September 21, 2007 - Miika Sallinen
Otsoniterapia leuan osteonekroosin hoidossa multippelia myeloomaa sairastavilla potilailla
Multippeli myelooma on luuytimen verisoluista peräisin oleva vakava syöpämuoto. Siinä plasmasolut ja poikkeava vasta-aine, niin sanottu M-komponentti, lisääntyvät hallitsemattomasti. Myeloomasolut syrjäyttävät normaalit solut luuytimessä, mikä johtaa terveiden vasta-aineiden ja verisolujen määrän vähenemiseen. Myeloomakasvaimet kasvavat ja leviävät ruumiin eri osiin. Multippeliin myeloomaan ei ole olemassa parannuskeinoa, mutta sytostaattien kehittyminen on nostanut monien potilaiden elinikää, ja useimmiten elinajanodote on noin 3-3,5 vuotta.
Kasvainsolujen erittämät aineet stimuloivat osteoklastien eli luunsyöjäsolujen aktiivisuutta. Usein myös uutta luuta tuottavien osteoblastien toiminta estyy. Luunsyöjäsolujen toimintaa heikentämään on kehitetty bifosfonaattiryhmään kuuluvia lääkkeitä, joiden avulla voidaan yleensä estää ja hoitaa multippelia myeloomaa sairastavien potilaiden luunmurtumia. Täten bifosfonaateilla on usein huomattava positiivinen vaikutus potilaan elämänlaatuun.
Valitettavasti nämäkään lääkkeet eivät ole sivuvaikutuksettomia. Vuodesta 2003 lähtien jo tuhansilla bifosfonaatteja käyttäneillä syöpäpotilailla on raportoitu leuan osteonekroosi eli luukuolio. Useimmiten tämä havaitaan potilailla, jotka ovat saaneet sädehoitoa pään tai niskan alueelle, tai joiden leukoja ovat hammaslääkärit operoineet. Bifosfonaatit estävät paitsi osteoklastien toimintaa, myös angiogeneesiä, eli verisuonten uudismuodostumista. Tämä hidastaa haavojen paranemista, ja toisaalta suun infektiot helposti pahentavat oireita edelleen. Niinpä tällainen leuan luunkuolio on heikosti hoidettavissa kirurgisin toimenpitein, ja myös suuvedet sekä antibioottihoito tehoavat ainoastaan harvoihin.
Näistä lähtökohdista italialaiset tutkijat (Petrucci ym. 2007) Rooman ”La Sapienza” –yliopistosta päättivät kokeilla uutta hoitomuotoa näihin vaikeisiin oireisiin. Heidän hoitoprotokollassaan oli mukana otsoniterapia. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 12 potilasta, joilla 11:lla oli kemoterapialla hoidettu oireellinen multippeli myelooma, ja yhdellä se oli vasta oireettomassa vaiheessa. Potilaita oli hoidettu bifosfonaateilla 6-63 kuukautta (keskimäärin 19 kuukautta). Kymmenellä potilaalla leuan osteonekroosi oli alkanut hampaan poistosta, yhdelle sen oli aiheuttanut leikkausavanne ja yhdelle se oli ilmestynyt itsestään. Kaikilla potilailla oli kipuja, märkivää vuotoa ja pahanhajuista hengitystä.
Potilaiden bifosfonaattihoito keskeytettiin 15 päiväksi. Tuona aikana he saivat antibioottihoitoa sekä paikallista otsoniterapiaa päivittäin. Raportissa ei mainittu menetelmää, jolla otsoniterapia annettiin, mutta samojen tutkijoiden aikaisempi raportti (Agrillo ym. 2006b) kertoo laitteen olevan OzonyTron-laite. Sillä voidaan tehdä sekä otsoni-injektioita että paikallisia huuhteluita otsonikaasulla. Leikkausoperaatiot suoritettiin kahdeksantena päivänä, jonka aikana potilaat saivat kaksi otsoniterapiasessiota. Leikkausoperaatioissa seitsemältä potilaalta poistettiin hammas, kolmelle suoritettiin kaavinta ja yhdelle sekä hampaanpoisto että kaavinta. Viimeiselle suoritettiin leukaluuhun laajempi leikkausoperaatio.
Tulokset olivat erinomaisia. Kahdeksalla potilaalla leuan osteonekroosi parani täydellisesti ja haavat umpeutuivat hyvin. Neljällä muulla potilaalla hoitovaste oli myös hyvä, mutta haava ei umpeutunut täysin, joskin heilläkin kipu, märkiminen ja pahanhajuinen hengitys lakkasi. Näillä potilailla oli kuitenkin takanaan pidemmät bifosfonaattilääkitysjaksot. Erinomaisten tulosten vuoksi onkin ymmärrettävää, että tutkijat suosittelevat tällaista yhdistelmähoitoa tämänkaltaisiin tapauksiin.
Tutkimuksen potilasmäärä oli kuitenkin vähäinen – ainoastaan 12 kappaletta. On kuitenkin syytä mainita, että osittain sama tutkimusryhmä (Agrillo ym 2006b) raportoi jo noin vuosi sitten vastaavasta tutkimuksesta, jossa 30 potilasta oli hoidettu vastaavalla yhdistelmähoidolla. Jo tuolloin ajattelin kirjoittaa näistä tuloksista, mutta lehden painovirheen vuoksi, siitä oli koko tulostenkäsittelyosuus jäänyt kokonaan pois. Tämäkin tutkimus on kyllä esitetty kansainvälisessä kongressissa, josta on julkaistu tutkimustiivistelmä (Agrillo ym. 2006a). Sen mukaan 18 potilasta parani täysin, yhdeksän osittain ja ainoastaan kolmeen potilaaseen hoidolla ei ollut vaikutusta. Johtopäätöksessään tutkijat toteavatkin, että otsoniterapia yhdistettynä minimaalisesti invasiiviseen kirurgiseen operaatioon sekä antibioottiseen, antifungaaliseen ja antiviraaliseen lääkitykseen, näyttää olevan sopivin keino hoitaa bifosfonaattien aiheuttamaa leukaluun nekroosia.
Viitteet:
Agrillo, A.; M. Tedaldi; S. F. M. Marino & M. C. Mustazza, Avascular necrosis of the jaws: New therapeutic protocol in the treatment of 30 clinical cases [abstract]. Journal of Cranio-Maxillofacial Surgery 34(Suppl. 1.): 197, 2006a.
Agrillo, Alessandro; Maria Teresa Petrucci; Massimiliano Tedaldi; Maria Christina Mustazza; Simone Maria Faustino Marino; Christiano Gallucci & Giorgio Iannetti, New Therapeutic Protocol in the Treatment of Avascular Necrosis of the Jaws. Journal of Craniofacial Surgery 17(6): 1080-1083, 2006b. Abstract
Petrucci, Maria Teresa; Cristiano Gallucci; Alessandro Agrillo; Maria Cristina Mustazza & Robin Foà, Role of ozone therapy in the treatment of osteonecrosis of the jaws in multiple myeloma patients. Haematologica 92(9): 1289-1290, 2007. Abstract, Full text PDF
