October 29, 2009 - Miika Sallinen

Otsoniterapia eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun hoidossa, potilailla joille on tehty virtsarakkoavanne

Eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu (prostatan adenooma) on yleinen vanhempien miesten sairaus. Laajentunut eturauhanen aiheuttaa usein erilaisia virtsaamisoireita, kun se laajentuessaan painaa virtsaputkea. Kerääntymisoireita ovat tihentynyt virtsaustarve, yövirtsaaminen, virtsauspakko sekä siihen liittyvä virtsan karkailu. Tyhjennysoireita ovat virtsantulon viipyminen, heikentynyt virtsasuihku, ponnistelun tarve virtsatessa, virtsaumpi, virtsauksen keskeytyminen sekä tunne, ettei rakko tyhjene kokonaan. Oireet kartoitetaan kyselemällä ja laboratoriotutkimuksilla.

Viime vuosina eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua on hoidettu enimmäkseen erilaisilla lääkehoidoilla. Mikäli niistä ei ole saatu riittävää apua, turvaudutaan leikkaushoitoon. Varsinkin vanhoilla potilailla, joilla on suuresti laajentunut eturauhanen, leikkaushoitoihin liittyy huomattavia komplikaatioriskejä. Komplikaatioista seuraavat haitat saattavat olla suurempia kuin operaatiosta saavutettu hyöty. Leikkauksen aikainen verenvuoto voi olla runsasta ja usein leikkauksen jälkeen tarvitaan  virtsarakon kestohuuhtelua verihyytymien poistamiseksi. Leikkaushaavaan voi tulla tulehdus, jopa yhteys ihon ja rakon välille (virtsafisteli). Avointa leikkausta suositellaan yleensä suurien (yli 100 g) eturauhasten kohdalla.

Perinteisille leikkaushoidoille on olemassa vaihtoehtoina niin sanotut lämpöhoidot. Näissä hoidoissa johdetaan sopiva instrumentti virtsaputken kautta eturauhasen lähelle. Suomessa käytetään eniten neulakuumennushoitoa. Siinä virtsaputken kautta vedetään optinen instrumentti, jonka päästä työntyy kaksi neulaa virtsaputken seinän läpi eturauhaseen haluttuun syvyyteen. Neulojen välissä oleva sähkövirta lämmittää eturauhasta aiheuttaen kudoskatoa virtsaputken ympärillä. Tällä tavoin saadaan virtsaputkelle tilaa ja oireet eliminoitua. Toinen vaihtoehto on käyttää mikroaaltohoitoa, joka on Suomessa toistaiseksi huomattavasti harvinaisempi. Siinä eräänlainen antenni johdetaan virtsaputkeen, ja tämä antenni lähettää sitten mikroaaltoja tuottaen lämpöenergiaa ympäristöönsä. Yleisesti ottaen lämpöhoidot ovat varsin turvallisia, vaikka niistäkin voi seurata katetrihoitoa vaativa virtsaumpi.

Nämä kaikki hoidot ovat kuitenkin huomattavasti riskialttiimpia, jos potilaalle on aiemmin tehty kystostomia eli virtsarakkoavanne. Tällaisessa avanteessa potilaalle on asennettu niin sanottu laskuputki eli dreeni, jota pitkin virtsa pääsee poistumaan. Avanne tehdään, mikäli virtsaputki on tukkeutunut tai muuten vaurioitunut – esimerkiksi huomattavan eturauhasen liikakasvun vuoksi. Yleensä tilanne pääsee näin ongelmalliseksi niillä potilailla, joihin lääkehoito ei ole riittävästi auttanut ja joille ei esimerkiksi huonon kunnon vuoksi voi suorittaa suurempia leikkausoperaatioita.

Tällaisia potilaita voi kuitenkin yrittää hoitaa lämpöhoidoilla. Tieteellisessä kirjallisuudessa on kuitenkin vain vähän raportoituja tapauksia, joissa mikroaaltohoitoja olisi käytetty tällaisiin potilaisiin. Potentiaalisia riskejä ovat mm. se, ettei avanne umpeudu kunnolla toimenpiteen jälkeen, mahdolliset tulehdukset ja infektiot rakossa, iskeemiset vauriot detruusorin ali rakkolihaksen sileässä lihaskudoksessa.

Rakkolihaksen toimintaan oli Venäjällä käytetty uutta hoitomenetelmää. Kyseessä oli rakon huuhtelu otsonoidulla liuoksella. Tätä menetelmää ei kuitenkaan ollut tähän mennessä kokeiltu eturauhasen liikakasvusta kärsiville potilaille, joilla oli virtsarakkoavanne ja dreeni. Tämän vuoksi venäläiset tutkijat (Malyavin & Klochkov 2009) päättivät kokeilla rakonsisäistä otsoniterapiaa yhdistettynä mikroaaltohoitoihin.

Tutkimus suoritettiin Uljanovskin valtionyliopistossa, ja siihen osallistui 40 potilasta. Potilaat olivat olleet sairaalahoidossa yhdestä kolmeen kuukautta ennen hoitojen alkua. Ennen tätä sairaalajaksoa potilaille oli tehty virtsarakkoavanne johtuen virtsan pidätysongelmista ja huomattavista fyysisistä sairauksista, jotka sulkivat pois radikaalin leikkaushoidon. Potilaat jaettiin kahteen 20 potilaan ryhmään, jotka vastasivat toisiaan, ja joissa potilaiden keski-ikä oli noin 80 vuotta. Tutkimusryhmää hoidettiin mikroaaltohoidolla ja sen jälkeen he saivat rakonsisäistä otsoniterapiaa sekä lääkehoitoa (teratsosiinia 2 mg päivässä 30 päivän ajan ja siprofloksasiini-antibioottia 0,1g/100 ml suonensisäisesti kahdesti päivässä viiden päivän ajan). Mikroaaltohoito suoritettiin vain kerran ja se kesti yhden tunnin. Otsonihoidot suoritettiin rakonsisäisenä otsoni-infuusiona otsonoidulla fysiologisella suolaliuoksella. Liuoksen otsonipitoisuus oli 3-5 mg/l ja kerralla infusoitiin 150 ml kymmenen minuutin aikana. Näitä toimenpiteitä suoritettiin päivittäin kuuden päivän ajan. Kontrolliryhmän 20 potilasta saivat muuten samanlaista hoitoa, mutta heille ei suoritettu otsoniterapiaa.

Potilaille tehtiin yleiset virtsa- ja verianalyysit. Lisäksi virtsasta tehtiin viljelmät 1, 7 ja 30 päivää hoitojen jälkeen. Rakkolihaksen toiminnan korjautumista analysoitiin mittaamalla virtsan virtaamisnopeutta, sekä tutkimalla ultraäänilaitteella jäännösvirtsan määrän 7 ja 30 päivää mikroaaltohoidon jälkeen. Lisäksi rakon pinnalta otettiin koepalat, joille tehtiin mikroskooppiset tarkastelut.

Otsoniterapiasta oli selvästi apua. Hoitojakson jälkeen kaikki tutkimusryhmän potilaat saattoivat virtsata normaalisti. Kontrolliryhmässä oli hoitojakson jälkeen kahdeksan potilasta (40 %), joille piti suorittaa kirurgisena operaationa transuretraalinen resektio. Tulehdukselliset komplikaatiot olivat otsonia saaneilla huomattavasti harvinaisempia. Yhdelle potilaalle (5 %) kehittyi lisäkivestulehdus, joka paheni krooniseksi eturauhastulehdukseksi. Kontrolliryhmässä tulehdukselliset komplikaatiot olivat paljon yleisempiä. Seitsemälle potilaalle (35 %) kehittyi jonkinlainen tulehdus. Neljälle ilmestyi kystiitti eli virtsarakontulehdus, kahdelle lisäkivestulehdus ja yhdelle krooninen eturauhastulehdus.

Virtsanäytteet paljastivat niin ikään otsonihoitojen tehon. Leukosyturia eli veren valkosolujen esiintyminen virtsassa putosi selvästi. Aluksi niitä oli mikroskoopin tutkimusalueella keskimäärin 11,8 (vaihteluväli 9,0-18,3). Seitsemän päivän jälkeen arvo oli pudonnut 9,0:aan (vaihteluväli 7,0-11,0) ja 30 päivän kuluttua 5,0:aan (vaihteluväli 3,0-7,0). Tämä osoitti tulehdusprosessin vähentyneen otsoniterapian vuoksi. Kontrolliryhmässä leukosyturia nousi ensimmäisen viikon aikana keskiarvosta 11,0 keskiarvoon 17,5, joskin 30 päivän kuluttua se oli laskenut keskiarvoon 10,3. Siitä huolimatta tulos oli huomattavasti huonompi kuin otsoniryhmässä ja erot ryhmien välillä olivat tilastollisesti merkittäviä.

Huomattavaa bakteriuriaa (yli 104 CFU/ml) eli bakteerien siintymistä virtsassa havaittiin otsoniryhmässä viidellä potilaalla (25 %) ennen hoitoja. Lopuilla 15 potilaallakin bakteeriuria oli kohtalainen (alle 104 CFU/ml). Viikon kuluttua hoidoista puolella potilaista virtsanäytteet olivat steriilejä ja kuukauden kuluttua kaikkien otsoniryhmäläisten näytteet olivat steriilejä. Kontrolliryhmässä mikrobien eliminoituminen ei ollut yhtä tehokasta. Viikon kuluttua vain kuuden potilaan (30 %) virtsanäytteet olivat puhtaita, ja vielä kuukaudenkin kuluttua kolmella potilaalla (15 %) oli vielä bakteriuriaa.

Virtsaamisnopeutta ja määrää käsittelevät mittaukset osoittivat niin ikään otsoniterapian tehokkuuden. Hoitojen jälkeen otsonia saaneiden potilaiden virtsaamisnopeus oli selvästi suurempi kuin kontrolliryhmässä (30 päivän jälkeen 9,5 ml/s, kontrolliryhmällä 7,2 ml/s). Kerralla virtsatun virtsan määrä nousi otsoniryhmäläisillä arvosta 112,3 ml (7 hoitopäivänä) arvoon 158,1 ml (30 hoitopäivänä), kun kontrolliryhmällä ei havaittu olennaista muutosta. Tämä näkyi myös rakkoon jääneen jäännösvirtsan määränä. Otsoniryhmäläisillä se oli vielä 7. hoitopäivänä keskimäärin 82,6 ml, kun kuukauden jälkeen keskimäärin vain 30,5 ml. Kontrolliryhmässäkin tapahtui kohenemista, mutta se oli selvästi vähäisempää (keskimäärin 102,9 ml viikon kuluttua, 75,0 ml kuukauden kuluttua).

Rakosta otettujen koepalojen perusteella otsoniterapiasta oli myös apua tulehduksen ehkäisemisessä. Tekijänoikeuksien vuoksi en näitä mikroskooppikuvia voi tähän liittää. Turvotukset vähenivät enemmän ja suonten kunto oli parempi kuin kontrolliryhmällä, mikä tehosti rakkolihaksen hapensaantia ja siten koko lihaksen toimintaa.

Tutkijat toteavat itsekin yhteenvedossaan, että otsoniterapiasta on kliinistä hyötyä eturauhasen liikakasvusta kärsiville potilaille, joilla on virtsarakkoavanne. Hoidot ehkäisevät tulehduksia ja vähentävät valkosolujen kasautumista virtsaan. Tulehduksia estävä vaikutus ei perustu pelkästään otsonin antimikrobisiin vaikutuksiin, vaikka siitäkin oli hyötyä. Otsoniterapian avulla voidaan korjata rakkolihaksen verenvirtausta ja hapensaantia ja sitä kautta myötävaikuttaa tulehdusten heikkenemiseen ja rakon toimintakyvyn paranemiseen.

Viite

Malyavin, A. I. & V. V. Klochkov, [Ozone therapy in the complex treatment of patients with prostate adenoma and cystostomic drainage]. Kazanskii meditsinskii zhurnal №1, 74-77, 2009. [Written in Russian]