April 16, 2013 - Miika Sallinen

Otsoni ja vetyperoksidi syylien ja visvasyylän (kondylooma) hoidossa

Miika Sallinen (Päivitetty  16.4.2013)

Saan säännöllisesti kyselyitä erilaisten ihotautien hoidosta. Syylät ovat yksi tavallisimmista ihotaudeista, joiden aiheuttajana ovat papilloomavirukset. Samoihin papilloomaviruksiin kuuluvat virukset aiheuttavat myös genitaalialueelle visvasyylää eli kondyloomaa. Syyliin perinteisellä lääketieteellä on tarjota vain enemmän tai vähemmän tehottomia menetelmiä. Sellaisia menetelmiä ovat mm.

• Kirurginen poistoleikkaus
• Polttaminen
• Kryoterapia, eli syylän jäädyttäminen esimerkiksi nestemäisellä typellä
• Keratolyyttiset kemikaalit (tärkeimpänä salisyylihappo)
• Interferoni-injektiot syyliin
• Laserkirurgia

Osa näistä menetelmistä vaatii kalliita laitteita ja/tai kovapalkkaisen lääkärin, mikä tekee hoidoista hintavia. Niiden tehokaan ei ole täydellinen, sillä parhaimmissakin hoidoissa (salisyylihappo ja jäädyttäminen) yleinen tehokkuus on vain hieman yli 70% (Kwok ym. 2012). Silloinkin kun ne tehoavat, voi hoito voi vaatia tuskallisia toimenpiteitä ja seurauksena voi olla ruma arpi hoidetulla alueella. Voimakkaat kemikaalit taas saattavat ärsyttää tervettä ihoa, joten niiden kanssa täytyy olla hyvin varovainen. Otsoniterapialla olisi kenties tarjottavaa tällekin lääketieteen alueelle.

 Kirjoitin jo vuonna 2004 kirjassani Otsoni ja vetyperoksidihoidot yksinkertaisesta, mutta tehokkaasta lääkkeestä. Kyseessä on vetyperoksidi, jolla voidaan poistaa syylät pysyvästi suhteellisen kivuttomalla ja edullisella tavalla. Vetyperoksidin käyttö ei varsinaisesti ole otsoniterapiaa, mutta voimakkaana hapettimena sillä on yhtäläisyyksiä otsoniin, ja siksi mainitsen siitä tässä yhteydessä. Saksalainen lääkäri M. Manok kertoi saksalaisessa Hautarz-lehdessä seuraavanlaisesta hyvin käyttökelpoisesta menetelmästä jo vuonna 1961:

Hoitoon tarvitaan terävä lusikka, ei kuitenkaan syylän poistamiseen, vaan ennemminkin pinnan aukaisuun. Pintaa ei kuitenkaan täydy kaivertaa syvälle, mikä voisi aiheuttaa vuodon. Raaputettuun syylän pintaan tiputetaan pipetillä yksi pisara 30 % vetyperoksidiliuosta ja annetaan sen kuivua. 2-3 päivän kuluttua kuivunut kerros raaputetaan pois ja lisätään uusi tippa vetyperoksidia. Hoitokertojen määrät riippuvat syylän koosta. Keskikokoiset syylät häviävät yleensä 4-5 hoitokerran jälkeen, kun taas suurempien hoito saattaa kestää pitempään. Esimerkiksi Verrucae planea juvelinis -syylä häviää yleensä täydellisesti jälkiä jättämättä jo kahden hoitokerran jälkeen. Tämä hoitomuoto soveltuu erityisen hyvin jalkapohjan syylien hoitoon, joita on hyvin hankala poistaa muilla menetelmillä. Kipu loppuu yleensä ensimmäisen tai toisen hoitokerran jälkeen, joten potilaan kävelynkään ei pitäisi olla tuskallista.

Huomaa kuitenkin, että 35% vetyperoksidi on erittäin vahva hapetin. Sitä saa pistää tipan ainoastaan syylän päälle. Jos sitä joutuu terveelle iholle, se värjää ihon hetkessä valkoiseksi ja pistelee jonkin aikaa. Väri häipyy nopeasti ja pistely katoaa samoin. Joka tapauksessa varovaisuutta on syytä noudattaa varsinkin kun kyseessä on lapsen herkkä iho. Omassa varpaassani ollut pieni syylä häipyi tällä menetelmällä kolmen käsittelyn jälkeen. Periaatteessa ei ole väliä, mihin vuorokauden aikaan aine H2O2 (vetyperoksidi) laitetaan. Se kuitenkin valkaisee syylät nopeasti valkoiseksi, joten kosmeettisista syistä lienee mukavampaa pistää aine yöksi ainakin niissä tapauksissa, missä syylät ovat näkyvällä paikalla.

Vetyperoksidi, vaikka onkin ilmeisen toimivaa, ei kuitenkaan ole täysin ihanteellista. Samoin kuin keratolyyttisten kemikaalien, myös sen kanssa täytyy olla varovainen. Vaikka tohtori Manok raportoikin hyvistä tuloksista, pelkän yhden suppean raportin perusteella on vaikea sanoa, onko vetyperoksidihoito selvästi tehokkaampaa kuin muiden keratolyyttisten kemikaalinen, kuten salisyylihapon käyttö.

Itse otsonilla syylien hoito on jopa vielä tehokkaampaa ja yksinkertaisempaa, mikäli käytössä vain on sopivat laitteet. Sveitsiläinen lääkäri T. Gastaldi raportoi kokemuksistaan International Journal of Ozone Therapy -lehdessä syksyllä 2011. Hän oli vuosien 2005-2011 välillä hoitanut kaikkiaan 55 potilasta, joilla oli ollut syyliä. 45% syylistä oli käsissä, 40% jaloissa ja loput 15% muualla iholla. Syylien hoitoon hän käytti jompaa kumpaa seuraavista menetelmistä: Syylään injektoidaan pienellä ruiskulla ja ohuella neulalla happi-otsoniseosta (pitoisuus 40 mg/l). Näitä injektioita tehdään joka kolmas tai neljäs päivä, kunnes syylät katoavat. Toinen hoitomenetelmä oli hoidettavan alueen pussitushoito vesiastiassa. Siinä kädet tai jalat laitetaan pussissa olevaan vesiastiaan. Pussin suu tai suut sidotaan raajojen ympärille, ja vettä otsonoidaan 50 mg/l otsonipitoisuudella. Veden otsonipitoisuus on 25 mg/l. huuhtelut kestävät yleensä kymmeniä minuutteja, ja niitä suoritetaan joka kolmas tai neljäs päivä, kunnes syylät katoavat.

Hoidon teho oli huomattava. Syylät katosivat täysin kaikilta potilailta 14-35 päivässä ja keskimäärin hoidot kestivät 21 päivää, eli vain viidestä seitsemään hoitokertaa. Injektiot olivat hieman tehokkaampia, sillä niiden avulla paranemiseen meni keskimäärin 17 päivää, kun  huuhteluilla se kesti 23 päivää. Syylän pienenivät ja katosivat asteittain, eikä mitään arpeutumista tapahtunut. Potilaat sietivät hoitoja hyvin, sillä ne olivat kivuttomia. Tohtori Gastaldi kuvailikin otsoniterapiaa innovatiiviseksi hoidoksi, jota voisi suositella sen yksinkertaisuuden ja menestymisasteen vuoksi.

Gastaldin menetelmät ovat kuitenkin mahdollisia lähinnä vain klinikoilla, sillä injektioita ei maallikot voi eikä saakaan suorittaa. Huuhtelutkin ovat ongelmallisia, sillä käytetty otsonipitoisuus oli hyvin suuri, jollaista ei saa tehtyä edullisella juomaveden otsonaattorilla, vaan se vaatii kalliimmat sairaalalaitteet. Henkilökohtaisesti en ole kovin optimistinen sen suhteen, että juomaveden otsonaattoria käytettäessä saavutettaisiin läheskään yhtä hyviä tuloksia ainakaan noin nopeasti.

Otsonoidut öljyt voisivat olla varteenotettava itsehoitovaihtoehto. Tutkimuksia en ole löytänyt, mutta vuonna 2006 tapasin erään miehen, joka oli päässyt kymmenistä syylistään eroon vain käytettyään viikon otsonoitua öljyä ulkoisesti. Toisaalta eräälle sukulaiselle otsonoitu öljy ei tehonnut suureen jalkapohjan syylään. Selityksenä voi olla se, että varsinkin jalkapohjassa iho on kovaa, eikä öljy imeydy sen läpi kunnolla. Niinpä ihon ohentaminen ja varovainen rikkominen esimerkiksi raaputtamalla voi tarjota ratkaisun. Vaikken useampia tapauksia tiedäkään, suhtaudun öljyjen käyttöön optimistisesti. Tähän optimismiin vaikuttaa myös lupaavat havainnot visvasyylän hoidossa.

Visvasyylä eli kondylooma on papilloomaviruksen aiheuttama tarttuva syylä. Visvasyylät tarttuvat yleensä sukupuoliyhdynnässä. Tartunnan voi kuitenkin saada vaikka kädessä olevasta syylästä. Sukupuolielinten limakalvoon tai ihoon kasvaa pieniä, punertavia, ruskehtavia tai sinipunaisia kukkakaalimaisia muodostumia. Ne ovat pehmeitä ja kosteita, ja voivat rikkoutua ja alkaa vuotaa. Lisäksi papilloomavirus  altistaa naisia kohdunkaulan syövälle, joka on maailman toiseksi yleisin pahanlaatuinen kasvaintyyppi.

Tautiin on yritetty etsiä tehokasta hoitokeinoa, mutta erilaisista ehdotuksista huolimatta konsensusta niiden tehokkuudesta ei ole syntynyt. Oireilevat alueet voidaan tuhota esimerkiksi lääkepenslauksella tai kirurgisin toimenpitein, mutta ne eivät eliminoi virusinfektiota. Virukset taas voidaan tuhota antiviraalisilla lääkkeillä, mutta niiden teho vaihtelee ja hinta on kallis.

Koska otsonoidulla auringonkukkaöljyllä on tuhottu menestyksellisesti esimerkiksi herpesviruksia, kuubalaiset tutkijat (Ángeles Riós ym. 2004) tekivät suppean tutkimuksen 12 naiselle, jotka kärsivät papilloomavirustartunnasta ja siihen liittyvistä kondyloomaoireista. Näistäkin vain kymmenen suoritti loppuun asti hoidot, jotka käsittivät päivittäisiä otsonoidun auringonkukkaöljyn annosteluja kohdunkaulan alueelle 20 päivän ajan. Jokaiselle potilaalle tehtiin soluopilliset, kudosopilliset ja kolposkooppiset (kohdunalueen tähystys) tutkimukset ennen ja jälkeen hoitojen.

Tulokset olivat hyviä, sillä kahdeksalla potilaalla virusinfektiot ja kliiniset oireet katosivat täysin, joskin kahdella virustartunta oli vielä jäljellä. Joissain tapauksissa myös emättimen vuodot loppuivat hoitojen jälkeen, eikä niistä havaittu aiheutuneen mitään sivuvaikutuksia yhdellekään potilaalle.

Vaikka tutkimus oli potilasmäärältään suppea, se oli hyvin lupaava. Täysin varmaa johtopäätöstä siitä ei vielä kannata tehdä, mutta on erittäin epätodennäköistä että kahdeksan potilasta kymmenestä paranee tällaisesta taudista täysin alle kolmessa viikossa. On toki todettava, että useimmissa tapauksissa kondylooma paranee ajan kanssa itsestään, mutta siihen voi mennä kuukausia. Joissakin tapauksissa (10-20 % tapauksista) henkilö voi jäädä viruksen kantajaksi loppuiäkseen. Tällöinkin tauti on valtaosin oireeton, mutta voi uusiutua jopa vuosien päästä ensimmäisestä esiintymisestä. Senkin vuoksi kaikki ilmeisen tehokkaat hoitokeinot tulisi huomioida mahdollisimman nopeasti. Valitettavasti otsonin, vetyperoksidin ja otsonoitujen öljyjen patentointi on mahdotonta, joten ainakaan lääkeyhtiöiden välityksellä ne eivät leviä, eivätkä lääkäritkään usein saa niistä ajankohtaista tietoa.

Viitteet

Ángeles Ríos, María de los; Orlando Aguilar; Andrés Torres; Maité Hernández; Silvia Menéndez & Margarita Amigó, Evaluation of therapeutic properties of OLEOZON® in the treatment of women with Human Papilloma Virus (HPV) uteri cervix infection. Teoksessa: Proceedings of the 4th International Symposium on Ozone Applications, Ozone Research Center, Havana, Cuba 2004 (CD-ROM).

Gastaldi, T., Oxygen-Ozone Treatment of Verrucas. International Journal of Ozone Therapy 10(2): 105-108, 2011.

Kwok, C. S.; S. Gibbs; C. Bennet; R. Holland & R. Abbott, Topical treatments of cutaneous warts. Cochrane Database of Systematic Reviews 12(9): CD001781, 2012.

Manok, M., On a Simple and Painless Treatment of Warts. Hautarzt 12: 425, 1961.