June 27, 2006 - Miika Sallinen

Otsoniterapia laskimovajaatoiminnan aiheuttamien säärihaavojen hoidossa

Otsoniterapiaa on käytetty runsaasti useiden eri verenkiertohäiriöiden hoidossa. Sen avulla voidaan parantaa verenvirtausta ja hapenkuljetuskykyä monin tavoin. Otsoniterapia pienentää veren viskositeettiä ja parantaa sen virtausominaisuuksia (Verrazzo ym. 1995, Giunta ym. 2001). Pahanlaatuinen LDL-kolesteroli vähenee, jolloin suonien kolesterolitukokset pienevät (Esim. Hernández ym. 1995, Tafil-Klawe ym. 2002, Tylicki ym. 2004). Lisäksi laboratoriokokeiden mukaan myös verisuonien sisäpinnalta (endoteeleistä) vapautuu typpimonoksidia otsoniterapian aikana, jolloin verisuonet laajenevat ja verenvirtaus paranee entisestään (Valacchi & Bocci 2000). Näiden ominaisuuksien lisäksi pitkäaikainen otsoniterapiakuuri lisää veren 2,3-DPG:n määriä. Tämä entsyymi parantaa hapen vapautumista hemoglobiinista kudoksille, jolloin kudosten happipitoisuus paranee edelleen.

Otsoniterapialla onkin hoidettu menestyksellisesti esim. ateroskleroosia ja sen aiheuttamia iskemioita ja säärihaavoja (esim. Biedunkiewicz ym. 2004, Tafil-Klawe ym. 2002, Tylicki ym. 2001). Laskimovajaatoimintaa sen sijaan on tutkittu vähemmän. Kirjassani käsittelin erästä kuubalaistutkimusta, joissa laskimon rikkoutumisesta aiheutuneita haavoja oli hoidettu menestyksellisesti otsoniterapialla (Díaz & Castellanos 2001). Sen sijaan vanhempaa vuonna 1989 julkaistua tutkimusta en ole aiemmin käsitellyt. Tämä tutkimus (Quiñones ym.) käsitti yhteensä 40 potilasta, jotka jaettiin hoidon perusteella kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä sai perinteisiä hoitoja, jotka käsittivät alaraajojen lepoa, vähäsuolaista ravintoa, särkylääkkeitä, päivittäistä haavojen pesua fysiologisella suolaliuoksella ja antiseptisillä liuoksilla useita kertoja päivässä. Toinen ryhmä sai muuten samoja hoitoja, mutta pesut fysiologisella suolaliuoksella ja antiseptisillä liuoksella oli korvattu otsoniterapialla. Tämä käsitti haavojen pesua otsonoidulla vedellä ja niiden voitelua otsonoiduilla öljyillä. Lisäksi haavat saivat paikallista otsonikäsittelyä sulkemalla raaja pussiin ja johtamalla sinne otsonia. Jokainen potilas sai myös otsoni-autohemoterapiaa joka toinen päivä yhteensä kymmenen kertaa suhteellisen pieninä annoksina (50 ml verta, otsonipitoisuus 50 µg/ml).

Hoitoryhmät eivät eronneet toisistaan merkittävästi. Kontrolliryhmäläisten ikä oli keskimäärin 55 vuotta ja otsoniryhmän 58 vuotta. Kaikilla oli ollut halkaisijaltaan vähintään kuuden senttimetrin haava vähintään kahden vuoden ajan ilman että se oli alkanut arpeutua. Koko sen ajan haava oli ollut infektoitunut ja märkivä. Kumpikaan potilasryhmä ei käyttänyt minkäänlaisia antibiootteja. Vaikka tutkimusta ei tehty varsinaisella kaksoissokkoperiaatteella, jokaisen potilaan tulokset analysoitiin neljän verisuonilääkärin voimin, joista jokainen kirjoitti oman analyysinsa paperille konsultoimatta lainkaan muiden lääkärien kanssa. Siltä osin tulokset olivat siis hyvin puolueettomia. Hoidot luonnehdittiin onnistuneiksi siinä vaiheessa kun haavat olivat parantuneet tai kun ne olivat puhdistuneet ja rupeutuneet riittävästi umpeutuakseen itsestään. Tässä vaiheessa hoidot lopetettiin ja ryhmien välisiä hoitoaikoja verrattiin toisiinsa.

Kontrolliryhmässä lyhyin hoitoaika oli 33 päivää ja keskimäärin hoidot kestivät 53,1 päivää (keskipoikkeama 18,9). Pisimmillään onnistuneeseen arpeutumiseen meni 155 päivää eli yli viisi kuukautta. Otsoniryhmässä tulokset olivat selvästi parempia. Lyhyimmillään potilas parani 16 päivässä ja keskimäärinkin paranemiseen meni ainoastaan 31,5 päivää (keskipoikkeama 6,7) eli nopeammin kuin parhaiten parantunut kontrolliryhmäläinen. Ei siis ihme, että tutkijat pitivät otsonihoitoja selvästi tehokkaampana vaihtoehtona laskimovajaatoiminnan aiheuttamiin säärihaavoihin. Hinnaltaan se tulee yhteiskunnalle myös selvästi edullisemmaksi. Vaikka perinteinen hoitomuotokaan ei ollut kallis, otsoniterapiaa saaneiden sairaalahoito kesti vain reilun kolmanneksen kontrolliryhmästä, joten siltä osin taloudellinen säästö oli merkittävää.

Vaikka tutkimus julkaistiin jo vuonna 1989, hoito menetelmät näihin oireisiin eivät ole merkittävästi tehostuneet. Yhä edelleenkin haavojen puhdistus ja desinfiointi ovat merkittäviä toimenpiteitä antibioottien ohella. Vaikka tässä tutkimuksessa ei ulkoisia antibiootteja käytettykään, otsonihoidot olisivat todennäköisesti voittaneet nekin. Ainakin laboratorio- ja eläinkokeissa jo pelkästään otsonoidut öljyt ovat olleet selvästi ulkoisia antibiootteja parempia (Rodrigues ym. 2004) ja tässä tutkimuksessa ne olivat pelkkänä muiden otsonointimenetelmien oheishoitohoitomuotona..

Vaikka länsimaista tutkimusnäyttöä ei vielä tiettävästi olekaan, muuan suomalaisnainen otti joitakin kuukausia sitten yhteyttä minuun kysellessään otsonihoidoista, ja hän kertoi saaneensa otsonihoitoa laskimovajaatoimintaansa Heinolan reumasairaalassa. Tulokset olivat kuulemma erinomaisia, mutta potilas ei yksilöinyt tarkemmin hoitomenetelmiä, hoitokertojen määriä tai muutakaan asiaan liittyvää. Vaikkakin uskon vahvasti otsonin vaikutukseen tämän rouvan tilan paranemisessa, joudun myöntämään, että hänen todistuksensa on silti pelkkä anekdootti, joka ei kelpaa tieteelliseksi näytöksi. Sellaisenaankin se silti tukee tässä katsauksessa esitettyjä tutkimustuloksia. Uskallankin suositella otsoniterapiaa laskimovajaatoiminnan aiheuttamiin säärihaavoihin, ja sen käyttö on perusteltua varsinkin silloin kun perinteisillä hoitokeinoilla ei hyviä tuloksia ole saatu tai niitä ei syystä tai toisesta voida/haluta käyttää.

Viitteet:

Biedunkiewicz, B.; L. Tylicki; T. Nieweglowski; S. Burakowski & B. Rutkowski, Clinical efficacy of ozonated autohemotherapy in hemodialyzed patients with intemittent claudication: An oxygen-controlled study. International Journal of Artificial Organs 27: 29-34, 2004. (abstract)

Diaz, Orestes & Roberto Castellanos, Ozonoterapia en úlceras flebostáticas. Revista Cubana de Cirugía 40: 123-129, 2001. (full text PDF)

Giunta, R.; A. Coppola; C. Luongo; A. Sammartino; S. Guastafierro. A. Grassia; L. Giunta; L. Mascolo; A. Tirelli & L. Coppola, Ozonized autohemotransfusion improves hemorheological parameters and oxygen delivery to tissue in patients with peripheral occlusive arterial disease. Annals of Hematology 80: 745-748, 2001. (abstract)

Hernandez, Frank; Silvia Menéndez & Rolando Wong, Decrease of Blood Cholesterol and stimulation of antioxidative response in cardiopathy patients treated with endovenous ozone therapy. Free Radical Biology & Medicine 19: 115-119, 1995. (abstract)

Quinones, M.; S. Menéndez; M. Gómez; W. Díaz; L. Eng & C. Vecino, Ozonoterapia en el tratamiento de las ulceras de miembros inferiores causadas por insufiencia venosa cronica. Revista CENIC Ciencias Biológicas 20(1-3): 76-81, 1989.

Rodrigues, Kamila Leite; Claudia Catellani Cardoso; Lucelia Regina Caputo; Jose Carlos Tavares Carvalho; Joao Evangelista Fiorini & Jose Mauricio Schneedorf. Cicatrizing and antimicrobial properties of an ozonized oil from sunflower seeds. Inflammopharmacology 12: 261-270, 2004.

Tafil-Klawe, Malgorzata; Alina Wozniak; Tomasz Drewa; Irena Ponikowska; Joanna Drewa; Gerard Drewa; Konrad Wlodarczyk; Dorota Olszewska; Jacek Klawe & Roza Kozlowska, Ozone therapy and the activity of selected lysosomal enzymes in blood serum of patients with lower limb ischaemia associated with obliterative atheromatosis. Medical Science Monitor 8: CR520-CR525, 2002. (abstract)

Tylicki, L.; T. Nieweglowski; B. Biedunkiewicz; B. Burakowski & B. Rutkowski, Benefical clinical effects of ozonated autohemotherapy in chronically dialysed patients with atherosclerotic ischemia of the lower limbs – pilot study. International Journal of Artificial Organs 24: 79-82, 2001. (abstract)

Tylicki, Leszek; Bogdan Biedunkiewicz; Tomasz Nieweglowski; Anrzej Chamenia; Alicja Slizien; Joanna Luty; Wieslawa Lysiak-Szydlowska & Boleslaw Rutkowski, Ozonated Autohemotherapy in Patients on Maintenance Hemodialysis: Influence on Lipid Profile and Endothelium. Artificial Organs 28: 234-236, 2004. (abstract)

Valacchi, Giuseppe & Velio Bocci, Studies on the biological effects of ozone: 11. Release of factors from human endothelial cells. Mediators of Inflammation 9: 271-276, 2000. (abstract)

Verrazzo, G.; L. Coppola; C. Luongo; A. Sammartino; R. Giunta; A. Grassia; R. Ragone & A. Tirelli, Hyperbaric oxygen, ozone therapy, and rheologic parameters of blood in patients with peripheral occlusive arterial disease. Undersea & Hyperbaric Medicine 22: 17-22, 1995. (abstract)