January 30, 2013 - Miika Sallinen

Mykoplasma ja sen hoito otsoniterapialla

Miika Sallinen (30.1.2013)

Tämä on niitä harvoja kirjoittamiani artikkeleita, joista minulla ei juurikaan ole tutkimustietoa. Saan säännöllisesti kyselyitä otsoniterapian käytöstä mykoplasman hoitoon. Kyselyihin on ikävä vastata, sillä aiheesta on olemassa hyvin niukasti tutkimustietoa. Kokemuksia suomalaispotilaista alkaa olla jo kohtalaisesti, mutta näitä potilaita ei ole sen tarkemmin alasysoitu – ainoastaan hoidettu. Näin ollen tarkkaa vastausta on mahdoton antaa.

Mykoplasmalla tarkoitetaan  tyypillisesti Mycoplasma pneumoniae -bakteerin aiheuttamaa infektiota sen oireita. Mahdollisia oireita on lukuisia, joskaan läheskään kaikki sairastuneet eivät kärsi samoista oireista. Tyypillisiä oireita ovat hengitystieoireet, kuten hengenahdistus, hengityksen vinkuminen, keuhkoputkentulehdus, kurkkukipu, nuha, yskä ja jopa keuhkokuume, joka mykoplasma-infektiossa on harvoin vakava. Muita oireita ovat hikoilu, ihomuutokset, korvatulehdus ja siitä seurannut korvakipu, kuume, lihasoireet, niveloireet, päänsärky, rintakipu, väsymys ja niveloireet.

Mykoplasmabakteerit ovat bakteereiden joukossa poikkeuksellisia. Ne ovat kooltaan hyvin pieniä ja jopa pienempiä kuin suurimmat virukset. Yleisesti ottaen niiden havainnointi ja tutkiminen on selvästi haasteellisempaa kuin tavallisempien bakteereiden, ja siksi mykoplasma-infektioita tunnetaan varsin heikosti.

Muistan vuosia sitten lukeneeni mykoplasmoista, ja silloin jossain kirjoituksessa niiden luonnehdittiin olevan jotain viruksen ja bakteerin välimaastosta. Pidin tuollaista luonnehdintaa lähinnä humpuukina, sillä niin paljon virukset ja bakteerit eroavat toisistaan. Tätä kirjoitusta tehdessäni perehdyin mykoplasmoihin enemmän, ja nyt luonnehdinnassa tuntuu olevan enemmän järkeä. Mykoplasmoilla ei ole soluseinää, kuten tavallisilla bakteereilla, vaan eräänlainen proteiinisäikeiden tukema pääosin stroleista koostuva kuori. Koostumukseltaan mykoplasmojen kuori on siis lähempänä virusten proteiinikuorta kuin tavallista bakteerien solukalvoa. Kooltaan mykoplasmat ovat hyvin pieniä – pienempiä kuin tavalliset bakteerit tai jopa suurimmat virukset. Tälläkin perusteella ne muistuttavat paljon virusta. Mykoplasmat kuitenkin omaavat omat DNA:n monistamismekanismit, ja kykenevät lisääntymään bakteerien tavoin toisin kuin virukset, joissa perimä-aineksin monistamisesta huolehtii isäntäsolun mekanismit. Näin ollen mykoplasmoja voidaan kaikesta huolimatta luonnehtia bakteerien kaltaisiksi eläviksi organismeiksi – siis eräänlaisiksi bakteereiksi.

Mutta vaikka mykoplasmalla (tässä tapauksessa Mycoplasma pneumoniae –bakteerilla) onkin oma lisääntymiskoneisto, se on varsin puutteellinen. Bakteeri kykenee koodaamaan ainoastaan sellaisia proteiineja, jotka ovat täysin välttämättömiä elämälle. Se ei kuitenkaan kykene tuottamaan adeniinia ja guaniinia, jotka ovat nukleiinihappoja, joista DNA ja RNA koostuvat. Jopa bakteerin oma DNA koostuu 60%:sti näistä nukleiinihapoista. Tämän vuoksi sen on saatava kyseisiä nukleiinihappoja ulkoa – siis isäntäsoluista. Tätä varten mykoplasmoilla on pintaproteiineja, joiden avulla ne sitoutuvat isäntäsoluihin ja ”imevät” sieltä tarvitsemiaan yhdisteitä. Myös viruksilla on pintaproteiineja, joiden avulla ne tarttuvat isäntäsoluihin ja työntävät perimänsä solun sisälle, jota solu sitten omaksi tuhokseen alkaa monistaa. Sekä mykoplasmat että virukset ovat siis parasiitteja, jotka tarttuvat isäntäsoluun voidakseen huolehtia omasta lisääntymisestä. Lisääntymismekanismit ovat erilaisia. Mykoplasma tarvitsee vain tiettyjä aineita, mutta huolehtii perimän monistamisesta itse. Virukset taas työntävät perimänsä isäntäsoluun ja antavat sen huolehtia perimän monistamisen. Vaikka mekanismit poikkeavat toisistaan, voidaan mykoplasmoissa ja viruksissa nähdä kuitenkin yhtäläisyyksiä tässäkin mielessä.

Poikkeavan rakenteen – lähinnä puuttuvan soluseinän – vuoksi, mykoplasmojen hoito ei läheskään aina onnistu samoilla antibiooteilla kun millä hoidetaan tavallisia bakteeri-infektioita. Monet antibiootit, kuten penisilliini tai rifampisiini puuttuvat solukalvon muodostamiseen, ja ovat täten hyödyttömiä mykoplasmojen hoidossa. Toisaalta monien bakteerien tavoin myös mykoplasmat saattavat kehittää vastustuskyvyn tietyille antibiooteille, ja esimerkiksi tetrasykliineille vastustuskykyisiä mykoplasmoja on havaittu (Taylor-Robinson & Bebear 1997). Tietyt antibiootit, kuten erytromysiini, klaritromysiini tai atsitromysiini ovat tehokkaampia. Mykoplasma-infektioiden oireita esiintyy usein muissakin taudeissa, ja siksi niitä hoidetaan usein väärin. Väärästä antibiootista ei ole apua ja sopivankin antibiootin käyttöön liittyy haittoja, kuten vastustuskykyisten kantojen (mykoplasmojen ja muiden bakteerien) syntyminen sekä hyödyllisten suolistobakteerien kuolema. Antibiootit ovat usein välttämättömiä, mutta niitä tulisi käyttää vain sen verran kun mahdollista.

Vaan entäpä mykoplasmojen hoito otsoniterapialla? Helmikuussa 2010 tein kyselyitä suomalaisille otsoniterapiaa tarjoaville klinikoille. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää Suomessa saatuja hoitotuloksia eri tautien hoidossa, ja kyselyn tuloksia esitin sitten samana vuonna Ukrainan Odessassa pidetyssä otsonikongressissa. Näistä tuloksista kirjoitin artikkelin myös näille sivuille kesäkuussa 2010. Mykoplasmasta kirjoitin seuraavaa:

”Erityisesti mykoplasmainfektioihin otsoniterapia näyttäisi olevan tehokasta. Näitä potilaita oli kaikkiaan 11 kappaletta, joista hoitojen jälkeen kaksi oli parantunut. Neljällä muulla oireet olivat pääosin kurissa ja loput viisi oli saanut kohtalaista hyötyä hoidoista.”

Tämän jälkeen en vastaavaa kyselyä ole tehnyt. Juttelen kuitenkin lääkäreiden ja hoitajien kanssa silloin tällöin. Potilaat kyselevät neuvoja varsinkin ennen hoitoja, mutta heistä varsin harva ottaa yhteyttä enää hoitojen jälkeen. Sellainen tuntuma minulla kuitenkin on, että mykoplasmapotilaita on vuoden 2010 jälkeenkin vieraillut klinikoilla säännöllisesti, ja heidän tuloksensa ovat olleet pääosin hyviä. Tarkkaa lukumäärää hoidetuista en tiedä, mutta jos vuosien 2007-2009 aikana heitä oli ollut 11, epäilen että vuoden 2010 alusta lähtien heitä on ollut vähintään saman verran ellei enemmänkin. Toisin sanoen otsonilla hoidettuja mykoplasmapotilaita on Suomessa tähän mennessä ollut arviolta 20-30 kappaletta. Viimeaikaisista potilaista en silti ole kuullut tarkkaa tietoa. Yhden tapauksen muistan keväältä 2011, kun mieshenkilö soitti minulle ja kertoi parantuneensa mykoplasmasta otsoniterapian avulla.

Ovatko otsonia saaneet sitten todella parantuneet? Tähän en voi antaa varmaa vastausta, sillä suomalaisilla otsoniklinikoilla ei ole mitään keinoja tutkia vasta-ainetutkimuksia tai PCR-testejä, joilla infektio varmennetaan. Lisäksi vasta-ainetutkimuksilla saadaan kyllä selville, onko potilaalla infektio, mutta vasta-aineita jää jonkin verran vereen vielä senkin jälkeen kun infektio on parantunut. Näin ollen ainoa varma testi paranemisen toteamiseksi on PCR-testi, joka pitäisi saada alahengitysteistä, ja vaatii kalliit laitteet sekä runsaasti asiantuntemusta. Lisäksi testi pitää ottaa sekä ennen hoitoa että niiden jälkeen, jotta tuloksesta voidaan olla varmoja. Kohonnut CRP-arvo voi viitata mykoplasmainfektioon, mutta se voi tarkoittaa myös muuta infektiota, joten varmaksi testiksi siitä ei ole. Koska mykoplasman testaus on hankalaa ja kallista, sitä ei tavallisesti tehdä edes suurissa sairaaloissa, ja pienillä otsoniklinikoilla sen tekeminen on täysin mahdotonta. Näin ollen potilaista saadut kokemukset perustuvat yksinomaan heidän omakohtaisiin tuntemuksiin oireista. Tavallisesti useimmat oireet helpottuvat jo varsin nopeasti ja monilla ne poistuvat kokonaan. On kuitenkin tapauksia, joissa oireet uusiutuvat hoitokuurin päätyttyä. Se tarkoittaa, ettei tautia ole kokonaan voitettu. Tällaisia potilaita on hakeutunut uudelleen otsoniterapiaan, ja osa heistä käy hoidoissa harvakseltaan (esim. kerran kuussa) pitääkseen oireet kurissa.

Ovatko hyvät tulokset sitten varmasti otsoniterapian ansiota? Tähänkään en voi antaa varmaa vastausta, sillä minulla ei ole tietoa, mitä muuta lääkitystä potilaat ovat käyttäneet. Ja vaikka tämä tieto olisikin, kukaan ei tiedä varmasti, mikä vaikutus milläkin hoidolla on juuri kyseisen potilaan tuloksiin. On kuitenkin syytä huomioida, että otsoniterapia on vaihtoehtoinen hoito, johon ei saa KELA-korvauksia tai muutakaan tukea. Sitä ei myöskään mainosteta virallisilla sivustoilla, ja potilaat löytävät hoidon vasta pitkän etsimisen jälkeen. Näin ollen otsoniterapiaan hakeutuvat potilaat ovat enimmäkseen sellaisia, jotka ovat jo kalunneet läpi perinteisen lääketieteen tarjonnan ilman mainittavia tuloksia. Se, että otsonilla saadaan merkittävää apua tällaisille potilaille jo varsin lyhyessä ajassa, antaa toki ymmärtää, että merkittävin hyöty saadaan juuri otsonista.

Entäpä tieteelliset tutkimukset? Koska yleisesti ottaen mykoplasman tunnistaminen on vaikeaa ja kallista, ei sitä ole tutkittu kovinkaan paljoa. Otsoniterapia taas on pitkään luokiteltu vaihtoehtoiseksi hoidoksi, jota se edelleenkin on useissa maissa Suomi mukaan lukien. Näin ollen ei ole ihme, että otsoniterapian vaikutuksista mykoplasmaan vain hyvin niukasti tutkimustietoa. Venäläisessä Problemy tuberkuleza i bolezneĭ legkikh –lehdessä ilmestyi vuonna 2009 tutkimus, joka koski otsoniterapian vaikutusta tehostamaan antibioottihoitoa keuhkokuumetta sairastavilta potilailta. Kyseistä julkaisua en ole saanut käsiini, ja tutkimusta koskevat tiedot perustuvat PubMed-tietokannassa olevaan tiivistelmään.

Tutkimuksessa oli mukana 36 potilasta, joilla oli ollut kolmen viikon ajan röntgenkuvissa havaittavia keuhkokuumeen oireita (keuhkojen läpäisykyvyn muutoksia, kuumetta, jatkuvaa yskimistä, heikkoutta). Potilaat jaettiin kahteen ryhmään, joita molempia hoidettiin antibiooteilla. Toinen ryhmä sai lisäksi otsoniterapiaa, jolloin heihin infusoitiin 400 ml otsonoitua fysiologista keittosuolaliuosta kahdesti viikossa kolmen viikon ajan. Suonensisäinen otsoniterapia tehosti merkittävästi paranemisaikaa erityisesti röntgenkuvissa nähtävissä keuhkojen läpäisykykyä koskevissa muutoksissa. Neljän viikon jälkeen mitään muutoksia ei havaittu otsoniryhmän potilailla, kun muilla niitä esiintyi vielä 61,1%:lla potilaista. Otsoniterapia yhdessä antibioottien kanssa sai aikaan sen, että klamydia- ja mykoplasma-infektiot katosivat 2-3 viikkoa aikaisemmin. Otsoni-infuusioiden ansiosta heikkous ja yskä helpottivat 10 päivässä ja kuumeisten potilaiden määrä väheni selvästi. Tutkijoiden mukaan otsoniterapia tehostaa merkittävästi antibioottihoidon tehoa pitkittyneen keuhkokuumeen hoidossa.

Toinen otsoniterapiatutkimus, jossa olen törmännyt mykoplasmaan, on tehty Azerbaizhanissa ja se esitettiin kansainvälisen otsonijärjestön IOA:n kongressissa Lontoossa 2001. Tämä tutkimus ei kuitenkaan käsittele Mycoplasma pneumoniae –bakteerin aiheuttamaa infektiota, vaan Mycoplasma hominis –bakteerin aiheuttamaa infektiota naisten sukuelimissä, sekä eri infektioista aiheutunutta tulehdusperäistä hedelmättömyyttä. Tautina genitaalialueen mykoplasma poikkeaa selvästi tavallisemmasta mykoplasmasta, mutta molemmissa bakteerit ovat sukua toisilleen. Niinpä genitaalialueen mykoplasman hoidosta saatuja tuloksia voidaan pitää rohkaisevana havaintona myös tavallisen mykoplasman hoitoa ajatellen.

Azerbaidzhanilaiset tutkijat (Chandra-D´Mello & D´Mello 2001) tutkivat otsonihoitojentehokkuutta yhteensä 56:lle tulehdusperäistä hedelmättömyyttä sairastavaan naiseen. Kaikki potilaat kärsivät eriasteisista emätintulehduksista, jotka olivat trikomonaksen ja/tai candida albicansin aiheuttamia. Potilaista 18:sta oli seuraava polyinfektio – klamydia, ureaplasma, mykoplasma ja gerdnerella sekä veressä että kohdunkaulan alueella. Heidän muut oireensa on lyhyesti esitetty seuraavassa:

• 10 potilaalla seuraava polyinfektio – klamydia ja ureaplasma kohdunkaulan alueella sekä herpes simplex, sytomegalovirus ja toksoplasmatartunta veressä.
• 7 potilaalla toksoplasma, herpes simplex ja sytomegalovirusinfektio.
• 10 potilaalla herpes simplex ja sytomegalovirustartunta.
• 5 potilaalla klamydia ja ureaplasma.
• 3 potilaalla klamydia, gardnerella ja sytomegalovirusinfektio.

Tartuntoja oli siis hyvin paljon, joten potilaiden otsonihoitokuurikin oli monipuolinen. Aluksi oli niin sanottu stimulaatiovaihe, jossa heille annettiin viisi kertaa suppeaa autohemoterapiaa. Tämän jälkeen oli viidestä kahdeksaan sessiota käsittävä hoitovaihe, jossa hoitoja annettiin peräsuolihuuhteluina, joiden määrät ja otsonipitoisuudet riippuivat potilaan tautitilan vakavuudesta. Näiden aikana suoritettiin myös 12 paikallishoitosessiota, joissa emätintä huuhdeltiin otsonoidulla vedellä. Tämän jälkeen sitä huuhdeltiin happi-otsoni-seoksella viiden minuutin ajan, jonka jälkeen emättimeen asetettiin otsonoidulla oliiviöljyllä kyllästetty tamponi. Kaikki potilaat määrättiin hoitojakson ajan juomaan tislattua otsonoitua vettä suun kautta.

Lisäksi ne potilaat, joilla havaittiin virustartunta, saivat suonensisäistä otsonoitua suolaliuosta yhteensä 22 sessiota. Tämän jälkeen 44 potilaalle määrättiin vielä 15 päivän jälkeen kolmen päivän kuuri, jonka aikana he saivat peräsuolihuuhteluja ja edellä kuvattuja emättimen hoitoja. Lopuille 12 potilaalle myönnettiin hoitotauko, jonka aikana he kuitenkin käyttivät omatoimisesti otsonoidulla oliiviöljyllä kyllästettyjä tamponeja. Perusteellisten hoitojen vuoksi loistavat tulokset eivät ole liene yllätyksiä. Ne ovat pääpiirteittäin listattu seuraavassa:

• Kaikki havaitut 36 (100 %) klamydiatartuntaa paranivat lopullisesti.
• Kaikki 18 mykoplasmatartuntaa parani lopullisesti.
• 30 kaikkiaan 33:sta (90,9 %) ureaplasmoosista parani.
• 19 kaikkiaan 21:sta (90,0 %) gardnerellasta parani.
• 13 herpes simplex -tartunnasta kolme havaittiin negatiiviseksi jo ensimmäisen viiden peräsuolihuuhtelun jälkeen, ja seitsemällä potilaalla viruskuorma oli pudonnut puoleen. Kahdessa potilaassa ei havaittu muutosta ja yhdellä viruskuorma jopa kasvoi. Seuraavissa hoidoissa vielä seitsemän potilasta saatiin negatiiviseksi viruskuorman suhteen.
• 12 sytomegalovirustartunnasta parani kymmenen (83,3 %), mutta kahteen muuhun hoidoilla ei ollut vaikutusta.
• 17 toksoplasmoositapauksesta kolme parani täysin ja kuudessa tapauksessa määrä putosi puoleen. Loppuihin kahdeksaan hoidoilla ei ollut vaikutusta.
• Kaikkien potilaiden emätintulehdukseen viittaavat oireet katosivat täysin.
• Muutamilta potilailta katosivat myös kuukautisia edeltävät kivut.

Kolme kuukautta näiden tutkimusten jälkeen 30 naista kutsuttiin jälkitarkastuksiin, eikä yhdelläkään näkynyt merkkejä infektioiden uusiutumisesta. Naiset oli otettu hoitoon nimenomaan hedelmättömyyden vuoksi, mutta tämän lyhyen jälkiseurannan aikana jo kahdeksan naista oli tullut raskaaksi. Tutkijat kehuivatkin otsonihoitoja hyvin käyttökelpoiseksi hoitomuodoksi genitaalialueen tulehdussairauksiin ja sen vuoksi myös tulehdusperäisen hedelmättömyydenhoitoon.

Tutkimus ei ollut varsinaisesti mykoplasmatutkimus, sillä siinä ainoastaan sivuttiin mykoplasmaa. Se tosiasia, että kaikki havaitut 18 mykoplasmatartuntaa paranivat, on kuitenkin merkittävä ja rohkaiseva havainto. Infektion aiheuttajana oli Mycoplasma hominis eikä ”tavallinen” mykoplasma eli Mycoplasma pneumoniae –bakteeri. Molemmat ovat kuitenkin sukua toisilleen, ja rakenteeltaan kaikkein pienimpiä eläviä organismeja. Mycoplasma hominis esiintyy tyypillisesti emättimessä, jossa sitä voidaan hoitaa ulkoisesti. Veressä ja hengityselimissä esiintyviin mykoplasmoihin tällainen hoito ei kuitenkaan ole mahdollista, ja siksi tutkimuksen tuloksista ei pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksi kaikkien mykoplasmojen hoitoon.

Jos siis epäilet mykoplasma-infektiota tai jos asia on peräti varmistettu, mitä tulisi tehdä? Otsoniterapioista saatu kokemus ja tutkimustieto – niin rohkaisevaa kuin se onkin – on yhä hyvin niukkaa. Siksi en uskalla julistaa otsoniterapiaa parannuskeinoksi mykoplasmaan. Sen sijaan näkisin järkevänä yhdistää otsoniterapian sopivaan antibioottihoitoon, joita tulisi suorittaa mahdollisimman intensiivisesti ainoastaan se aika, joka tyypillisesti riittää infektion nujertamiseen, eli noin kolme viikkoa. Edellä käsitellyn venäläistutkimuksen perusteella tällainen hoito tehosi kaikkiin potilaisiin. Otsoniterapiaa voi huoletta jatkaa tämän jälkeenkin, ja oireiden mahdollisesti uusiuduttua sen käyttö on turvallista myöhemminkin.

Viitteet

Belianin, I. I. & E. L. Shmelev, [Ozone therapy for protracted pneumonias]. Problemy tuberkuleza i bolezneĭ legkikh. №3, 28-33, 2009. Abstract

Chandra-D´Mello, Rajani & Ronald D´Mello, Ozone Therapy in Female Infertility. Teoksessa: Proceedings of the 15th Ozone World Congress, 11th – 15th September 2001, Medical Therapy Conference (IOA 2001, Ed.), Speedprint Macmedia Ltd, Ealing, London, UK, 2001.

Taylor-Robinson, D. & C. Bébéar, Antibiotic susceptibilities of mycoplasmas and treatment of mycoplasmal infections. Journal of Antimicrobial Chemotherapy 40(5): 622-630, 1997. Abstract