March 2, 2004 - Miika Sallinen

Otsoni – vaarallisten vapaiden radikaalien lähde vai vanhenemista hidastava tehokas antioksidantti?

Yleisimmät otsoniterapiamenetelmät ovat niin sanottu laaja autohemoterapia ja peräsuolihuuhtelu. Autohemoterapiassa potilaalta otetaan yleensä 100-400 ml verta joka otsonoidaan otsonigeneraattorilla ja injisoidaan takaisin potilaaseen. Peräsuolihuuhtelussa taas kaasumaista otsoni-happiseosta johdetaan peräsuoleen yleensä 100-1000 ml kerrallaan, jolloin sitä pääsee imeytymään suolen limakalvoilta verenkiertoon. Molempia menetelmiä on käytetty varsinkin Saksassa jo vuosikymmeniä, ja viimeisen 20 vuoden aikana ne ovat levinneet yleiseen käyttöön myös Kuubaan, Venäjälle, Puolaan ja Italiaan, mutta yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita löytyy myös useista muistakin maista.

Siinä, missä haavojen hoitaminen otsonilla on järkeenkäyvää, otsonin sisäiset sovellutukset voivat varsinkin lääkärien ja biologien mielestä tuntua järjettömiltä. Onhan otsoni reaktiivinen happimolekyyli, joka tuottaa elimistöön reaktiivisia happilajeja ja edelleen vapaita radikaaleja. Vapaat radikaalit sisältävät parittoman elektronin, minkä vuoksi ne reagoivat hyvin herkästi useiden tärkeiden molekyylien kanssa aiheuttaen vaurioita. Niiden liiallinen tuotanto aiheuttaakin solujen enneaikaista vanhenemista ja jopa kuolemista johtaen erilaisiin rappeumasairauksiin.

Otsoni ja antioksidanttijärjestemä

Useissa vaikeissa taudeissa esiintyykin liiallista vapaiden radikaalien tuotantoa, jota antioksidanttijärjestelmä ei kykene estämään. Tämän vuoksi otsonin kaltainen vapaiden radikaalien tuottaja leimataan helposti vakavaksi myrkyksi ja vihoviimeiseksi hoitokeinoksi. Kuitenkin sitä on menestyksellisesti käytetty useiden rappeumasairauksien hoidossa hyvin tuloksin, vaikka perinteisestä lääketieteestä ei apua ole löytynyt. Kuinka tämä on mahdollista?

Vapaita radikaaleja syntyy ihmiskehossa koko elämän ajan, ja viime aikoina elimistön antibodienkin on havaittu tuottavan suuria määriä myös otsonia. Otsoniterapia on kuitenkin hetkellinen ja kontrolloitavissa oleva toimenpide, kun taas sisäsyntyinen reaktiivisten happilajien tuotantoa esiintyy keskeytymättömänä koko elämän ajan. Onkin arvioitu, että 70 kiloa painavan terveen ihmisen keho tuottaa päivittäin jopa viisi grammaa varaallisia superoksidiradikaaleja. Täten yhdessä autohemoterapiassa annettu alle 20 milligramman otsoniannos vastaa vain alle 0,4 prosenttia näiden radikaalien luonnollisesta tuotannosta.

Antioksidanttijärjestelmä kykeneekin neutraloimaan haitalliset vaikutukset. Lyhyt otsonialtistus aiheuttaa silti eräänlaisen terapeuttisen shokin, joka laukaisee varsinkin sisäsyntyisen entsymaattisten antioksidanttien tuotannon. Näistä tärkeimmät ovat superoksididismutaasi, katalaasi, glutationi ja glutationiperoksidaasi. Niiden tehtävänä on hajottaa vaaralliset radikaalit vaarattomampaan muotoon kuten hapeksi ja vedeksi. Jos otsonihoidoilla kuitenkin voitaisiin tehostaa antioksidanttijärjestelmän kykyä taistella näitä radikaaleja vastaan, silloin mitättömästä otsonialtistuksesta aiheutunut radikaalien lisäys voisi olla merkityksetön hoitojen lopputuloksena olevaan radikaalien vähenemiseen verrattuna. Tämä oletus on sittemmin osoitettu oikeaksi varsinkin useilla eläinkokeilla.

Varmistus rottakokeilla

Otsoni parantaakin vastustuskykyä vapaita radikaaleja vastaan. Muutamat aiheesta viime vuosina tehdyt rottakokeet eivät ole olleet pelkästään lupaavia vaan jopa sensaatiomaisia. Näissä rotat jaettiin useisiin ryhmiin: osa sai alustavia otsonihoitoa peräsuolihuuhteluna. Toiset saivat otsonin sijaan pelkkää happea. Joitakin rottia ei hoidettu ollenkaan.

Sitten rotat altistettiin vapaiden radikaalien aiheuttamille vaurioille. Yhdessä työssä vapaiden radikaalien tuotanto aiheutettiin myrkyttämällä rottia hiilitetrakloridilla, toisessa niille istutettiin diabetes streptozotociinilla ja kolmannessa rotilta tukittiin munuaisiin johtavat valtimot pitkäksi ajaksi, jolloin hapenpuutteesta johtuen alkoi valtaisa vapaiden radikaalien tuotanto.

Kaikissa näissä töissä hoitamattomien rottien ja pelkkää happea saaneiden radikaaleille altistuneet kudokset tuhoutuivat lähes kokonaan, oli kyseessä sitten maksa tai munuainen. Otsonihoitoja saaneet rotat eivät olleet käsittelystä moksiskaan. Osa niistäkin sai vähäisiä vaurioita, mutta ne olivat lieviä. Diabetestutkimuksessa peroksidien kokonaismäärä oli otsonihoitoja saaneilla rotilla jopa pienempi kuin terveillä kontrollirotilla, eli diabetesaltistuksesta huolimatta laboratoriotestit paljastivat ne jopa terveitäkin terveemmiksi.

Otsonihoidot pitivät myös entsyymitasot tasapainossa. Hoitoja saaneiden rottien arvot olivat lähes vastaavat kuin terveiden kontrollirottien, vaikka hoitamattomilla ja pelkkää happea saaneilla yksilöillä ne heittelivät hurjasti. Ainoa muutos, minkä otsoni aiheutti oli entsymaattisten antioksidanttien – varsinkin katalaasin ja superoksididismutaasin -määrien kasvu. Tämä muutos oli kuitenkin pelkästään positiivinen ja juuri sen ansiosta rotat selvisivät.

Kuningataräidin salaisuus

Vastaavia kokeita ei tietenkään voi tehdä ihmisillä, mutta useat testit ovat osoittaneet antioksidanttijärjestelmän huomattavaa tehostumista otsonihoitojen jälkeen myös ihmispotilailla. Vaikka vanhenemiseen liittyviä tutkimuksia ei toistaiseksi ole, muutamat yksittäiset henkilöt ovat kuitenkin suostuneet paljastamaan otsonin nuorekkuutensa salaisuudeksi. Kaikkein tunnetuin esimerkki lienee hiljattain edesmennyt englannin kuningataräiti, jota yli satavuotiaanakin pidettiin hovin selväjärkisimpänä ihmisenä. Hänestä kirjoitettiinkin Sunday Mirror -lehdessä 13.5.2001 seuraavasti:

“Kuningataräiti pysyy nuorena otsoniruiskeiden avulla”

“Kuningataräiti yrittää selviytyä vanhuuden vaikutuksista ottamalla otsoni-injektioita. Säännölliset pistokset lisäävät satavuotiaan vanhuksen veren happipitoisuuksia ja hoitomuotojen tukijat kertovat sen poistavan myrkkyjä ja nuorentavan koko kehoa.

Hän lipsautti hoitomuodon ystävilleen kun he kommentoivat hänen nuorekasta ulkonäköään. Clarence Housen edustaja ei voinut kommentoida kuningataräidin hoitokeinoa, mutta palatsin sisäpiiriin kuuluva sanoi: `Jokainen sanoo, kuinka hyväkuntoinen kuningataräiti on ikäisekseen. Ehkäpä tämän ansiosta.´”

Vanhuuden taudit

Rappeuttaviin sairauksiin sen tehosta on jo saatu selkeää tietoa. Otsonin  tehokkuus näkyy esimerkiksi loistavissa tuloksissa vanhuuteen liittyviä rappeuttavia tauteja vastaan. Tällaisia ovat mm. silmäsairaudet kuten ikään rinnastettava verkkokalvon rappeutuminen ja retinis pigmentosa.

Tässä käsittelen kuitenkin tutumpia vanhuuden oireita, eli Alzheimerin  tautia ja muita vanhuusiän dementioita sekä Parkinsonin tautia, joihin koululääketiede ei tunne tehokasta hoitokeinoa. Otsonikaan ei missään tapauksessa ole parannuskeino, mutta sen avulla voidaan useissa tapauksissa palauttaa tauteja aikaisemmalle tasolle ja estää tai ainakin hidastaa niiden etenemistä. Tällöin otsonin vaikutus ei perustu yksinomaan sen kykyyn tehostaa antioksidanttijärjestelmää, vaan myös sen vaikutuksiin soluhengitykseen, hapensaantiin ja verenkiertoon, joita kenties käsitellään myöhemmin tarkemmin. Otsonin avulla voidaan palauttaa kärsivien – mutta ei vielä kuolleiden – solujen toimintakykyä. Kuolleisiin soluihin sillä ei ole vaikutusta, ja siksi tulokset ovat sitä parempia, mitä aikaisemmin hoidot aloitetaan.

Kattavia tutkimuksia on tehty toistaiseksi ainoastaan Kuubassa. Dementiatöitä on julkaistu toistaiseksi kolme, jotka käsittävät yhteensä yli 300 potilasta – pääasiassa juuri Alzheimer-potilaita.

Ensimmäinen tutkimus oli 60 potilaan kaksoissokkokoe. Koska lumelääkettä (puhdasta happea) saaneessa kontrolliryhmässä ei havaittu mitään vaikutusta, seuraavassa 250 potilaan tutkimuksessa ei enää ollut sellaista. Hoidot annettiin päivittäisenä peräsuolihuuhteluina kolmen viikon ajan ja tulokset olivat varsin hyviä.

• 75 %:lla henkinen vireystila koheni merkittävästi.
• 76%:lla päivittäinen aktiivisuus kasvoi.
• 59%:a kykeni huolehtimaan itse omasta lääkityksestään.
• 75%:lla lääkinnällinen tila koheni selvästi.

Tuloksissa ei ollut suuria eroja eri dementiatyypeissä, mutta aivoverenkiertohäiriöihin yhdistettyjen dementikkojen tila parani hieman paremmin kuin Alzheimer-potilaiden.

Kummassakaan tutkimuksessa ei ollut kattavaa jälkiseurantaa, mutta jäljelle jääneessä 45 potilaan suppeammassa työssä oli sellainenkin. Potilaista joihin hoito oli tehonnut, sen vaikutukset näkyivät suurimmalla osalla vielä kolmen kuukauden kuluttua. On kuitenkin selvää, että otsonihoitoja on saatava varsin säännöllisesti, jos hyvistä tuloksista halutaan pysyvämpiä.

Parkinsonin taudista on tehty yksi 90 potilaan tutkimus, jossa hoitoja annettiin samalla tavoin kuin dementiapotilaillekin. Tulokset olivat vieläkin parempia. 79%:lla potilaista päivittäinen aktiivisuus lisääntyi selvästi ja 67% kykeni selviytymään omasta lääkityksestään. Lisäksi useissa oireissa havaittiin selkeää kohenemista seuraavasti (Huom. Kaikkia oireita ei havaittu kaikilla potilailla):

• Hidasliikkeisyys koheni 90%:lla
• Askellushäiriöt kohenivat 86%:lla
• Vapinaoireet kohenivat 93%:lla
• Jäykkyysoireet kohenivat 93%:lla
• Sekavuustila väheni 50%:lla
• Kankeapuheisuus koheni 83%:lla
• Liikkumattomuus väheni 20%:lla.

Vaikkei otsoni olekaan parannuskeino, sen käyttö on perusteltavaa, varsinkin kun perinteisellä lääketieteellä ei ole tarjota tehokasta hoitokeinoa näihin tauteihin.

Lähteet, joihin artikkeli perustui:

Ajamieh, Hussam; Nelson Merino; Eduardo Candelario-Jalil; Silvia Menéndez; Gregorio Martinez-Sanchez; Lamberto Re; Attilia Giuliani & Olga Sonia León, Similar protective effect of ischaemic and ozone oxidative preconditionings in liver ischaemia/reperfusion injury. Pharmacological Research 45: 333-339, 2002. (abstract)

Ajamieh, Hussam Hassan; Silvia Menéndez; Nelson Merino; Gregorio Martinez-Sanchez; L. Re & Olga S. León, Ischemic and Ozone Oxidative Preconditioning in the Protection Against Hepatic Ischemic-Reperfusion Injury. Ozone: Science & Engineering 25: 241-250, 2003.

Al-Dalain, Said Mohammed; Gregorio Martínez; Eduardo Candelario-Jalil; Silvia Menéndez; Lamberto Re; Attilia Giuliani & Olga Sonia León, Ozone treatment reduces markers of oxidative and endothelial damage in an experimental diabetes model in rats. Pharmacological Research 44: 391-396, 2001. (abstract)

Barber, E.; S. Menéndez; O. S. León; M. O. Barber; N. Merino; J. L. Calunga; E. Cruz & V. Bocci, Prevention of renal injury after induction of ozone tolerance in rats submitted to warm ischaemia. Mediators of Inflammation 8: 37-41, 1999. (abstract)

Calunga, José Luis; Silvia Menéndez; Ernesto Barber; Nelson Merino & Eduardo Cruz, Ozone Biological Response in Kidneys of Rats Submitted to Warm Ischemia. Ozone: Science & Engineering 25: 233-240, 2003.

Llibre, Juan de J.; Juan A. Samper & Zoila Pérez, Tratamiento de la demencia senil tipo Alzheimer con campo magnético y ozono. Revista Cubana de Medicina Militar 24: 69-77, 1995. (full text)

Rodríguez,  Maria M; Silvia Menéndez; Evis Devesa; Josue García; Mayra Carrasco; Ana Carballo & Wilfredo Díaz, Ozone therapy for senile dementia. Teoksessa: Ozone in Medicine: Proceedings of the 11^th Ozone World Congress (Stamford, CT., International Ozone Association, Pan American Committee) M-2-12-M-3-18, 1993.

Rodríguez, María M.; Josué R. García; Silvia Menéndez; Evis Devesa & Regla González, Ozonoterapia en el tratamiento de la demencia senil. Revista CENIC Ciencias Biológicas 29: 141-144, 1998.

Rodríguez, María M.; Silvia Menéndez; Josué R. García, Evis Devesa & A. Cámbara, Ozonoterapia en el tratamiento de los síndromes Parkinsonianos del anciano. Revista CENIC Ciencias Biológicas 29: 149-152, 1998.