August 4, 2009 - Miika Sallinen

Otsoniterapia syövyttämällä aiheutettujen ruokatorven palovammojen hoidossa

Tavoistani poiketen kirjoitan jälleen eläinkokeista. Otsoniterapia on viime vuosiin asti ollut Turkissa hyvin tuntematonta. Vuonna 2006 turkkilaiset tutkijat tosin julkaisivat erään abstraktin, jossa he kertoivat hoitaneensa 12 erilaisista selkäkivuista kärsivää potilasta otsoni-injektioilla hyvin tuloksin (Yegul & Erham 2006). Tätä yksittäistä anekdoottia lukuun ottamatta Turkista ei ollut ilmestynyt mitään. Vuonna 2006 italialainen Sienan yliopiston professori Velio Bocci oli kirjoittanut laajahkon katsausartikkelin otsoniterapiasta Archives of Medical Research –lehteen (Bocci 2006a). Tämä artikkeli sattui turkkilaisten tutkijoiden silmiin, jotka olivat aiemmin tutkineet paljon mm. painekammiohappihoitoja (HBO). He havaitsivat otsoniterapian vaikuttavan monilta osin samoilla mekanismeilla HBO-hoitojen kanssa. Tästä innostuneena he lähettivät samaan lehteen spekulatiivisen artikkelin, jossa ehdottivat vertailevia tutkimuksia otsoniterapian ja painekammiohappihoidon vaikutuksista (Oter & Korkmaz 2006). Tähän Bocci (2006b) vastasikin, kuinka vertailevia tutkimuksia kaivattaisiin nopeasti.

Bocci itse työryhmineen ei niitä tiettävästi ole tehnyt. Turkkilaiset sen sijaan ovat päässeet vauhtiin, ja melko hiljattain esitettiin kaksikin eläinkoetutkimusta, jossa otsoniterapiaa oli verrattu HBO-hoitoon. Toisessa (Yasar ym. 2008a) tutkittiin rottien kokeellisten haimatulehdusten hoitoa, ja toisessa (Yasar ym. 2008b) rottien paksusuolen tulehdusten hoitoa niin otsonilla kuin HBO:llakin. Otsonilla saatiin molemmissa tutkimuksissa paremmat tulokset. Koska tutkimuksista on toistaiseksi julkaistu vain lyhyehkö abstrakti, en niihin sen enempää paneudu, joskin mahdollisesti palaan asiaan mikäli kokotekstit aikanaan ilmestyvät.

Otsoniterapia näyttääkin herättäneen kiinnostusta Turkissa. Maan omissa tiedejulkaisuissa on hiljattain julkaistu ainakin kaksi yleiskatsausta otsoniterapiasta (Babakan 2008, Özler ym. 2009). Viime vuoden lopulla ilmestyi eläinkoetutkimus (Guven ym. 2008), jossa otsoniterapialla oli menestyksellisesti hoidettu keinotekoisia ruokatorven palovammoja eläinkokeissa. Aivan äskettäin taas ilmestyi tutkimus (Kesik ym. 2009), jossa otsoniterapialla oli rottakokeissa hoidettu menestyksellisesti Methotreksaatti-syöpälääkkeen sivuvaikutuksia. Jälkimmäistä artikkelia en vielä ole käsiini saanut, mutta edellisen kylläkin. Koska turkkilaiset ovat viime aikoina tehneet näinkin paljon ansiokasta otsonitutkimusta, ajattelin että olisi aika käsitellä heidänkin tuloksiaan. Niinpä päätin tässä yhteydessä käsitellä juuri tuota ruokatorven palovammoja käsittelevää eläinkoetta (Guven ym. 2008).

Syövyttävien aineiden nieleminen on vakava terveysvaara varsinkin lapsille, jotka eivät aina tiedä mitä suuhunsa panevat. Onnettomuuksia ennaltaehkäistään sopivilla pakkauksilla, joita ei saa helposti auki, asianmukaisilla varoitusteksteillä sekä määrittelemällä, millaisia tuotteita saa ylipäätään kotitalouksiin myydä. Siitä huolimatta silloin tällöin tapahtuu onnettomuuksia, jossa lapsi on niellyt jotain syövyttävää ainetta. Seurauksena on aluksi verenvuotoa ja merkittävää tulehdusta ruokatorvessa. Myös veritulpat ovat mahdollisia. Tulehduksen aikana solukalvojen on havaittu hajoavan erityisesti syntyvien reaktiivisten happi- ja typpiyhdisteiden vuoksi. Veren läpivirtaus häiriöityy ja siitä johtuvan hapenpuutteen vuoksi kudokseen voi tulla kuolioita ja muita soluvaurioita. Akuutin vaiheen jälkeen alkaa arvenmuodostus, jolloin fibroblastien erilaistuminen alkaa korvata limakalvoja ja niiden alaista kerrosta, jolloin seurauksena voi olla ruokatorven kurouma ja lopputuloksena sidekudostunut ja lyhentynyt ruokatorvi.

Syövyttävien aineiden nielemisessä tärkein komplikaatio on ruokatorven kurouma. Sen hoitokeinot ovat kuitenkin kiistanalaisia. Sidekudostumisen estämiseen on ehdotettu steroideja, säännöllistä laajentamista ja ruokatorven siirrännäistä. Mikään näistä hoitokeinosta ei ole saavuttanut suurta suosiota, vaan tutkimusten lähtökohtana on ollut estää kurouman muodostuminen ruokatorveen. Tämän vuoksi lääkinnällisen hoidon tulisi vaikuttaa tulehdukseen niin palaneella pinnalla kuin syvemmälläkin kudoksessa, jolloin seurauksena olisi vähemmän arpeutumista ja pienempi tai jopa olematon kurouma.

Otsoniterapiaa on menestyksellisesti käytetty monenlaisissa oireissa, kuten vatsakalvontulehduksen, infektoituneiden haavojen ja kuolioiden, palovammojen ja pitkälle edenneiden iskemioiden hoidossa. Otsoni tehostaa verenkiertoa ja hapenkuljetusta sekä lisää tulehdusta säätelevien sytokiinien ja kudoksen uusiutumista edesauttavien kasvutekijöiden tuotantoa. Paradoksaalisesti lievä otsonialtistus myös vähentää sisäsyntyistä kroonista oksidatiivista stressiä (ks. esim. Bocci 2006). Toisin sanoen otsoniterapia näyttäisi ainakin teoriassa olevan varteenotettava hoitokeino myös syövyttämällä syntyneisiin ruokatorven palovammoihin. Tämän vuoksi turkkilainen tutkimusryhmä (Guven ym. 2008) päätti kokeilla sen tehoa näihin oireisiin rottakokeissa.

Tutkimuksessa oli mukana 45 rottaa, jotka jaettiin kolmeen 15 rotan ryhmään seuraavasti:

• Valeryhmä, jota ei käsitelty millään tavalla.
• Ei-hoidettujen kontrolliryhmä, jolle aiheutettiin ruokatorveen palovamma johtamalla 15 % NaOH-liuosta (natriumhydroksidi, vahva emäs) distaaliseen ruokatorveen. NaOH:n annettiin vaikuttaa kolme minuuttia ennen kuin se huuhdottiin pois.
• Tutkimusryhmä, jolle aiheutettiin palovamma samalla tavalla ja jota sen jälkeen hoidettiin otsonilla. Otsonihoito suoritettiin vatsakalvonsisäisenä otsonihuuhteluna happi-otsoniseoksella, jonka otsonipitoisuus oli 60 mg/l ja annos rottaa kohden 1 mg/kg. Ensimmäinen hoito annettiin tunti NaOH-syövyttämisen jälkeen, ja sen jälkeen hoitoja annettiin päivittäin koko 28 päivän hoitojakson ajan.

Kaikkia eläimiä pidettiin samanlaisissa häkeissä, joissa heillä oli riittävästi ruokaa ja vettä. Hoitojakso kesti 28 päivää, jonka jälkeen eläimet lopetettiin. Tämän jälkeen eläimiltä otettiin kudosnäytteitä distaalisesta ruokatorvesta. Näytteille tehtiin sekä ulkoisia histopatologisia tarkastuksia että biokemiallisia testejä. Lisäksi rottien painoa ja yleistä terveydentilaa kontrolloitiin.

Tulokset olivat hyvin lupaavia. Valeryhmän rotat selvisivät testistä käytännössä ilman mitään ongelmia. Otsoniryhmässäkin kaikki rotat pysyivät hengissä koko tutkimusjakson ajan. Ei-hoidettujen kontrolliryhmän rotista taas kuoli lähes puolet eli seitsemän kappaletta, mikä oli tilastollisesti merkittävästi enemmän kuin muissa ryhmissä (p < 0,001). Niilläkin kontrollirotilla, jotka jäivät henkiin, oli huomattavia ongelmia. Niiden paino putosi reilun neljänneksen (alussa 325 g, lopussa 244 g), kun otsonia saaneilla rotilla paino oli noussut (alussa 332, lopussa 342), vaikka niiden ruokatorvi oli syövytetty samalla tavalla. Ero ryhmien välillä oli tilastollisesti merkittävä (p > 0,05).

Lopettamisen aikoihin sekä otsoniryhmän että valeryhmien rotilla ruokatorvet näyttivät makroskooppisesti normaaleilta. Kontrolliryhmän rotilla oli kuitenkin huomattavaa tukkeutumista, ja liimautumista, joka saattoi osittain johtua syövytyksen aikana tehdystä rei’ityksestä. Ryhmille laskettiin ns. histopatologinen vaurioluku (Histopathologic damage score), jossa otettiin huomioon limakalvon alaisen kollageenin lisääntyminen, limakalvojen ulkoinen vaurio sekä limakalvojen vaurio ja kollageenin kerrostuminen lihasten herakalvoon. Valeryhmässä luku oli 0 eli käytännössä olemattomat vauriot. Otsoniryhmässä se oli 1,1 ja kontrolliryhmässä 3,2, eli kaikkein suurimmat vauriot. Ero otsoni- ja ei-hoidettujen kontrolliryhmän välillä oli tilastollisesti merkittävä (p < 0,05). Tämä näkyi myös artikkelissa olleista mikroskooppikuvista. Myös ruokatorven ahtauma jäi otsoniryhmässä huomattavasti pienemmäksi (p < 0,05).

Biokemialliset tutkimukset antoivat myös odotustenmukaisia tuloksia. Kudosten kollageenia mitattiin mittaamalla hydroksiproliinin (HP) määrää, joka korreloi kollageenin kanssa. Valeryhmässä HP oli normaalilla tasolla (2,1 μg/mg kudosta), ja otsoniryhmässä vain hieman koholla (2,8 μg/mg kudosta). Hoitamattomien ryhmässä HP sen sijaan nousi noin kaksinkertaiseksi (4,3 μg/mg kudosta) osoittaen kudoksissa huomattavaa arpienmuodostumista.

Otsoniterapia toimi myös tehokkaana antioksidanttina. Vahvana hapettimena otsoni itsessään ei tietenkään ole antioksidantti. Laskelmoitu otsonialtistus ei kuitenkaan kudoksia vaurioita, mutta stimuloi sen sijaan kehon sisäsyntyisten antioksidanttien tuotantoa. Tässä tutkimuksessa tutkittiin vapaita radikaaleja sammuttavien superoksididismutaasin (SOD) ja glutationiperoksidaasin (GPx) muuttumista. Otsoniryhmällä molempien antioksidanttien määrät olivat nousseet huomattavasti, kun ei-hoidetuilla ne olivat pudonneet valeryhmään verrattuna. Tulokset on esitetty taulukossa 1. Erot kaikkien ryhmien välillä olivat tilastollisesti merkittäviä.

Odotetusti myös vapaiden radikaalien ja reaktiivisten happiyhdisteiden aiheuttamat vauriot olivat otsoniryhmässä vähentyneet. Niitä mitattiin tutkimalla malonidialdehydin (MDA) ja proteiinien karbonyylitasoja (PCC). Sekä MDA:n että PCC:n tasot eivät olennaisesti poikenneet valeryhmästä. Sen sijaan ei-hoidetuilla rotilla niiden määrät olivat selvästi nousseet antaen ymmärtää reaktiivisten happiyhdisteiden aiheuttamista vaurioista. Myös nämä tulokset on lisätty taulukkoon 1.

Taulukko 1. Biokemiallisten tulosten vertailua (Guven ym. 2008)

Tutkimuksesta havaittiin että otsoniterapialla oli suorastaan dramaattinen vaikutus syövyttämällä aiheutettujen ruokatorven palovammojen hoitoon. Sen avulla voitiin estää hapenpuutetta ja ehkäistä kudosvaurioiden ja lihaskuolemien synty. Se myös ehkäisi liiallisen fibroplasian, jolloin ruokatorven pinta ei arpeutunut ja ahtautunut kovaksi. Vaikka tutkijat eivät täysin osanneetkaan selittää kaikkia mekanismeja, joilla otsoni toimii, he toteavat havaintojensa osoittavan, kuinka otsoniterapia olisi kokeilemisenarvoinen hoitokeino myös ihmisten ruokatorven vaurioihin.

Viitteet

Babakan, Avni, [Ozone, Ozonotherapy and Clinical Applications]. Turkiye Klinikleri 28(suppl.): S245-247, 2008. [Written in Turkish] Abstract and linked Full text PDF

Bocci, Velio Alvaro, Scientific and Medical aspects of ozone Therapy. State of the Art. Archives of Medical Research 37: 425-435, 2006a. Abstract

Bocci, Velio Alvaro, Comparative Clinical Studies between HOT and Ozonetherapy in Selected Chronic Pathologies Are Urgently Needed. Archives of Medical Research 37: 919, 2006b. PubMed

Guven, Ahmet; Gokham Gundoglu; Serdar Sadir; Turgut Topal; Esra Erdogan; Ahmet Korkmaz; Ilhami Surer & Haluk Ozturk, The efficacy of ozone therapy in experimental caustic esophageal burn. Journal of Pediatric Surgery 43(9): 1679-1684, 2008. Abstract

Kesik, Vural; Bulent Uysal; Bulent Kurt; Erik Kismet & Vedat Koseoglu, Ozone ameliorates mehotrexate-induced intestinal injury in rats. Cancer Biology & Therapy 8(17) [in Press 2009, e-pub ahead of print]. Abstract

Oter, Sukru & Ahmet Korkmaz, Relevance of Hyperbaric Oxygen to Ozone Therapy. Archives of Medical Research 37: 917-918, 2006. PubMed

Yasar, M.; A. Kilic; N. Ersoz; S. Sadir; B. Uysal; A. Korkmaz; S. Oter & O. Kozak, Beneficial effects of hyperbaric oxygen and medical ozone therapy in experimental model of acute necrotizing pancreatitis [abstract]. Undersea & Hyperbaric Medicine 35(4): 287-288, 2008.

Yasar, M.; N. Ersoz; B. Kurt; T. Topal; M. Ozler; S. Oter; A. Korkmaz & O. Kozak, Comparison of the effectiveness of hyperbaric oxygen and medical ozone therapy against acute distal colitis in a rat model [abstract]. Undersea & Hyperbaric Medicine 35(4): 288, 2008.

Yegul, I & E. Erham, Intradiscal ozone injection for low back pain and radiculopathy [abstract]. European Journal of Pain 10(Suppl S1): S156, 2006.

Özler, Mehmet; Sükrü Öter & Ahmet Korkmaz, [The Use of Ozone Gas for Medical Purposes]. TAF Preventive Medicine Bulletin 8(1): 59-64, 2009. [Written in Turkish] Full text PDF