January 21, 2005 - Miika Sallinen

Lääketeollisuus ja mahahaavan otsonihoito

Viime aikoina Suomessa on yhä enemmän herännyt keskustelua lääketeollisuuden ja lääkäreiden suhteista, jotka eivät välttämättä ole potilaalle parhaaksi. Onhan hyvin tunnettua, että lääkevalmistajat uhraavat suuren osan liikevaihdostaan markkinointiin ja suoranaiseen lahjontaan, johon kuuluu kestitystä, matkoja ja monenlaisia muita etuja. Lääketeollisuus Ry:n yhteiskuntasuhteiden johtaja Olli-Pekka Myllynen puuttui tähän asiaan Helsingin Sanomien mielipidesivulla lauantaina 8. tammikuuta tänä vuonna. Hänen artikkelinsa sanoma on lyhyesti tiivistettävissä seuraaviin lauseisiin:

• Lääkkeiden käytössä on aina kyse punninnasta etujen ja haittojen välillä. Vaikka nykyinen lääketiede ei kykenekään parantamaan monia tauteja, useita niistä voidaan lieventää ja joissakin sairauksissa on päästy parantamiseen ihmishenkiä säästäen.
• Tämä suotuisa kehitys on ollut nimenomaan lääketeollisuuden ja lääkäreiden yhteistyön ansiota.
• Lääketeollisuuden on pakko informoida lääkäreitä, koska EU-säädökset kieltävät reseptilääkkeiden markkinoinnin suoraan potilaille.
• Jos lääketeollisuus ei järjestäisi lääkäreiden uudelleenkoulutusta, se jäisi kokonaan tekemättä, koska kunnilla ja valtiolla ei ole mielenkiintoa panostaa siihen niin paljoa.
• Tämän vuoksi on aivan luonnollista, että lääkeyritykset saavat näissä koulutustilaisuuksissa esittää myös omia tuotteitaan ja tutkimustuloksiaan.
• Tämä kaikki tehdään potilaan ja yhteiskunnan parhaaksi.

Artikkeli olisi vielä muutama vuosi sitten mennyt minuun aivan täydestä. Juuri näinhän asia olisi ollut. Tutkittuani vuosikaudet hoitomuotoa, joka on todistettu tehokkaaksi jo sadoissa tutkimuksissa, mutta jota edelleenkin vähätellään, en enää usko lääketeollisuuden pyyteettömyyteen. Tätä kirjoitusta en kuitenkaan olisi kirjoittanut, ellei Myllynen olisi provosoinut minua seuraavalla kommentilla:

“Vielä muutama vuosikymmen sitten Suomessa kuoltiin yleisesti sairauksiin, jotka nyt ovat lääkehoidolla kurissapidettävissä (esim. astma) tai lähes kokonaan parannettavissa (bakteeriperäinen mahahaava). Näihin saavutuksiin lääketeollisuus ei olisi pystynyt ilman syvää ja pitkäaikaista yhteistyötä lääkäreiden kanssa. Tämä työ jatkuu.”

Tämän jälkeen minun oli aivan pakko käsitellä nykylääketieteen soveltamaa bakteeriperäisen mahahaavan hoitoja ja verrata sitä otsoniterapialla saatuihin tuloksiin. Aloitetaan otsoniterapiasta.

Otsoniterapia – vaihtoehto mahahaavan ja pohjukkaissuolihaavan hoitoon

Mahahaava (vatsahaava  eli ulkustauti)  on ruoansulatuskanavan yläosaan syntyvä haavauma eli ulkus. Varsinainen mahahaava on mahalaukussa, usein mahanportin lähellä. Pohjukaissuolihaava eli duodenaaliulkus  on suolen alkuosassa. Molemmat alkavat pienestä limakalvoviasta, joka vähitellen suurenee ja syvenee. Sen syntyyn vaikuttavia tekijöitä ovat mahanesteen happo- ja pepsiinipitoisuus ja mahakatarrin aiheuttamat mahalaukun seinämämuutokset. 60–90 %:lla haavapotilaista todetaan Helicobacter pylori -bakteerin aiheuttama infektio. Voimakas mahahaavaan altistava tekijä on stressi. Sairaus on tavallisin 30–50-vuotiailla miehillä. Hoitona ovat yleensä lääkkeet, mutta joskus joudutaan turvautumaan leikkaukseen. Vaikka perinteisillä hoitokeinoilla valtaosa saadaankin parannettua, taudit uusiutuvat jopa puolella potilaista.

Kattavimmat maha- ja pohjukkaisuolihaavaa koskevat tutkimukset on tehty Venäjällä. Medozonsin ulkomaanosaston päällikkö Natalia Berdnikova lähetti minulle tiivistelmät kaikista Venäjällä vuosina 1992–2001 julkaistuista tutkimuksista. Valitettavasti niistä ei kuitenkaan selvinnyt, missä ne oli julkaistu tai esitetty ja siten en niihin tämän tarkemmin ryhdy viittaamaan. Kyseisten tutkimusten englanninkieliset tiivistelmät löytyvät tästä linkistä. Tässä totean vain, että satoja potilaita kattavat tutkimukset ovat olleet vähintään yhtä menestyksellisiä kuin suppeammat kuubalaistyötkin.

Ainoa minulle tutumpi venäläistutkimus esitettiin hiljattain neljännessä kansainvälisessä otsonin sovellutuksia käsittelevässä symposiumissa Havannassa. Tässä tutkimuksessa (Kulyoshina ym. 2004) oli mukana yhteensä 44 potilasta, joiden pohjukkaissuolihaava  oli kestänyt 7-11 vuotta. 76 %:lla esiintyi kipua, 60 %:lla unettomuutta ja noin kolmanneksella polttoja ja ummetusta. 72 %:lla potilaista havaittiin Helicobacter pylori -tartunta. Hoitokeinona potilaat joivat tyhjään mahaan vahvasti (2 mg/l) otsonoitua mineraalivettä noin puoli litraa niin pitkään kuin kipua esiintyi ja sen jälkeen lievemmin otsonoitua (0,5 mg/l) vettä. Vedenjuonnin jälkeen he joivat vielä 25–30 ml otsonoitua oliiviöljyä. Näiden lisäksi he saivat suonensisäistä otsonoitua fysiologista suolaliuosta kolmesti viikossa kolmen viikon ajan. Tulokset olivat erinomaisia, sillä tällä tavoin haavat epitelisoituivat noin 8-10 päivässä ja ne paranivat ilman arpeutumista. Helicobacter pylori -tartunnat hävisivät 82 %:lla tapauksista.

Varhaisimmat tutkimukset lienevät kuitenkin Kuubalaisia. Vuonna 1988 julkaistussa tutkimuksessa (Méndez ym.) verrattiin simetidiini-lääkkeen tehoja otsonoituun veteen mahahaavan  ja pohjukkaissuolihaavan hoidossa. Tässä alustavassa työssä oli mukana yhteensä 40 potilasta, joista puolet sai otsonoitua vettä. Heistä 13:sta oli pohjukkaissuolihaava ja seitsemällä mahahaava, jonka läpimitta oli vähintään 1 cm. Useimmilla potilailla haava oli vaivannut heitä alle vuoden, mutta muutamassa tapauksessa jopa kymmenenkin vuotta. Hoidot kestivät 30 päivää, jona aikana potilaat joivat otsonoitua vettä säännöllisesti, mutta pääasiassa tyhjään mahaan välttäen ottamasta sitä heti ruokailun jälkeen. Paranemisen perusteella potilaat luokiteltiin seuraavasti:

• Parantunut: koko haava joko kadonnut tai käytännössä täydellisesti umpeutunut.
• Matkalla umpeutumiseen: haavan koko vähentynyt 70–85 % ja se on selvästi paranemassa.
• Pienentynyt: Haavan koko pienentynyt alle 60 % alkuperäisestä mutta sen jälkeen siinä ei ole tapahtunut edistystä.
• Ei muutosta: Haavan koko vähentynyt alle 30 % eikä siinä ole sittemmin tapahtunut edistystä.

Tulokset olivat hyviä. Tämän luokittelun perusteella 13 pohjukkaissuolihaavaa sairastaneesta potilaasta parani kymmenen, yksi oli matkalla paranemiseen ja kahdella haava oli pienentynyt. Yksikään potilas ei saanut ”ei muutosta” -luokitusta. Seitsemästä mahahaavaa sairastavasta potilaasta neljä parani täysin ja kolmella haava oli matkalla paranemiseen. Toisaalta kun tuloksia verrattiin simetidiini-lääkkeellä saatuihin tuloksiin, niissä ei ollut käytännössä mitään eroa. Ei kuitenkaan ole epäilystäkään, etteikö otsonoitu vesi olisi ollut huomattavasti taloudellisempi menetelmä. Lisäksi em. venäläistutkimus osoittaa, että lisäämällä hoitoihin muutakin kun juomavettä, tehoa voidaan nostaa vielä paljon.

Nämä tutkimukset olivat kuitenkin vasta alustavia ja koskivat varsin pientä potilasjoukkoa. Kuubalaiset ovat tiettävästi tutkineet ainakin pohjukkaissuolihaava a enemmän, mutta yrityksistäni huolimatta en ole saanut tätä tutkimusta käyttööni. Altman (1998, 118) kuitenkin viittaa kirjassaan kyseiseen työhön ja siinä olleille 20 potilaalle tulokset olivat varsin samankaltaisia, joskin yksi potilas joutui keskeyttämään tutkimuksen voimakkaan kivun vuoksi. Olisi mielenkiintoista tietää, johtuiko tämä juuri otsonihoidoista, sillä yleisesti otsonin vaikutus on kivun suhteen ollut täysin päinvastainen. Muuten en ole havainnut että tämän taudin hoitamisessa olisi havaittu mitään sivuvaikutuksia. Lisäksi otsonoitua vettä on helppo valmistaa itsekin suhteellisen edullisella otsonigeneraattorilla, joten se lienee paitsi tehokkain, myös helpoin ja edullisin keino näihin oireisiin.

Koululääketieteen tarjoama vaihtoehto

Seuraava koululääketieteen hoitokeino on lainattu Gastrolabin suomenkieliseltä internetsivulta (http://www.gastrolab.net/ksulcuf.htm).

“Jos potilaalla on Helicobacter-infektio, niin sen hoitaminen on ensiarvoisen tärkeä. Helicobacter-häätöhoitoa on selostettu muualla tämän kotisivun yhteydessä, joten siitä ei tässä yhteydessä sen enempää.

Lääkkeillä voidaan neutralisoida mahalaukun suolahappoa, tai vähentää sen eritystä.

ANTASIDALLA (esimerkiksi BALANCID tai NOVALUZID) neutraloidaan suolahappoa. Tavallinen ruokasooda vaikuttaa samalla tavalla, mutta sen runsaaseen käyttöön saattaa liittyä eräitä haittavaikutuksia. Jos mahahaavaa hoidetaan antasidalla, on sitä otettava aivan säännöllisesti, vähintään 3 kertaa päivässä ruokailujen välillä ja yöksi, ja vähintään kuukauden ajan. Antasidan käyttöön ei liity juuri mitään sivuvaikutuksia. Lääke saattaa kuitenkin vaikuttaa hiukan paksunsuolen toimintaan, jolloin voi tulla ripulia tai ummetusta. Nämä lääkkeet ovat reseptivapaat.

SUKRALFAATTI (esimerkiksi ANTEPSIN tai ALSUCRAL) neutraloi myös suolahappoa ja suojaa lisäksi mahalaukun limakalvoa muulla tavalla muodostaen eräänlaisen “suoja-kalvon” haavan pinnalle. Tämäkin lääke on reseptivapaa.

H2SALPAAJAT (esimerkiksi TAGAMET, ZANTAC, RANIMEX, RANTACID, PEPCIDIN, NIZAX) ovat olleet Suomessa käytössä vuodesta 1978, ja ovat osoittautuneet varsin tehokkaiksi haavataudin hoidossa. Niitten käyttöön ei myöskään liity mitään mainittavia sivuvaikutuksia. Oireet paranevat näillä lääkkeillä muutamassa päivässä, mutta jotta haava menisi kiinni, on hoitoa jatkettava vähintään kuukausi. Itsepintaisessa haavataudissa voidaan tarvita pitkää tai jatkuvaa ylläpitohoitoa näillä lääkkeillä taudin poissa pitämiseksi. Osa näistä lääkkeistä ovat 1996 lähtien reseptivapaat pieninä pakkauksina ostettuina.

OMEPRAZOL (OMEPRAZOL), ESOMEPRAZOL (NEXIUM) , LANZOPRAZOL (LANZO) ja PANTOPRAZOL (SOMAC) ovat uusia mahahaavalääkkeitä, näistä käytetään yhteisnimitys protoonipumpunestäjiä. Ne ovat valtavan tehokkaat hapon erityksen salpaajia, ja haavataudin oireet loppuvat yleensä ensimmäisestä tabletista.

Jos särkylääkitys on mahahaavan tärkein syy, eikä särkylääkitystä voida millään lopettaa, voidaan haavaa parantaa ja ennaltaehkäistä uudella MISOPROSTOL- lääkkeellä (CYTOTEC). Tätä lääkettä ei missään tapauksessa saa ottaa, jos on raskaana, tai jopa jos vähäinenkin raskauden mahdollisuus on olemassa.

Me suomalaiset käytimme vuonna 1995 Lääkelaitoksen julkaiseman Suomen Lääketilaston mukaan yli 170 milj mk mahahaavataudin lääkehoitoon. Antasideihin meni lähes 13 milj mk, ja varsinaisia mahahaavalääkkeitä käytettiin noin 150 milj mk edestä. Eniten myyty tämän alan lääke oli omepratsoli (LOSEC), 46 milj mk, ja hyvin lähelle tätä pääsi ranitidiini (RANIMEX, ZANTAC ym), lähes 44 milj mk. Vielä 15 vuotta sitten parhaamman mahahaavalääkkeen maineen omistaneen simetidiinin (mm TAGAMET) myynti on pudonnut tasolle 370.000 mk. – Vertauksen vuoksi voidaan mainita että sydän- verisuonitautien lääkekulut olivat 716 milj mk.”

Näiden lääkehoitojen tehokin on vaihteleva. Toisilla tauti paranee muutamassa viikossa, eikä koskaan uusiudu, toisilla taas tauti voi uusiutua tai olla jopa jatkuvaa. Vuonna 1995 mahahaavaan siis investoitiin yli 170 milj. mk eli lähes 30 milj. euroa. Pikaisella haulla en löytänyt uudempia arvoja, mutta ne ovat todennäköisesti moninkertaistuneet, sillä vuosina 2000–3003 ruuansulatuselinsairauksiin ja aineenvaihduntasairauksiin myytiin lääkkeitä 176 miljoonalla eurolla, ja vähittäismyyntihinta on oletettavasti noin puolet suurempi. Nämä tiedot löytyvät lääkelaitoksen raportista.

Tehdäänpä pikainen laskelma: Miljoonalla eurolla saa 2500 veden otsonointiin soveltuvaa generaattoria (Huomio heinäkuu 2006, vesiotsonaattorien hinnat ovat romahtaneet tuostakin luvusta alle puoleen). Jos yhden potilaan hoito kestää kuukauden, yhtä generaattoria voi vuodessa käyttää 12 potilasta. Tällöin tällä investoinnilla voi vuosittain hoitaa 30 000 maha- tai pohjukkaissuolihaavasta kärsivää potilasta. Kyseessä on täysin mitätön summa lääkekuluihin verrattuna, ja vaikka potilaiden hoitoon tehtäisiin lisäinvestointeja esim. otsonoitujen öljyjen muodossa, ne eivät olennaisesti lisäisi kustannuksia.

Nyt voidaan taas pohtia lääkevalmistajien roolia. Kumpi on järkevämpää, informoida lääkäreitä otsonista (jolla ei voi tehdä voittoa) vai laajasta lääkearsenaalista, jolloin voitot ovat tähtitieteelliset. Minä luulen, etteivät he paljon ajattelekaan ensin mainittua vaihtoehtoa, vaikka se olisi potilaan ja yhteiskunnan kannalta paljon parempi. En syytä Olli-Pekka Myllystä valehtelijaksi, vääristelijäksi tai yhtään miksikään. Mahdollisesti hän on vain yhtä tietämätön kuin suurin osa suomalaisista (kuten minäkin vielä muutama vuosi sitten). Toivon kuitenkin, että tämä esimerkki laittaa ajattelemaan. Minulla ei ole niitä resursseja, joilla voisin lobata lääkäreitä. Siinä suhteessa lääkevalmistajat ovat ylivoimaisia. On kuitenkin sääli, että ihmisten terveydestäkin päätetään vahvimman oikeudella.

Viitteet:

Altman, Nathaniel, Oxygen Healing Therapies for Optimum Health & Vitality. Healing Arts Press, Rochester, Vermont 1998.

Kulyoshina, N. V.; S. V. Kiselyova; R. R. Fatichov; S. P. Peretyagin; O. V. Kostina; V. N. Kuleshin & A. A. Truchkov, Ozone therapy of a duodenum ulcerous disease. Teoksessa: Proceedings of the 4^th International Symposium on Ozone Applications, Ozone Research Center, Havana, Cuba 2004.

Méndez, Alberto Ruiz; Roberto León Fernández; Silvia Menéndez & Juan Villalonga, Cimetidina vs. agua ozonificada en el tratamiento de la ulcera gastroduodenal. Estudio preliminar. Revista Cubana de Medicina 27: 7-13, 1988.

Huom. Veden otsonointiin soveltuvien generaattoreiden myyjiä löytyy Yhteystietoja-sivulta.