September 25, 2007 - Miika Sallinen

Red Hot Chili Peppersin Anthony Kiedis kertoo kokemuksistaan

Muutama päivä sitten sain yllättävän puhelun eräältä vanhalta ystävältäni. Olin tavannut hänet viime keväänä junamatkalla Kouvolasta Helsinkiin. Matkan aikana esittelin hänelle kannettavalla tietokoneella monenlaisia otsoniterapioihin liittyviä sovellutuksia. Nyt kyseinen ystävä oli sattumalta lukenut rockbändi Red Hot Chili Peppersin laulajan Anthony Kiedisin kirjan Arpikudos, jonka johdannossa Kiedis kertoo kokemuksistaan. Hän suositteli minuakin vilkaisemaan sitä. Käväisinkin kansalliskirjaston musiikkiosastolla lukaisemassa kyseistä johdantoa. Siinä Kiedis kertoo omin sanoin, miten hänen suoniinsa injektoidaan ainetta, joka ei ehkä ole tyypillinen kovin monelle muulle rocklaulajalle. Ohessa lainaus kyseisestä kirjasta:

”…Ovikellon ääni keskeyttää mietteeni. Muutamaa minuuttia myöhemmin olohuoneeseen astelee nuori ja kaunis nainen kädessään tyylikäs nahkasalkku. Hän avaa sen ja aloittaa valmistelut. Kun kaikki on kunnossa, hän vetää käsiinsä steriilit kumihanskat ja istahtaa vierelleni sohvalle.

Hänen suuri ja elegantti lasiruiskunsa on italialaista käsityötä. Siihen on kiinnitetty spagetin muotoinen muoviletku, jonka sisällä oleva mikrosuodatin estää epäpuhtauksien pääsyn verenkiertooni. Neula on uusi, täysin steriili ohut perhosneula.

Tänään ystäväni on unohtanut kiristyssiteen, joten hän riisuu toisen vaaleanpunaisen verkkosukkansa ja sitoo sen oikean käsivarteni ympärille. Hän taputtelee esiin kohonnutta suontani spriitupolla ja työntää sitten neulan käsivarteeni. Kun vereni alkaa virrata spagetinmuotoiseen putkeen, hän painaa hitaasti ruiskun sisällön verisuoneeni.

Aistin heti tutun painostavan tunteen rinnassani, joten nojaudun taaksepäin ja rentoudun. Ennen annoin hänen ruiskuttaa neljä kertaa yhdellä istumalla, mutta nyt olen kahden täyden ruiskun tasolla. Kun hän on täyttänyt ruiskun uudelleen ja antanut minulle toisen annoksen, hän vetää neulan ulos, avaa steriilin vanupakkauksen ja painaa sillä neulanjälkeä vähintään minuutin ajan estääkseen mustelman tai muun jäljen kehittymisen kyynärtaipeeseeni. Hänen jäljiltään käsivarteni näyttävät täysin koskemattomilta. Lopulta hän kaivaa esiin laastaripalan ja kiinnittää tupon käsivarteeni.

Sitten istumme ja puhumme raittiudesta.

Kolme vuotta sitten tuossa ruiskussa olisi voinut olla China White –heroiinia. Täyttelin ruiskuja vuodesta toiseen ja iskin ränniin kokaiinia, piriä, Black Tar –heroiinia, persialaista heroiinia ja kerran jopa lsd-annoksen. Nykyään saan kuitenkin ruiskeeni kauniilta hoitajattareltani, jonka nimi on Sat Hari. Aine, jota hän ruiskuttaa käsivarteeni, on otsonia, ihanalta tuoksuvaa kaasua, jolla on Euroopassa jo vuosikausia hoidettu laillisesti monenlaisia vaivoja, niin halvauksia kuin syöpääkin.

Otan otsonia suoraan suoneeni, koska jossain vaiheessa sain huumekokeilujeni myötä hepatiitti C –tartunnan. Kun asia selvisi joskus 90-luvun alussa, aloin oitis tutkia aihetta ja löysin luonnonlääkkeen, joka puhdistaisi maksani ja hävittäisi hepatiitin. Ja se toimi. Tohtori oli järkyttynyt, kun toinen testi tuotti negatiivisen tuloksen. Käyttämällä otsonia pyrin varmistamaan, että sitkeä hepatiitti C –virus pysyy jatkossakin loitolla.”

Tämä lainaus ei ole tieteellisestä artikkelista. Se on Kiedisin oma kertomus, jonka tieteellinen todistusarvo on käytännössä hyvin vähäinen, vaikka hoitotulos olikin epäilemättä mullistava. En kirjoitakaan tätä tieteellisenä faktana, vaan mielenkiintoisena kertomuksena, jossa hoito todella näytti tehoavan. Yksittäistapaukset eivät kuitenkaan tarkoita, että vastaavia tuloksia havaittaisiin kaikilla muillakin samaa tautia sairastavilla. On kuitenkin syytä huomauttaa, että varsinkin Egyptissä viime vuosina suoritetut laajat tutkimukset (jotka ovat yhä osaksi kesken), ovat tuottaneet loistavia tuloksia C-hepatiitin hoidossa otsonilla. Puolen vuoden hoitojakson jälkeen 40-50% potilaista on tullut PCR-negatiivisiksi, ja muutenkin viruskuorma putoaa lähes jokaisella potilaalla. Siinä Mielessä Kiedisin tapaus on varsin tavallinen.

Lisäisin vielä muutaman kommentin Kiedisin juttuun. Hän sai hoitomuotona suoria suonensisäisiä otsoni-injektioita. Tällöin puhdas happi-otsoniseos injektoidaan äärimmäisen hitaasti kyynärtaipeen laskimoon. Menetelmä on turvallinen, jos se suoritetaan oikein, mutta riskialtis väärin tehtynä. Liian nopeat injektiot voivat johtaa siihen, ettei happikaasu ehdi liueta vereen, vaan virtaa sydämeen asti aiheuttaen embolian ja tukkien esimerkiksi sepelvaltimon. Toisaalta, jos injektioruiskussa on vähänkin ilmaa, seuraus voi olla sama, sillä ilman typpi on happeen verrattuna äärimmäisen niukkaliukoinen vereen. Seurauksena on pahimmillaan sydämen pysähtyminen ja kuolema. Vaikka onnettomuuksia on sattunut vain harvoin, Euroopan tieteelliset otsoniterapiajärjestöt eivät halua mitään negatiivista julkisuutta, ja ovat sen vuoksi kieltäneet tällaiset toimet jäseniltään. Tämä kielto on vain järjestöjen asettama, eikä sitä ole kirjattu mihinkään lakiin. Niinpä suoria suonensisäisiä otsoni-injektioita annetaan paikoin myös Euroopassa, mutta useimmiten ne on korvattu muilla menetelmillä. Niistä tavallisin on otsoni-autohemoterapia. jossa potilaalta otetaan noin 200 ml verta, otsonoidaan se ja infusoidaan takaisin.

Hepatiitin hoidossa voi olla käyttökelpoista antaa otsonia myös peräsuolen otsonikaasutuksena. Tällä tavoin otsonin reaktiotuotteet imeytyvät suolesta suoraan porttilaskimon kautta maksaan. Täten hoito on maksalle varsinaista täsmähoitoa. Edellä mainituissa egyptiläistutkimuksissakin oli yhdistetty juuri suolen otsonikaasutus ja autohemoterapia keskenään.

Viite

Kiedis, Anthony & Larry Sloman, Red Hot Chili Peppers : arpikudos (Hannu Tervaharju suom.), Helsinki: Like 2005.


Strict Standards: call_user_func_array() expects parameter 1 to be a valid callback, non-static method dc_jqaccordion::footer() should not be called statically in /home/otsonite/public_html/wp-includes/plugin.php on line 525