November 7, 2008 - Miika Sallinen

Uusi kaksoissokkotutkimus otsoni-autohemoterapian käytöstä äkillisen sensorineuraalisen kuulonmenetyksen hoidossa

Äkillisellä kuulonmenetyksellä tarkoitetaan sensorineuraalista eli sisäkorvaan liittyvää äkillisesti alkanutta kuulon menetystä. Kuulonmenetys voi olla osittainen tai täydellinen. Sille on esitetty useita syntyteorioita, kuten verenkiertohäiriöt, virukset tai immunologiset häiriöt. Useissa tapauksissa (n. 25-40 %) kuulo paranee itsestään tai ainakin kuulonalenema lievittyy merkittävästi. Taudin etiologia on suurelta osin mysteeri, ja siksi tehokasta hoitoa on ollut vaikea kehittää. Perinteisesti hoitoon käytetään verenkiertoa parantavia lääkkeitä (vasodilaattoreita eli verisuonten laajentajia sekä hepariinia, joka estää verta sakkautumasta), steroideja tulehduksia vastaan sekä lääkinnällistä happea. Tässä taudissa otsonin käytölle onkin erityisen hyvät teoreettiset perusteet, sillä se vaikuttaa kaikkiin perinteisillä menetelmillä saavutettuihin ominaisuuksiin: parantaa veren virtausominaisuuksia, tehostaa immuniteettiä, säätelee tulehduksia sekä parantaa vähähappisten alueiden hapensaantia ja metaboliaa.

Aivan äskettäin Journal of Laryngology & Otology –lehdessä julkaistiin uusi kaksoissokkotutkimus, jossa otsoni-autohemoterapian tehoa oli testattu äkillisen sensorineuraalisen kuulonmenetyksen hoidossa. Tutkimus (Ragab ym. 2008) suoritettiin Menofian yliopistosairaalassa Egyptissä. Siinä oli mukana 45 aikuispotilasta, joilla kaikilla oli ollut vähintään 30 desibelin äkillinen kuulonalenema vähintään kolmella vierekkäisellä taajuusalueella vähintään kolmen päivän ajan. Kenelläkään kuulonalenema ei ollut hoitojen alussa yli kuukauden vanha, joten kyse oli varsin akuuteista tapauksista. Mukaan ei huolittu potilaita, joilla kuulonalenemalle oli selvä syy, kuten Menierin tauti, idiopaattinen perilymfaattinen fisteli, akustikusneurinooma (eräänlainen hyvänlaatuinen kasvain), krooninen korvatauti tai jokin pahanlaatuinen korvaan liittyvä löytö. Mukana ei myöskään ollut raskaana olevia tai munuais- tai kilpirauhashäiriöistä kärsiviä potilaita. Mukana olleita potilaita neuvottiin olemaan tupakoimatta ja välttämään kofeiinia sisältävien piristeiden käyttöä.

Potilaat jaettiin hoitojen perusteella kahteen ryhmään. Suurempi 30 potilaan ryhmä sai hoitona otsoni-autohemoterapiaa. Siinä heiltä otettiin 100 ml verta, joka käsiteltiin otsonilla ja infusoitiin takaisin potilaaseen laskimonsisäisenä infuusiona. Antikoagulanttina käytettiin sitraattia. Toisessa ryhmässä (15 potilasta) suoritettiin lumeoperaatio. Siinä heiltä otettiin sama 100 ml verimäärä, mutta sitä ei käsitelty otsonilla eikä myöskään infusoitu takaisin, vaan lisättiin sairaalan veripankin varastoihin. Sen sijaan potilaisiin infusoitiin vastaava annos fysiologista suolaliuosta. Kaikki infuusionesteet oli peitetty läpinäkymättömällä foliolla, ja infuusio suoritettiin niin, ettei sitä suorittava sairaanhoitaja päässyt näkemään, mitä ainetta potilaaseen infusoidaan. Hoitoja suoritettiin kahdesti viikossa yhteensä 10 hoitokertaa. Viidennellä ja 10. kerralla plaseboryhmän potilaisiin infusoitiin suolaliuoksen sijasta heidän omaa varastoitua vertaan. Infuusiopussien peittäminen oli välttämätöntä silloinkin kun plaseboryhmän potilaisiin infusoitiin verta. Otsonoitaessa tumman laskimoveren väri muuttuu kirkkaan helakanpunaiseksi paljastaen heti mahdollisen otsonikäsittelyn. Tämän vuoksi kaikkien infuusionesteiden peittäminen oli välttämätöntä onnistuneen sokkoutuksen saavuttamiseksi. Ainoastaan ulkopuolinen valvoja tiesi, mitä kukin potilas sai, mutta hän ei osallistunut millään tavalla hoitoihin. Tutkimus noudatti siis täydellisesti kaksoissokkoperiaatetta.

Ensi vierailulla kaikille tehtiin kattavat kuulotestit erilaisilla audiometreillä. Lisäksi kuulotestit tehtiin viidennen ja 10. hoitokerran jälkeen. Osalla potilaista kuulo oli kohentunut jo ennen hoitojakson loppua, mutta heitäkin neuvottiin käymään hoidot loppuun. Kuulotestit tehtiin 0.5, 1, 2, 3 ja 4 kHz:n taajuuksilla luujohtomittauksessa ja 0.5, 1, 2, 3, 8 ja 8 kHz:n taajuuksilla ilmajohtomittauksissa. Kuulon kohenemista luonnehdittiin hyväksi, jos se oli kohentunut vähintään 20 dB, kohtalaisen hyväksi, jos 5-20 dB ja heikoksi, mikäli kohenemista oli alle 5 dB. Lisäksi potilailta mitattiin kuulokynnyksen keskiarvo määrätaajuuksilla, jotka olivat 0.5, 1, 2 ja 3 kHz. Mikäli tämä keskiarvo nousi yli 25 desibeliä, kohenemista luonnehdittiin täydelliseksi. Mikäli se jäin alle viiden desibelin, todettiin, ettei kuulossa tapahtunut oleellista kohenemista. Samalla tavalla mitattiin potilaiden kyky vastaanottaa puhetta. Viimeisenä testinä oli puheaudiometria, jolla testattiin, miten hyvin potilas ymmärtää sanoja, jotka hän juuri ja juuri kuulee. Mikäli ymmärrettyjen sanojen määrä nousi yli 20 %, tulosta luonnehdittiin kohentuneeksi. Näiden testien lisäksi potilailta kysyttiin myös omakohtaisia tuntemuksia kuulonsa kohenemisesta. Tässä oli kolme vastausvaihtoehtoa: Täydellinen paraneminen, merkittävä koheneminen ja ei kohenemista. Kaikki mitatut tulokset analysoi ulkopuolinen tilastotieteilijä, joka ei millään tavalla tiennyt, mitä hoitoa potilas oli saanut.

Tulokset olivat hyvin lupaavia. Kuulotesteissä otsoniterapiaa saaneilla kuulo koheni merkittävästi 23 potilaalla (77 %). Heistä 12 potilaalla koheneminen oli hyvää (yli 20 dB) ja 11 potilaalla kohtalaista. Plaseboryhmässä kohenemista havaittiin kuudella potilaalla (40 %), ja vain kolmella sitä luonnehdittiin hyväksi. Erot ryhmien välillä olivat tilastollisesti merkittäviä (p = 0,035). Kuulokynnyksen keskiarvoja mitattaessa tulokset olivat aivan samoja samoin kuin potilaan kyvyssä vastaanottaa puhetta. Sen sijaan puheaudiometriassa, eli potilaan kyvyssä ymmärtää sanoja, joita hän juuri ja juuri kuulee, ero oli hieman niukempi. Merkittävää kohenemista havaittiin 22 otsoniryhmän potilaalla (73 %), kun plaseboryhmässä jälleen kuudella (40 %). Tässä tapauksessa ero ei aivan ollut tilastollisesti merkittävä (p = 0,065). Potilaiden omakohtaisia kokemuksia kysyttäessä peräti 28 potilasta (93 %) raportoivat kuulonsa kohentuneen viimeisen otsoniterapian jälkeen, yksi viidennen hoitokerran jälkeen ja yksi jo kolmannen hoitokerran jälkeen. Yhtä lukuun ottamatta kaikki potilaat jatkoivat hoidot loppuun asti. Yksi potilas jätti hoidot kesken viidennen hoidon jälkeen, koska hänen kuulonsa oli jo tuolloin täysin palautunut.

Hoidossa olleet potilaat oli myös jaettu ryhmiin sen mukaan, kuinka vakava heidän kuulonmenetyksensä oli. Kuulonmenetys oli lievä, jos se oli 25-40 dB, kohtalainen jos se oli 40-55 dB, kohtalaisen vakava jos se oli 55-70 dB ja vakava mikäli se oli 70-90 dB. Parhaimmat tulokset havaittiin ryhmässä (n = 15), jossa kuulonmenetys oli kohtalainen. Tuossa ryhmässä hyvään tulokseen pääsi 10 potilasta ja kolme muutakin kohtalaiseen. Kaikkiaan kohenemista havaittiin siis 87 %:lla näistä potilaista. Kuulonmenetyksen ollessa vain lievä, tulokset olivat hieman heikompia. Kahdeksasta potilaasta vain kahdella saatiin hyvä tulos, joskin viidellä muullakin kohtalainen. Näin ollen tässäkin ryhmässä kohenemista havaittiin 87 %:lla potilaista. Kohtalaisen vakavissa ja vakavissa tapauksissa tulokset olivat selvästi heikoimmat. seitsemästä potilaasta yhdelläkään ei saatu hyvää tulosta, joskin kolmella (43 %) päästiin kohtalaiseen tulokseen. Pienistä potilasmääristä johtuen näistä tuloksista ei kuitenkaan voi vetää merkittäviä johtopäätöksiä.

Tutkijat tekivät vielä vertailua, jossa he tarkastelivat aiempia tutkimuksia tämän taudin hoidosta. Systeemiset kortikosteroidit tehosivat tutkimuksista riippuen 73-87 % potilaista, eli vastaavalla tavalla kuin otsoniterapia. Kortikosteroideilla on kuitenkin runsaasti haitallisia sivuvaikutuksia ja lukuisten kontraindikaatioiden vuoksi hoito ei sovi läheskään jokaiselle potilaalle. Välikorvansisäisellä steroiditerapialla voidaan kyllä vähentää sivuvaikutuksia, mutta tutkimukset tällaisen hoitomuodon tehosta eivät ole osoittaneet sitä plaseboa tehokkaammaksi. Myöskään antiviraalisten lääkkeiden lisääminen steroiditerapiaan ei ole lisännyt tehoa. Yhdessä tutkimuksessa suun kautta otetun magnesiumin yhdessä karbogeenin hengittämisen kanssa nosti tehon 66 %:iin, kun pelkällä karbogeenillä saatiin 50 % vaikutus. Ilmeisesti ainakin yhdistelmähoidon vaikutus on siis parempi plasebolla, mutta tämä vaatii lisätutkimuksia. Otsoniterapiassa ei havaittu sivuvaikutuksia, ja kontraindikaatioita on vain vähän. Sen vuoksi otsoniterapiasta voisi hyvinkin olla parhaaksi hoitomuodoksi akuuttiin sensorineuraaliseen kuulonmenetykseen. Tämä tutkimus oli kuitenkin hyvin suppea, käsittäen yhteensä vain 45 potilasta. Tutkijat itsekin totesivat havaintojensa olevan kyllä ja hoitomuodon ansaitsevan lisätutkimusta.

Ilmeisesti tämä egyptiläinen tutkimusryhmä ei ollut tietoinen siitä, että otsoniterapiaa on jo aiemmin tutkittu äkillisen kuulonmenetyksen hoidossa. Kuubalaiset tutkijat (Machín ym. 2004) julkaisivat jo vuonna 2004 tutkimuksen, jonka tarkoituksena oli selvittää, miten otsonihoidoilla yhdistettynä laserakupunktiohoitoon, voitaisiin hoitaa tätä tautia. Tutkimus käsitti yhteensä 20 potilasta, joista 16:sta oli vaurio molemmissa korvissa ja lopuilla neljällä molemmissa. Potilaat olivat iältään 35–58 –vuotiaita, ja jokaisella heillä oli takanaan ensimmäinen kuulonmenetys. Hoitojen alkaessa vaurion synnystä oli potilaasta riippuen kulunut aikaa neljästä tunnista yhteen kuukauteen, eli kyseessä oli tässäkin tapauksessa akuutin vaiheen potilaat. Heitä hoidettiin otsoni-autohemoterapialla (200 ml verta, otsonipitoisuus 40 mg/l) sekä laserakupunktihoidoilla yhteensä 15 hoitokerran ajan. Potilaita tarkkailtiin kuulotestien avulla, jossa taajuudet vaihtelivat 125 hertsistä 8000 hertsiin. Äänen intensiteetti vaihteli välillä 30-80 dB. Hoitojen tulokset olivat tässäkin erittäin hyviä. 17 potilasta (88 %) parani täydellisesti, kaksi (9 %) osittain ja ainoastaan yhdellä ei havaittu paranemista. Vaikka tutkimus ei sisältänyt kontrolliryhmää, paranemisprosentti oli korkeampi kuin mitä muilla hoidoilla oli saavutettu, ja siksi tämäkin tutkimus tukee hyvin uudempia egyptiläisten havaintoja.

Nämä alustavat tulokset antavat ymmärtää, että otsoniterapia olisi erinomainen hoitokeino äkilliseen kuulonmenetykseen. Valitettavasti se todennäköisesti toimii vain näiden tutkimuksen kaltaisilla potilailla, joiden tauti ei vielä ollut krooninen. Professori Velio Bocci (2005, 198) kertoo kirjassaan Ozone: A New Medical Drug, Sienan yliopistossa saaduista kokemuksista EBOO-menetelmällä (extracorporeal blood oxygenation and ozonation). He päättivät aikanaan kokeilla menetelmää 28-vuotiaaseen miespotilaaseen, jolla oli tapahtunut äkillinen kuulonmenetys. Aiemmat kolme viikkoa potilas oli käyttänyt sekä antibiootteja että kortikosteroideja ilman mitään apua. Siitä huolimatta yllättäen heti ensimmäisen EBOO-hoidon jälkeen tutkimukset paljastivat potilaan kuulon parantuneen lähes täydellisesti. Tämä ensimmäinen tapaus innosti tutkijoita testaamaan menetelmää enemmän yhteensä 11 potilaaseen. Pettymykseksi tulokset eivät enää olleetkaan yhtä hyviä, ja epäsäännöllisiä tuloksia havaittiin ainoastaan potilailla, joiden kuulonmenetys oli tapahtunut hyvin hiljattain. Kroonisiin tapauksiin hoidoista ei ollut hyötyä. Onkin oletettavaa, että tämänkaltaiset oireet ovatkin usein palautumattomia, jolloin edes otsoniterapia ei niihin tehoa. Toki kroonisen vaiheen kuurouttakin voi kokeilla hoitaa, mutta ainakaan Sienan yliopiston kokemukset eivät olleet rohkaisevia. Akuutteihin tapauksiin otsoniterapialla saadaan todennäköisemmin tuloksia, ja siksi sitä kannattaakin mahdollisuuksien mukaan kokeilla.

Viitteet

Bocci, Velio, Ozone: A new medical drug. Springer, Netherlands 2005. Details

Nachín, Victoriano; José Turrent; Silvia Menéndez & Adel Hernández, Ozonoterapia y laserpuntura en el tratamiento de la sordera súbita. Revista Cubana de Cirugía 43(3-4), 2004. Full text PDF

Ragab, A.; E. Shreef; E. Behiry; S. Zalat & M. Noaman, Randomised, double-blinded, placebo-controlled, clinical trial of ozone therapy as treatment of sudden sensorineural hearing loss. Journal of Laryngology and Otology [In press 2008, Epub ahed of print]. Abstract


Strict Standards: call_user_func_array() expects parameter 1 to be a valid callback, non-static method dc_jqaccordion::footer() should not be called statically in /home/otsonite/public_html/wp-includes/plugin.php on line 525