September 14, 2005 - Miika Sallinen
Tapauskertomus: vakavasti palaneen potilaan pelastaminen otsoniterapialla
Yksi kaikkein ensimmäisistä Kuubassa koskaan suoritetuista otsonihoidoista käsitteli erästä vakavasti palanutta potilasta. Hänen kertomuksensa (García ym. 1989a) julkaistiin Revista CENIC Ciencias Biológicas -lehdessä joulukuussa 1989. Kyseessä oli 20-vuotias nainen, joka saapui Calixto Garcían kirurgiseen sairaalaan helmikuussa 1987. Kolme tuntia aiemmin hän oli ollut onnettomuudessa, jossa alkoholin leimahtaminen oli polttanut 40 % hänen ihostaan. Näistä 10 % oli palamisasteeltaan luokkaa AB, eli se koski ihoa ja loput 30 % luokkaa B, eli palaminen oli tapahtunut myös ihon alta.
Heti sairaalaan saapumisen jälkeen aloitettiin potilaan elvytys ja tarvittava lääkitys, jotta hänen elintoimintonsa pysyisivät riittävinä. Ensimmäisen 12 tunnin aikana potilaan verenpaine vakiintui ja virtsaneritys pysyi riittävänä. Hänellä oli lievä 37,5 oC:n kuume, mutta sydämen lyöntitiheys pysyi hyväksyttävissä rajoissa. Neljäntenä päivänä palovammat alkoivat vuotaa verta, vaikkakaan niissä ei ollut märkivää eritystä. Myös potilaan leukosyyttien arvot heittelivät, ja hänelle alettiin antaa paikallisesti sekä Penisilliiniä että Streptomysiiniä. Kun tätä hoitoa oli jatkettu kolme päivää, potilaan kuume nousi 38,8 oC:hen ja Steptomysiini päätettiin vaihtaa Kolimisyyniin. Tästä huolimatta leukosyyttien arvot heittelivät.
Seitsemäntenä päivänä haavat alkoivat näyttää septisiltä. Verinäytteistä havaittiin Providencia stuartii –tartunta, jota varten potilaalle annettiin Gentamisiinia ja edelleen kolimisyynia. Sekä kuume että septinen kehitys pysyivät kontrollissa, mutta kymmenentenä päivänä kuume nousi taas 38,5 oC:hen, ja potilas alkoi yhä heikommin reagoida antibiootteihin. Niinpä päätettiin kierrättää eri antibiootteja ja aloitettiin ihonsiirrot palaneille alueille. Nämä siirrot kattoivat 12 % ihoalasta, oli vajaan kolmanneksen palaneesta alueesta. Samalla potilaalle suoritettiin verensiirtoja.
17. hoitopäivänä, päivä operaation jälkeen, potilaan yleiskunto näytti parantuneen, ja kuume pysyi vakiona. Verinäytteistä havaittiin yhä Gentamisiinille herkkä Providencia stuartii –tartunta. Potilaalle annettiin bakteereihin sopivia antibiootteja, joita kierrätettiin yhä vuorotellen. Kuitenkin 18. hoitopäivänä potilaan ruokahalu katosi ja hänelle ilmestyi ripuli. 19. hoitopäivänä kuume nousi 38 oC:sta aina 40 oC:n kuumepiikkeihin. 20. päivänä potilaassa alkoi olla septisiä oireita ja hän oli tokkurainen, eikä syönyt minkäänlaista ravintoa. 22. päivänä kuume oli pysynyt 40 oC:ssa, ja verestä havaittiin myös Staphylococcus epidermidis -tartunta. Potilas ei edelleenkään huolinut mitään ravintoa, joten yleiskunto jatkoi yhä heikkenemistään ja hänen tilansa oli jo kriittinen.
23. päivänä päätettiin viimeisenä toivona kokeilla otsoniterapiaa. Tämän uskottiin desinfioivan leikkausalueita, parantavan ihon joustavuutta, tehostavan paikallista verenkiertoa ja heikentävän luun tulehdusta. Sitä annettiin sekä paikallisesti palovammoihin että verenkiertoon autohemoterapiana. Palovammakohta suljettiin muovipussiin, jonne johdettiin otsonikaasua (pitoisuus 84 mg/l) ja sen annettiin vaikuttaa neljä tuntia joka päivä yhteensä kolmena päivänä. Autohemoterapiaa annettiin neljänä peräkkäisenä päivänä. Vain vuorokausi otsoniterapian alkamisen jälkeen potilas havaittiin jo kuumeettomaksi. Kolmantena hoitopäivänä tuli uusi 39 oC:n kuumepiikki, mutta muuten yleiskunto oli hyvä, ja palovammatkin parempia, joten ihonsiirtoja päätettiin jatkaa. Hoitoja jatkettiin, ja kuumepiikitkin loppuivat. Palovammat olivat hyvässä kunnossa ja niihin alkoi tulla uutta punertavaa ja puhdasta arpikudosta. Ihosiirrokset ovat tarttuneet hyvin, ja niiden reunoille alkoi nopeasti ilmestyä uutta arpikudosta. Potilaan kehitys jatkui hyvänä eikä mitään uusiutumista tapahtunut. Myös immunologiset parametrit olivat normaaleja lukuun ottamatta IgM-arvoja, jotka olivat hieman koholla.
Mikrobiologiset tulokset olivat yhtä vakuuttavia. Ennen otsoniterapian alkua potilaan palovammoista oli otettu yhteensä 12 näytettä, jotka kaikki havaittiin myöhemmin positiivisiksi. Niistä löytyneitä infektioita olivat: Enterobacter aerogenes, Flavobacterium sp, Pseudomonas sp., Acinetobacter calcoacetico. Yhteensä kolmesta virtsanäytteestä viljelytulokset paljastivat yhdestä Staphylococcus epidermidis -infektion ja kahdesta Candida tropicalis -infektion. 30 verinäytteestä kuudesta löytyi infektioita, joita olivat: Providencia Stuartii, Staphylococcus aureus, Klebsiella neumoniae ja Pseudomonas maltofilia. Hoitojen jälkeen tutkittiin yhteensä 13 verinäyteviljelmää, 11 vammakohtaviljelmää, viisi viljelmää katetreista, kaksi virtsasta, kaksi syljestä ja kaksi nielunäytteistä. Kaikki tulokset olivat negatiivisia.
Potilas pääsi pois sairaalasta 86 hoitopäivän jälkeen. Hänen loppuhoitonsa oli pääasiassa liikkumisen harjoittelua, jotta palanut ja arpeutunut iho ei kiristäisi liikaa, vaan toimisi normaalisti. Kyseessä oli pelkkä yksittäinen tapauskertomus, mutta sellaisenaan todellinen ihmetarina. Potilas oli kriittisesti palanut, hänen tilansa huononi, eikä mikään perinteinen hoito enää auttanut. Siitä huolimatta otsoniterapia pelasti hänet kuoleman partaalta aivan muutamassa päivässä. Tulos ei liene sattumaa, sillä samat tutkijat tekivät myös laajempia tutkimuksia positivisin tuloksin (García ym. 1989a), ja esimerkiksi Ranskassa vastaavia menetelmiä on käytetty pienempien palovammojen hoidossa hyvällä menestyksellä jo ainakin 1950-luvulta lähtien (Luccioni ym. 1961 & 1965)
Viitteet:
García, R.; E.Ruiz; J. Ramos; M. Verdecia; L. A. Cuza; M. Vargas; G. Lezcano; M. A. Torres; S. Menéndez; M. Gómez & E. Enriquez, Estudio electrocardiografico en grandes quemados tratados por autohemoterapia con ozono. Valoracion de 20 pacientes y 37 sesiones. Revista CENIC Ciencias Biológicas 20(1-3): 104-106, 1989.
García, R.; S. Menéndez; M. Gómez; L. A. Cuza; J. Ramos; A. Sanfiel; W. Díaz; M. Verdecia; M. Vargas; G. Lezcano; M. A. Torres & E. Enríguez, El ozono como coadyuvante en el tratamiento de un paciente quemado critico. Revista CENIC Ciencias Biológicas 20(1-3): 111-115, 1989a.
Luccioni, F.; M. Mosinger; M. Carcassonne & J.-P. Jouglard, Le traitement des brulures par la méthode des sacs occlusifs et des chambres individuelles sous oxygéne ou ozone. Marseille Chirurgical 13: 250-254, 1961. (PubMed)
Luccioni, F.; M. Mosinger & L. Aboucaya, L´oxygénothérapie en “vase clos” dans le traitement des brûlures. Presse Medicale 73(51): 2945-2947, 1965. (PubMed)
