November 25, 2005 - Miika Sallinen

EBOO-otsonointi päihitti ylivoimaisesti perinteisen prostanoidilääkityksen perifeerisen valtimotaudin hoidossa

Kirjassani “Otsoni- ja vetyperoksidihoidot” kerroin hämmentäviä tapauskertomuksia potilaista, joita oli hoidettu ns. EBOO-menetelmällä (Extracorporeal blood oxygenation and ozonation). Menetelmää on viimeisen vuosikymmenen aikana kehitetty Italiassa Sienan yliopistossa. Siinä verta kierrätetään tunnin aikana noin 4,5 litraa, joka otsonoidaan samalla lievästi pienessä paineessa. Tämän menetelmän etuna esimerkiksi laajaan otsoni-autohemoterapiaan verrattuna on se, että siinä voidaan kerrallaan käsitellä lähes koko verimäärä, kun AHT:llä määrä jää vain noin 300 millilitraan. Vaikka alustavat tutkimukset (Di Paolo ym. 2000) olivatkin hämmentäviä, kyse oli silti kontrolloimattomista kokeista, joissa hoidettiin pelkkiä yksittäispotilaita. Kirjassani mainitsin myös meneillään olevasta kontrolloidusta tutkimuksesta, josta olin kysellyt professori Velio Boccilta. Marraskuussa 2003, hän pahoitteli, ettei voinut sponsoreiden vaatimuksesta vielä paljastaa tarkempia tuloksia, mutta lupasi ilmoittaa niistä, kun tulokset julkaistaan. Tämä tapahtui aivan äskettäin, sillä tutkimus (Di Paolo ym. 2005) on juuri julkaistu uusimmassa International Journal of Artificial Organs -lehdessä.

Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 28 potilasta, jotka kärsivät perifeerisestä valtimotaudista eli valtimoiden ääreisverenkierron heikkoudesta. Potilaiden tauti oli Fontainin asteikolla IV-tasolla, eli verenkiertohäiriöt olivat jo aiheuttaneet vakavia parantumattomia haavoja raajoihin. Tässä vaiheessa perinteinen lääkitys tehoaa enää harvoin, ja usein joudutaan turvautumaan raajojen amputointiin. Tutkimukseen hyväksyttiin diabeetikkoja, mutta muita systeemisiä tauteja ei saanut esiintyä. Ei myöskään syöpää, verenvuototautia, alkoholismia tai huumeriippuvuutta, raskautta, kroonista hepatiittia, HIV-infektiota, psyykkisiä tauteja eikä liiallista ylipainoa (painoindeksi yli 40). Potilaat jaettiin hoitojen perusteella satunnaisesti kahteen ryhmään. heistä 15 sai EBOO-hoitoja ja 13 sai perinteistä prostanoidilääkitystä, joka laajentaa verisuonia ja siksi sitä käytetään tämäntyyppisiin perifeerisiin verenkiertohäiriöihin. Molemmissa ryhmissä oli diabeetikkoja, korkeasta verenpaineesta ja/tai kroonisesta munuaisvauriosta kärsiviä potilaita sekä erilaisten rinnakkaislääkityksen saajia. Tältä osin ryhmät eivät eronneet toisistaan oleellisesti millään tavoin.

Ennen hoitoja potilaille tehtiin täydellinen tarkastus. Heidän haavansa valokuvattiin alusta asti kymmenen päivän välein aina kolmen kuukauden ajan. Lisäksi sydänkäyrää ja oheislääkitystä tarkasteltiin säännöllisesti. Haavojen pinta-alat mitattiin manuaalisesti, mutta silti 5 % tarkkuudella. Potilaita ei pantu juoksumattotestiin, koska heidän alkutilanteensa oli niin kehno, etteivät he olisi siitä selvinneet. Sen sijaan katkokävelyoireet kartoitettiin potilaiden omakohtaisten kokemusten perusteella. Myös hyvänolontunnetta analysoitiin käyttäen WHO:n kyselykaavaa. Lisäksi potilaiden verinäytteistä tehtiin valtavasti biokemiallisia tutkimuksia, joita ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista käsitellä tässä. Samat tarkastukset tehtiin myös 45 vuorokautta hoitojen päättymisen jälkeen.

EBOO-hoitoja annettiin kahdesti viikossa seitsemän viikon ajan yhteensä 14 hoitokertaa. Tätä hoitoa saaneet potilaat saivat päivittäin 500 mg C-vitamiinia ja 600 mg asetyylikysteiinia, jotka takasivat heille optimaalisen antioksidanttikapasiteetin. Prostanoidilääkitys (Endoprost 50) annettiin laskimonsisäisesti 28 päivänä käyttäen 0,1 mg Endoprostliuosta laimennettuna 500 ml:aan fysiologista suolaliuosta. Infuusio kesti kuuden tunnin ajan.

EBOO-ryhmässä tulokset olivat ylivoimaisesti parempia. Tämä näkyi jo pelkästään potilaiden sivuvaikutuksissa. Yksikään potilas ei maininnut mistään epämiellyttävästä tunteesta, vaikka ne ovat tyypillisiä vastaaville kierrätysmenetelmille, kuten hemodialyysille. Sen sijaan hoitojen jälkeen potilaat raportoivat riemusta ja hyvänolontunteesta, joka kesti useita tunteja. Sivuvaikutuksia ei myöskään esiintynyt lainkaan hoitojen välillä, eikä yksikään potilas joutunut keskeyttämään niitä. Prostanoidia saaneista potilaista vain kymmenen kykeni käymään hoidot loppuun. Kaksi keskeytti päänsäryn ja kolmas ripulin vuoksi.

Haavojen paranemisessa EBOO oli aivan ylivoimainen. Hoito tehosi jokaiseen potilaaseen, ja neljällä potilaalla ne olivat hoitojakson lopussa parantuneet täysin. Keskimäärin haavojen taso putosi Lerichen asteikolla neljästä ykköseen, kun prostanoidiryhmällä ei tapahtunut mitään muutosta. Tämä ei johtunut hoitojen kehnoudesta, vaan siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että neljännen asteen perifeerinen valtimotauti on erittäin vaikea hoitaa tunnetuilla hoidoilla. Nyt otsoniterapia näyttää tuovan ratkaisun tähän ongelmaan.

Potilaiden omakohtaisia kokemuksia arvioitaessa EBOO oli niin ikään parempi. Katkokävelyoireet, kipu, kihelmöinti, raskaat jalat ja heikkous paranivat selvästi ja nivelkivut huomattavan selvästi. Myös hyvänolontunne kasvoi EBOO-ryhmässä enemmän. Prostanoidilääkitykselläkin kyettiin vähentämään varsinkin kipuja, mutta tällöinkään muutos ei ollut tilastollisesti merkittävää, ja se oli keskimäärin heikompi kuin EBOO-ryhmällä.

Säärivaltimoista suoritetut Doppler-mittaukset eivät osoittaneet, että verenvirtaus olisi merkittävästi muuttunut kummassakaan ryhmässä. Tämän vuoksi tutkijat pohtivat seuraavia seikkoja, jotka todennäköisesti vaikuttivat EBOO-potilaiden selvästi parempaan kehittymiseen. Otsoni:

• Lisää iskeemisten kudosten hapensaantia.
• Stimuloi haavojen paranemista.
• Vähentää veren viskositeettiä.
• Aktivoi immuunijärjestelmää.
• Toimii vahvana rakentavan aineenvaihdunnan (anabolian) tehostajana.
• Lisää solujen kasvutekijöiden tuotantoa.
• Stimuloi leukosyyttien monien proteiinien synteesiä (inteferonit, interleukiinit, prostasykliinit).
• toimii vahvana antimikrobisena aineena.

Tässä yhteydessä lienee syytä mainita, että monet biokemialliset parametrit muuttuivat selvästi eri tavoin eri ryhmissä. Tämä antaa ymmärtää, että hoidot vaikuttavat varsin eri mekanismeilla.

Tämä uusi tutkimus täyttää kaikki satunnaiskontrolloidulle tutkimukselle tehdyt vaatimukset, ja siinä on mukana asianmukainen kontrolliryhmä. Eettisesti tällaisen tutkimuksen suorittaminen on huomattavasti perustellumpaa kuin plasebokontrolloitu koe, jossa verrokkiryhmä saa pelkkää lumelääkettä. Koska useimmissa maissa lääkkeen tehon todistamiseksi riittää, että se on tehokkaampaa kuin plasebo, suuret lääketehtaat vertaavat mielellään lääkkeitään pelkästään siihen. Tämän vuoksi monet uudet lääkkeet voivat todellisuudessa olla jopa heikompia kuin edeltäjänsä, mutta aggressiivinen markkinointi pitää huolen niiden kysynnästä. Jos lääkettä uskalletaan verrata parhaaseen hyväksyttyyn menetelmään, voidaan potilaalle taata paras mahdollinen hoito.

Otsoni oli parempaa kuin prostanoidit, joten siltä osin se näyttää parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta. Valitettavasti tässä tutkimuksessa oli yksi vika. Potilaita oli EBOO-ryhmässä vain 15 ja prostanoidiryhmässä vain 10 suoritti hoidot loppuun. Näin pienen potilasmäärän vuoksi on mahdollista, että otsoniin skeptisesti suhtautuvat tutkijat eivät vielä hyväksy otsoniterapiaa ensisijaiseksi vaihtoehdoksi. On kuitenkin syytä huomauttaa, että äskettäin vastaavissa säärihaavaoireissa diabeetikoiden haavat paranivat otsoniterapialla paljon tehokkaammin kuin perinteisellä antibioottihoidolla (Martínez-Sánchez 2005). Vaikka potilaiden taudinkuva ei aivan identtinen ollutkaan, tämä yli sadan potilaan satunnaistettu tutkimus tukee erinomaisesti myös uusinta EBOO-menetelmällä suoritettua tutkimusta. Tässä tutkimuksessa hoito tehosi poikkeuksetta kaikkiin potilaisiin, ja samaa oli havaittu jo aiemmissa kontrolloimattomissa tutkimuksissa. Jos (ja uskallan sanoa, kun) tämän hoitomuodon tehot testataan vielä laajemmissa tutkimuksissa, tulokset eivät muutu miksikään. Otsoni – ja varsinkin tehokas EBOO-menetelmä – on todellinen ihmelääke tämänkaltaisiin tauteihin.

Viitteet:

Di Paolo, N.; V. Bocci; G. Garosi; E. Borelli; A. Bravi; A. Bruci; C. Aldinucci & L. Capotondo, Extracorporeal blood oxygenation and ozonation (EBOO) in man. Preliminary report. International Journal of Artificial Organs 23: 131-141, 2000. (abstract).

Di Paolo, N.; V. Bocci; D. P. Salvo; F. Palasciano; M. Biagioli; S. Meini; F. Galli; I. Ciari; F. Maccari; F. Cappelletti; M. Di Paolo & E. Gaggiotti, Extracorporeal blood oxygenation and ozonation (EBOO): A controlled trial in patients with peripheral artery disease. International Journal of Artificial Organs 28(10): 1039-1050, 2005. (abstract)

Martínez-Sánchez, Gregorio; Saeid M. Al-Dalain; Silvia Menéndez; Lamberto Re; Attilia Giuliani; Eduardo Candelario-Jalil; Hector Álvarez; José Ignacio Fernández-Montequin & Olga Sonia León, Therapeutic efficacy of ozone in patients with diabetic foot. European Journal of Pharmacology 523(1-3): 151-161, 2005. (abstract)