August 5, 2008 - Miika Sallinen

Uusi 2900 potilaan tutkimus otsonin käytöstä alaselän kipujen ja iskiaksen hoidossa

Kirjoitin alaselän kipujen hoidosta otsoni-injektioilla viimeksi tämän kuun alussa. Palaan melko pian samaan aiheeseen, sillä siitä ilmestyi aivan äskettäin uusi tutkimus, josta en voinut olla mainitsematta. Kyseisessä tutkimuksessa (Muto ym. 2004) oli hoitanut peräti 2900 potilaan alaselän kipuja tai iskiasta otsoni-injektioilla. Potilasmäärään nähden kyseessä on toiseksi suurin tähän mennessä julkaistu otsoniterapiatutkimus. Jo vuonna 2002 neurokirurgi Alberto Alexandre raportoi työryhmineen vastaavasta seurantatutkimuksesta, jossa oli hoidettu peräti 6665 potilasta, jotka kärsivät välilevynpullistuman aiheuttamasta selkäkivusta. Hyvistä tuloksista huolimatta (peräti 80,9 % potilaista pääsi kivuista eroon), artikkeli (Alexandre ym. 2002) oli melko ylimalkainen, ja se julkaistiin yhä melko tuntemattomassa Rivista Italiana di Ossigeno-Ozonoterapia –lehdessä, jota ei indeksoida tärkeimpiin tietokantoihin. Tämä uusi tutkimus taas julkaistiin Radiologia Medica –lehdessä, joka indeksoidaan esimerkiksi PubMed-tietokantaan, ja niinpä tutkijat löytävät sen paljon helpommin.

Tutkimus oli 2900 potilaan seurantatutkimus, joita oli hoidettu kahdessa Napolilaisessa sairaalassa otsoni-injektioilla vuosien 2000 ja 2006 välisenä aikana. Heistä 1753 oli miehiä ja 1147 naisia, iältään 19-86 vuotta. 2650 potilaalla oli pehmeä välilevyn pullistuma ja 250 potilaalla kalkkeutunut pullistuma. Heistä 350 potilaalla oli moninkertainen tyrä, eli pullistuma oli vähintään kahdessa nikamavälilevyssä. Joukossa oli myös 200 FBSS-potilasta (failed back surgery syndrome), eli sellaista potilasta, jotka oli jo kertaalleen operoitu kirurgisin toimenpitein. Heillä operaatio oli ollut joko tulokseton, tai aiheuttanut jopa tilanteen pahenemista esimerkiksi syntyvien troofisten arpien vuoksi. Monilla potilailla kipu oli iskiastyyppistä, eli siinä hermojuurta puristava välilevy aiheutti säteilevää kipua koko hermon alueella jopa alaraajoissa asti. Potilaita oli vähintään 2-3 kuukautta yritetty hoitaa lääkkeillä, fysioterapialla ja muilla ei-invasiivisilla hoidoilla (akupunktio, manipulaatiohoidot tms.) ilman tulosta. Heillä esiintyi paikoin joko tuntoherkkyyttä tai tunnottomuutta tietyillä ihoalueilla. Neuroradiologiset tietokonetomografia- (TT) tai magneettikuvaukset paljastivat pienen tai keskikokoisen välilevynpullistuman, joka vastasi oireita.

Kaikki hoitotoimenpiteet tehtiin TT-kuvausten opastamana potilaan ollessa mahallaan, jolloin voitiin tarkasti seurata myös injektoidun happi-otsoniseoksen leviämistä. Silloin kun se oli teknisesti ja anatomisesti järkevää, injektiot suoritettiin välilevyn sisään ja kipeän hermosolmun alueella. Silloin kun kyseessä oli ei-puristustilasta johtuva tulehduksellinen hermojuurisairaus (radikulopatia), injektiot suoritettiin intraforaminaalisesti. Injektioissa injektoitiin kerrallaan 3-4 ml happi-otsoniseosta hoidettavalle alueelle. Otsonipitoisuus oli 30-40 mg/l. Kliininen lopputulos arvioitiin MacNab luokituksella, visuaalisella analogisella skaalalla ja Oswestryn kyvyttömyysindeksillä. Potilaiden kliininen tarkastelu tehtiin kuukausi hoitojenjälkeen, jolloin he saivat päättää, aloittaisivatko fysioterapian (jos kliininen koheneminen oli merkittävää) vai suoritettaisiinko seuraava hoitotoimenpide (jos kliininen koheneminen oli vain noin 50 %).

Tulokset olivat hyvin lupaavia. visuaalisen analogisen skaalan mukaan 85 % potilaista havaittiin vähintään kolmen pisteen putoamista pitkäaikaisseurannassa. Oswestryn kyvyttömyysindeksissä havaittiin myös merkittävää (n. 30 %) vähenemistä. Eri tautitiloissa MacNab skaalalla tulokset olivat seuraavia:

Pehmeässä välilevynpullistumassa:

• Erinomaiset tulokset 35 %:lla (Tarkoittaa oireiden täydellistä katoamista, ja potilas voi täysin palata normaaleihin työ- ja urheilutoimintoihin).
• Hyvät tai riittävät tulokset 40 %:lla. (Hyvä tarkoittaa oireiden poistumista, mutta satunnaisia selkäkipu- tai iskiasepisodeja voi ilmestyä. Riittävä tarkoittaa, että oireet kohenivat, mutta ne silti jonkin verran rajoittavat normaalia fyysistä aktiivisuutta).
• Kohtalaiset tai heikot tulokset 25 %:lla, joka tarkoittaa että oireiden koheneminen oli riittämätöntä, ja potilas tarvitsee yhä särkylääkkeitä ja hänen normaali fyysinen aktiivisuutensa on rajoittunutta.

Moninkertaisessa välilevypullistumassa:

• Erinomaiset tulokset 35 %:lla.
• Hyvät tai riittävät tulokset 45 %:lla.
• Kohtalaiset tai heikot tulokset 25 %:lla.

FBSS-tapauksissa

• Erinomaiset tulokset 25 %:lla.
• Hyvät tai riittävät tulokset 45 %:lla.
• Kohtalaiset tai heikot tulokset 25 %:lla.

Normaalissa välilevypullistumassa onnistumisprosentti oli siis 75 %, moninkertaisessa välilevypullistumassa 70 % ja FBSS-tapauksissa 55 %. Tulokset olivat vähintään yhtä hyviä tai jopa parempia kuin muissa minimaalisesti invasiivisissa hoitomuodoissa, joita tutkijat niin ikään käsittelivät. Happi-otsoni-injektio oli kuitenkin hoitomuotona hyvin yksinkertainen ja edullinen. Se oli myös turvallinen, eikä mitään neurologisia infektioita ei havaittu lyhyen eikä pitkän ajan jälkiseurannoissa. Hoitojen mekanismeista tutkijat kertoivat seuraavaa:

• Otsonin reagoidessa syntyy hapettuneita yhdisteitä, joilla on kipua säätelevä ja tulehduksia heikentävä vaikutus.
• Mikroverenkierto kohenee. Laskimoiden verenkiertovaikeudet poistuvat, jolloin paikallinen hapensaanti paranee vähentäen kipua tuottavaa iskemiaa ja hermojuuren turvotusta.
• Otsoni vaikuttaa suoraan vesipitoisiin mykopolysakkarideihin välilevyn sisusmassassa. Sen seurauksena tapahtuu dehydraatiota eli veden poistumista, joka johtaa välilevyn kutistumiseen ja kipua aiheuttaman pullistuman pienenemiseen.
• Otsonilla on sama vaikutus kuin steroideilla siinä mielessä, että molemmat vaientavat tulehdussytokiinien tuotantoa ja siten vähentäen kipua.

Valitettavasti Suomessa ei vielä ole saatavilla hoitoa juuri tällä menetelmällä. Injektiot esimerkiksi välilevyn sisään vaativat kalliit TT-kuvauslaitteet, joita ei suomalaisilla otsoniklinikoilla ole. Niissä sairaaloissa, joissa kuvauslaitteet taas ovat, ei ole otsonigeneraattoreita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö vastaavia selkäkipuja ja iskiasta voisi myös Suomessa hoitaa. Esimerkiksi Jyväskylän klinikalla on ollut jo useita potilaita, joita on hoidettu erinomaisin tuloksin. Hoitomuotoina ovat kuitenkin olleet lähinnä suonensisäiset menetelmät, joskin myös nikamien viereen lihakseen on mahdollista injektoida ilman kuvauslaitteita. Tällaiset epäsuorat menetelmät eivät vaikuta yhtä nopeasti tai pysyvästi, ja niinpä hoitoa tarvitaan yleensä noin viisi kappaletta ennen kuin tulokset ovat toivottuja.

Tämä tutkimus oli esimerkki laajasta 2900 potilaan tutkimuksesta. Silloin tällöin saan esimerkiksi internetin keskustelupalstoilta tai muualta kuulla tai lukea, että otsoniterapiaa ei olisi tutkittu suurilla potilasmäärillä. Myönnänkin, että esimerkiksi kirjassani, joka julkaistiin jo lähes neljä vuotta sitten, käsittelin enimmäkseen tutkimuksia, joissa potilasmäärät olivat muutamia kymmeniä. Toki siinäkin oli mukana muutama laajempikin tutkimus, ja toisaalta kirjaa tehdessäni minulla ei ollut edes kaikkea tutkimustietoa käytössäni. Silti laajoja tutkimuksia varsinkin selkäkipujen hoidosta on olemassa runsaasti. Alexandren ym. (2002) 6665 potilaan raportista ehdin jo mainita. Toinen italialainen tutkimusryhmä (Muto ym. 2004) oli jo vuonna 2004 julkaissut artikkelin 2200 potilaasta, joita oli hoidettu aivan vastaavin tuloksin. Pelkästään näissä raporteissa potilasmäärä on yhteensä pitkälti yli 10 000. Lisäksi kymmenistä muista pienemmistä raporteista saadaan helposti toinen mokoma lisää. Pelkästään raportoituja tutkimuksia on siis jo yli 20 000 potilaasta, ja toimenpiteitä tehdään useimmille ilman, että niistä tehdään mitään tutkimusraporttia. Varmasti jo useita kymmeniä tuhansia potilaita on saanut apua selkäongelmiin otsoni-injektioiden ansiosta, ja raportoituja haittavaikutuksia on ollut vain muutamia yksittäisiä. Nekään eivät ole johtuneet otsonista, vaan väärin ja huolimattomasti suoritetuista toimenpiteistä.

Viitteet

Alexandre, A.; J. Buric; R. Paradiso; H. Salgado; M. Murga; L Corò; A. Albarreal; S. Scopetta; H. Giocoli & F. Marin, Intradiscal Injection of O₂-O₃ to Treat Lumbar Disc Herniations: Results at Five Years. Rivista Italiana di Ossigeno-Ozonoterapia 1: 165-169, 2002. Full text PDF

Muto, M.; C. Andreula & M. Leonardi, Treatment of herniated lumbar disc by intradiscal and intraforaminal oxygen-ozone (O2-O3) injection. Journal of Neuroradiology 31: 183-189, 2004. Abstract, full text PDF

Muto, M.; G. Ambrosiano; G. Guarnieri; E. Capobianco; G. Piccolo; G. Anunziata & A. Rotondo, Low back pain and sciatica: treatment with intradiscal-intraforaminal O₂-O₃ injection. Our experience. Radiologia Medica 113(5): 695-706, 2008. Abstract