November 14, 2008 - Miika Sallinen

Tapauskertomus Sjögrenin syndrooman hoidosta otsoniterapialla

Otsoniterapiasta ilmestyy tutkimuksia jatkuvasti kiihtyvällä nopeudella ympäri maailmaa. Tällä hetkellä tärkein yksinomaan otsoniterapioihin erikoistunut julkaisu on International Journal of Ozone Therapy. Tämän lehden vanhemmat numerot löytyvät kustantaja Centauron sivuilta pdf-muodossa. Aivan uusimpien lukeminen vaatii kuitenkin lehden tilauksen. Niin kattavasti kuin alalta tietoa etsinkin, kyseinen tilaus on jäänyt minulta tekemättä. Niinpä esimerkiksi viime kevään numerosta en ole käsitellyt yhtäkään tutkimusta, vaikka siinä ilmestyi lukuisia mielenkiintoisia artikkeleita. Viime aikoina olen kuitenkin kirjoitellut sähköpostia Espanjan Valenciassa toimivan lääkärin José Fausin kanssa. Tri Faus on julkaissut useita tapauskertomuksia potilaistaan. Uusin niistä oli julkaistu juuri International Journal of Ozone Therapy –lehden kevään numerossa. Koska lehteä ei minulla ollut, pyysin tri. Fausia lähettämään artikkelin (Faus 2008) minulle sähköpostiin. Se saapuikin hiljattain, ja ajattelin kirjoittaa siitä myös suomalaisille lukijoille.

Kyseinen artikkeli käsitteli tapausta, jossa Sjögrenin syndroomaa sairastavaa nuorta naispotilasta oli hoidettu otsoniterapialla. Sjögrenin syndrooma on tulehduksellinen autoimmuunitauti. Autoimmuunitaudeissa ihmisen keho toimii omia tuotoksiaan vastaan. Sjögrenin syndroomassa elimistö hylkii ulkoeritteisiä kyynel-, sylki- ja muita rauhasiaan vastaan. Taudille tyypillisiä oireita ovat nivel- ja lihaskivut. Siihen liittyvä reumatekijä voidaan osoittaa verestä. Varsinkin naisten keskuudessa tauti on varsin yleinen ja sitä sairastaa lähes prosentti kaikista naisista. Miehillä se on lähes kymmenen kertaa harvinaisempaa. Vaikka tauti voi esiintyä jo nuorella ihmisellä, se painottuu vanhempiin ikäluokkiin. Helposti tunnistettavia oireita ovat silmien, suun ja sukuelinten limakalvojen kuivuminen. Tulehduksesta johtuen näissä paikoissa rauhaset tuhoutuvat vähitellen. Tyypillisin oire on silmien kuivuminen, joka johtaa silmien kutinaan. Suun kuivuminen taas saattaa vaikeuttaa syömistä ja puhumista. Tri Faus mainitsee perinteisiksi hoidoiksi keinotekoisia kyyneliä (silmätippoja), hydroksiklorokiinia 200 mg/päivä, Omepratsolia 20-100 mg/päivä. Lisäksi vielä ei-steroidipohjaisia tulehduskipulääkkeitä, kortisonin johdannaisia antibiootteja ja antimykoottisia eli sienilääkkeitä (Atsatriopriini ja syklofosfamidi).

Raportissa ollut potilas oli nuorehko nainen, joka oli vuonna 2001 tehnyt matkan Roomaan. Sieltä palattuaan hän kärsi lantion alueen kovasta kivusta, jalkakrampeista, vatsan alueen pullistumista ja huomattavasta painon alenemisesta (noin 13 kg). Useiden kliinisten testien jälkeen hänellä diagnosoitiin primaarinen Sjögrenin syndrooma yhdessä kseroftalmian kanssa (A-vitamiinista saatavan retinolin puutteesta johtuva silmän side- ja sarveiskalvon kuivuus).

Potilaan psyykessä ei ollut ongelmia, joskin hän oli riitaantunut työtoverinsa kanssa, ja koska hän oli kohdannut muiden halveksuntaa, hän oli kääntynyt psykologin puoleen. Hänellä oli lanne-ristiselän alueella voimakasta kipua, joka paheni liikkuessa. Potilaan laskeva kooloni ja sigmasuoli olivat laajentuneet. Hänen ruoansulatuksensa ei toiminut kunnolla sen jälkeen kun hän oli syönyt vihanneksia. Seurauksena oli vatsan alueen turvotuksia, ähkyä ja viivästynyttä ulostusta. Ulostuksen jälkeen suoli ei tuntunut tyhjältä. Sama tunne oli myös rakossa virtsaamisen jälkeen. Neurologin diagnoosina oli hermoston vajaatoiminta vatsan seinämillä ja lantion alueella. Tämän syynä oli tulehdus hermojen päätteissä (myeloradikuliitti). Hengityselimissä oli keuhkoputkentulehdus, joka aiheutti kuivaa yskää ja äänen menetystä. Myös genitaalialueella oli oireita. Kuukautiset olivat säännölliset. Sen sijaan potilaalla oli yhdyntään liittyvää kipua (dyspaurenia), joka johtui limakalvojen kuivuudesta. Yhdyntää varten hän joutui käyttämään geeliä liukasteena. Hänellä oli myös kuumia aaltoja. Nivelissä potilas tunsi vaeltavaa kipua erityisesti olkapäässä, ranteissa ja lantiolla. Niihin liittyi bursiittia (limapussintulehdusta) ja niveltulehdusta. Potilaan iho ja limakalvot olivat kuivia. Myöhemmin kasvoihin ilmestyi rakkulaista ihottumaa. Suussa hänellä oli parodontiittia eli hampaiden juurikalvon tulehdusta, aftoja ja halkeamia johtuen syljenerityksen vähäisyydestä.

Myös verikokeet paljastivat useita häiriötiloja. mm. seuraavia:

• Anti-sytomegaloviruksen antibodit olivat 2,64 (normaalisti 1,10).
• Anti Epstein-Barr viruksen antibodit 3,60 (normaalisti 1,10).
• Seerumin sinkki 59 nanogr/dl (normaalisti 60-150).
• Seerumin retinoli 0,34 nanogr/dl (normaalisti 0,35-0,75).
• Plasman ammoniatesti 64,2 nanogr/dl (normaalisti 10-47).

Lisäksi puutteita oli useista hivenaineista ja aminohapoista tauriinista. Punasolut saostuivat helposti antaen ymmärtää entsyymien puutteesta ja niiden hapettumisesta ja oksidatiivisesta stressistä. Useat lipidiketjut osoittivat lipidien metaboliassa häiriöitä. Lisäksi havaittiin proteiiniblokkeja, jotka yhdistettiin haimaentsyymien puutteeseen ja siitä johtuvaan suoliston heikkoon imeytymiskykyyn. Toisen asteen kandidiaasi (hiivasyndrooma) osoitti immuunijärjestelmän muutoksia. Lipidien peroksidaatio osoitti oksidatiivista stressiä. Bakteerit veressä osoittivat liiallista suoliston läpäisykykyä.

Potilasta alettiin aluksi hoitaa peräruiskeilla. Kun suolisto oli saatu riittävän puhtaaksi, sinne johdettiin 300 ml happi-otsoniseosta (pitoisuus 20 mg/l). Tätä hoitoa hän sai kerran viikossa yhden kuukauden ajan. Samoihin aikoihin potilas alkoi nauttia probiootteja elvyttääkseen suoliston hyödyllisen bakteerikannan. Hän myös vaihtoi ruokavalion kattamaan enemmän hedelmiä ja kuitupitoista viljaa, sekä lisäravinteina sinkkiä, retinolia ja tryptofaania. Toisella viikolla otsonihoitoon lisättiin otsoni-autohemoterapia, jossa 100 ml verta otsonoitiin (pitoisuus 50 mg/l) ja infusoitiin takaisin suoneen. Tätä hoitoa annettiin kahdesti viikossa.

Kun tätä hoitoa oli jatkettu kolme kuukautta, potilaan tila oli normalisoitunut. Kaikki epänormaalit veriarvot olivat korjautuneet lukuun ottamatta anti-sytomegaloviruksen ja anti Epstein-Barrin viruksen antibodeja, joskin niidenkin arvot olivat kohentuneet. Nykyään potilas työskentelee normaalisti sairaanhoitajana, eikä hän tarvitse mitään lääkkeitä, joita reumalääkäri oli hänelle suositellut. Veren mikroskooppinen rakenne oli myös kohentunut. Potilaan suurin ongelma on ollut keuhkoputkentulehdus, jota on pidetty kurissa tarvittaessa ylimääräisellä autohemoterapialla. Lisäksi hän on tarvittaessa saanut myös suppeaa autohemoterapiaa, jossa pieni määrä otsonoitua verta injektoidaan lihakseen.

Johtopäätöksessään tri Faus toteaakin, että otsoniterapia näyttää käyttökelpoiselta hoitokeinolta Sjögrenin syndrooman kaltaiseen kontrolloimattomaan autoimmuunitautiin. Tietenkään tämä yksittäinen tapauskertomus ei riitä osoittamaan, että kuka tahansa potilas saisi vastaavaa apua. Toivottavasti se kuitenkin rohkaisee lisätutkimuksiin, joita varmasti tarvitaan vielä paljon, ennen kuin hoitomuotoa voidaan hyväksyä yleiseen käyttöön. Otsoniterapian riskit ovat oikein suoritetuissa hoidoissa hyvin vähäisiä, ja siksi hoitomuodon kokeileminen on mielestäni hyvin perusteltua varsinkin niissä tapauksissa, jolloin perinteisten hoitojen tarjoama apu on ollut riittämätöntä.

Viite:

Faus Vitoria, J., Sjögren Syndrome Treated with Ozone Therapy. A Case Report. International Journal of Ozone Therapy 7(1): 60-62, 2008.