February 25, 2005 - Miika Sallinen

Otsoniterapia osteoporoosin tukihoitomuotona

Osteoporoosi  eli luukato tarkoittaa luun huokoistumista ja haurastumista. Niin sanottu seniili osteoporoosi on varsinkin vanhoilla naisilla luuston lisääntyvä haurastuminen, joka ilmenee luunmurtumina. Sitä voidaan ehkäistä huolehtimalla jo varhain riittävästä kalkin saannista ja liikunnasta sekä vaihdevuosina aloitetulla hormonihoidolla. Taudin ongelmana on kuitenkin se, että se kehittyy usein jo varsin vakavaksi ennen kuin potilas on edes tietoinen taudistaan. Kun luut ovat haurastuneet, niiden kuntouttaminen paremmaksi on osoittautunut hyvin työlääksi ja ongelmalliseksi.

Italialaisen Bolognan yliopiston fysioterapiaan erikoistunut professori E. Riva Sanseverino  teki jo vuonna 1988 kattavan tutkimuksen otsonin vaikutuksesta osteoporoosin  hoidossa. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 225 vaihdevuotensa ohittanutta naista, joiden taudista oli kerätty tietoja jo kuuden vuoden ajan. Kaikilla potilailla oli huomattavaa luustokipua ja heidän luustonsa tiheys oli mitattu joko alhaiseksi tai hyvin alhaiseksi. Heidät jaettiin hoitomuotojen perusteella kolmeen ryhmään seuraavasti:

• A-ryhmän potilaita oli yhteensä 121 kappaletta. He saivat pelkästään lääkehoitoa, joka sisälsi kolloidista kalsiumoleaattia (8,5–17 mg), D₂-vitamiinia  (5000 U) ja lohen kalsitoniinia (100 U). Lääkkeet annettiin lihaksensisäisesti päivittäin kuuden viikon ajan ja tällaisia jaksoja oli yhteensä kolme kertaa vuodessa. Lisäksi muutamat potilaat saivat anabolisia hormoneja kerran kuussa.
• B-ryhmän potilaat (53 kpl) saivat vastaavan lääkehoidon lisäksi myös otsonihoitoja, jotka aloitettiin kuusi viikkoa lääkehoitojen jälkeen. Ne annettiin autohemoterapiana (100 ml verta, otsonipitoisuus 30–50 mg/ml) kahdesti viikossa kuuden viikon ajan.
• C-ryhmän potilaat (43 kpl) saivat samoja hoitoja kuin A- ja B-ryhmäläiset, mutta he osallistuivat sen lisäksi vielä intensiiviseen kuntoutukseen, joka kesti läpi vuoden lukuun ottamatta huhti-, elo- ja joulukuuta, jotka olivat loma- ja palautumiskuukausia. Kuntoutus sisälsi päivittäisiä venyttely- ja voimisteluliikkeitä kahden viikon ajan joka kuukausi.
• Näiden lisäksi tutkimuksessa oli alun perin mukana myös kahdeksan potilasta kattava D-ryhmä, jonka potilaille annettiin pelkkää otsonihoitoa. Jo tutkimuksen alussa kuitenkin huomattiin, ettei se ole kovinkaan tehokasta. Pelkät otsonihoidot lievittivät kyllä potilaiden kipuja huomattavasti, mikä tietenkin on hyvin merkittävää, mutta koska tutkimuksessa tarkasteltiin erityisesti luun tiheyden kehittymistä, nämä potilaat siirrettiin pikaisesti B-ryhmään.

Yleisesti ottaen tulokset olivat sikäli hyviä, että kaikissa ryhmissä potilaiden tila koheni. Kuitenkin pelkkää lääkinnällistä hoitoa saaneiden A-ryhmän potilaiden luun tiheys ei noussut yhtä paljon kuin otsoniryhmäläisten. Lisäksi tämän ryhmän potilaat vaativat vähintään kolme hoitojaksoa, jotta tauti kehittyisi niin sanotulle kivuttomalle tasolle. Pelkän lääkehoidon vaikutukset näyttivät lisäksi olevan ohimenevämpiä, ja monille potilaille olikin välttämätöntä suorittaa uusia hoitojaksoja, joilla voitiin korvata se, mitä välillä oli ehditty menettää.

Otsonihoitoja saaneilla B-ryhmäläisillä luun tiheys kasvoi paljon nopeammin. Heidän yleiskunnossaan havaittiin selkeää paranemista 3-4 viikossa. Luuston kipu väheni huomattavasti ja muutkin oireet lievenivät jyrkästi. Vaikka otsonihoidot lääkehoitoihin yhdistettynä eivät tässäkään ryhmässä riittäneet parantaman tautia, yhdestä kahteen hoitokertaa vuosittain riittivät tutkijan mukaan lisäämään luuston tiheyttä ja pitämään yleistä terveydentilaa vakaana. Fysioterapeuttisia harjoituksia saaneilla C-ryhmäläisillä tulokset olivat vieläkin parempia, joskaan kaikkien potilaiden kohdalla ne eivät merkittävästi poikenneet B-ryhmäläisten tuloksista. Tärkeimmät tulokset on esitetty kuvassa 1.

Kuva 1.  Luun tiheyden kehittyminen eri potilasryhmissä ajan funktiona. Huomaa , miten otsonia saaneiden B- ja C-ryhmän potilaiden luuntiheys kasvoi selvästi nopeammin kuin pelkkää lääkehoitoa saaneen A-ryhmäläisten. Lisäksi A-ryhmän potilailla hoidon vaikutus oli lyhytaikaisempi, mikä ilmenee siksak-muotoisesta kehittymisestä Luuntiehys kun alkoi laskea lähes välittömästi hoitokuurin päätyttyä, vaikka kin se saatiin osittain korjattua uudella kuurilla. Otsonia saaneilla potilailla tällaista välitöntä luuntiheyden putoamista ei havaittu (Riva Sanseverino 1988).

Riva Sanseverino  (1988) tiivistääkin tutkimustuloksensa seuraavasti:

“Osteoporoosin  pelkkä lääkinnällinen hoito auttaa, mutta ei ole riittävä ylläpitämään luukudoksessa fysiologisia mineraalitasoja. Lääkehoitoon yhdistetty happi-otsoniterapia auttaa huomattavasti vahvistamaan edellä mainittuja hyötyjä. Tämäkin hyöty vahvistuu edelleen lisäämällä terapeuttisia harjoituksia. Näin suoritettu kolmoishoito on hyvin tehokas hoitokeino tietyissä olosuhteissa.”

Viite

Riva Sanseverino, E., Intensive medical and physical treatment of osteoporosis with the aid of oxygen-ozone therapy. Europa Medicophysica 24: 199-206, 1988. (abstract)