July 8, 2009 - Miika Sallinen
Otsoniterapia diabeetikon nivelrikkoon liittyvän De Quervainin jännetuppitulehduksen hoidossa
De Quervainin jännetuppitulehdus esiintyy ensimmäisessä ojentaja-aitiossa. Kyseinen noin 2 cm pitkä, tiukka tuppi sijaitsee värttinäluun puikkolisäkkeen päällä. Se on hyvin usein jakautunut kahteen erilliseen väliseinän erottamaan tuppeen, jossa peukalon pitkän loitontajan ja peukalon lyhyen ojentajan jänteet kulkevat. Jännetuppitulehduksen oireisiin kuuluvat paikallista kipua, kosketusarkuutta ja turvotusta.
De Quervainin jännetuppitulehdusta esiintyy tyypillisimmin 50–60-vuotiailla naisilla. Perinteisesti sitä hoidetaan kortikosteroidiruiskeilla (kortisoni), joka tehoaa 50-80 %:iin potilaista. Diabeetikoilla tulokset ovat kuitenkin huonompia. Mikäli muu ei auta, joudutaan viimeisenä vaihtoehtona turvautumaan leikkaushoitoon.
Otsoniterapiaa on menestyksellisesti käytetty monenlaisten nivel- ja jännetulehdusten hoitoon. Tämän vuoksi italialaiset tutkijat (Gheza ym. 2002) päättivät kokeilla otsoni-injektioita vaikeaan potilaaseen. Kyseessä oli 56-vuotias diabetesta sairastava nainen, jolla oli kämmenluiden alueella nivelrikko. Hän oli pitkään kärsinyt rannekivuista, jotka säteilivät etusormeen erityisesti käden liikkuessa. Kaksi kuukautta aiemmin oireet olivat pahentuneet, ja ei-steroidiperäisistä paikallisista ja systeemisistä tulehduskipulääkkeistä oli ollut vain vähän apua. Kämmensivu oli turvonnut ja etusormen tyviosa oli sen vuoksi epämuodostunut. Potilaalle tehtiin Finkelsteinin testi, jossa jänteet venytettiin painamalla peukalo kämmensivuun ja kääntämällä rannetta pikkusormen puolella (kuva 1). Testi aiheutti kipua, eli sen tulos oli positiivinen.
Kuva 1. Finkelsteinin testi, jossa peukalon takana olevia jänteitä venytetään.
Radiologiset kuvaukset paljastivat III-asteen nivelrikon metakarpuksen sekä I ja II trapetsien nivelissä (kämmenluiden ja etummaisten sormiluiden alueella). Ultraäänikuvaukset paljastivat jänteen paksuuntumista ja epätasaisuutta peukalon pitkässä loitontajassa ja lyhyessä ojentajassa rannekanavan tasolla. Potilaan diagnoosina oli De Quervainin tenosynoviitti yhdistettynä akuuttiin jännetulehdukseen ja korkean asteen nivelrikkoon. Koska potilas oli diabeetikko, hänelle päätettiin kortikosteroidien sijaan kokeilla paikallisia injektioita happi-otsoniseoksella.
Potilas sai kuusi hoitokertaa, joita suoritettiin kahdesti viikossa. Jokaisella kerralla hänelle injektoitiin yhteensä 15 ml happi-otsoniseosta (pitoisuus 18 mg/l) tulehtuneen jänteen ympäristöön. Injektioita tehtiin pienin välimatkoin ja jokaiseen kohtaan injektoitiin noin yksi millilitra kaasuseosta.
Potilas raportoi oireiden kohenemisesta jo ensimmäisten injektioiden jälkeen. Viidennen hoitokerran jälkeen oireet olivat jo lähes täysin kadonneet. Turvotus ja säteilevä kipu olivat huomattavasti vähentyneet ja Finkelsteinin testi oli negatiivinen. Ultraäänikuvaukset osoittivat jänteiden normalisoituneen. Tapausta raportoitaessa oli kulunut neljä kuukautta hoidon päättymisestä ja potilaan omakohtainen hyvänolontunne oli jatkunut koko tämän seuranta-ajan.
Tutkijat itse halusivat raportoida tapauksesta, jotta muillekin tutkijoille selviäsi tällaisen hoitokeinon mahdollisuus. Perinteisiä kortikosteroidihoitoja ei diabeettiselle potilaalle voinut antaa, ja kirurgiset toimenpiteet ovat vasta viimeinen vaihtoehto. Koska happi-otsoni-injektiot olivat turvallisia vaikutuksiltaan monipuolisia, ne ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia muihinkin vastaaviin tapauksiin.
Viite
Gheza, G.; L. Ipprio & L. Bissolotti, Ossigeno-Ozonoterapia in paziente diabetica con tenosinovite di Quervain associata a rizartrosi. Rivista Italiana di Ossigeno-Ozonoterapia 1: 189-192, 2002. Linked full text PDF
