July 15, 2008 - Miika Sallinen

Otsonoitu oliiviöljy emättimen infektioiden hoidossa 1940-luvulla

Otsoniterapiaa on tutkittu hyvin paljon erilaisiin gynekologisiin sairauksiin. Valitettavasti tämä tutkimus on keskittynyt lähes yksinomaan Venäjälle ja muihin entisen Neuvostoliiton maihin. Niinpä ne on julkaistu lähes yksinomaan venäjäksi, ja sen vuoksi minäkään en nykyisellä kielitaidollani ole niihin jaksanut tarkemmin paneutua. Toki venäläiset tutkijat ovat julkaisseet tuloksiaan myös englanniksi, mutta nekin löytyvät pääosin Kansainvälisen otsonijärjestön IOA:n vuoden 2001 Lontoon kongressin julkaisuista. Niitä tuloksia olen taas käsitellyt runsaasti kirjassani Otsoni- ja vetyperoksidihoidot, ja niinpä en ole katsonut tarpeelliseksi kirjoitella niistä näille nettisivuille. Olen kuitenkin törmännyt useaan historialliseen artikkeliin, joissa otsoniterapiaa olisi eri muodoissa käytetty gynekologisissa sovellutuksissa jo 1940 ja 1950-luvuilla. Löysin hiljattain artikkelin New York State Journal of Medicine –lehdestä vuodelta 1941, jossa New Yorkissa toiminut lääkäri David Nye Barrows raportoi tuloksistaan, joita hän oli saanut hoitamalla erilaisia emättimen infektioita otsonoidulla oliiviöljyllä.

Tutkimus sisälsi sekä laboratorio-osion että kliinisen osion. Laboratoriotesteissä tutkittiin otsonoidun oliiviöljyn vaikutusta Monilia Albicans –hiivasieneen sekä Trichomonas Vaginalis –alkueliöön. Ensin mainitun kasvu lakkasi kokonaan jo minuutin kuluessa ja jälkimmäisenkin kahdessa minuutissa. Laboratorio-osuus olikin hyvin lupaava. Kliinisessä osuudessa tulokset eivät olleet sen huonompia. Barrows raportoi kaikkiaan 150 naisen tuloksista, joita hän oli hoidattanut otsonoidulla oliiviöljyllä. Hoito suoritettiin ulkoisesti. Ensin tehtiin alapesu, ja emättimen pinnat kuivattiin puuvillaliinalla. Sen jälkeen niihin siveltiin otsonoitua öljyä. Monissa tapauksissa käytettiin pehmeästä villasta tehtyä tamponia, johon oli imeytetty otsonoitua öljyä. Lisäksi potilaat käyttivät otsonoitua öljyä sisältäviä emätinpuikkoja. Seuraavassa on luetteloitu muutamia raportissa mainittuja tuloksia.

  • 19 potilaalla oli krooninen kohdunkaulantulehdus, joista 9 oli aiheutunut emättimen kautta suoritetusta kohdunpoistoleikkauksesta. Näistä yhdeksällä esiintyi ärsytystä ja vuotoja. Kaikilla potilailla ärsytys joko katosi tai väheni merkittävästi. Myös vuodot vähenivät ja normalisoituivat.
  • 18 potilaalla oli Trichomonas Vaginalis –alkueliön aiheuttama emätintulehdus. Kolmella heistä oli ärsytystä, joka katosi. 14 muulla valkovuodot pienenivät normaaleiksi ja viimeisen potilaan lantiokivut helpottivat.
  • Viidellä potilaalla oli atrofinen emätintulehdus. Heistä ärsytys väheni kolmella ja katosi kokonaan kahdella muulla.
  • 18 potilaalla oli runsasta vuotoa aiheuttava kohdunkaulan eroosio. Kaikilla potilailla vuodot vähenivät ja yksi lapsettomuudesta kärsivä potilas tuli raskaaksi hoitojen aikana.
  • Kahdeksalla potilaalla oli runsaasti vuotoa aiheuttava kohdunkaulantulehdus. Hoitojen jälkeen vuodot vähenivät kaikilla. Eräällä heistä vuoto oli hyvin epämiellyttävän hajuista, mutta haju katosi nopeasti.
  • Neljällä potilaalla oli kohdussa lihaskasvain (fibrooma), ja heillä kaikilla vuodot vähenivät.

Näiden tapausten lisäksi Barrows oli ottanut muutamia tapauskertomuksia, joita hän piti erityisen huomionarvoisina. Luettelen ne lyhyesti seuraavassa:

  • Potilaalla oli tippuri. Vuodot olivat olleet negatiivisia genokokkista 18 kuukauden ajan, mutta ärsytys ja haiseva vuoto jatkuivat. Kun potilas oli viikon ajan käyttänyt päivittäin 1 ml otsonoitua oliiviöljyä lääkepipetin avulla, vuodot ja ärsytys katosivat kokonaan.
  • Pikkutarkalla potilaalla oli uusiutunut Nabothin kystiä, eli kohdunkaulan limakalvon limarauhasten tukkeutumisesta aiheutuneita rakkuloita. Näiden kystien polttamisesta aiheutunut vuoto ärsytti potilasta suunnattomasti. Viimeisen polton jälkeen nainen käytti otsonoidulla oliiviöljyllä kostutettua tamponia, jonka ansiosta hänen ärsytyksensä loppui.
  • Potilaalla oli kihelmöintiä, ärsyttävää vuotoa ja uusiutunut kohdunkaulantulehdus, jonka aiheuttajana on ollut useiden synnytyksen aiheuttamat vauriot emättimen seinämään. Potilas kieltäytyi emättimen korjauksesta. Hän käytti kahdesti otsonoituun öljyyn kostutettua tamponia. Tämän jälkeen hän kävi tarkastuksissa vain kuukauden välein, kun aiemmin käyntejä oli ollut yhdestä kahteen kertaa viikossa.
  • Kainosteleva potilas ei yli vuoteen ollut kertonut oireestaan, joka oli Trichomonas Vaginalis –alkueliön aiheuttama emätintulehdus. Äkkiä hän kuitenkin päätti mennä naimisiin, ja niinpä hän saapui vastaanotolle saadakseen pessaarin ehkäisyä varten. Sen asentaminen kuitenkin aiheutti äärimmäistä epämukavuutta johtuen emättimen seinämän ärsytystilasta ja siitä seuranneesta ahtaumasta, joka teki myös yhdynnän samoin kuin tamponien käytön mahdottomaksi. Emättimen seinämiin siveltiin otsonoitua öljyä ja potilaalle suositeltiin emätinpuikkoja yöksi. Viikkoa myöhemmin potilas kertoi olleensa yhdynnässä ilman kipua, ja toisen viikon kuluttua hän raportoi paksun valkovuodon kadonneen. Myös limakalvot näyttivät tuolloin normaaleilta.
  • Potilaalla oli Trichomonas Vaginalis –alkueliön aiheuttama infektio, joka aiheutti runsasta paksua vihertävää vuotoa. Trikomoniaasi katosi kahdessa viikossa käyttämällä joka yö emätinpuikkoja ja suorittamalla kaksi alapesua ajanjakson aikana. Lisäksi hoitojen alussa oli suoritettu yksi ulkoinen hoito lääkärin vastaanotolla.
  • Epäonninen potilas huolehti tunnollisesti intiimihygieniastaan suorittamalla päivittäin alapesuja. Siitä huolimatta hänen ulkosynnyttimistään lähti niin voimakas ja epämiellyttävä haju, että lantionseudun tarkastelu oli erittäin epämiellyttävää niin lääkärille kuin avustavalle hoitajallekin. Kaksi otsonoidulla öljyllä kyllästettyä tamponia kolmen päivän aikana poistivat hajun, ja sekä lääkäri että hoitaja noteerasivat muutoksen.

Johtopäätöksessään tohtori Barrows toteaa että otsonoitu öljy on tehokas hoitomuoto liiallisen valkovuodon hoidossa. Se eliminoi pahan hajun ja liiallisen vuodon. Samalla se poistaa ärsytyksen ja infektiot. Se itsessään ei ärsytä eikä myöskään ole myrkyllinen, toisin kuin monet muut vastaaviin vaivoihin tuona aikana käytetyt aineet. Ilmeisen hyvistä tuloksista huolimatta tutkimus oli toki nykymittapuun mukaan melko puutteellinen. Potilaita ei jaettu tutkimus- ja kontrolliryhmiin, ja toisaalta raportointi ja tapauskertomukset eivät kattaneet kaikkia 150 potilasta, johon Barrows sanoi johtopäätöstensä perustuvan. Siitä huolimatta uskon tulosten kuvaavan melko kokonaisvaltaisesti sitä tehoa, joka otsonoidulla öljyllä on tällaisten oireiden hoidossa. Olisikin toivottavaa, että tulokset varmistettaisiin vielä uudestaan nykyaikaisin menetelmin länsimaissa. Esimerkiksi Venäjällä ja Kuubassa otsonoidut öljyt ovat olleet jo pitkään rutiinikäytössä tämänkaltaisiin ongelmiin, ja sieltä tulleet raportit ovat jo kauan sitten vahvistaneet aineen tehon.

Myös Suomessa otsonoitua öljyä on käytetty menestyksellisesti erilaisiin gynekologisiin ongelmiin. Vaikka olen kuullut hyvistä tuloksista muutamilta hoitojen antajilta, mitään kunnon tutkimusta täälläkään ei ole tehty. Tuntien kuitenkin otsonoitujen öljyjen tehokkaat ja kokonaisvaltaiset vaikutusmekanismit, uskallan toki itsekin suositella niiden kokeilua tämänkaltaisiin oireisiin. Otsonoituja öljyjä on Suomessa ollut saatavilla jo pitkään. White Swan valmistaa niitä eri öljyistä ja eri vahvuuksilla. Itse pidän kaikkein miedointa parhaimpana silloin, kun öljyä annostellaan herkille limakalvoille. Toki normaaliakin voi kokeilla, mutta mikäli se aiheuttaa ärsytystä, kannattaa sitä laimentaa. Tämä laimennus voidaan tehdä tavalliseen oliivi- tai muuhun ruokaöljyyn, valkovaseliiniin tai yleisvoiteeseen. Viimeksi mainitussa tapauksessa laimennos kannattaa kuitenkin tehdä vasta juuri ennen käyttöä. Öljyjen sisältämät otsonidit kun voivat reagoida voiteiden joidenkin ainesosien kanssa, jolloin teho laskee ja toisaalta pitkän ajan kanssa muodostuneiden yhdisteiden turvallisuudesta ja muista ominaisuuksista ei ole takeita.

Viite:

Barrows, David Nye., The treatment of leukorrea with ozonide of olive oil. New York State Journal of Medicine 41: 118-121, 1941.