July 24, 2008 - Miika Sallinen

Tapauskertomus suurisoluisen B-solulymfooman (imukudossyöpä) hoidosta otsonilla ja temotsolomidilla

Lymfoomat ovat imukudossyöpiä, jotka jaetaan karkeasti kahteen luokkaan: Hodginin lymfoomiin ja Non-Hodginin lymfoomiin. Lisäksi Non-Hodginin lymfoomia on useita eri alatyyppejä, joita paranemisennusteet poikkeavat toisistaan merkittävästi. Yli puolet suurisoluista B-solulymfoomaa sairastavista potilaista saadaan parannettua sopivilla sytostaattien ja sädehoidon yhdistelmähoidoilla. Siitä huolimatta hoidot eivät tehoa kaikkiin potilaisiin, ja uusia tehokkaampia hoitoja tarvitaan lisää. Yksi tällainen voisi olla otsoniterapian ottaminen mukaan hoitoprotokollaan tukihoitomuodoksi. Hiljattain International Journal of Ozone Therapy –lehdessä oli Italiassa suoritettu tutkimus (Barco 2007b), jossa erästä 20-vuotiasta naista oli hoidettu otsoniterapian ja temotsolomidi-sytostaatin yhdistelmähoidolla. Vaikka kyseessä olikin pelkkä yksittäinen tapauskertomus, hoitotulos oli sen verran menestyksellinen, että tapaus ansaitsee ehdottomasti tulla tunnetuksi myös suomenkieliselle lukijakunnalle.

Vuonna 1999 G. Barcon ryhmä aloitti terapiamuodon kehittämisen, joka aiheuttaisi kroonista oksidatiivista stressiä, joskin laskelmoidusti niin, ettei se vahingoittaisi soluja. Se saadaan annostelemalla otsonoitua liuosta mikropumpulla katetrin avulla sopivaan laskimoon. Infuusio on jatkuvaa, ja se saattaa kestää yhtäjaksoisesti kuukausista jopa vuosiin. Vaikka oksidatiivinen stressi on yleisesti ottaen paha asia, reaktiivisten happiyhdisteiden tuottaminen aiheuttaa kuitenkin vastareaktioita johtaen mm. entsymaattisten antioksidanttien tuotantoon. Lisäksi erityisesti veriplasman albumiini ja muut antioksidantit neutraloivat tehokkaasti vapaiden radikaalien aiheuttamat haitat, joten tällainenkin hoitomuoto on täysin turvallinen ja sivuvaikutukseton. Syöpähoidossa tärkeä syy käyttää tällaista hoitoa liittyy epäilemättä sen vaikutukseen hapettumis-pelkistymis (redox) potentiaaliin. Syöpäsoluissa tämä potentiaali on -150 − -300 mV, kun normaalisoluissa se on -70 − +300 mV solunulkoisen nesteen ja soluliman eli sytoplasman välillä. Jatkuvan otsoni-infuusion on havaittu aiheuttavan voimakkaan muutoksen tässä potentiaalissa. Sen seurauksena jopa sytostaateille vastustuskykyiset syöpäsolut muuttuvat entistä herkemmiksi käytetyille hoidoille. Erityisesti hoitomuoto toimisikin tämän perusteella syöpätyyppeihin, joissa solut elävät nesteessä. Sellaisia ovat mm. multippeli myelooma ja muutamat lymfoomat.

Tässä tapauksessa hoitoa kokeiltiin suurisoluisen B-solulymfooman hoidossa. Potilaana oli vuonna 1985 syntynyt nainen. Helmikuussa 2005 hänellä havaittiin lievää kuumetta, pysyvää turvotusta rintalastan kohdalla, turvotusta kasvoissa sekä erilaisia episodeina esiintyviä rasvapatteja. Röntgenkuvaus osoitti varjostuman välikarsinassa keuhkojen välissä. Kesäkuussa suoritettiin TT-kuvaus, jossa havaittiin laajentuneet imusolmukkeet ja välikarsinan etuosassa laaja halkaisijaltaan 13 cm massa. Vasta-ainetestit ja koepala paljastivat, että kyseessä on aggressiivinen ja laaja suurisoluinen B-solulymfooma välikarsinassa. Potilasta alettiin hoitaa MACOP-B:lla, joka on usean eri sytostaatin yhdistelmähoitoa. Viikon kuluttua kemoterapia piti kuitenkin keskeyttää, koska ne olivat aiheuttaneet leukopeniaa (veren valkosolujen niukkuutta), korkeaa kuumetta, karvatuppitulehduksia sekä huomattavaa maksaentsyymien nousua viitaten vakavaan maksan myrkytystilaan. Potilas koki laajaa luustokipua ja heikkoutta, ja oli jatkuvasti levoton. Vaikka kuume ja leukopenia saatiin hoidettua oheislääkityksellä, metotreksaatin, joka oli eräs käytetyistä sytostaateista, maksalle aiheuttamaa myrkytystilaa ei saatu korjattua. Heinäkuussa suoritettiin seuraavat Röntgen- ja TT-kuvaukset. Ne paljastivat kasvaimen laajentuneen sekä pleuranestekertymän ja atelektaasian vasemmassa keuhkossa. Vaikka kasvain oli kasvanut, sen sisäosassa havaittiin nekroottista kudosta, joka osoitti hoidon auttaneen edes jotenkin. Niinpä samaa sytostaattikuuria päätettiin jatkaa. Kymmenen päivän kemoterapiakuurin jälkeen pleuranestekertymä oli vähentynyt noin 1 cm ja välikarsinan kasvain pienentynyt aavistuksen.

Kemoterapian päättyessä lokakuun lopussa pleuranestekertymä oli korjaantunut ja kasvaimen koko oli pienentynyt jonkin verran. PET-kuvaukset kuitenkin osoittivat, että sytostaatit olivat vaikuttaneet vain vähän itse syöpäkasvaimeen. Radioaktiivisia lääkeaineitakin valmistaneena kemistinä kerron lyhyesti PET-kuvauksen periaatteen. Potilas saa radioaktiivisella aineella leimattua ainetta (esim. glukoosia), joka kasautuu erityisesti glukoosia kuluttavaan anaerobisesti energiaa tuottavaan syöpäkasvaimeen. PET-kuvauksissa radioaktiivinen aine on ns. β+ -aktiivinen, eli se lähettää ytimestään ”positiivisen elektronin”. Kun tämä välittömästi törmää tavalliseen negatiiviseen elektroniin, syntyy kaksi gammakvanttia, jotka lähtevät täysin päinvastaisiin suuntiin. Kun kaksi gammakvanttia havaitaan täysin samanaikaisesti eri puolilla, voidaan päätellä, niiden rata. Kun miljoonat gammakvantit havaitaan lyhyessä ajassa, voidaan tietokoneen avulla tarkasti määrittää niiden reitti ja kulloinenkin sijainti. Koska PET:ssä käytetyt merkkiaineet kasautuvat erityisesti syöpäkudokseen, tällä menetelmällä havaitaan helposti, onko kyseessä hyvän- vai pahanlaatuinen kasvain, ja kuinka paljon siinä on pahanlaatuista syöpäkudosta.

PET-kuvaus siis osoitti, että pahanlaatuista syöpäkudosta oli yhä runsaasti. Tämän vuoksi potilaan suostumuksella päätettiin kokeilla sädehoitoa. Sitä annettiin useita kertoja, ja annosta nostettiin asteittain 12 Gy:sta 40 Gy:hin. Sen jälkeen sekä PET- että TT-kuvaukset osoittivat välikarsinan massan pienentyneen, mutta syövän olevan yhä vahvasti olemassa. Lokakuun puolessa välissä potilas saa hengenahdistuksen, joka tekee hänet puhekyvyttömäksi ja aiheuttaa pahoja hengitysvaikeuksia. Syynä oli hemidiafragma, jossa kasvainmassa painoi pallean toista puolta rintakehän ja vatsaontelon välissä.

Vasta kesällä 2006 potilaan suostumuksella kokeiltiin uutta kemoterapiaa. Se sisälsi 200 mg temotsolomidia päivässä suun kautta viiden päivän ajan, ja näitä syklejä 28 päivän välein. Vaikka temotsolomidia on käytetty lähinnä aivokasvainten hoidossa, viimeaikaiset tutkimukset ovat havainnollistaneet sen tehoa myös sellaisiin imukudossyöpiin, joihin normaali kemoterapia ei ole auttanut. Tämän lisäksi potilaaseen asennettiin keskuslaskimoon katetri, jonka avulla häneen johdettiin otsonoitua fysiologista liuosta 200 ml päivässä. Jo ensimmäisenä päivänä potilas osoitti merkittävää toipumista niin hengityksen kuin yleiskunnonkin osalta. Kun takana on viisi temotsolomidi-sykliä ja otsonoidun liuoksen infuusiota, potilaalle suoritettiin TT-kuvaus 11.10.2006. Edelliseen vuoteen verrattuna se osoitti kasvaimen huomattavaa pienentymistä. Kasvanut imusolmuke painoi silti yhä palleaa. Kokovartalon PET-kuvaus 22.1.2007 osoitti merkkiaineen normaalia levinneisyyttä, eikä siinä näkynyt merkkiäkään kasautumista ja niitä merkitsevistä sairaalloisista aineenvaihduntakeskuksista. 30.3.2007 potilaasta otettiin TT-kuvaukset niskan, rinnan ja mahan kohdalta, jotka niin ikään osoittivat syöpäkasvun pysähtyneen ja kasvaimen kadonneen. Tämä varmistettiin vielä kokovartalon PET-kuvauksilla 1.8.2007, jossa ei näkynyt jälkeäkään syöpäsolujen aiheuttamasta kiihtyneestä aineenvaihdunnasta.

Itse artikkeli julkaistiin lokakuussa 2007, joten potilaan pitkäaikaistoipuminen ei siihen ehtinyt. Täysin varmasti ei siis voida sanoa, että syöpä oli voitettu, vaikka se vahvasti siltä näyttikin. Joka tapauksessa hoidossa saavutettu menestys oli sen verran merkittävä, että hoidon tehoa ei voine kyseenalaistaa. Painotan kuitenkin, että erinomainen hoitotulos ei ollut yksistään otsoniterapian ansiota, vaan yhdistelmähoidon, johon kuului myös temotsolomidi. Muilla hoitomuodoilla oli sitä ennen saatu vain marginaalisia tuloksia, vaikka ne olivat huomattavasti intensiivisempiä. Vastaavista tapauksista on raportoitu myös glioblastoomaa (Iabichella ym. 2006) ja multippelia myeloomaa (Barco 2007a) sairastavilta potilailta. Nämä ovat syöpätyyppejä, joissa aiemmin kuolema on ollut väistämättä edessä, ja hoidoilla on ainoastaan saatu hidastettua sen kehittymistä. Glioblastoomatapausta olen aiemmin käsitellyt täällä.

Vaan onko tällaista hoitoa mahdollista saada Suomessa? Täällä ei ole laitteita, joilla otsonia voitaisiin infusoida jatkuvasti. Toisaalta en pidä jatkuvaa infuusiota välttämättömänä, vaan riittävän tiheästi suoritetut muut suonensisäiset infuusiohoidot ajavat mielestäni saman asian. Tällaisia hoitoja on Suomessa saanut ainakin Jyväskylässä, ja toivon mukaan pian muuallakin. Tässä tapauksessa ongelmallisempaa voikin olla temotsolomidin käyttö. Sitä on perinteisesti käytetty lähinnä aivokasvainten hoidossa, mutta lymfoomissa sen tutkimus on vasta alkuvaiheessa. Niinpä ei ole varmaa, että potilaalle määrättäisiin tätä lääkettä edes hänen sitä erikseen kysyessä.

Viitteet

Barco, G., Un caso di mieloma multiplo non responsivo alle comuni terapie e trattato con ossigeno poliatomico liquido (OPL) somministrato in continuo per via venosa centrale e temozolomide. International Journal of Ozone Therapy 6(2): 117-118, 2007a. Linked full text PDF

Barco, G., Un caso di linfoma non-hodgkin non responsivo alle comuni terapie e trattato con ossigeno poliatomico liquido (opl) somministrato in continuo per via venosa centrale e temozolomide. International Journal of Ozone Therapy 6(2): 157-161, 2007b. Linked full text PDF

Iabichella, M. L.; H. Gritly; C. Adamo & G. Barco, Un caso di glioblastoma trattato con terapia combinata con temozolomide ed ozono in forma liquida somministrato in continuo per via venosa centrale. Rivista Italiana di Ossigeno-Ozonoterapia 4: 159-163, 2005. Linked full text PDF


Strict Standards: call_user_func_array() expects parameter 1 to be a valid callback, non-static method dc_jqaccordion::footer() should not be called statically in /home/otsonite/public_html/wp-includes/plugin.php on line 525