uutta. Esimerkiksi suurimmissa kongresseissa esitetään vuosittain satoja tutkimuksia, joskin osa niistä tulee muista entisen Neuvostoliiton maista, mutta vain harvoin muualta.

Venäjän otsonitutkimuksen suurin puute onkin juuri se, että lähes kaikki on julkaistu venäjäksi. Kansainvälisistä tiedejulkaisuista löytyy satunnaisesti lähinnä venäläisten tutkijoiden abstrakteja eli tutkimustiivistelmiä joidenkin kongressien yhteydessä, mutta laajoja kokopitkiä artikkeleita ei juuri koskaan. Venäjällä on kyllä muutamia tiedejulkaisuja, joista ilmestyy myös englanninkielinen versio, ja näistä löytää joskus myös otsoniterapioihin liittyviä tutkimuksia. Samoin monissa kongressien julkaisuissa on julkaistu venäläisten otsoniterapiatutkimuksia myös englanniksi. Tällaisten julkaisujen vaikutusvalta on vähäinen ja niiden lukijakunta rajallinen. Niitä ei myöskään usein indeksoida tärkeimmissä tietokannoissa, eikä edes kattavat tiedekirjastot niitä tavallisesti tilaa. Niinpä venäläiset tutkimukset ovat jääneet hyvin vähälle huomiolle lännessä. Syynä on osittain venäläisten heikko englannintaito, ja toisaalta ennakkoluulot, joita yleisesti koetaan otsoniterapioita kohtaan. Kenen tahansa tutkijan on vaikea saada läpi otsonista tehtyä tutkimusta, ja epäilemättä se on vielä moninkertaisesti vaikeampaa, jos tutkija on kotoisin Venäjän kaltaisesta maasta.

Kuitenkin niille, joille venäjän kieli ei tuota ongelmia ja joilla on taidot ja kontaktit löytää sikäläisiä tutkimuksia, Venäjä on todellinen tutkijan aarreaitta. Suuria kongresseja järjestetään vähän väliä ja suurimpana niistä joka toinen vuosi Nizhny Novgorodissa järjestettävä kongressi. Uusimmasta vuoden 2007 kongressista minulla ei ole julkaisuja, mutta vuoden 2005 kongressissa esitettiin lähes 170 tutkimusta, joita oli lähes jokaiselta lääketieteen osa-alueelta: 39 prekliinistä tutkimusta otsoniterapian vaikutusmekanismeista, 33 tutkimusta neurologian alalta, 22 tutkimusta gynekologian, dermatologian ja kosmetologian alalta, 64 tutkimusta kirurgian, traumatologian, oftalmologian, onkologian ja tehohoidon alueelta, 18 tutkimusta koskien otsoniterapian erilaisia käyttömenetelmiä eri tautien hoidossa, ja vielä 11 tutkimusta eläinlääketieteen alalta. Vuoden 2003 kongressissa niitä esitettiin vielä hurjasti enemmän. Tutkimus ei kuitenkaan ole vähenemässä, vaan se leviää kovaa vauhtia ympäri Venäjää ja muita entisen Neuvostoliiton maita. Sen vuoksi suuria kongresseja järjestetään säännöllisesti muissakin kaupungeissa, kuten Kiovassa, Saranskissa, Voronezhissä ja tietenkin Moskovassa, ja niinpä perinteinen Nizhny Novgorodin suurin kongressi menettää vähän kerrassaan vaikutustaan. Kaikkiaan näissä kongresseissa esitetään vuosittain satoja tutkimuksia. Olen onnistunut saamaan niiden julkaisuja venäjänvierailujeni aikana, mutta heikko kielitaitoni on toistaiseksi estänyt niiden laajemman käsittelyn. Väitöskirjojen ja kongressijulkaisujen lisäksi venäläiset julkaisevat tutkimuksiaan myös tieteellisissä kausijulkaisuissa ja erilaisissa monografioissa.

Otsoniterapian tutkimus alkoi Venäjällä 1970-luvun jälkipuoliskolla. Laajempia kliinisiä tutkimuksia alkoi ilmestyä vasta vuosikymmen myöhemmin, ja 1990-luvulla otsoniterapia oli yleisessä käytössä erityisesti Nizhny Novgorodin alueella. Sieltä se levisi Moskovaan, Voronezhiin, Saranskiin, Ryazaniin, Kazaniin ja naapurimaihin Minskiin ja Kiovaan, ja viime vuosina myös muihin kaupunkeihin ympäri Venäjää. Venäjällä ei liene enää yhtään suurkaupunkia, jossa otsoniterapiaa ei jollain tavalla tutkittaisi. Vielä on liioiteltua väittää, että se olisi yleisessä käytössä ympäri maata, mutta joka tapauksessa täysin virallista ja yleisesti hyväksyttyä terveydenhoitoa, joka jatkaa nopeaa leviämistään. Tässä mielessä Venäjä on maailman otsonitutkimuksen ykkösmaa.

Kuuba

Kuuban ja Venäjän otsonitutkimuksessa on se yhteinen piirre, että molemmilla mailla on sosialistinen tausta, ja siksi lääkevalmistajilla on ollut siellä olematon vaikutus terveydenhuoltojärjestelmän kehittymiseen. Tämän vuoksi otsoniterapia on molemmissa maissa levinnyt tehokkaasti yleisesti hyväksytyksi hoitomuodoksi. Kuubalaisten otsonitieto ei kuitenkaan ole lähtöisin Venäjältä, vaan länsimaista. Vuoden 1985 lopulla kemisti Silvia Menéndez ja lääkäri Manuel Gómez perustivat Kuuban kansallisen tieteiden tutkimuskeskuksen yhteyteen varsinaisen otsonitutkimuskeskuksen. Tämä tutkimuskeskus sai valtuudet koordinoida ja aloitta useita tutkimuksia. Vuonna 1988 julkaistiin Revista Cubana de Medicina –lehdessä ensimmäinen kuubalainen otsonitutkimus, jossa maha- ja pohjukkaissuolihaavaa oli menestyksellisesti hoidettu otsonoidulla vedellä. Samana vuonna pidettiin ensimmäinen kansallinen otsonikongressi Havannassa, ja yli 30 siellä esitetty tutkimusta julkaistiin seuraavana vuonna Revista CENIC Ciencias Biológicas –lehdessä.

Tämän jälkeen kuubalaiset tutkijat ovat tuottaneet tasaisesti kymmeniä julkaisuja eri tiedelehtiin. 1990-luvun puoliväliin asti lähes kaikki julkaistiin pienissä espanjankielisissä kuubalaisjulkaisuissa. Tuon jälkeen artikkeleita alettiin hyväksyä myös tunnetuimpiin englanninkielisiin kansainvälisiin tiedejulkaisuihin. Useat kuubalaistutkimukset on tehty yhteistyössä eri länsimaisten yliopistojen kanssa. Tästä on hyötyä molemmille. Länsimaissa rahoituksen puute on ollut merkittävä este laajan tutkimuksen suorittamiseen. Niinpä useat länsimaiset tutkijat, kuten Lamberto Re, Siegfried Schulz ja Attilia Giuliani, ovat tehneet kiinteää yhteistyötä kuubalaisten kanssa. Kuubalaiset ovat tarjonneet mahdollisuuden laajan tutkimuksen suorittamiseen. Länsimaiset yliopistot tarjoavat laitteistoa ja tietotaitoa sekä elintärkeitä suhteita, jotka helpottavat tutkimusten julkaisua. Myös kuubalaiset järjestävät aktiivisesti otsonin lääkinnällistä käyttöä käsitteleviä tieteellisiä kongresseja. Kansainvälisiä kongresseja on pidetty Havannassa vuosina 1991, 1997, 2000, 2004 ja 2007. Lisäksi kuubalaistutkijat ovat esittäneet tuloksia monissa muissakin kongresseissa.

Kuubalaisten suorittama tutkimus on ollut hyvin monipuolista. He ovat tutkineet erilaisia otsoniterapiamenetelmiä ja myös vertailleet niiden tehoa keskenään. Lisäksi Kuubassa on kehitetty ensimmäinen standardoitu otsonoitu öljy, eli Oleozon-kauppanimellä tunnettu otsonoitu auringonkukkaöljy. Tätä öljyä on menestyksellisesti käytetty erityisesti ulkoisiin iho-oireisiin, mutta jopa sisäisesti esimerkiksi Giardiaasi-infektion hoidossa. Esimerkiksi aivan äskettäin ilmestyi tutkimus, jossa yli 2000 potilaasta yli 90 % saatiin parannettua jalkasilsasta kuudessa viikossa Oleozonilla. Vain kuudella potilaalla aiheutui sivuvaikutusta, joka ilmeni ohimenevänä ärtymyksenä.

Jos lukee esimerkiksi kirjaani tai näiden internetsivujen kirjoituksia, voi saada käsityksen, että juuri Kuubassa otsoniterapiaa tutkittaisiin kaikista eniten. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä Kuuba häviää esimerkiksi Venäjälle selvästi, ja viime vuosina myös Italiasta ja Kiinasta on tullut tutkimustietoa Kuubaa enemmän. Kuubalaisia julkaisuja on kuitenkin ollut helposti saatavilla. Lisäksi he ovat julkaisseet paljon tutkimuksia kansainvälisissä tiedejulkaisuissa tai kongressijulkaisuissa, joita olen niin ikään löytänyt useita. Italialaisista poiketen Kuuban otsonitutkimus on kuitenkin ollut monipuolisempaa käsittäen tauteja laidasta laitaan. Toki Italiassakin tutkitaan monipuolisesti, mutta suhteettoman suuri osa heidän tutkimuksistaan koskee selkäkipujen hoitoa. Espanjan kieli ei myöskään tuota minulle vaikeuksia toisin kuin esimerkiksi venäjä tai puola kiinasta puhumattakaan. Niinpä minulla on ollut mahdollisuus käsitellä myös niitä kuubalaistutkimuksia, joita ei ole julkaistu englanniksi. Niinpä kansioissani on toistasataa kuubalaisten kirjoittamaa artikkelia, joista useimmista olen jossain yhteydessä jo suomeksikin kirjoittanut. Kuuban vaikutus maailman otsoniterapian kehittymiseen on ollut melko suurta, mutta se olisi ollut huomattavasti suurempaa, jos he olisivat onnistuneet julkaisemaan myös aiempia tutkimuksia englanninkielisissä tiedejulkaisuissa.

Saksa

Myös Saksan olisi perustellusti voinut nostaa jopa maailman johtavaksi otsoniterapiamaaksi. Tällöin perusteluna olisi pitänyt käyttää otsonia käyttävien lääkäreiden lukumäärää. European Co-operation of The Medical Ozone Societies on arvioinut, että noin 12 000 lääkäriä Saksassa käyttää otsonia. Määrä on mahdollisesti jopa vielä suurempi kuin Venäjällä ja Kuubassa, joskin varsinkin Venäjällä luku on rajussa kasvussa. Myös historialliset seikat puoltavat Saksan suosimista. Berliiniläinen lääkäri Albert Wolff hoiti otsonilla sotilaiden sotavammoja jo ensimmäisessä maailmansodassa. Sodan jälkeen oli hiljaisempaa, mutta varsinkin 1930-luvulla otsonin käyttö yleistyi erityisesti hammaslääketieteen ja kirurgian alalla. Tämä johtuu suurelta osin sveitsiläinen E. A. Fischin ja itävaltalaisen Erwin Payrin uraauurtavista tutkimuksista. He julkaisivat tutkimuksensa pääosin saksankielisissä tiedelehdissä, joten monet saksalaisetkin lääkärit ja hammaslääkärit kiinnostuivat otsonista. Saksalainen Hänsler gmbh. kehitti 1960-luvulla mullistavan otsonigeneraattorin, jolla voitiin tehdä tarkkoja otsonipitoisuuksia, ja muovisten osien ansiosta se myös kesti edeltäjiään paremmin. Saksalainen Hans Wolff teki 1960- ja 1970-luvuilla lukuisia tutkimuksia, ja hän myös kirjoitti laajan käsikirjan otsonin lääkinnällisestä käytöstä.

Suuresta suosiosta ja värikkäästä historiasta huolimatta saksalaiset lääkärit ovat tuottaneet verraten vähän julkaistua tutkimustietoa. Tämäkin tutkimustieto on julkaistu pääosin pienissä saksankielisissä julkaisuissa. Tähän lienee syynä saksalainen lääketieteellinen kulttuuri. Siellä suhtaudutaan vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin paljon suopeammin kuin missään muualla läntisessä maailmassa. Niinpä otsoniterapeuttejakaan ei ole millään tavalla väheksytty tai solvattu. Näin heillä ei liene ollut suurempaa tarvetta saada tuloksiaan julkaistua kansainvälisissä foorumeissa. Töitä kun sai tehdä rauhassa, oli se maailmalla hyväksyttyä tai ei. Jos otsoniterapiasta haluttaisiin virallinen hoitomuoto, se vaatisi luonnollisesti perusteellisemman tutkimukset. Saksassa on kuitenkin ollut virallisen terveydenhuollon rinnalla ns. heilpraktiker-järjestelmä, jossa potilas voi halutessaan hakeutua vaihtoehtoterapeutille, ja saada hoidosta korvauksia. Koska käytännössä kaikki vaihtoehtohoidot ovat Saksassa jonkinlaista puolivirallista terveydenhoitoa, niiden varsinaiseen virallistamiseen ei kenties ole viitsitty nähdä suurempaa vaivaa.

Tämä ei silti tarkoita, etteikö otsoniterapiaa olisi Saksassakin tutkittu. Tämä tutkimus vaan sattuu olemaan varsin vähäistä siihen nähden, miten paljon Saksassa on otsonia käyttäviä lääkäreitä. Silti 1960-luvulta aina vuosituhannen loppuun varsinkin Erfahrugsheikunde-lehdessä ilmestyi kymmeniä otsoniterapiatutkimuksia. Niistä mainittakoon erityisesti tri Horst Kiefin tutkimukset, joita hän on julkaissut mm. HIV/AIDS:ia, hepatiittia, psoriaasia, astmaa ja neurodermatiittia sairastavista potilaista. 1980-luvulla silloisessa Länsi-Saksassa julkaistiin OzoNachrichten-lehteä, joka oli erikoistunut yksinomaan otsoniterapioihin. Näiden lehtien tutkimukset oli pääasiassa suoritettu yksityisillä klinikoilla, ja ne olivat lähinnä lääkäreiden omista potilaistaan kertomia raportteja. Mistään laajoista kaksoissokkotutkimuksista ei siis ollut kysymys. Nykyäänkin yliopistotason tutkimus on Saksassa vähäistä. Satunnaisesti ilmestyy muutamia tutkimuksia, mutta ainoastaan Marburgin yliopistosta ilmestyy tutkimuksia tiheämmin. Sielläkin tutkimusta koordinoi erityisesti eläinlääketieteen professori Siegfried Schulz, ja niinpä tutkimuksetkin ovat toistaiseksi olleet eläinkokeita. Lisäksi hammaslääketieteen alalta löytyy useampiakin saksalaisia tutkimusryhmiä, jotka tutkivat erityisesti HealOzone-laitteen käyttöä karieksen hoidossa. Näistä mainittakoon tri Karin C. Huth, joka toimii Müchenin yliopistossa ja Mayenissä toimiva professori Liviu Steier.

Puola

Puola on sellainen maa missä otsoniterapia on ollut esillä jo pari vuosikymmentä ja toisaalta se ei ole ollut esillä koskaan. Tarkoitan tällä sitä, että jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien puolalaiset tutkijat ovat tuottaneet aiheesta noin kahdesta kolmeen tutkimusta joka vuosi. Määrä on ollut tasainen, mutta erinomaisista tuloksista huolimatta mitään selkeää nousua ei ole havaittu kun vasta aivan viime vuosina. Tähän ovat syynä hammaslääketieteeseen kehitetyt laitteet HealOzone ja OzonyTron. Edellinen on saanut suuren suosion ympäri maailma, ja jälkimmäinen on puolalaisten itsensä kehittelemä. Niinpä ei olekaan ihme, että molempien laitteiden käytännön sovellutuksia tutkitaan Puolassa paljon.

Eniten Puolassa on tutkittu ateroskleroosia ja muita verenkiertohäiriöitä sekä niihin liittyvien haavojen hoitoa. Eniten tutkimuksia kansainvälisiin tiedejulkaisuihin ovat tuottaneet Gdanskin yliopiston tutkijat Leszek Tylicki ja Bogdan Biedunkiewicz työryhmineen. Heidän – kuten useimpien muidenkin puolalaistutkimusten – potilasmäärät ovat melko vähäisiä. Useimpien tutkimusten potilasmäärät ovat muutamia kymmeniä. Näistä taudeista suurin potilasmäärä lienee R. Kaluzan tutkimusryhmän tutkimuksessa. He raportoivat vuonna 2005 erinomaisista tuloksistaan hoidettuaan 150 potilaan laskimoperäisiä säärihaavoja ulkoisella otsonikäsittelyllä. Silmäsairauksista on tehty ainakin yksi suurempi tutkimus, jossa otsoniterapialla hoidettiin kaikkiaan 174 potilaan erilaisia silmäsairauksia (retinitis pigmentosa, glaukooma, optinen neuriitti, myopia, muita rappeumatauteja ja sarveiskalvon haavoja). Lisäksi Silmäsairauksista on ilmestynyt toinenkin samojen tutkijoiden tutkimus koskien sarveiskalvon- ja sidekalvon tulehduksia, sekä kemiallisten aineiden aiheuttamia silmävaurioita. Näitä hoidettiin erityisesti otsonia sisältävillä tipoilla.

Varsinkin tämän vuosituhannen puolella Puolassa tehtyä tutkimusta on leimannut ilahduttava piirre. Tutkimusraportit ovat pienehköistä potilasmääristä huolimatta olleet laadukkaita ja perusteellisia. Ne on myös suurelta osin julkaistu kansainvälisissä englanninkielisissä tiedejulkaisuissa, ja niinpä puolalaiset tutkijat ovat melko huomattavasti myötävaikuttaneet otsoniterapian yleistymiseen myös länsimaissa. Vaikka Puolassa on vain vähän otsonia antavia lääkäreitä esimerkiksi Saksaan verrattuna, laadukkaiden englanninkielisten julkaisujen määrä on ollut selvästi suurempaa. Tässä asiassa Puola tulee kolmantena heti Italian ja Kuuban jälkeen, joskin tällä menolla myös Kiina menee lähiaikoina vauhdilla ohi.

Kiina

Useimmat otsonitutkimusta seuraavat henkilöt eivät edes tiedä, että Kiinassa ylipäätään suoritetaan otsoniterapioita. Vuonna 2004 ilmestyneessä kirjassani Otsoni- ja vetyperoksidihoidot, en käsitellyt ainoatakaan kiinalaistutkimusta. Itse asiassa niitä ei tuolloin ollut kunnolla edes saatavilla. Kiinan otsonitutkimus on kuitenkin aivan viime vuosien aikana lähtenyt käytännössä nollasta suorastaan hurjaan kasvuun. Vuonna 2000 kiinalaistutkijat julkaisivat yhden tutkimuksen, jossa palovammojen paranemista oli nopeutettu otsonilla. Tämäkin julkaistiin kiinaksi, joten siitä ei sen vuoksi ollut minulle iloa. Vuonna 2003 kiinalainen tutkimusryhmä raportoi 258 potilaan tutkimuksesta, jossa lantiorangan välilevytyrää hoidettiin otsoni-injektioilla. Tuossa tutkimuksessa tutkijat mainitsevat, että he aloittivat vuonna 2000 yhteistyön italialaisen Ospedale Bellaria –sairaalan kanssa, jossa esimerkiksi tunnettu professori Marco Leonardi käytti näitä hoitoja. Myöhemmin Leonardi vieraili myös Kiinassa, ja sitä kautta menetelmä levisi Kiinaan. Tätä kirjoittaessa minulle on kertynyt neljä muutakin samaa tautia koskevaa kiinalaistutkimusta, sekä kaksi eläinkoetutkimusta. Lisäksi eri tietokantahaut ovat paljastaneet, että näitä tutkimuksia on kaikkiaan ilmestynyt jo kymmeniä. Ne on julkaistu pääosin kiinaksi kiinalaisissa julkaisuissa, joten minulle niistä ei ole iloa. Niiden otsikot ovat olleet englanniksi, mutta useimmissa tapauksissa edes englanninkielistä abstraktia ei ole saatavilla. Niinpä voinkin mainita vain kyseisten tutkimusten olemassaolosta, mutta useimpien sisällöstä en tiedä mitään.

Selkäongelmien lisäksi kiinalaiset ovat tutkineet ainakin hepatiittia, lymfoomaa (imusolmukesyöpä), osteoatriittia, pehmytkudosen kivuliaita tauteja, kariesta ja eläinkokeissa monia muitakin tauteja ja oireita. Varsinkin prekliinisiä tutkimuksia tehdään Kiinassa niin paljon, että pelkästään tämän vuoden aikana PubMed-tietokannassa ilmestyneisiin kansainvälisiin tiedejulkaisuihin on ilmestynyt jo ainakin viisi tutkimusta. Tämä on enemmän kuin mistään muusta maasta vastaavana ajanjaksona. Kyseiset tutkimukset on listattu alapuolelle. Kahdessa niistä puhutaan otsonin sijaan hyperhapetutusta liuoksesta. Artikkeleista kuitenkin selviää, että kyseinen liuos on otsonoitua fysiologista suolaliuosta, joten siltä osin hoito on normaalia otsoniterapiaa.

Chen, Hui; Bianzhi Xing; Xiuheng Liu; Bingyan Zhan; Jiangqiao Zhou; Hengcheng Zhu & Zhiyuan Chen, Similarities Between Ozone Oxidative Preconditioning and Ischemic Preconditioning in Renal Ischemia/Reperfusion Injury. Archives of Medical Research 39(2): 169-178, 2008. Abstract

Chen, Hui; Bianzhi Xing; Xiuheng Liu; Bingyan Zhan; Jiangqiao Zhou; Hengcheng Zhu & Zhiyuan Chen, Ozone oxidative preconditioning inhibits inflammation and apoptosis in a rat model of renal ischemia/reperfusion injury. European Journal of Pharmacology 581(3): 306-314, 2008. Abstract

Chen, Hui, Xiuheng Liu; Bianzhi Xing; Bingyan Zhan; Jiangqiao Zhou; Hengcheng Zhu & Zhiyuan Chen, Ozone Oxidative Preconditioning Protects the Rat Kidney from Reperfusion Injury: The Role of Nitric Oxide. Journal of Surgical Research (In press 2008, e-pub ahead of print). Abstract

Gao, Changjun; Xude Sun; Guihe Zhang; Hui Zhang; Hui Zhao; Yonghui Yang; Lichun Han; Lixian Xu &  Wei Chai, Hyperoxygenated Solution Preconditioning Attenuates Lung Injury Induced by Intestinal Ischemia Reperfusion in Rabbits. Journal of Surgical Research 146(1): 24-31, 2008. Abstract

Xu, R. F.; T. T. Li; X. Y. Feng; H. Zhang; B. Song; C. R. Liu & L. X. Xu, Therapeutic Effect of Hyperoxygenated Solution on Acute Lung Injury Induced by Oleic Acid. European Surgical Research 41(3): 37-43, 2008. Abstract

On syytä huomauttaa, että PubMed-tietokantaan on indeksoitu myös kiinaksi julkaistuja otsonitutkimuksia, joita en oheiseen listaan pistänyt. Lisäksi useimpia kiinalaisjulkaisuja ei kyseisessä tietokannassa edes indeksoida. Niitä voi löytää esimerkiksi google scholar -hakukoneen avulla. Kaikkiaan Kiinasta on viimeisen vuoden sisään ilmestynyt varmasti kymmeniä tutkimuksia. Ainostaan Venäjällä niitä tehdään enemmän, jos enää sielläkään. Siitä huolimatta kestää varmasti kauan, ennen kuin Kiina tavoittaa Italian, Venäjän tai Kuuban viime vuosikymmeninä saavuttaman etumatkan. Haluan myös erityisesti painottaa, että otsoniterapia ei ole Kiinassa mitään perinteistä kiinalaista lääketiedettä. Se on saapunut sinne vasta äskettäin, joten perinteistä on turha puhua. Sen ovat levittäneet länsimaiset tutkijat, ja tuloksia julkaistaan paljon länsimaisissa julkaisuissa. Siinä mielessä Kiinan otsoniterapiatutkimus on modernia länsimaista lääketiedettä.

Ukraina

Ukraina on niitä entisen Neuvostoliiton maita, joissa otsoniterapia on yleisesti hyväksyttyä lääketiedettä. Valitettavasti iso osa ukrainalaisten tekemistä tutkimuksista on kirjoitettu joko ukrainaksi tai venäjäksi, ja siksi en ole niitä paljoakaan tarkastellut. Omissa arkistoissani on kuitenkin ukrainalaisten tekemiä otsoniterapiatutkimuksia esimerkiksi mahahaavasta, haavaisista suolistotulehduksista, gestoosista, impotenssista, korkeasta verenpaineesta, diabeettisistä säärihaavoista, allergisista ihottumista, ruusufinnistä, gynekologisista infektioista, hammaskuopan tulehduksesta sekä leuan alueen kirurgisista toimenpiteistä. Nämä riittävät varmasti esimerkeiksi siitä, että otsonia käytetään Ukrainassa hyvin monilla lääketieteen eri osa-alueilla.

Lisäksi Ukrainassa järjestetään otsonin lääkinnällistä käyttöä käsitteleviä kongresseja. Minulla on kahden Kharkivissa järjestetyn kongressin julkaisut. Vuonna 2001 kongressijulkaisuissa oli yhteensä 52 tutkimusta ja vuonna 2002 37 tutkimusta. Valtaosa näistä tutkimusta on tehty juuri Ukrainassa. Myös uudempia kongresseja on pidetty, ja kaikkiaan tutkimuksia on Ukrainassa tehty varmasti toistasataa, ellei huomattavasti enemmänkin. Onkin sääli, että nämä tutkimukset on julkaistu lähes yksinomaan joko venäjäksi tai ukrainaksi. Näin ollen Ukrainan vaikutus otsoniterapian kansainväliseen kehittymiseen jää hyvin vähäiseksi.

Espanja

Espanjassa otsoniterapia on jo melko tunnettua, vaikkakaan hoitomuodon historia ei Espanjassa ole kovinkaan pitkä. Vanhimmat löytämäni espanjalaistutkimukset ovat 1990-luvun alusta, jolloin Tri G. Rovira kollegoineen raportoivat laskimoperäisten säärihaavojen menestyksellisestä otsonihoidosta. Sittemmin sama tutkimusryhmä on tuottanut muitakin haavanhoitoon liittyviä otsoniterapiatutkimuksia. Merkittävin tutkimuskeskus toimii kuitenkin Las Palmasin yliopistosairaalassa Kanariansaarilla. Siellä otsoniterapiaa tutkitaan erityisesti tri Bernardino Clavon johdolla. Pääpaino on ollut syöpien ja perinteiseen syöpähoitoon liittyvien sivuvaikutusten hoidossa. Lupaavia alustavia tuloksia on saatu jo pään ja niskan alueen syöpien hoidossa, ja laajemmat pitkäaikaiset tutkimukset ovat olleet käynnissä jo ainakin vuodesta 2004 lähtien. Hiljattain sama työryhmä sai rahoituksen myös suurelle alaselän kipuja koskevalle satunnaiskontrolloidulle kaksossokkotutkimukselle, joka alkaa ensi vuonna ja kestää näillä näkymin vuoteen 2014 asti.

Myös monet muut espanjalaislääkärit ovat tutkineet selkäkipujen, kuten iskiaksen ja välilevytyrän hoitoa otsonilla. He ovat raportoineet tuloksistaan joko paikallisiin tiedejulkaisuihin, tai joskus yhdessä italialaisten kollegoiden kanssa, myös kansainvälisiin tiedelehtiin. Selkäkipujen lisäksi otsoni-injektoita on käytetty menestyksellisesti erilaisten nivelsairauksien ja selluliitin hoitoon. Suuri osa näistä tutkimuksista on kuitenkin esitetty vain erilaisissa kongresseissa, eikä niistä välttämättä ole saatavana julkaistua tutkimusartikkelia. Lisäksi Espanjassa on viime vuosina tutkittu Mepentol-kauppanimellä tunnetun hyperhapetetun rasvahappovalmisteen ominaisuuksia erityisesti painehaavojen hoidossa ja ennaltaehkäisyssä. Laajin tutkimus tehtiin kaksoissokkoutettuna useassa eri espanjalaissairaalassa, ja se käsitti lähes 400 potilasta. Vaikka Mepentolia kutsutaan hyperhapetetuksi rasvahapoksi, kyseessä on ilmiselvästi otsonoitu öljy, jonka koostumusta ei kenties kaupallisista syistä haluta paljastaa. Yleisesti ottaen otsoniterapia on viime vuosina levinnyt kovaa vauhtia espanjalaisten lääkärien keskuudessa. Tiettävästi muutama suomalaispotilaskin on saanut siellä otsoniterapiaa vaivoihinsa.

Valko-Venäjä, Kazakstan, Armenia, Uzbekistan ja Azerbaidzhan

Nämä ovat entisen Neuvostoliiton maita, joissa otsoniterapia on yleisesti hyväksyttyä ja yleisessä käytössä. Kirjoitan niistä kaikista samalla, sillä kaikkien tarinat ovat samankaltaisia. Jokaiseen maahan otsoniterapia on levinnyt Venäjältä. Näissä maissa suoritettuja tutkimuksia on kuitenkin vaikea löytää. Ne on pääosin kirjoitettu venäjäksi, eikä edes englanninkielistä abstraktia ole saatavilla. Selaillessani venäläisiä kongressijulkaisuja, havaitsen aina silloin tällöin näistä maista tulleita tutkimuksia. Kattavista tietokannoista löytyy niitä myös jonkin verran, joskin esimerkiksi PubMed sisältää vain olemattoman vähän näiden maiden julkaisuja. Esimerkiksi Georgiasta minulla on vain kaksi tutkimusta. Toinen käsittelee otsonin käyttöä ientulehdusten hoidossa ja toinen suonensisäisen otsonin vaikutuksista antibodeihin. Azerbaidzhanista minulla yksi tutkimus, jossa tulehdusperäistä hedelmättömyyttä hoidettiin erityyppisillä otsoniterapioilla. Uzbekistanista olen löytänyt yhden viitteen, jossa otsoniterapiaa olisi käytetty kroonisen keuhkoahtaumataudin hoidossa. Valko-Venäjältä minulla on peräti yhdet kongressijulkaisut ja pariin Kazakstanilaiseen tutkimukseen olen törmännyt muutamien tietokantahakujen yhteydessä. Nämä sirpaleet eivät kuitenkaan kerro koko kuvaa, sillä näissä maissa otsonia tutkitaan ja käytetään runsaasti. Ne kuitenkin valitettavasti kertovat sen, että näiden maiden vaikutus otsoniterapian kansainväliseen kehittymiseen on olemattoman vähäinen.

Iso-Britannia

Otsoniterapia on useimmissa muodoissaan Brittein saarilla yhä hyvin tuntematonta. Historialliset perinteet ovat kuitenkin merkittävät. Brittiläinen lääkäri Theophilus Thompson juotti korkeasta pulssista kärsiville tuberkuloosipotilailleen otsonoitua kalanmaksaöljyä, ja hänen poikansa E. Symes Thompson käytti samaan vaivaan otsonoitua vettä. Tämä tapahtui jo 1850-luvulla, ja niistä tehdyt raportit ovat epäilemättä vanhimpia otsoniterapiasta koskaan kirjoitettuja artikkeleita. Luonnollisesti niiden tieteellinen merkitys on olematon, mutta historiallista merkitystä niillä on sitäkin enemmän. Muista historiallisista brittilääkäreistä täytyy ehdottomasti mainita George Stoker, joka jo vuonna 1902 hoiti välikorvaperäisestä kuuroudesta sekä tinnituksesta kärsiviä potilaitaan menestyksellisesti otsonilla. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän toimi maavoimien lääkintämajurina hoitaen sotilaiden sotahaavoja otsonilla.

Myöhemmin otsoniterapiaa on tutkittu Brittein saarilla vain vähän. Hoitoja antavia lääkäreitä on muutamia, mutta hekään eivät ole paljoakaan raportoineet tuloksistaan. Vuosina 1978, 1980 ja 2002 tosin ilmestyi tosin kolme yksittäistä raporttia, jossa brittiläiset lääkärit olivat hoitaneet erinomaisin tuloksin ns. Ionozone-laitteella erilaisia avohaavoja. Kyseinen laite puhaltaa haavaan ionisoitua ja otsonoitua vesihöyryä, joten se vastannee jonkinlaista ulkoista pussitushoitona annettua otsonikäsittelyä. Tällaisessa hoidossa otsonia pääsee hengitysilmaan, joten siinä mielessä se ei ole täysin riskitön. Lisäksi ainakin lontoolainen lääkäri Thomas Marshal-Manifold raportoi tapauskertomuksia syöpäpotilaistaan kansainvälisen otsonijärjestön IOA:n kongresissa syksyllä 2001.

Yhdellä otsoniterapian osa-alueella britit ovat kuitenkin nousseet jopa maailman ykkösiksi. Tämä on hammasmädän eli karieksen hoito otsonilla käyttäen HealOzone-laitetta. Aylin Baysan nimisen tohtorin aiheesta tekemä väitöskirja hyväksyttiin vuonna 2002. Baysan toimi tuolloin Birminghamin yliopistossa, mutta tutkimusta koordinoi erityisesti Belfastilaisen Queen’s yliopiston professori Edward Lynch. Lynchin entinen oppilas Julian Holmes suoritti aiheesta ensimmäisen laajan kaksoissokkotutkimuksen, joka julkaistiin Gerodontology-lehdessä joulukuussa 2003. Sittemmin Baysan ja Lynch ovat suorittaneet lukuisia muitakin tutkimuksia, ja heidän oppilaansa ovat tehneet niitä vielä runsaasti lisää. Väitöskirjoja on Baysanin jälkeen tehty ainakin kaksi, mutta mahdollisesti vielä enemmän. Lupaavien tulosten vuoksi tutkijat useista maista ovat kiinnostuneet tutkimaan aihetta, joten se ei enää ole yksinomaan brittitukijoiden varassa. Silti hoitomuoto on toistaiseksi levinnyt parhaiten juuri Britanniassa. Pari vuotta sitten tri Julian Holmes listasi nettisivuilleen hoitoa antavat hammaslääkärit, joita pelkästään Britanniassa oli lähes 200 kappaletta, ja nykyään varmasti paljon enemmän. Ilmeisesti tätä kautta otsoni leviää Britanniassa myös muuhunkin lääketieteeseen.

Kreikka

Ensimmäinen tuntemani kreikkalainen otsoniterapiatutkimus ilmesty Odontiatrike-lehdessä vuonna 1972, ja se käsitteli otsonin käyttökelpoisuutta hammaslääketieteessä. Tämän jälkeen saatiin odottaa aina 1990-luvulle ennen kuin Kreikasta alkoi ilmestyä lisätutkimuksia. Vaikka uudempia tutkimuksia on ilmestynyt jo jonkin verran, niille löytyy yksi yhteinen piirre. Kaikki tutkimukset ovat enemmän tai vähemmän saman tutkimusryhmän tekemiä. Aktiivisia kreikkalaisia tutkijoita ovat olleet ainakin E. M. Iliakis ja S. T. Ikonomidis, joista jompikumpi tai molemmat ovat osallistuneet kaikkiin löytämiini uudempiin Kreikassa tehtyihin tutkimuksiin. Tutkimuksina nämä ovat laadukkaita, sillä niiden potilasmäärät ovat olleet kohtalaisen suuria, ja niitä on tehty kaksoissokkoperiaatteella. Tutkittavina tauteina ovat olleet erilaiset selkä-, hartia ja nivelkivut, joita on hoidettu otsoni-injektioilla. Vaikkei näitä tutkimuksia vielä kovin paljon ole tehty, kreikkalaiset tutkijat ovat saaneet paljon aikaiseksi. Syksyllä 2007 International Journal of Ozone Therapy –lehdessä oli artikkeli otsikolla ”Greek Ministry of Health Authorizes Oxygen-Ozone Therapy”, eli suomeksi: Kreikan terveysministeriö virallistaa happi-otsoniterapian. Sinänsä tämä ei ole mitenkään outoa. Varsinkin selkäkivuista on jo saatavilla paljonkin tutkimuksia, ja jos osa niistä on tehty Kreikassa, on luonnollista, että myös päättäjät suhtautuvat hoitoon suopeasti. Valitettavasti uutinen julkaistiin ainoastaan lehden painetussa versiossa, kun verkkoversiossa oli pelkät tutkimusartikkelit. Koska minulle ei tule lehden painettua versiota, en ole päässyt lukemaan tarkemmin tästä hyväksymisprosessista. Niinpä en osaa sanoa, onko se jo astunut voimaan, ja jos on, minkä oireiden hoidossa? Joka tapauksessa Kreikka näyttää olevan ensimmäinen EU-maa, jossa otsoni on ainakin tietyissä sovellutuksissa virallisesti hyväksytty lääkinnälliseen käyttöön.

Australia

Otsoniterapiaa on Australiassa tutkittu varsin vähän. Vuonna 1978 Morison Thwaites raportoi Medical Journal of Australia –lehdessä menestyksellisistä kokemuksistaan otsonin käytöstä säärihaavojen hoidossa. Vuonna 1985 hän kirjoitti yhdessä sairaanhoitaja Sandra Deanin kanssa kattavamman artikkelin samasta aiheesta Australian Family Physician –lehteen. Nämä ovat ainoat varsinaiset tutkimukset, jotka australialaiset tutkija ovat julkaisseet vertaisarvioituihin tiedejulkaisuihin. Siitä huolimatta Australiaa voidaan pitää varsin merkittävänä otsoniterapiamaana. Syynä tähän on se, että Australia on ensimmäinen englanninkielinen maa, jossa otsoniterapia on hyväksytty viralliseksi hoitomuodoksi. Näin ainakin raportoitiin syksyllä World Federation of Ozone Therapists –järjestön nettisivuilla syksyllä 2007. Tässäkin tapauksessa hyväksyntä ei kuitenkaan ole paikallisten tutkijoiden ansiota, vaan ilmeisesti Australian terveysviranomaiset ovat arvioineet ulkomailla tehtyjä tutkimuksia ja todenneet ne riittäväksi näytöksi ainakin tiettyjen tautien hoidossa. Se, mihin hoitoihin otsoni on hyväksyttyä, ei minulla ole tiedossa.

Yhdysvallat

Ne, ketkä ovat tutustuneet otsoniterapioista tehtyyn kirjallisuuteen, tietävät, miten vihamielistä Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeministeriön FDA:n suhtautuminen otsonia kohtaan on ollut. FDA:n vuonna 1976 antaman lausunnon mukaan otsoni on myrkyllinen kaasu, jolla ei ole mitään lääkinnällisiä ominaisuuksia. Tätä lausuntoa ei ole vieläkään korjattu, ja sitä on käytetty hyväksi otsonia antavien lääkäreiden vainoissa. Vielä 1990-luvulla useilta lääkäreiltä takavarikoitiin otsonigeneraattorit, ja mikäli he siitä huolimatta jatkoivat hoitojaan, oli edessä linnareissu. Nykyään Yhdysvaltojen tilanne on onneksi paranemassa. Erilaisten oikeudenkäyntien vuoksi useat osavaltiot ovat sallineet otsonin lääkinnällisen käytön poikkeuslailla. Koska Yhdysvallat on lääketieteen tutkimuksessa maailman johtava valtio, sen asenteet heijastuvat monissa eri yhteyksissä. Luin esimerkiksi hiljattain englanninkielistä Wikipediaa kohdasta ”ozone therapy”. Siinä oli erikseen lista niistä maista, joissa otsoniterapiaa tiettävästi saa suorittaa, eikä tämä lista ollut kovinkaan kattava. Tosiasiassa maailmassa lienee vain yksi maa, jossa lääkäreiltä monin paikoin kielletään otsoniterapian käyttö, ja se on Yhdysvallat. Kaikkialla muualla se on sallittua, joskaan ei yleensä yleisesti hyväksyttyä.

Koska suhtautuminen otsoniin on ollut näinkin vihamielistä, voisi kuvitella, ettei Yhdysvalloissa ole tehty juuri mitään asiaan liittyvää tutkimusta. Tosiasiassa otsoniterapialla on Yhdysvalloissa melko pitkät perinteet. Journalisti Ed McCabe kirjoittaa kirjassaan, että vuonna 1885 Floridan lääketieteellinen yhdistys julkaisi teoksen Ozone, jonka oli kirjoittanut Jacksonvillessä toimiva tohtori Charles J. Kenworthy. Vuonna 1902 oli Contennial Magazine -lehdessä kuvaus Charles O. Linder nimisestä lääkäristä, joka injektoi otsonia potilaisiinsa klinikallaan Spokanessa Washingtonin osavaltiossa. Tohtori Franklin A. Stevens Columbian yliopistosta New Yorkista, oli ensimmäinen, joka havainnollisti otsonoidun oliiviöljyn antibakteeriset ominaisuudet vuonna 1936 (Kaksi vuotta aiemmin japanilainen Taichi Harada oli havainnollistanut sen antifungaaliset ominaisuudet). Otsonoitua oliiviöljyä myytiinkin USA:ssa lääkinnälliseen käyttöön 1930–1950 -luvuilla, ja näistä kokemuksista ilmestyi muutamia tutkimusraportteja tuon ajan julkaisuihin. 1960-luvulla Dallasissa sijaitsevassa Baylorin yliopistossa alkoivat intensiiviset tutkimukset suonensisäisen vetyperoksidin lääkinnällisestä käytöstä. Erittäin lupaavia tuloksia havaittiin useiden syöpien sekä sydäntautien hoidossa. Valitettavasti tutkimusten rahoitus lopetettiin melko pikaisesti, mutta reilu kymmenkunta tutkimusartikkelia ehti ilmestyä tunnettuihin tiedejulkaisuihin. Vaikka kyseessä ei ole varsinaiset otsonitutkimukset, suonensisäinen vetyperoksidi on vaikutuksiltaan niin paljon otsonin kaltaista, että nämä tulokset tukevat toki myös otsonin käyttöä.

Tämän jälkeen seurasi pitkä tauko, jolloin tutkimuksia ei ilmestynyt käytännössä lainkaan. Vuonna 1980 tosin Science-lehdessä julkaistiin amerikkalaistutkijoiden artikkeli, jossa otsonin todettiin selektiivisesti vähentävän syöpäsolujen kasvua laboratorio-olosuhteissa. 1990-luvulla alkoi sitten tulla enemmän. Sekä Keith Wellsin että Michael Carpendalen työryhmät raportoivat otsonin inaktivoivan HIV:n veressä verelle vaarattomissa konsentraatioissa. Muutamia HIV:ta koskevia pieniä mutta lupaavia tutkimusraportteja julkaistiinkin, ja niiden tekijänä olivat juuri tri Carpendalen työryhmät sekä Nevadassa toimiva lääkäri Frank Shallenberger. Vuonna 1993 julkaistiin myös eräs amerikkalaistutkijoiden tekemä eläinkoe, jossa tutkittiin vatsakalvon ja mahalaukun huuhtelua otsonoidulla suolaliuoksella. Menetelmä todettiin turvalliseksi, ja otsonin antiseptisten ominaisuuksien vuoksi hoitoa suositeltiin noiden alueiden infektioiden hoitoon. Vuonna 2000 Havannassa pidetyssä otsoniterapiakongressissa Washingtonin osavaltiossa toimiva lääkäri Dirk Yow esitteli tuloksiaan 250 potilaan eri tautien hoidoista koolonin otsonihuuhteluilla.

Vaikka tilanne on paranemassa, kliinisiä tutkimuksia tehdään silti vähän. Yksi poikkeus on Vasogen-yhtiön kehittelemä immuniteettiä säätelevä terapia, jossa pieni verimäärä otsonoidaan, altistetaan UV-valolle ja lämmölle muutamaksi minuutiksi, ja injektoidaan pakaraan. Tätä hoitomuotoa tutkiessaan tutkijat ovat tietoisesti välttäneet sanan otsoni käyttöä, ja niinpä sen tutkimus on ikään kuin vaivihkaa päässyt vauhtiin. Useat kaksoissokkotutkimukset ovat osoittaneet plaseboa tehokkaammaksi ainakin tietyillä potilasryhmillä, jotka kärsivät erilaisista sydän- ja verisuonitaudeista. Valitettavasti hoitomuodossa otsonia käytetään hyvin vähän ja hoitoja annetaan harvakseltaan. Niinpä – huolimatta enemmän tai vähemmän positiivisista tuloksista – pidän hoitomuotoa eräänlaisena otsoniterapian irvikuvana. Joka tapauksessa tällaisenkin hoidon leviäminen tuo varmasti positiivista mainetta myös muunlaiselle otsonitutkimukselle.

Lisäksi USA:ssa tutkitaan myös otsonin käyttöä hammaslääketieteessä karieksen hoidossa. Tällä hetkellä ensimmäiset tutkimukset ovat valmistuneet, joskin ne odottavat vielä julkaisua. Monen amerikkalaisjulkaisun toimituskunta suhtautuu otsoniin myös positiivisesti. Esimerkiksi moni hammaslääketieteeseen liittyvä otsonitutkimus on julkaistu American Journal of Dentistry –lehdessä. Varsinkin italialaistutkijoiden tutkimuksia alaselän kipujen hoidosta on julkaistu American Journal of Neuroradiology –lehdessä. Muutamien tutkimusten yhteyteen ovat amerikkalaiset kollegat kirjoittaneet positiivisia kommentteja. Lisäksi amerikkalaiset ovat tehneet tutkimusraportteja muualla suoritetuista hoidoista. Esimerkiksi Columbian yliopiston tutkimusryhmä teki vuonna 2005 kattavan raportin saksalaisen Hufelandin klinikan syöpähoidoista. Tämä kaikki osoittaa, miten tilanne Yhdysvalloissakin on vähän kerrassaan muuttumassa parempaan.

Itävalta

Itävallassa otsoniterapialla on pitkät perinteet. Itävaltalainen kirurgi Erwin Payr käytti otsonia jo 1930-luvulla. Hän oli myös ensimmäinen, joka suoritti suonensisäisiä otsonihoitoja. Hän injektoi puhdasta happi-otsoniseosta suoraan laskimoon. Tämä on mahdollista, koska happi liukenee vereen ilmaa paremmin, ja siksi hidas mikrokokoisia kuplia tuottava injektio ei aiheuta emboliaa. Liian nopeasti suoritettuna hoito on riskialtis, ja siksi se on nykyään korvattu muilla menetelmillä. 1970-luvulla Itävallasta ilmestyi useita otsoniterapiatutkimuksia. Kaasukuoliosta suoritettiin lupaavia eläinkokeita, ja Wienin yliopiston naistenklinikalla hoidettiin gynekologisia syöpiä otsonilla. Hoitotulokset olivat erittäin lupaavia, mutta ne julkaistiin vain pienehkössä saksankielisessä Strahlentherapie-lehdessä, joten suuren tiedeyhteisön tietoisuuteen ne eivät ole vieläkään päässeet. Samalla syöpäklinikalla tehtiin tutkimuksia myös otsoniterapian biokemiallisista vaikutusmekanismeista. Lisäksi 1980-luvun alkupuolella yksi itävaltalainen tutkimusryhmä teki tutkimuksia otsonoitujen öljyjen kemiallisista ja antimikrobisista ominaisuuksista.

Viime vuosikymmeninä Itävallasta on tullut vähemmän tutkimuksia. Muutamia haavanhoitoon liittyvä tutkimus on ilmestynyt, ja eräässä vuonna 2003 Müchenissä pidetyssä kongressissa eräs itävaltalainen lääkäri esitti tuloksiaan maastopyöräilijöiden suorituskyvyn lisääntymisestä otsoniterapian avulla. Lisäksi aivan äskettäin Neuroradiology-lehdessä ilmestyi tutkimus, jossa yli 600 potilasta oli hoidettu erilaisista selkärangan rappeumaoireista otsoni-injektioiden avulla. Tutkimus oli tehty Brothers of St. John of God –sairaalassa Wienissä. Tutkimus on erittäin merkittävä. Vaikka vastaavia ja jopa laajempia tutkimuksia on tehty maailmalla paljonkin, tähän mennessä arvostettuihin PubMed-tietokannassa indeksoituihin julkaisuihin oli tullut tutkimuksia ainoastaan Italiasta. Niinpä niihin on kaivattu varmistusta myös saapasmaan ulkopuolelta, ja tämä itävaltalaistutkimus oli ensimmäinen sellainen. Yleisesti ottaen julkaistuja tutkimuksia ilmestyy Itävallassa harvakseltaan siihen nähden, että hoitoja tehdään melko runsaasti. Siinä mielessä tilanne on melko samankaltainen Saksan kanssa.

Sveitsi

Sveitsin otsoniterapiaperinteet ulottuvat kauas ainakin 1930-luvulle. Tuolloin Zürichissä toimiva hammaslääkäri E. A. Fisch käytti otsonia potilaidensa hoidossa. Hän kirjoitti toistakymmentä artikkelia eri tiedejulkaisuihin, joista viimeisimmät vasta 1950-luvulla. Suurelta osin hänen ansiostaan otsonin käyttö levisi saksankieliseen maailmaan, ja vakiintui Saksassa useiden lääkäreiden ja hammaslääkäreiden käyttöön. Muita varhaisia sveitsiläisiä hammaslääketieteen pioneereja olivat ainakin Zürichilainen A. Barandum, joka raportoi tuloksistaan erityisesti 1950-luvulla, ja Lausannessa toiminut S. Sandhaus reilu vuosikymmen myöhemmin. Nykyäänkin Sveitsissä tutkitaan melko paljon otsonin käyttöä hammaslääketieteessä. Baselin yliopistossa toimiva tri Andreas Filippi on tehnyt ansiokasta tutkimusta erilaisten stomatologisten oireiden hoidossa. Hän on tehnyt mielenkiintoisia tutkimuksia mm. suuontelon haavojen hoidosta otsonoidulla vedellä ja hammaskuopan tulehdusten hoidosta otsonoidulla oliiviöljyllä. Bernin yliopistossa on taas viime vuosina tutkittu HealOzone-laitteen käyttöä hammasmädän eli karieksen hoidossa. Siellä tutkimusta johtavat erityisesti professorit Jan-Eric Dähnhardt ja Adrian Lussi.

Hammaslääketieteen ohella Sveitsissä käytetään otsonia myös muillakin lääketieteen alueilla. Hoitoja antavia lääkäreitä on paljon, joskaan ei aivan yhtä tiheästi kuin Saksassa. Zürichissa toiminut R. Alleman raportoi otsonin käytöstä haavanhoidossa jo vuonna 1934. Samasta aiheesta raportoi vuonna 1989 Sionilaisessa sairaalassa toimiva sairaanhoitaja Angelina Silva-Spicer, joka oli hoitanut 23 säärihaavapotilasta ulkoisella otsonikäsittelyllä erinomaisin tuloksin. Tunnetuin otsonia käyttävä sveitsiläislääkäri lienee Alexander Balkanyi, joka on suorittanut ansiokasta tutkimusta ainakin perifeeristen verenkiertohäiriöiden ja Herpes Zosterin (Vyöruusu) hoidossa.

Japani

Japani on niitä maita, jossa otsoniterapiasta ilmestyy artikkeleita aina silloin tällöin. Jo vuonna 1934 japanilainen kemisti Taichi Harada havainnollisti otsonoidun oliiviöljyn antifungaaliset vaikutukset. Japanilaiset tutkijat ovat muutenkin kunnostautuneet otsonoidun oliiviöljyn tutkimisessa. Vuoden 2001 Lontoon otsonikongressissa esitettiin kaksi tutkimusta, joista toinen käsitteli otsonoidun oliiviöljyn kemiallisia ominaisuuksia, ja toinen oli kliininen tutkimus, jossa parantumattomia leikkausvanteita eli fisteleitä oli erittäin hyvällä menestyksellä hoidettu otsonoidulla öljyllä. Lisäksi aivan viime vuoden lopulla ilmestyi myös toisen japanilaisen tutkimusryhmän tutkimus, jossa otsonoidun oliiviöljyn haavoja parantavat vaikutukset havainnollistettiin eläinkokeissa.

Toki Japanissa on tutkittu myös muunlaista otsoniterapiaa. Jo 1950-luvulla yksi tutkimusryhmä teki kokeen, jossa hiiret altistettiin suurelle säteilymäärälle. Suuri osa hiiristä kuoli. Osa hiiristä hengitti otsonia ennen säteilytystä, ja niistä lähes kaikki jäivät henkiin. Vuonna 2000 toinen japanilaistutkija toisti nämä kokeet aivan vastaavin tuloksin. Nariko Shinrikin johtama tutkimusryhmä osoitti vuonna 1998 otsoni-autohemoterapian olevan turvallista verelle aina niin pitkälle, kunnes otsonipitoisuus nousee yli 80 mg/ml. Yksi pieni pilottitutkimus otsoni-autohemoterapian tehosta C-hepatiittiin on myös ilmestynyt. Vuosituhannen alussa Nihonin yliopistossa Tokiossa toiminut tutkimusryhmä havainnollisti jäniskokeilla, miten suonensisäinen otsoniterapia lisää huomattavasti soluhengitystä ja solujen ATP-tasoja jäniksillä, joilta oli valutettu suuri osa verestä pois. Otsonoitu plasmakorvike nosti energiansaannin terveitäkin jäniksiä suuremmaksi. Jo aiemmin samat tutkijat olivat havainnollistaneet otsoniterapian kyvyn lisätä aivojen aineenvaihduntaa, mutta tämä tutkimus julkaistiin yksinomaan japaniksi, enkä sitä ole voinut tarkemmin tarkastella. Eläinlääketieteen alalla Japanissa toimii kaksikin tutkimusryhmää, jotka ovat viime vuosina raportoineet tuloksistaan erityisesti otsonin käytöstä lehmien utaretulehduksen hoidossa. Lisäksi useat japanilaiset tutkijat ovat viime vuosina tutkineet otsonoidun veden antimikrobisia ominaisuuksia ja sen sovellutuksia esimerkiksi hammaslääketieteessä ja kaihileikkauksien yhteydessä infektioiden estäjänä. Äskettäin ilmestyi myös japanilaistutkimus, jossa otsonikaasulla oli hoidettu hampaan infektoitunutta juurikanavaa.

Ottaen huomioon Japanin resurssit, otsoniterapiaa tutkitaan siellä varsin vähän. Suurin osa ilmestyneistä tutkimuksista on kuitenkin aivan viime vuosilta, ja hoitomuodon tutkimus ja käyttö näyttävät olevan selvässä nousussa.

Egypti

Egyptin johtavana otsoniterapeuttina voidaan pitää Kairon yliopiston professori Mohamed Nabil Mawsoufia. Vuosina 2003 ja 2004 hän on työryhmänsä kanssa tehnyt kaksi tutkimusta kroonisesta C-hepatiitista, joka on valtava terveydellinen ongelma Egyptissä. Kahden kuukauden aikana yli 90 %:lla potilaista viruskuorma putosi ja 36-40 % tutkimuksesta riippuen todettiin PCR-negatiiviseksi. Nämä erittäin lupaavat tutkimukset johtivat uuteen Egyptin hallituksen kustantamaan kaksoissokkotutkimukseen. Se valmistui jo vuonna 2006, ja olen nähnyt sen otsikon erään kongressin yhteydessä. Abstraktia ja kokotekstiä en ole nähnyt, joten sen sisällöstä en osaa sanoa mitään.

Otsoniterapia on muutenkin kovassa kasvussa Egyptissä. Ensimmäinen kansainvälinen Egyptissä pidetty otsoniterapiakongressi pidettiin Kairossa helmikuussa 2006. Aivan äskettäin ilmestyi Egyptiläisten tutkijoiden tutkimus, jossa hiirten Schistosomiasis mansoni –infektiota oli tehokkaasti hoidettu otsoniterapialla. Vuonna 2006 taas ilmestyi tutkimus, jossa otsonoitua vettä käytettiin menestyksellisesti iensairauksien hoidossa. Samana vuonna ilmestyi myös egyptiläisen N. Geweelyn tutkimus otsonoidun oliiviöljyn antifungaalisista vaikutuksista. Nämä lääketieteen eri osa-alueilta aivan viime aikoina ilmestyneet tutkimukset osoittavat, miten otsoniterapian tutkimus on viime aikoina lähtenyt hyvin käyntiin Egyptissäkin.

Moldova

Vuoden 2006 lopulla törmäsin internetissä erääseen väitöskirjaan, jossa kroonista keuhkoahtaumatautia oli menestyksellisesti hoidettu suonensisäisellä otsoniterapialla. Väitöskirja oli tehty Chisinaun yliopistossa, ja se oli kirjoitettu romaniaksi. Luulinkin sitä romanialaiseksi, kunnes sattumalta havaitsin, että kyseinen Chisinau oli Moldovan pääkaupunki. Kyseinen pieni Itä-Euroopan maan sijaitsee Romanian ja Ukrainan välissä, ja siellä puhutaan Romaniaa. Melko pian löysin seuraavan samassa yliopistossa tehdyn väitöskirjan, jossa otsoniterapiaa oli menestyksellisesti käytetty kroonisen mahahaavan hoidossa. Myöhemmin havaitsin, että moldovalaisessa Curierul Medical –lehdessä oli ilmestynyt jo vuonna 2005 toinen kroonista keuhkoahtaumatautia käsittelevä otsoniterapiatutkimus, ja vuonna 2007 ilmestyi samassa lehdessä tutkimus aivohalvauspotilaiden hoidoista otsonilla. Jälkimmäinen perustuu tohtori Dorin Galadiucin väitöskirjaan, joka niin ikään julkaistiin vuonna 2007. Kaikki nämä tutkimukset olivat suhteellisen laajoja käsittäen vähintään 100 potilasta. Siinä mielessä Moldovan otsonitutkimus on yllättävän suurta. Moldova lienee Euroopan köyhin maa, mutta ainakin tällä lääketieteen osa-alueella he ovat paljon esimerkiksi pohjoismaita edellä. Ehkäpä pitäisi ottaa oppia!

Israel

Vuonna 1996 israelilaisessa Harefuah-lehdessä oli katsausartikkeli otsoniterapioista. Artikkeli on kuitenkin kirjoitettu hepreaksi, joten se on täyttä hepreaa myös minulle. Nykyään Israelissa toimii yksi otsoniterapioita melko aktiivisesti tutkiva tutkimusryhmä. Vuosituhannen vaihteen aikoina he julkaisivat kaksikin artikkelia koskien otsonin vaikutusta vereen. Ensimmäisessä tutkittiin otsonin vaikutusta punasolujen entsyymeihin ja niiden välituotteisiin. Toisessa tutkimuksessa taas tarkasteltiin otsonin vaikutusta neutrofiileihin. Näissä tutkimuksissa otsoni-autohemoterapia todettiin turvalliseksi hoitomuodoksi, ja sen tutkimista pitäisi rohkaista. Vuonna 2002 Samalta tutkimusryhmältä ilmestyi ensimmäinen kliininen tutkimus koskien Gaucherin tautiin liittyvien luustokipujen hoitoa otsoni-autohemoterapialla. Vaikka otsonoitu verimäärä oli pienehkö, ja vaikka hoitoa annettiin vain kerran viikossa, se oli silti tehokasta ja kivut alkoivat asteittain vähentyä. Vaikka Gaucherin tauti on hyvin harvinainen, sen nykyinen hoito on äärimmäisen kallista, joten tällaisen edullisen menetelmän saaminen edes tukihoidoksi, olisi kansantaloudellisestikin katsottuna tervetullutta. Vaikka tämän ryhmän otsonitutkimuksissa oli sen jälkeen tauko, he julkaisivat viime vuonna uudemman tutkimuksen, jossa otsonilla hoidettiin rottien sydämen iskemia-reperfuusiovaurioita.

Näiden lisäksi Haifalaisella klinikalla toiminut tutkimusryhmä esitti Münchenissa vuonna 2003 pidetyssä otsonikongressissa tuloksiaan 95 kroonisesta säärihaavasta kärsivästä potilaasta, joista valtaosa oli diabeetikkoja. Potilaista 79 saatiin parannettua ainoastaan ulkoisella otsonikäsittelyllä 2-3 kertaa viikossa. Heidän joukossaan oli 21 potilasta, jotka oli jo aiemmin määrätty amputoitavaksi toisessa sairaalassa.

Ranska

Siinä missä monien maiden otsoniterapiatutkimus on noussut kukoistukseen vasta viime vuosina, Ranskan nykytila on suorastaan katastrofaalinen. Esimerkkinä mainittakoon eräs ranskalaispotilas, joka viime vuonna saapui Jyväskylään otsonihoitoihin, kun kotimaasta ei ollut hoitoa saatavilla. Viimein tosin löytyi yksi lääkäri Pariisista, joka hoitoja tarjosi. Historia Ranskalla sen sijaan on sitäkin hienompi. Tästä kuuluu kunnia erityisesti Paul Aubourg nimiselle lääkärille, joka 1930-luvulla ja 1940-luvun alussa kirjoitti useita artikkeleita otsonin käytöstä paikallisiin tiedejulkaisuihin. Aubourg oli ensimmäinen, joka annosteli kaasumaista otsonia potilaiden peräsuoleen, ja havaitsi toimenpiteen terapeuttiset vaikutukset. Suolistoinfektioiden lisäksi hän käytti otsonia apuna mm. useissa kirurgisissa toimenpiteissä. Aubourg ei kuitenkaan ollut ensimmäinen otsonia käyttänyt ranskalaislääkäri. Lääkärit Rene Guyot ja C.-M. Roques raportoivat jo ensimmäisen maailmansodan aikana hoitaneensa sotilaiden sotahaavoja käyttäen otsonoitua suolaliuosta.

Myöhemmin otsoniterapian käyttö on Ranskassa laantunut. Muutamia tutkimuksia on silti silloin tällöin ilmestynyt. 1950-luvulla pariisilainen professori Michel Dechaume käytti otsonia hammaslääketieteessä, ja hän kirjoitti yhden artikkelin myös suomeksi Suomen hammaslääkäriseuran toimituksia -lehteen. 1960-luvun alkupuolella Marseillessa toimivat tutkijat raportoivat parissakin artikkelissa menestyksellisistä tuloksistaan palovammojen hoidosta ulkoisella otsonikäsittelyllä. Vuonna 1985 toinen tutkimusryhmä raportoi painehaavojen menestyksellisestä hoidosta niin ikään ulkoisella otsonikäsittelyllä. Vuonna 1990 ranskalainen J. Vuvantuan esitelmöi Havannan otsonikongressissa otsoni-injektioista akupunktiopisteisiin. Vielä vuonna 1993 ranskalainen lääkäri Gilbert Glady raportoi kansainvälisen otsonjärjestön IOA:n kongressissa tapauskertomuksia potilaistaan, joita oli hoidettu otsonilla hänen yksityisillä klinikoillaan. Tämän jälkeen Ranskasta ei tietojeni mukaan ole tutkimuksia ilmestynyt. Muutamissa ranskalaisissa julkaisuissa on kyllä ollut artikkeleita, mutta niidenkin tekijät ovat tulleet ulkomailta.

Brasilia

Myös Brasiliassa otsoniterapian tutkimus on viime vuosina kiihtynyt. Eniten tutkimuksia on tullut hammaslääketieteen alalta, ja nekin ovat pääosin prekliinisiä sellaisia. Monet brasilialaiset tutkijat ovat tehneet tutkimuksia otsonoidun veden ja otsonikaasun käyttökelpoisuudesta desinfiointiaineena erilaisia suun patologisia mikrobeja vastaa. Vastaavia tutkimuksia on Brasiliassa tehty liittyen myös haavojen ja silmien infektioihin. Brasiliasta on peräisin myös kattava otsonoitua auringonkukkaöljyä (Bioperoxoil) koskeva tutkimus, jossa se päihitti tehoiltaan kaikki vertailussa olleet antibiootit ja ketokonatsoli-sienilääkkeen. Samassa tutkimuksessa tehtiin myös haavakoe, jossa Bioperoxoil paransi hiirien keinotekoiset haavat tuplasti nopeammin kuin neomysiini-klosteboli antibioottiyhdistelmä. Hiljattain ilmestyi myös toinen brasilialainen otsonoituja öljyjä koskeva eläinkoetutkimus. Siinä otsonoitu öljy osoittautui erinomaiseksi lääkkeeksi koirien keinotekoisesti infektoitujen hampaiden juurikanavien hoidossa.

Kliinisiä tutkimuksia Brasiliasta on ilmestynyt vain vähän. Minulla on yksi tapauskertomus Fournierin syndrooman hoidosta otsonilla. Lisäksi eläinlääketieteen puolelta on ilmestynyt ainakin kaksi tutkimusta. Toisessa suonensisäisillä otsoni-infuusioilla oli menestyksellä hoidettu hevosten jejunumin iskemia-reperfuusiovaurioita. Toisessa otsonikaasulla hoidettiin lehmien utaretulehduksia. Kliinistä tutkimusta on kyllä tehty enemmänkin, mutta Suomesta käsin melko mahdotonta löytää tutkimuksia, jotka on julkaistu pienissä brasilialaisjulkaisuissa portugaliksi. Erityisesti hammaslääketieteen alalla otsonin käyttö yleistyy kovaa vauhtia. Näin minulle on kertonut mm. eräs brasilialainen hammaslääkäri, jota olen viime aikoina avustanut väitöskirjan teossa.

Argentiina

Otsoniterapian käytöllä on Argentiinassa pitkä historia. Jo 1930-luvulla oli Buenos Airesissa ilmestyvässä Semana Medica -lehdessä useita artikkeleita otsoniterapioista. T. A. Chamorro niminen lääkäri käytti otsonia mm. nivelrikon ja osteomyeliitin hoidossa 1930-luvun lopulla. Samoihin aikoihin Samuel Pribluda hoiti reumasairauksia otsoni-injektioilla, ja hän vielä vuonna 1963 hän raportoi iskiaksen menestyksellisestä hoidosta otsonilla. Siinä välissä – vuonna 1949 – lääkärit Q. Zorraquin ja Q. Zorraquin raportoivat erilaisten suolistotulehdusten hoidosta otsonilla.

Tämän jälkeen tuli kuitenkin vuosikymmenten tauko. Vuonna 2000 argentiinalainen lääkäri Arabali Zolfagharian esitteli Havannan otsoniterapiakongressissa tuloksiaan 45 potilaan rasva-aineenvaihduntahäiriöiden hoidosta otsonilla. Vuonna 2004 vastaavassa kongressissa toinen argentiinalainen tutkimusryhmä esitti tuloksiaan 122 potilaan välilevytyrän hoidosta otsoni-injektioilla. Vuonna 2006 Cordobassa toimivat neurokirurgit raportoivat Revista Argentina de Neurocirugía –lehdessä tapauskertomuksen lantiorangan välilevytyrän menestyksellisestä hoidosta otsonilla. Vuoden 2007 aikana toinen tutkimusryhmä on esittänyt lukuisissa kardiologian alan kongresseissa, miten sikojen sydämen iskemiaa on menestyksellisesti hoidettu otsoni-autohemoterapialla. Lisäksi muutamia kuubalaistutkimuksia on julkaistu argentiinalaisissa julkaisuissa. Kaikki nämä viittaavat siihen, että otsonitutkimus on taas selvästi lisääntymässä myös Argentiinassa.

Etelä-Korea

Myös Etelä-Koreasta on viime aikoina alkanut ilmestyä otsoniterapiatutkimuksia. Suurin osa niistä on eläinlääketieteen alalta. Tutkimuksia on tehty lehmien utaretulehduksen hoidosta otsonoidulla öljyllä ja otsonikaasulla, vuohien ektyyman hoidosta otsonoiduilla öljyillä sekä lehmien pododermatiitin hoidosta sekä otsonoidulla voiteella että otsonoidulla vedellä. Varsinkin ensimmäinen tutkimus, joka koski utaretulehduksen hoitoa otsonoidulla öljyllä oli puutteellinen, koska öljyä ei ollut otsonoitu riittävän hyvin. Muuten korealaisten tutkimukset ovat olleet asianmukaisia ja niiden tulokset myös kauttaaltaan positiivisia. Viime vuonna ilmestyi myös korealaistutkimus, jossa koirien välilevypullistumaa oli menestyksellä hoidettu otsoni-injektioilla.

Lisäksi äskettäin on ilmestynyt korealaisten tekemä tutkimus otsonoidun oliiviöljyn antibakteerisista vaikutuksista ja sen turvallisuudesta, sekä katsausartikkeli otsoniterapioista yleisesti. Nämä artikkelit on kuitenkin kirjoitettu koreaksi, joten niiden sisällöstä en valitettavasti voi kertoa mitään. Kaikki Korealaisten otsoniterapia-artikkelit on ilmestynyt vuonna 2005 tai sen jälkeen, joten siinä mielessä otsoniterapia on siellä hyvin uutta, mutta selkeässä kasvussa.

Meksiko

Meksikossa on hyvin paljon otsoniterapiaa antavia lääkäreitä. Koska yhdysvalloissa otsoniterapia on monissa osavaltioissa jopa kiellettyä, rajan takaa saapuu suuri osa asiakaskunnasta. Maassa on myös useita tiedejulkaisuja, joissa on julkaistu otsoniterapioista tehtyjä tutkimuksia. Suhtautuminen otsoniterapiaan on siis varsin suopeaa. Sen vuoksi onkin outoa, etten ole löytänyt lainkaan meksikolaisten tutkijoiden tekemiä varsinaisia otsoniterapiatutkimuksia, joskin muutama meksikolaistutkija on esittänyt tuloksiaan kansainvälisissä kongresseissa. Maan lehdissäkin julkaistut tutkimukset ovat enimmäkseen joko Kuubasta tai Italiasta. Tämä tilanne on todennäköisesti muuttumassa piakkoin. Ensi lokakuussa järjestetään ensimmäinen Meksikossa pidetty kansainvälinen otsoniterapiakongressi. Olen päässyt tutustumaan tuon kongressin ohjelmaan. Siellä esitetään 12 tutkimusta, joista neljä on tehty Meksikossa. Ne koskevat herpeettistä keratiittia, keuhkojen märkäpesäkkeiden hoitoa, sekä selkäkipuja. Lisäksi yksi meksikolaistutkija pitää esitelmän otsoniterapian laillisuudesta ja yleisestä hyväksynnästä maapallon eri osissa.

Meksikosta on kyllä jo ilmestynyt tutkimuksia yhdestä otsoniterapiaan liittyvästä tuotteesta. Kyseessä on superhapetettu neste kauppanimeltään Dermacyn®, jota on viime vuosina tutkittu erityisesti diabeettisten säärihaavojen hoidossa. Dermacyn valmistetaan suolaliuoksen elektrolyysillä, jolloin syntyy erilaisia happiyhdisteitä, joissa aktiivisen (ja samalla osin haitallisen) kloorin määrä on vähäinen. Dermacyn sisältää erilaisia hypokloriitteja ja muita hapettavia klooriyhdisteitä, sekä vetyperoksidia ja otsonia. Otsonin määrä on kuitenkin niin vähäinen muihin happiyhdisteisiin verrattuna, että olisi liioittelua väittää Dermacyn-hoitoa otsoniterapiaksi. Muiden reaktiivisten happiyhdisteiden vaikutus on kuitenkin hyvin paljon otsonin kaltainen, joten hoitomuodosta saadut erinomaiset tulokset tukevat toki otsonin ja otsonoitujen liuosten käyttöä vastaavissa hoidoissa. Dermacyniä on tutkittu erityisesti Meksikossa, mutta myös monessa muussa maassa ympäri maailmaa. En osaa arvioida sen tehoa ulkoiseen otsonikäsittelyyn verrattuna, mutta uskoisin varsinkin vahvan kaasumaisen otsonin olevan erityisesti antiseptisiltä vaikutuksiltaan parempaa. Lisäksi Dermacyniä – toisin kuin otsonia – ei voi annostella sisäisesti. Pidemmän päälle se on myös selvästi kalliimpaa kuin esimerkiksi otsonoitu vesi, jota voi valmistaa yksinkertaisellakin generaattorilla, ja vesiliukoisena aineena se ei imeydy niin syvälle kuin otsonoitu öljy. Dermacynin säilyvyys on kuitenkin hyvä, ja sen käyttö on yksinkertaista. Niinpä sillekin voi ennustaa loistavaa tulevaisuutta haavanhoidon alalla ainakin niissä maissa, missä se ehtii vakiintua ennen tehokkaampia otsoniterapiamuotoja.

Kroatia

Jugoslavian hajotessa Kroatia itsenäistyi vuonna 1991. Itsenäistymistä seurasi sisällissota, joka päättyi vasta Daytonan rauhansopimukseen vuonna 1995. Sodan aikana Zagrebin yliopistosairaalassa hoidettiin sotilaiden sotavammoja ulkoisella otsonikäsittelyllä. Raportoituja tutkimusartikkeleita ilmestyi ainakin kaksi, joista toisessa esitettiin tapauskertomuksia ampumahaavojen ja paleltumien menestyksellisistä otsonihoidoista. Toinen oli laajempi tutkimus, jossa saman sotilaan eri haavoja hoidettiin eri menetelmiä käyttäen. Toisessa haavassa käytettiin otsonia ja toisessa ilmaa. Tällä tavoin kontrolloidussa tutkimuksessa otsoni osoittautui selvästi plaseboa paremmaksi. Sairaalassa hoidettiin myös lukuisia potilaita, joita ei sisällytetty em. tutkimuksiin. Kroatian nykyisestä tilanteesta en tiedä paljoakaan. Ainakin hammaslääketieteen puolella tehdään otsonitutkimusta niin ikään Zagrebin ylipistossa tri Alena Knezevicin johdolla. Tähän mennessä he ovat tuottaneet ainakin kaksi kliinistä tutkimusta, joissa otsoni on osoittautunut tehokkaaksi fissuurakarieksen hoidossa.

Arabiemiraatit

Otsoniterapia on Arabiemiraateissa varsin uusi tuttavuus. Vuonna 2003 sikäläinen lääkäri Ahmed Al-Jaziri yhdessä italialaisen professori Lamberto Ren kanssa raportoivat ensimmäisestä 276 potilasta kattavasta pilottitutkimuksesta. Hoidettavia oireita oli kaikkiaan 38, joskin erilaiset kiputilat (lähinnä selkä- ja polvikivut) olivat kaikkein tavallisimpia. Raportissa mainittiin selkeästä edistymisestä, mutta tuossa vaiheessa tutkimuksen seuranta oli vielä kesken, eikä siinä näin ollen kerrottu lopullisia tuloksia. On toki mahdollista, että niistä on raportoitu esimerkiksi paikallisissa arabiankielissä julkaisuissa. Uudempi tutkimus raajojen ja selkärangan osteoartriitin hoidosta ilmesty vasta aivan äskettäin – eli huhtikuussa 2008 – Saudi Medical Journal -lehdessä. Siinä otsoni-injektioilla oli hoidettu kaikkiaan 220 potilasta keskimäärin erinomaisin tuloksin. Kipu katosi merkittävästi jo neljännen hoidon jälkeen ja 12 hoidon jälkeen vielä huomattavasti enemmän. Nämä tulokset myös olivat myös säilyneet valtaosalla koko 10 kuukauden seuranta-ajan. Lupaavat tulokset antavat varmasti olettaa, että otsoniterapia on yleistymässä ainakin Arabiemiraateissa, ja sitä kautta toivon mukaan myös muissa alueen arabimaissa.

Bolivia

Bolivia olisi varsin merkityksetön maa otsoniterapian alalla ilman tohtori Ramiro Alvaradoa. Tri Alvarado on kuitenkin tehnyt ansiokasta tutkimustyötä erityisesti alaselän kipujen hoidossa otsoni-injektioilla. Hän on raportoinut jopa toistasataa potilasta sisältävistä tutkimuksistaan niin Rivista Italiana di Ossigeno-Ozonoterapia –lehdessä, kuin paikallisissa Latinalaisen Amerikan tiedejulkaisuissa.

Kanada

Kanada ei ole niitä kaikkein tunnetuimpia otsoniterapiamaita. Maassa on kuitenkin tutkittu otsoniterapiaa jo 1990-luvun alussa. Tuolloin tutkijat tekivät kokeita erityisesti apinoilla ja onnistuivat myös in vitro kokeissa inaktivoimaan eri taudinaiheuttajia verestä. Samoihin aikoihin järjestettiin myös surullisenkuuluisa kliininen tutkimus, jossa otsonia testattiin HIV/AIDS-potilaisiin. Tämän tutkimuksen ensi vaihe oli avoin ja toinen vaihe 14 potilaan kohdalta kaksoissokkoutettu (7 otsonia, 7 plaseboa). Varsinkaan jälkimmäisessä vaiheessa otsonista ei ollut mitään hyötyä plaseboon verrattuna. Tätä tutkimusta onkin sitten lukuisia kertoja siteerattu todisteena otsoniterapian tehottomuudesta. Kysymys ei kuitenkaan ollut mistään otsoniterapiasta. Käytetyn otsonin pitoisuutta ei mainittu, mutta siitä ilmoitettiin että se oli valmistettu 254 nm:n UV-valolla. Tuon aallonpituuden valo ei tuota otsonia! Lisäksi tätä ”otsonikäsittelyä tehtiin vain 10 ml verinäytteisiin, jotka injektoitiin lihakseen, kun oikeassa menetelmässä olisi pitänyt otsonoida 200-300 ml verta ja infusoida se suoneen. On toki mahdollista, että veren säteilyttäminen 254 nm UV-säteilyllä aiheuttaa vastaavia vasteita kun otsonikäsittelykin (Vrt. Vasogenin terapia). Tästä ei kuitenkaan ollut iloa, koska tutkimuksen tekemiseen osallistunut lääkintäkapteeni Michael E. Shannon tuli myöhemmin julkisuuteen paljastamalla, että laite oli hajonnut ennen toisen vaiheen potilaita. Koska kyseessä oli kaksoissokkotutkimus, kukaan ei huomannut virhettä ennen kuin oli liian myöhäistä. Tämä häpeällinen virhe pimitettiin, ja artikkeli julkaistiin ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Näin ollen kanadalaiset tutkijat ovat tehneet suuren karhunpalveluksen koko otsonitutkimukselle.

Lisäksi Kanadassa on tutkittu paikallisen Vasogen-yhtiön immuniteettiä säätelevää IMT-terapiaa. Tässä hoitomuodossa juuri tuo 10 ml verimäärä altistetaan otsonille, 254 nm UV-säteilylle ja lämmölle ennen kuin se injektoidaan pakaralihakseen. Vähäisen verimäärän ja mitättömän hoitotahdin vuoksi pidän tuotakin terapiaa vain jonkinlaisena otsoniterapian irvikuvana. Onneksi siitä tehdyt kliiniset tutkimukset ovat olleet kauttaaltaan edes jollain tavoin positiivisia, joskaan ei alkuunkaan tehokkaimpien otsoniterapiamenetelmien veroisia. Niinpä tämäkään kanadalaiskeksintö ei ole ollut paras mahdollinen keino viedä sanomaa eteenpäin.

Yksi erinomainen keksintö Kanadasta sentään on tullut. Tämä on hammaslääketieteessä käytetty HealOzone-laitteisto. Sen kehitti alun perin pieni CurOzone-niminen yritys, joka myi lisenssi- ja markkinointioikeuden saksalaiselle alan suuryritykselle KaVo:lle. Tästä aiheesta kanadalaiset ovatkin tehneet pienimuotoista tutkimusta, ja hoitoa antaa monikin kanadalainen hammaslääkäri. Silti HealOzone-laitettakin tutkitaan nykyään eniten Euroopassa.

Portugali

Siinä missä Espanjassa otsoniterapia on jo varsin tunnettua, Portugalissa tilanne on tiettävästi paljon heikompi. Maan nykytilanteesta en tiedä, mutta uskoisin että maassa toimii ainakin muutamia otsoniterapioita tarjoavia lääkäreitä. Tutkimuksia lienee ilmestynyt ainoastaan 1950-luvulla. Tuolloin Mario Cardia niminen lääkäri raportoi kahdessakin artikkelissa hoitaneensa 80 potilaan emättimen trikomoniaasi-infektioita otsonilla hyvin tuloksin. J. M. de Almeida niminen hammaslääkäri taas raportoi vuonna 1950 otsonin tehokkaista terapeuttisista vaikutuksista hammaslääketieteen alueella.

Turkki

Turkissa otsoniterapia ottaa vasta ensimmäisiä askeleitaan. Muutamat turkkilaiset lääkärit ovat menetelmiä jo kokeilleet ja jopa raportoineet niistä. I. yegul ja E. Erham raportoivat eräässä vuoden 2006 European Journal of Pain –lehdessä julkaistussa abstraktissa tuloksistaan alaselän kipujen hoidosta otsoni-injektioilla. Potilaita oli tosin vain 12 kappaletta, joten hyvistä tuloksista huolimatta tämä ei vielä ole kovinkaan merkittävä tutkimus. Lisäksi Sukru Oter ja Ahmet Korkmaz nimiset lääkärit kommentoivat Italialaisen professori Boccin katsausartikkelia vuonna 2006 Archives of Medical Research –lehdessä. He toivat ilmi hämmästyksensä, miten samankaltaisia vaikutuksia otsonilla on painekammiohappihoidon kanssa, joka oli heidän erikoisalansa. Tässä innostuneessa kommentissaan he suosittelivat hoitomuotojen vertailevia tutkimuksia, samoin kuin molemmista omia erikoistutkimuksiakin. Artikkelista paistaa läpi näiden tutkijoiden into suorittaa tällaista, enkä ihmettelisi yhtään, vaikka heillä olisi tutkimusta jo käynnissä.

Alankomaat

Alankomaista on ilmestynyt toistaiseksi ainakin yksi otsoniterapiatutkimus. Amato de Monte ja Hoyte van der Zee Rotterdamin Erasmus Medical Centre:stä, raportoivat vuoden 2001 IOA:n lontoon kogressissa tapauskertomuksia kahdesta amputoitavaksi määrätystä säärihaavapotilaasta, jotka oli menestyksellisesti parannettu otsoni-autohemoterapialla. Toisella potilaista oli diabeettinen säärihaava, ja toisella säärihaava oli tuntematonta etiologiaa olevan verisuonitulehduksen aiheuttama. Sama tutkimusraportti julkaistiin myöhemmin keväällä 2005 myös Journal of Alternative and Complementary Medicine –lehdessä.

Romania

Romaniassa on tehty ainakin kaksi otsoniterapiatutkimusta. Toinen käsitteli otsonin käyttöä endodontiikassa, ja se julkaistiin romaniaksi jo vuonna 1970. Toinen julkaistiin vuonna 1985 paikallisessa Revista de chirurgie, oncologie, radiologie, o.r.l., oftalmologie, stomatologie. Chirurgie -lehdessä. Tutkimus käsitteli perifeerisen valtimotaudin hoitoa otsoniterapialla. Koska tämäkin on kirjoitettu romaniaksi, en ole siihen tarkemmin perehtynyt, enkä siten voi kertoa sen sisällöstäkään enempää. Lisää tutkimuksia lienee tulossa. Olen päässyt tutustumaan Meksikossa ensi lokakuussa järjestettävän kongressin ohjelmaan, ja siellä romanialainen professori Stefan Tiron esitelmöi otsoniterapian mahdollisuuksista ihmiskunnan hyvinvointiin.

Bulgaria

Kansioihini ei ole kertynyt yhtään Bulgariassa tehtyä otsoniterapiatutkimusta. Scifinder Scholar –tietokannasta olen tosin löytänyt yhden abstraktin Bulgariassa tehdystä katsausartikkelista, joka julkaistiin vuonna 1997 Oxidation Communications –lehdessä. Lisäksi omistan yhden Venäjällä tehdyn raportin, jossa erityisesti mainitaan, miten hoito on annettu bulgarialaisen otsonigeneraattorin avulla. Hyllyssäni on myös saksalaisen Manfred Köhnlechnerin kirja Parantamisen arvoitus vuodelta 1974. Kirjassa kerrotaan tutkimuksista, joita on suoritettu Sofian lääketieteellisen korkeakoulun kolmannella kirurgisella klinikalla vuodesta 1964 lähtien. Ohessa on muutamia lainauksia kirjasta:

”Kuudensadan potilaan hoidossa käytettiin otsonia. Suurin ryhmä koostui Endangiitis obliterans –tapauksista sairauden kaikissa vaiheissa, siis niin sanotuista ’tupakkamiehen jaloista’, ja pahimmissa tapauksissa oli sääri jo värittynyt ja varpaissa oli kuolioita… Hoitona käytettiin melkein yksinomaan ruiskeita valtimoon… Ruiskeet annettiin kahden päivän väliajoin… Seitsemästä kymmeneen hoitokerran jälkeen kipuoireet katosivat vaikeissakin tapauksissa. Viimeistään 15 hoitokerran jälkeen, siis noin neljän viikon kuluttua, lievän ja keskivaiheen potilaat voitiin lähettää kotiin parantuneina… Vaikeissa tapauksissa jouduttiin todella hyvän tuloksen saavuttamiseksi suorittamaan 20…35 hoitokertaa. Rouva tohtori Tobakova Sofian yliopiston klinikalta saattoi todeta: ’Toistaiseksi meillä ei ole ollut mitään komplikaatioita suonensisäisessä otsonihoidossa. kuudestasadasta tapauksesta vain neljässä potilaassa ei ollut havaittavissa parannusta tätä hoitomenetelmää käytettäessä. Parantuminen voitiin saavuttaa sellaisissakin tapauksissa, joiden hoitamisesta lääkärit olivat luopuneet.’”

Tämä tutkimus perustuu siis sekundaarilähteeseen. Todennäköisesti alkuperäistutkimuskin on julkaistu joskus, mutta jos se on tehty 70-luvulla ja Bulgarian kielellä, sitä ei varmasti ole indeksoitu uusiin tietokantoihin, ja sen löytäminen voisi olla hyvin vaikeaa. Jos hoito tehosi 600 potilaasta neljää lukuun ottamatta kaikkiin, onnistumisprosentti menee yli 99 %:n. Tämä saattaa saada lukijan skeptiseksi, mutta vastaavia tuloksia on saatu käytännössä kaikissa haavanhoitotutkimuksissa, joita on otsonista tehty jo kymmeniä. 99 % potilaista ei parane, mutta saa huomattavaa apua. Paranemisprosentti on yleensä 80–95 % tutkimuksesta ja menetelmästä riippuen. Tässä bulgarialaistutkimuksessa hoitoja annettiin peräti joka toinen päivä ja suoraan suoneen. Suurella tiheydellä annettu tehokas hoito lienee myös yksi avainsyy korkeaan onnistumisprosenttiin. Olennaisesti tulokset eivät poikkea muista tutkimuksista, joten sillä perusteella ei ole mitään syytä epäillä näiden bulgarialaisten tulosten paikkansapitävyyttä, vaikka toki haastatteluissa omaa hoitoa voidaan hehkuttaa ylisanoilla, joita ei yleensä tieteellisestä kirjallisuudesta löydä.

Chile

Chilessä lienee useampikin otsoniterapioita antava lääkäri. Heistä Yaisy Picrinillä on menestyksellä toimiva klinikka Santiagossa. Picrin itse on kotoisin Kuubasta ja sitä kautta hän on tuonut hoitomuodon Chileen. Picrinin klinikka oli yksi Havannassa 2004 pidetyn kansainvälisen otsoniterapakongressin pääsponsoreista. Kyseisessä kongressissa Picrin esitteli klinikallaan suoritetun kliinisen tutkimuksen, jossa ylipainoisten ihmisten selluliittiongelmaa oli hoidettu menestyksellisesti otsoni-injektioilla. Lisäksi vuoden 2000 Havannan kongressissa toinen chileläistutkija esitteli tuloksiaan otsonin vaikutusta vereen ja erityisesti punasoluihin.

Iran

Myös Iranissa on suoritettu ainakin yksi otsoniterapiatutkimus. Tai itse asiassa tutkimus tehtiin silloisessa Persiassa, sillä se tapahtui ennen maan islamilaista vallankumousta. Tutkijat Teheranin yliopistosta raportoivat Acta Medica Iranica –lehdessä vuonna 1976 muutamista tapauskertomuksista, joissa otsoniterapiaa oli erinomaisin tuloksin käytetty hampaan infektoituneen juurikanavan hoidossa.

Etelä-Afrikan tasavalta

Iso-Britannian kohdalla mainitsin hammaslääkäri Julian Holmesista, joka aikoinaan teki ensimmäisen karieksen hoitoon HealOzone-laitteen avulla liittyvän kaksoissokkotutkimuksen. Nyttemmin Holmes on muuttanut Etelä-Afrikkaan, ja niinpä hänen uudempia raporttejaan voidaan luonnehtia etelä-afrikkalaisiksi. Holmes on juurruttanut HealOzone-laitteen uuteen kotimaahansa, ja niinpä Etelä-Afrikassa toimii jo useita hammaslääkäreitä, jotka hoitavat hampaita otsonilla.

Hammaslääketieteen lisäksi Etelä-Afrikassa on tehty ainakin yksi muunlainen otsoniterapiatutkimus. Tutkijat Potchefstroomissa sijaitsevasta Nort-West yliopistosta tekivät tutkimuksen, jossa he testasivat veren otsonoinnin vaikutusta esimerkiksi mitokondrioiden toimintaan. Tämä tutkimus julkaistiin viime elokuussa, ja nähtäväksi jää, alkaako maasta lähitulevaisuudessa ilmestyä lisää otsoniterapiatutkimuksia.

Liettua

Vaikka otsoniterapia on yleisessä käytössä useissa entisen Neuvostoliiton maissa, Baltian maat ovat poikkeus.  Toki Baltiassakin otsonia käytetään ainakin muutamilla yksityisklinikoilla, mutta varsinaisia tutkimusartikkeleita ei ole ilmestynyt. Ainoa poikkeus on liettualaisessa Medicinos Teorija ir Praktika –lehdessä ollut artikkeli diabeteksen hoidosta suonensisäisellä otsoniterapialla. Tämäkin tutkimus on tehty Venäjällä Nizhny Novgorodin lääketieteellisessä akatemiassa, ja se alun perin kirjoitettiin venäjäksi. Tapasin sattumalta liettualaisen lääkärin Robertas Skalskisin, kun vierailin Nizhny Novgorodissa marraskuussa 2006. Tuolloin Skalskis kertoi innostuneensa artikkelista ja sai luvan kääntää sen liettualaiseen lehteen, johon se myös otettiin julkaistavaksi. Skalskis kertoi perustaneensa Liettuan suurimpiin kaupunkeihin otsoniterapiaklinikoita, joita tuolloin oli viisi kappaletta. Nykyistä tilannetta en tiedä, mutta joka tapauksessa otsoniterapia on selvästi yleistymässä myös Liettuassa.

Ruotsi

Lundin yliopistossa Ruotsissa suoritettiin vuosituhannen alussa pienehkö tutkimus katkokävelyoireiden hoidosta Vasogenin immuniteettiä säätelevällä terapialla, jossa käytetään myös otsonia. Vaikka terapiamuoto on kehno useisiin muihin otsoniterapiamuotoihin verrattuna, tulokset olivat tässäkin tutkimuksessa lupaavia. Lisäksi otsonin käyttö on Ruotsissa yleistymässä hammaslääketieteen alalla. Maassa toimii kourallinen hammaslääkäreitä, jotka tarjoavat hoitoa yksityisvastaanotoillaan. Myös yliopistotason kliinistä tutkimusta on käynnissä. HealOzone-laitteen valmistaja KaVo ilmoitti vuonna 2005 heidän sponsoroimistaan käynnissä olevista tutkimuksista. Yhtä tutkimusta suoritettiin Göteborgin yliopistossa tohtori T. Nilssonin johdolla. Mikäli tutkimus on suoritettu aikataulun mukaan, se olisi valmistunut joulukuussa 2005. Mitään julkaistua raporttia tai edes abstraktia en siitä kuitenkaan ole vielä nähnyt.

Uganda

Törmäsin kerran sattumalta erääseen internetsivuun, jossa Ugandassa toimiva klinikka mainosti tarjoamiaan otsonihoitoja. Tällaisia mainoksia löytyy toki monesta muustakin maasta, eivätkä ne riittäisi syyksi kirjoittaa omaa kohtaansa ko. maasta. Ugandassa on kuitenkin tehty myös otsoniterapiatutkimusta. Viime vuosina eräs italialainen vapaaehtoisjärjestö on vienyt Ugandaan otsonigeneraattoreita ja varusteita, jotta paikalliset hoitajat voivat hoitaa niillä erityisesti haavoja ja palovammoja. Yleisin hoidettava haava on ollut burulihaava. Sen aiheuttaa Mycobacterium ulcerans –bakteeri. Infektio aiheuttaa aluksia kivutonta turvotusta, joka kehittyy laajemmaksi haavaksi. Bakteerin erittämät toksiinit vaientavat immuunijärjestelmän, joten haavat eivät parane, vaan laajenevat hurjasti. Antibiootit ovat usein tehottomia, ja ainoaksi keinoksi jääkin haava-alueen kirurginen poisto, mikä useissa tapauksissa tarkoittaa laajaakin amputointia. Tällaiset toimenpiteet ovat aina riskialttiita, ja erityisen riskialttiita ne ovat trooppisissa kehitysmaissa, joissa tätä haavaa esiintyy. Köyhissä maissa hoitoa ei myöskään ole aina saatavilla, joten kuolleisuus on melko suurta. Haavoja esiintyy varsinkin lapsilla, jotka paljain jaloin juostessaan saavat pieniä raapaisuja, joihin infektio pesiytyy. WHO on listannut burulihaavan yhdeksi maailman laiminlyödyimmäksi trooppiseksi sairaudeksi.

Tähän tautiin näyttää kuitenkin olevan edullinen hoitokeino, sillä italialaisten vapaaehtoisten suorittamat ulkoiset pussitushoidot otsonikaasulla ovat tehonneet erittäin hyvin. Valitettavasti kokemuksistaan raportoineet italialaislääkärit eivät ole viipyneet samassa paikassa kovinkaan pitkään, joten monikaan potilas ei ehtinyt parantua, ja toisaalta pitkäaikaistulokset puuttuvat. Tutkimusraportitkin olivat lähinnä kokemusperäisiä kertomuksia, eivätkä laadukkaita kliinisiä tutkimuksia. Potilaita kuitenkin seurataan ja kuvataan, ja onkin oletettavaa, että Ugandasta kuuluu lähitulevaisuudessa vieläkin parempia uutisia.

Unkari

Unkarin otsoniterapiatilanteesta en osaa sanoa juuri mitään. Kieliongelmat estävät tiedonhaun esimerkiksi internetin kautta. Yhden mahdollisen tiedonjyväsen Unkarin otsoniterapiatutkimuksista olen löytänyt. Budapestissa on jo 1800-luvulta asti ilmestynyt Orvosi Hetilap –niminen tiedelehti. Tässä tiedelehdessä julkaistiin 1950-luvulla kaksi otsoniterapiatutkimusta, ja Scifinder Scholar tietokannan mukaan niiden kieli oli tuntematon. Ilmeisesti nämä tutkimukset on siis julkaistu unkariksi, ja silloin on todennäköistä, että vähintään toisessa tutkimuksessa myös tekijä on unkarilainen. Toisen tekijä oli A. Victor niminen lääkäri, joka otsikon mukaan hoiti otsonilla korkeaa verenpainetta. Toisessa tutkimuksessa otsonia taas käytettiin korva-, nenä- ja kurkkutautien hoidossa. Jälkimmäisen tutkimuksen teki muuan G. Nagy niminen lääkäri, joka on julkaissut tutkimuksen samasta aiheesta myös ranskalaiseen tiedelehteen ranskaksi. Niinpä hän ei välttämättä ole unkarilainen. Kumpaakaan alkuperäisartikkelia ei suomen kirjastoista löydy, joten niistäkään en ole voinut asiaa varmistaa.

Belgia

Belgian tilanne on hyvin samankaltainen kuin Unkarin. Varsinaista faktatietoa minulla ei ole, mutta vuonna 1953 Archives belges de dermatologie et de syphiligraphie -lehdessä oli kaksi artikkelia otsoniterapioista. Ne käsittelivät Ionozone-laitetta, joka puhaltaa otsonoitua ja ionisoitua vesihöyryä, jolla voidaan hoitaa erityisesti haavoja. Toinen artikkeli käsittelikin haavanhoidossa saatuja kliinisiä tuloksia. Toisessa artikkelissa puhuttiin hoitomuodon fysikaalis-kemiallisista näkökumista. Kumpaakaan artikkelia en ole nähnyt, joten en voi kertoa niiden sisällöstä enempää. En myöskään voi olla täysin varma, että tutkimukset olisi tehty Belgiassa.

Tshekki

Tsekissä toimii ainakin muutama HealOzone-laitetta käyttävä hammaslääkäri. Muusta otsoniterapiasta en tiedä, mutta ilmeisesti sitä käytetään jonkin verran. Tsekkiläinen lääkäri E. Zahumensky kirjoitti vuonna 2005 paikalliseen Vnitrni Lekarstvi –tiedelehteen katsausartikkelin haavanhoidosta, jossa hän käsitteli myös otsoniterapiaa, ja piti sitä hyvin tehokkaana hoitona.

Tanska ja Kolumbia

Tanskalla ja Kolumbialla ei luulisi olevan paljoakaan yhteistä. Tässä niitä on kuitenkin syytä käsitellä yhdessä, sillä molemmissa on otsoniterapian suhteen sama tilanne. Kummastakaan maasta ei toistaiseksi liene ilmestynyt yhtään otsoniterapiatutkimusta, ja otsonia käyttäviä lääkäreitäkään ei liene montaa. Tällä hetkellä on kuitenkin käynnissä yksi laaja kaksoissokkoutettu tutkimus, jota suoritetaan kahden yliopiston yhteistyönä. Nämä ovat Kööpenhaminan yliopisto Tanskassa ja Bogotan yliopisto Kolumbiassa. tutkimus käsittelee suun infektioiden ja tulehdusten ennaltaehkäisyä erilaisten ortodontisten (oikomishoitoon liittyvien) toimenpiteiden yhteydessä. Hoitomuodoista on mukana myös otsoniterapia. Tutkimusta sponsoroivan laitevalmistaja KaVo:n mukaan se olisi alkanut heinäkuussa 2004 ja aikataulun mukaan se päättyisi joulukuussa 2008. Tulosten julkaisua täytynee siis odottaa ainakin vuoden, ellei pidempäänkin.

Serbia

Serbian otsonitutkimuksesta en osaa kertoa juuri mitään. Yhden Belgradin yliopistossa tehdyn hammaslääketieteeseen liittyvän tutkimuksen olen löytänyt. Tämäkin artikkeli on vuodelta 1963, joten tarkasti ottaen se on tehty entisessä Jugoslaviassa. Artikkeli on kirjoitettu kroatiaksi, joten sen sisällöstä en ymmärrä yhtään mitään, enkä näin ollen voi kertoa myöskään sen sisällöstä tarkemmin.

Norja

Otsoniterapia on Norjassa hyvin tuntematonta. Kuitenkin kun Vasogenin IMT-terapiasta raportoitiin useiden keskusten tutkimuksesta Lancet-lehdessä tämän vuoden alussa, siinä mainittiin, että yksi keskus/keskuksia sijaitsi myös Norjassa. Täten Norjassa on ainakin kokeiltu tätä juuri ja juuri otsoniterapiaksi luonnehdittavaa hoitomuotoa. Hammaslääketieteessä tilanne lienee parempi. Tarkkaa kuvaa norjalaisten tutkimuksesta minulla ei ole, mutta ainakin Tromssan lähellä Bardussa toimiva hammaslääkäri kirjoitti lyhyen kommentin positiivisista kokemuksistaan HealOzone-laitteen käytöstä British Dental Journal –lehteen vuonna 2005. Ilmeisesti Norjassa toimii useampiakin HealOzone-laitetta käyttäviä hammaslääkäreitä. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että kun itse etsin käsiini Professori Edward Lynchin toimittamaa Ozone: The Revolution in Dentistry kirjaa, sitä ei löytynyt suomalaisista kirjastoista. Sen sijaan sain sen kaukolainana Oslon yliopistokirjastosta.

Suomi

Suomessa – kuten monessa muussakin maassa – otsoniterapia on vasta alkuvaiheessa. Eritasoiset terapeutit ovat täälläkin hoitoja antaneet jo vuosia, mutta lääkärin valvonnassa suoritettavia suonensisäisiä hoitoja on saanut vasta reilun vuoden ajan. Vaikka potilaiden hoitoa on luonnollisesti seurattu, mitään tutkimusraportteja ei toistaiseksi ole kirjoitettu, ellei sellaiseksi lasketa omia kirjoituksiani erilaisiin populaarijulkaisuihin ja nettisivuille. Yksi AMK-sairaanhoitajaopiskelija tosin teki hiljattain lopputyön, jossa hän oli haastatellut suomalaisessa terveyskeskuksessa otsonilla hoidettuja potilaita. Yhdessä suomenkielisessä tiedejulkaisussa on ollut artikkeli otsonista. Pariisilainen professori Michel Dechaume kirjoitti artikkelin hammasmädän, pulpiitin ja juurenpään granuloomien hoidosta otsonilla. Artikkeli julkaistiin vuonna 1952 Suomen hammaslääkäriseuran toimituksia –lehdessä. Yli puolen vuosisadan jälkeen olisi varmasti jo aika seuraavalle artikkelille. Jospa sen viimeinkin kirjottaisi joku suomalainen lääkäri.

Lisäksi

Luettelin tässä ainoastaan ne maat, joista olen löytänyt julkaistuja otsoniterapiatutkimuksia. Maailmassa on kuitenkin lukuisia muitakin maita, joissa otsoniterapiaa annetaan edes jossain muodossa. Tiedän, että esimerkiksi Pakistanista, Malesiasta, Keniasta, Virosta, Nicaraguasta ja Venezuelasta on otsonia käyttäviä lääkäreitä. Satoja kuubalaisia lääkäreitä taas työskentelee tälläkin hetkellä kehitysmaissa ympäri maailmaa, ja en täysin selvää että osa heistä käyttää myös otsonia. Näistä on kuitenkin saatavilla tietoa ainoastaan ei-tieteellisistä lähteistä, kuten internetsivuilta tai eri lääkäreiltä. Lisäksi on varmasti lukuisia maita, joissa otsonia käytetään runsaasti siitä huolimatta että minä en ole kuullut siitä mitään. Tällaisia maita luulisi olevan varsinkin Kaukoidässä ja arabimaissa. Näissä maissa puhutaan paikallisia kieliä, itse en ymmärrä edes kirjaimia. Jos näistä maista jotain ilmestyy, on hyvin todennäköistä, että minä en niistä koskaan kuule, ellei tutkimuksia sitten julkaista kansainvälisissä julkaisuissa englanniksi.

Tämä esittelykään ei ole täydellinen. Esimerkiksi Italiasta, Kuubasta, Venäjältä, Ukrainasta ja Saksasta on ilmestynyt vähintään toistasataa tutkimusta kustakin maasta, ellei jopa useita satoja. On selvää, ettei niistä kaikista voi mainita edes paksussa kirjassa saati sitten lyhyehkössä nettiartikkelissa. Tätäkin artikkelia kirjoitin lähinnä omien muistikuvien pohjalta. Lunttailin hieman vanhoja artikkeleitani, viitelistaani ja muutamia kongressiartikkeleita, mutta mitään perusteellista tiedon etsimistä en tätä varten tehnyt. Niinpä monien maiden kohdalta on saattanut jäädä mainitsematta olennainen tutkimus tai muu maan otsonitutkimukseen liittyvä tärkeä seikka. Uskoisin että tästä puutteellisestakin artikkelista käy ilmi, että otsoniterapia ei todellakaan ole mitään ”sosialistihuijarien” touhuja, kuten tietyillä keskustelupalstoilla on viime aikoina haluttu mustamaalata. Erinomaisia tuloksia on tullut niin idästä kuin lännestä, teollisuusmaista ja kehitysmaista. Eri paikoissa tehdyt tutkimustulokset eivät ole olleet ristiriidassa keskenään. Lisäksi suurin osa tutkimuksista on ilmestynyt vasta viimeisen vuosikymmenen aikana. Suomi on ollut tämän kehityksen ulkopuolella, joten ymmärrettävästi täällä ei asiasta paljoakaan tiedetä. Ja kun ei tiedetä, suhtaudutaan helposti negatiivisesti. Tähän asiaan auttaa vain tiedon ja hoitomuodon leviäminen. Ehkäpä jonain päivänä voin nostaa Suomen huomattavasti korkeammalle tällä listalla.