April 21, 2010 - Miika Sallinen

Tapauskertomus eturauhassyövän hoidosta

Olen viime aikoina tehnyt syöpähoitoja käsittelevää kirjaani. Lisäksi hiljattain satuin saamaan puhelinsoiton, jossa eräs mieshenkilö kertoi ainakin PSA-testin perusteella saaneensa eturauhassyöpänsä kuriin säännöllisellä otsonoidun veden juonnilla sekä ruokavalion muutoksella. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun kuulen positiivisia kokemuksia liittyen otsonin käyttöön eturauhassyövän hoidossa. Koska eturauhassyöpä on teollisuusmaiden yleisin syöpätyyppi ja keuhkosyövän jälkeen toiseksi tappavin, päätin kirjoittaa aiheesta kertomuksen eräästä hoidetusta potilaasta.

Eturauhassyöpää esiintyy jossain vaiheessa jopa 20-30 %:lla yli 50-vuotiaista miehistä. Se havaitaan yleensä niin sanotun PSA-testin avulla. PSA (prostate specific antigen, suom. eturauhasspesifinen antigeeni) on proteiini, jota esiintyy jonkin verran täysin terveidenkin miesten veriseerumissa. Jos PSA:n arvo ylittää 4 ng/ml, on syytä epäillä eturauhassyöpää tai jotain muuta eturauhasen sairautta. Testinä PSA-testi on kuitenkin vain suuntaa antava, sillä arvo voi olla paljonkin yli 4, eikä mitään syöpää ole. Toisaalta jopa täysin normaalin 0,4 ng/ml arvot omaavilla henkilöillä voi olla syöpä. Yleisesti ottaen selvästi kohonneista PSA-arvoista tulee olla huolestunut ja mahdollisen syövän olemassaolo tulee selvittää jatkotutkimuksilla.

Italialaiset tutkijat (Barco ym. 2008) julkaisivat tutkimuksen eräästä hoitamastaan potilaasta. Puutarhurina työskennellyt 53-vuotias mieshenkilö kävi eturauhasen ultraäänikuvauksissa maaliskuussa 2007. Niissä havaittiin pieni adenooma (hyvänlaatuinen kasvain), joka sijaitsi eturauhasen takaosan oikealla puolella. Kesäkuussa tehtiin PSA-testit, jossa veressä havaittiin selvästi kohonnut pitoisuus (6,10 ng/ml) ja vapaa PSA-arvo oli 34,12 ng/ml.  Tämän vuoksi heinäkuun lopulla otettiin koepala, joka paljasti näytteen eturauhasen adonokarsinoomaksi eli pahanlaatuiseksi syöpäkasvaimeksi. Kasvain oli jo infiltroitunut eturauhasen ulkopuolelle molemmin puolin niin, ettei sitä voitu täysin poistaa kirurgisin toimenpitein. Lisäksi tutkituista imusolmukkeista löytyi jo etäpesäkkeitä.

Potilasta alettiin hoitaa hormonihoidolla. Hän sai gonadotropiinia vapauttavan hormonin analogia sekä triptoreliinaa yhdessä bicalutamidin kanssa joka kolmas kuukausi. Viime mainittu tosin jätettiin heti pois vakavien sivuvaikutusten (pahanolontunne ja tietoisuuden menetys) vuoksi. Nämä lääkkeet heikentävät mieshormonien tuotantoa, ja niiden käytöstä on uskottu olevan hyötyä varhaisen vaiheen eturauhassyövän hoidossa. Tästä hyödystä ei tosin olla yhtä mieltä tutkijoiden piirissäkään, sillä niiden tuoma elinajan pidennys on kyseenalainen. Hormonihoidot voivat saada potilaan riippumattomaksi mieshormoneista, jolloin hoitovaihtoehdoksi jää enää kemoterapeuttiset lääkkeet.

Potilaalle suoritettiin radikaali prostatektomia eli eturauhasen poistoleikkaus sekä lymfektomia, jossa poistettiin imusolmukkeita. Näillä operaatioilla pyrittiin poistamaan syöpäkasvain ja sen lähettämät etäpesäkkeet. Vaikka potilaan mieshormonien tuotanto oli vaimennettu lääkkeillä, niitä havaittiin merkittäviä määriä kuukausi leikkauksien jälkeen. PSA-arvo oli 3,67 ng/ml, mikä oli 50 % suurempi kuin hormonihoitojen aikana. Lisäksi potilaalla alkoi ilmetä hormonihoidolle tyypillisiä sivuvaikutuksia, kuten kuumia punoituksia, impotenssia, heikkoutta ja painonnousua.

7. marraskuuta 2007 potilas suostui aloittamaan sytostaattilääkityksen. Lääkkeenä oli Prokarbatsiini, jota annosteltiin 150 mg päivässä (100 mg aamulla ja 50 mg iltapäivällä tyhjään mahaan). Hoitoa annettiin seitsemänä peräkkäisenä päivänä, jonka jälkeen oli 20 päivän tauko. Sytostaattilääkityksen ohessa alettiin käyttää niin sanottua kroonista oksidatiivista terapiaa. Tässä terapiamuodossa potilaaseen infusoidaan jatkuvassa hitaassa infuusiossa liuosta, jossa on erityisesti superoksidianionia (O^–₂). Infuusiohoito oli todellakin jatkuvaa, sillä mikropumppu pumppasi liuosta potilaaseen 24 tuntia vuorokaudessa lähes vuoden ajan. Tutkijat ilmeisesti halusivat erottaa hoitomuodon perinteisestä otsoni-infuusiosta, eivätkä siksi maininneet, että infuusioliuos sisältää myös otsonia. Tämä on käynyt ilmi samojen tutkijoiden aiemmista tutkimusraporteista (Iabichella ym. 2005, Barco 2007). Tutkijoiden mukaan hapettavan infuusion tarkoituksena oli vähentää soluvälinesteen ja sytoplasman välistä redox-potentiaalia, jolloin lääke pääsee tehokkaammin erittymään soluun. Mikäli vaikutus on vastaava kuin perinteisessä otsoniterapiassa, on hoitomuodolla toki myös lukuisia muita terapeuttisia vaikutuksia, joita ei ole tarkoituksenmukaista käsitellä tässä tämän enempää.

Hoito oli kokonaisuudessaan hyvin tehokasta. 28. huhtikuuta 2008, kun hapettavaa infuusiohoitoa oli annettu kahden kuukauden ajan, PSA-arvoja ei enää havaittu. Potilaalle suoritettiin radioaktiivisiin merkkiaineisiin perustuva PET-kuvaus, joka paljasti että aiemmin patogeenisilla alueilla ei ollut enää lainkaan poikkeavaa aineenvaihduntaa – siis syöpäsolukkoa. Potilaan PSA-arvo pysyi olemattomana, ja hänen terveytensä oli erinomainen. Tämän vuoksi häneltä poistettiin infuusiokatetri syyskuussa 2008. Potilas palasi aiempaan työhönsä ja hänelle suositeltiin PSA-tarkkailuja kolmen kuukauden välein. Viimeisen niistä (ennen raportin menoa painoon) tehtiin marraskuussa 2008, eikä mitään PSA:ta havaittu.

On ilmeistä, että hapettava infuusiohoito yhdessä syöpälääkkeiden kanssa paransi tämän potilaan. Lopullinen paraneminen voidaan varmistaa vasta vuosien kuluttua, kun jälkiseurantaa on tehty riittävän pitkään. Yksittäistapauksena artikkelin todistusarvo on myös vähäinen, mutta toivon mukaan se rohkaisee muita tutkijoita laajempiin tutkimuksiin. Sitäkin ennen hapettavan infuusiohoidon ja muiden otsoniterapiamuotojen kokeilu syöpäpotilailla on täysin perusteltua ja jopa suotavaa varsinkin silloin, kun perinteiset menetelmät eivät näytä tuottavan toivottua tulosta.

Viitteet

Barco, G., Un caso di linfoma non-hodgkin non responsivo alle comuni terapie e trattato con ossigeno poliatomico liquido (opl) somministrato in continuo per via venosa centrale e temozolomide. International Journal of Ozone Therapy 6(2): 157-161, 2007. Linked full text PDF

Barco, G; M. Mameli & C. Adamo, A Case of Prostate Adenocarcinoma with Extracapsular Extension Treated with Radical Prostatectomy Followed by Therapy with Liquid Polyatomic Oxygen® (LPO)® and Procarbazine. International Journal of Ozone Therapy 7(2): 155-160, 2008.

Iabichella, M. L.; H. Gritly; C. Adamo & G. Barco, Un caso di glioblastoma trattato con terapia combinata con temozolomide ed ozono in forma liquida somministrato in continuo per via venosa centrale. Rivista Italiana di Ossigeno-Ozonoterapia 4: 159-163, 2005. Linked full text PDF