May 16, 2005 - Miika Sallinen

Uusia tutkimuksia otsoniterapian vaikutuksista krooniseen C-hepatiittiin

C-hepatiitti on todellinen maailmanlaajuinen terveysongelma. On arvioitu, että jopa 300 miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti sairastaa sitä. Se kehittyy hitaasti, ja usein tapaukset havaitaankin sattumalta. Se heikentää kantajiaan ja altistaa heitä useille terveysongelmille. 20 vuodessa noin 5 % potilaista kehittyy maksasyöpä ja jopa neljännes sairastuu maksakirroosiin. Myös monien muiden maksaoireiden riski kasvaa. Taudin hoito on myös ongelmallista, sillä perinteisesti siihen käytetään interferoneita ja ribaviriinia. Nämä molemmat ovat kalliita, ja aiheuttavat paljon ei-toivottuja sivuvaikutuksia. Varsinkin kalleus pitää huolen siitä, että niiden käyttö on kehitysmaissa jäänyt varsin vähäiseksi.

Käsittelin kirjassani “Otsoni- ja vetyperoksidihoidot” egyptiläistä C-hepatiittia koskevaa tutkimusta. Tässä Kairon yliopiston Professorin Mohamed Nabil Mawsoufin kollegoineen suorittamassa tutkimuksessa (Mawsouf ym. 2003) tutkittiin ainoastaan kroonista hepatiitti-C:n erästä kaikkein vaikeimmin paranevaa nelostyyppiä, mutta siitäkin huolimatta tulokset olivat erittäin hyviä.

Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 60 potilasta, joille annettiin otsonihoitoja autohemoterapiana 4-9 mg tai peräsuolihuuhteluna 6-14 mg jokaisen käynnin aikana. Hoitokertoja oli aluksi kolme viikossa kahdeksan viikon ajan ja sen jälkeen kahdesti viikossa 16 viikon ajan. Ensimmäisen kahdeksan viikon jälkeen PCR-testin mukaan virusmäärä oli merkittävästi vähentynyt 91,67 %:lla potilaista ja 20 % oli jo täysin parantunut. Puolen vuoden jälkeen uusintamittauksissa virukset olivat merkittävästi vähentyneet 95 %:lla potilaista ja jo 36,67 % oli täysin parantuneita. Myös mitatut entsyymitasot normalisoituivat huomattavasti. Yleisesti ottaen hoito tehosi parhaiten niihin, joiden tauti ei ollut ehtinyt edetä kovinkaan pitkälle, mutta myös useissa vakavammissakin tapauksissa havaittiin täydellisiä paranemisia. Myös niissä tapauksissa, jossa paranemista ei havaittu, hoidon epäonnistumiseen löydettiin kuitenkin perusteltuja syitä:

• Puutteellinen liian rasva- ja lihapitoinen ruokavalio, joka kykenee rasittamaan maksaa
• Fyysinen liiallisen työn aiheuttama rasitus ja pitkät työpäivät.
• Maksalle myrkylliset lääkkeet, joita potilas saattoi ottaa muiden sairauksien hoitoon.

Muutamaa tapausta lukuun ottamatta 95 %:lla potilaista havaittiin yleiskunnon paranemista ja useat kykenivät palaamaan uudestaan työelämään. Useimpien elämänlaatu parani ja he tunsivat itsensä hyväntuulisemmaksi. Hyvistä tuloksista huolimatta tässäkin tutkimuksessa oli puutteita. Sen jälkiseuranta kesti ainoastaan puoli vuotta, jonka jälkeen ei enää ollut kattavampaa jälkiseurantaa. Potilaiden määrä oli suhteellinen rajallinen, eikä heitä tutkittu kaksoissokkoperiaatteella. Lisäksi kaikki tutkimukset tehtiin samassa laboratoriossa, jonka vuoksi systemaattiset virheet eivät ole poissuljettuja. Tutkimuksen tarkoituksena olikin olla lähinnä alustava selvitys otsoniterapian mahdollisista hyödyistä, mutta siitä ei vielä pitänyt vetää varmoja johtopäätöksiä.

Professori Mafsouf on työryhmiensä kanssa jatkanut tutkimuksiaan. Hän esitti viime syyskuussa (2004) uuden tutkimuksen tuloksensa Brasiliassa pidetyssä lääkinnällistä otsonia käsittelevässä kongressissa. Tutkimus oli tälläkin kertaa edellisen kaltainen. Se käsitti 50 iältään 23–58 vuotiasta potilasta (44 miestä ja 6 naista). Tutkimuksessa tutkittiin viruskuorman ja fyysisen kohenemisen lisäksi muutamia maksan toimintaan liittyviä parametreja. Hoitomuotoina olivat sekä otsoni-autohemoterapia että peräsuolihuuhtelut otsonikaasulla. Niitä annettiin aluksi kolmesti viikossa 12 viikon ajan ja sen jälkeen vielä kahdesti viikossa niin ikään 12 viikon ajan. Kerta-annoksen määrää lisättiin hoitojen edetessä. Potilaiden tulokset tutkittiin 8 viikkoa hoidon aloituksesta ja 24 viikon kuluttua hoitojakson päättyessä.

Tässäkin tutkimuksessa tulokset olivat erittäin lupaavia. Korkean viruskuorman potilaiden määrä putosi hoidon alusta 33 potilaasta 12 potilaaseen kahdeksassa viikossa, ja 24 viikon jälkeen enää kuudella potilaalla oli korkea viruskuorma (yli 200 000/µl). Kahden kuukauden kuluttua 12 potilasta oli kokonaan PCR-negatiivinen ja hoitojakson lopussa jo yli puolet, eli 26 potilasta olivat PCR-negatiivisia. Tulokset olivat siis aavistuksen parempia kuin edellisessä Mawsoufin tutkimuksessa. Keskimääräinen virustiheys oli 8 kuukauden jälkeen laskenut 64 % ja puolen vuoden kuluttua peräti 72 %. Näiden ohella myös tutkitut veriopilliset ja muut biokemialliset parametrit kohenivat selvästi.

Johtopäätöksessään tutkijat toteavat havainneensa otsoniterapian jälleen kerran tehokkaaksi, turvalliseksi ja halvemmaksi menetelmäksi krooniseen C-hepatiittiin. Toki tämäkin tutkimus oli puutteellinen, sillä sekin oli suppeahko, eikä potilaita tälläkään kertaa tutkittu kaksoissokkoperiaatteella. Tämä asia korjautunee piakkoin, sillä näiden rohkaisevien tutkimustulosten ansiosta Egyptin terveysministeriökin on kiinnostunut hoitomuodosta, ja uusi 400 potilaan kaksoissokkotutkimus on jo alkanut lokakuussa 2004. Tämä tutkimus kestää jälkiseurantoineen vuoden ajan, joten uusia tuloksia on syytä odottaa loppuvuodesta. Uskon vakaasti, että niiden jälkeen otsoniterapia otetaan yleiseen käyttöön Egyptiläisissä sairaaloissa tämän taudin hoidossa. Toivon mukaan sama tapahtuu aikanaan myös Suomessa.

Ja vielä kiitokset Professori Nabil Mawsoufille hänen luovuttamistaan tutkimuksista, kongressiesitelmistä, valokuvista ja monista hyödyllisistä neuvoista.

Viitteet

Mawsouf, Mohamed Nabil; Taha Tarek Tanbouli & Wagdy Ibrahim El-Tayar, Ozone Therapy in Patients with Viral Hepatitis “C”: A Clinical Study. In (CD-ROM): Ozone Seminar Congress, European Cooperation of the Medical Ozone Societies, May 23^rd -May 25^th, Munich 2003. (PDF)

Mawsouf, M. N.; T. T. Tanbouli; W. I. El-Tayar; N. El-Masry, Ozone Therapy in Patients with Viral Hepatitis “C”: A Clinical Study. (2004). Esitelmä saatavilla osoitteessa: http://www.mediwiss.de/OzoneHCVBrazil.ppt.