April 18, 2009 - Miika Sallinen

Otsoniterapia keuhkosyöpäleikkauksien jälkikomplikaatioiden hoidossa

Näitä sivuja aktiivisesti seuranneet henkilöt ovat saattaneet ihmetellä, että mikä sille Miikalle on tullut kun niin harvoin on viime aikoina kirjoitellut. Hyvä on, myönnän, että kirjoituksia on tullut harvakseltaan, mutta laiska en ole ollut. Tällä hetkellä työn alla on uusi kirja, joka käsittelee otsoniterapian käyttöä erilaisten syöpätautien hoidossa. Sivuja on tällä hetkellä kasassa lähes 70 aanelosta, mutta en silti lupaa että kirja olisi edes lähikuukausina vielä painossa. Yksi syy hitaaseen etenemiseen on se, että ensimmäistä kertaa olen syvemmin käsitellyt venäläisiä tutkimuksia. Näillä sivuilla olen muutamaan otteeseen pahoitellut, ettei venäjän kieli ole vahvimpia osa-alueitani. Vahva siitä tuskin ihan lähitulevaisuudessa tuleekaan, mutta joka tapauksessa olen ahkerasti sitä opiskellut ja alan pikkuhiljaa ymmärtää varsinkin lääketieteellistä kirjallisuutta. Kirja valmistuu aikanaan, ja sen verran bisnestä minäkin ajattelin tehdä, etten ihan kaikkea siitä julkaise netissä. Jos syöpien hoidosta otsonilla aikoo hankkia kattavan tietopaketin, joutuu hankkimaan kirjan. Jotain voi silti ilmestyä myös näille sivuille, kuten tälläkin kertaa. Esittelen seuraavassa tutkimuksen, jossa otsoniterapiaa käytettiin keuhkosyöpäleikkauksien jälkikomplikaatioiden hoidossa ja ennaltaehkäisyssä. Tutkimus on julkaistu jo vuonna 2000, ja käänsin sen englanninkielisen tiivistelmän mm. aiempaa kirjaani Otsoni- ja vetyperoksidihoidot (Sallinen 2004, 274). Nyt olen tutustunut myös venäjänkieliseen kokotekstiin, ja ajattelin kirjoittaa siitä myös tänne.

Pelkän otsoniterapian vaikutusta keuhkosyöpään ei tiettävästi ole tutkittu lainkaan. Sen sijaan venäläiset Kazanin lääketieteellisen valtionyliopiston tutkijat (Potanin ym. 2000) tekivät jo 1990-luvulla tutkimuksen, jossa he tutkivat otsonterapian vaikutusta vähentämään keuhkosyöpäleikkauksen läpikäyneiden potilaiden komplikaatioita. Sinänsä tällainen toimintamalli on ehdottoman järkevää, sillä suurin osa keuhkosyövistä on niin sanottuja ei-pienisoluisia syöpiä, joihin leikkaushoito on paras vaihtoehto ja jotka sen vuoksi pyritään mahdollisuuksien mukaan leikkaamaan.

Mukana oli yhteensä 200 potilasta, joille oli suoritettu keuhkosyöpäleikkaus vuosien 1996–1999 välillä. Heidät jaettiin hoitojen perusteella kahteen ryhmään. Pienenpää 40 potilaan kontrolliryhmää hoidettiin perinteisin menetelmin antamalla hoitojen jälkeen normaalia syöpälääkitystä suonensisäisinä infuusioina. Toinen ryhmä käsitti loput 160 potilasta, ja heitä hoidettiin samalla tavalla, mutta hoitoprotokollaan lisättiin otsoniterapia. Otsonia annosteltiin otsonoidun fysiologisen suolaliuoksen infuusiona. 450 ml suolaliuosta otsonoitiin aluksi 15 minuuttia 50 mg/l otsonipitoisuudella. Tämän jälkeen liuos infusoitiin potilaaseen. Näitä infuusioita suoritettiin neljä kappaletta 1, 3, 5 ja 7 päivää leikkauksen jälkeen.

Potilaiden syövät olivat edenneet eri vaiheisiin. Kontrolliryhmässä 20 potilaalla (50 %) syöpä oli I-tasolla, seitsemällä potilaalla (17,5 %) II-tasolla ja 13 potilaalla (32,5 %) III-tasolla. Otsoniryhmässä 71 % potilasta syöpä oli I-tasolla, 17,6 % II-tasolla, 10,6 % III-tasolla ja 0,8 % IV-tasolla. Tämän perusteella kontrolliryhmässä potilaat olivat hiukan kehnommassa kunnossa (keskimäärin 1,85 tasolla) kuin otsoniryhmässä (keskimäärin 1,41 tasolla). Vakavimmat IV-tason potilaat olivat kuitenkin otsoniryhmässä. Lisäksi syöpäkasvainten koko ja suoritettujen syöpäleikkausten laajuudet olivat molemmissa ryhmissä samankaltaisia.

Tulokset olivat otsoniryhmässä selvästi parempia. Operaationjälkeisiä komplikaatioita ilmeni vain 11 potilaalla (6,9 %). Viidellä oli verenvuotoja, kahdella keuhkovaltimoiden tromboemboliaa, jotka molemmat kuolivat, yhdellä akuutti aivoverenkierron häiriö, yhdellä kuolemaan johtanut sydänhäiriö, yhdellä keuhkoputken fisteli ja yhdellä rajoittunut keuhkolaajentuma. Märkiviä operaationjälkeisiä komplikaatioita kehittyi vain kahdelle potilaalle (1,2 %). Yhteensä kuolleita oli siis kolme potilasta, eli vain 1,9 % hoidetuista. Kontrolliryhmässä komplikaatioita kehittyi kymmenelle potilaalle (25 %). Yhdelle anastomoosin ahtaus aiheutti kuolion ja lopulta potilaan kuoleman. Kolmella oli sydämen vajaatoimintaa, kolmelle kehittyi keuhkokuuma, kolmelle rajoittunut keuhkolaajentuma ja yhdelle pahenevia haavoja. Märkiviä operaationjälkeisiä komplikaatioita kehittyi lisäksi kuudelle potilaalle (15 %), ja operaation jälkeen kaksi potilasta (5 %) kuoli.

Kuolleisuus oli kontrolliryhmässä 2,6-kertaisesti suurempaa kuin otsoniryhmässä. Kuitenkin kuolleiden lukumäärä (kontrolliryhmässä vain kaksi kuollutta) oli niin vähäinen, ettei tästä voi tehdä tilastollisesti merkittävää johtopäätöstä, vaikka havainto onkin lupaava. Märkivien komplikaatioiden esiintyminen oli kontrolliryhmässä kuitenkin 12,5-kertaa suurempaa, ja vaikka tutkimuksessa ei tehtykään tilastollista vertailua, ero ryhmien välillä oli kuitenkin selkeä. Muita komplikaatioita oli otsoniryhmässä 3,6-kertaa vähemmän, ja näidenkin kohdalla potilasmäärät olivat jo sen verran suuria, että ero ryhmien välillä oli selkeä. Systeemistä otsoniterapiaa voidaan siis ainakin tämän tutkimuksen perusteella pitää tehokkaana tukihoitomuotona vähentämään keuhkosyöpäpotilaiden komplikaatioita ja mahdollisesti myös kuolleisuutta.

Viitteet

Potanin, V.P.; V.M. Belopukhov; R.M. Taziev; M.Kh. Mustafin & I.D. Khalimov, [Ozonotherapy in the early postoperative period in the surgical treatment of the lung cancer]. Kazanskii meditsinskii zhurnal №4, 263-265, 2000. [Written in Russian] Abstract

Sallinen, Miika, Otsoni- ja vetyperoksidihoidot: Tuntematonta lääketiedettä, Pärnu 2004.