December 19, 2007 - Miika Sallinen

Tapauskertomus glioblastooman (vakavan aivosyövän) hoidosta otsonilla

Glioblastooma kuuluu pahimman luokan aivokasvaimiin. Yleensä potilaan elinaika on diagnoosin jälkeen vain joitakin kuukausia. Tehokasta hoitoa ei tunneta, joskin sekä sädehoidolla että sytostaateilla yritetään usein lisätä potilaan elinaikaa. Tavallisimmin glioblastoomaa löydetään 40–55 -vuotiailta miehiltä, mutta tilastoista poiketen kerron tässä eräästä 32-vuotiaasta naisesta, jolla todettiin kyseinen tauti. Italialaiset lääkärit Maria Teresa Iabichellan johdolla hoitivat tätä potilasta otsonilla, ja he raportoivat tapauksesta vuoden 2005 syksyllä Rivista Italiana di Ossigeno-Ozonoterapia –lehdessä.

Nainen saapui lääkäreiden vastaanotolle marraskuussa 2003, kun hän oli yllättäen alkanut kärsiä muistinmenetyksistä ja kävelyhäiriöistä. Niinpä hänelle suoritettiin aivojen tietokonetomografiakuvaus, joka paljasti suuren levinneen massan aivoista. Koepalan ottaminen varmisti löydön hajaantuneeksi III/IV-tason glioblastoomaksi. Nykyään tälle syöpätyypille ei ole hoitoa, mutta potilaalle päätettiin silti kokeilla Temotsolomidia. Kyseessä on suun kautta otettava syöpälääke, jota käytetään erityisesti aivokasvainten hoidossa. Sen haittavaikutuksina ovat pahoinvointi, sekä trombosyyttien ja neutrofiilinen väheneminen (trombosytopenia ja neutropenia). Tätä lääkettä annettiin kerran päivässä 200 mg viiden päivän ajan, jonka jälkeen hoito toistettiin neljän viikon kuluttua. Heti seuraavana päivänä ensimmäisen hoitosyklin jälkeen potilaan hemoglobiini oli pudonnut alle 10 g/100ml. Neutrofiilit olivat pudonneet alle 1,5*10⁹/l. Näiden sivuvaikutusten vähentämiseksi potilaalle päätettiin annostella kerran viikossa 50 µg darbepoietiinia ihonalaisesti.

Maaliskuussa 2004 potilaan neurologiset oireet pahenivat, ja hänen aivoistaan tehtiin uudet kuvaukset. Ne paljastivat kasvaimen laajentuneen, ja toukokuussa otettu uusi kuva osoitti tilan yhä pahenevan, vaikka potilas sai säännöllisesti Temotsolomidia. Heinäkuussa neutrofiilit olivat romahtaneet rajusti, ja lokakuussa lääkärit päättivät kokeilla viimeisenä keinona uutta hoitomuotoa. Siinä Temotsolomidihoitoon lisättiin otsonoidun liuoksen infuusio. Liuosta infusoitiin joka päivä 150 ml. Kyseessä ei ollut normaali fysiologisen suolaliuoksen infuusio, vaan se tehtiin erityisellä laitteella, joka infusoi nestettä mikropumpulla hyvin hitaasti niin, että käytännössä potilas on jatkuvassa infuusiossa.

Jo ensimmäisten hoitopäivien jälkeen potilaan tila koheni huomattavasti. Muistinmenetykset vähenivät, Halvaantuneiden raajojen tunto koheni ja sormien liikuntakyky palautui osittain. Ainoa havaittu haittavaikutus oli lievä neutrofiilien väheneminen, joka johtui todennäköisesti Temotsolomidistä. Niitä kontrolloitiin annostelemalla edelleen 50 µg darbepoietiinia ihonalaisesti viikoittain. Tästä kohenemisesta huolimatta potilas kieltäytyi aluksi uusista kuvantamisista. Vasta marraskuussa – noin kuukausi otsoniterapian aloittamisen jälkeen – otettiin uudet kuvat, jotka paljastivat kasvainkudoksen osittaista vähenemistä.

Kun tutkimusraportti tehtiin, potilasta oli hoidettu kymmenen kuukautta. Sinä aikana hänen terveytensä oli palautunut hyväksi. Viimeinen aivojen magneettikuvaus suoritettiin elokuussa 2005. Se antoi ymmärtää, että kasvain oli koteloitunut. (Artikkelissa käytettiin sanaa “congelamento”, joka suomeksi tarkoittaa sanatarkasti jäätymistä. En kuitenkaan tiedä, mikä olisi paras suomalainen termi kuvaamaan ilmaisua). Tämän kuvantamisen jälkeen artikkeli meni painoon, joten virallisesti potilasta ei voitu vielä julistaa parantuneeksi. Tarkasti ottaen se voidaan tehdä vasta vuosia sen jälkeen, kun hänet on alustavasti todettu terveeksi. Joka tapauksessa potilaan kunnon koheneminen oli hämmästyttävää, ja yksittäistapauksenakin hänen hoitokertomuksensa on todella merkittävä. Pelkkä otsoniterapia ei kuitenkaan välttämättä ole riittävää. Selvästikään potilas ei saanut riittävää hoitovastetta pelkästä kemoterapiasta, mutta otsoniterapian kanssa vastetta alkoi tulla. Kemoterapia kuitenkin jatkui koko otsoniterapiakuurin ajan, ja todennäköisesti otsoni lisäsi Temotsolomidin tehoa ja vähensi sen aiheuttamia sivuvaikutuksia. En missään tapauksessa suosittelekaan ketään syöpäpotilasta vaihtamaan lääkärin määräämää hoitoa otsoniterapiaan, sillä apu tuli tässäkin tapauksessa yhdistelmähoidolla.

Potilaan hoitomuotona oli uudenlainen otsoniterapia, jossa potilas sai hoitoa 24 tuntia vuorokaudessa kuukausien ajan. Hoitomuoto tarvitsee laitteiston, mutta muuten se on yksinkertaisempi kuin esimerkiksi perinteinen otsoni-autohemoterapia, jossa käsitellään verta otsonilla ennen sen takaisininfuusiota. Tutkijat itse pitivät hoitoa hyvin käyttökelpoisena ja sivuvaikutuksettomana, ja epäilivät sen saavuttavan suurempaa suosiota. Näin varmasti tapahtuukin, mikäli hoitomuodosta vaan saadaan tehtyä lisätutkimuksia, jotka tuottavat edes lähelle tämänkaltaisia tuloksia.

Tekijänoikeuspykälien vuoksi en voinut liittää tähän artikkeliin potilaan aivojen kuvia ennen ja jälkeen hoitojen. Alkuperäisartikkelista, joka valitettavasti on kirjoitettu italiaksi, ne kuitenkin löytyvät. Artikkeli on vapaasti saatavilla internetissä, ja siihen pääsee alla olevasta linkistä. Maalis- ja toukokuussa 2004 otetut kuvat ovat sivulla 160, ja ilmeisesti kasvain levisi selvästi vielä tuonkin jälkeen. Seuraavat kuvat otettiin marraskuussa 2004, jolloin otsoniterapiaa oli takana yksi kuukausi. Nämä kuvat löytyvät sivulta 161.

Viite

Iabichella, M. L.; H. Gritly; C. Adamo & G. Barco, Un caso di glioblastoma trattato con terapia combinata con temozolomide ed ozono in forma liquida somministrato in continuo per via venosa centrale. Rivista Italiana di Ossigeno-Ozonoterapia 4: 159-163, 2005. Linked full text PDF