October 4, 2008 - Miika Sallinen

Otsoniterapia kroonisen väsymyssyndrooman hoidossa

Krooninen väsymyssyndrooma on tauti, jonka etiologiaa ei kunnolla tiedetä. Yhtä lailla myös taudin hoitokeinoista ei ole olemassa yksimielisyyttä, ja itse asiassa käytännössä kaikki ehdotetut menetelmät ovat olleet enemmän tai vähemmän tehottomia. Koska perinteinen lääketiede ei kykene tarjoamaan tehokasta hoitoa, otsoniterapian kokeilu tähän tautiin on erityisen perusteltua. Jo pelkästään siksi, että otsoniterapian avulla voidaan stimuloida immuniteettiä, antioksidanttisuojausta, verenkiertoa ja hapenkuljetusta sekä aiheuttaa potilaalle hyvänolontunnetta, ovat riittäviä perusteluja otsoniterapian kokeiluun.

Kun vuonna 2004 kirjoitin kirjaani, sen raakaversiot olivat muutamien suomalaisten lääkärien luettavana. Eräs heistä – eläkkeellä oleva patologi Ari Koivuniemi – ihmetteli, miksi en ollut käsitellyt lainkaan kroonista väsymyssyndroomaa. Vastasin, että aiheesta on olemassa vain internetissä olevia todistuksia ja jokunen tapaushistoriikki, mutta ei sellaista todistusaineistoa, joka vakuuttaisi lääkärikunnan enemmistön. Siihen Koivuniemi sanoi, että henkilökohtaisesti hän ei vaadi tähän tautiin tieteellistä todistusaineistoa. Koivuniemi, joka kantoi Epstein-Barrin virusta, alkoi antaa itselleen suonensisäisiä otsoni-injektioita (HUOM! Koivuniemi oli lääkäri, jolla oli siihen taitoa ja valtuuksia. Kenenkään asiantuntemattoman ei pidä lähteä kokeilemaan vastaavaa. Menetelmä on väärin suoritettuna hengenvaarallinen!). Seurauksena virustartunta häipyi elimistöstä täydellisesti, eikä sitä ole sittemmin havaittu yhdessäkään testissä. Aiheesta löytyy lisätietoa edellisen kirjani esipuheesta, jonka Koivuniemi itse kirjoitti. Vaikka Epstein-Barrin virusta onkin epäilty kroonisen väsymyssyndrooman myötävaikuttavaksi tekijäksi, tautia esiintyy myös niilläkin, joilla kyseistä virusta ei esiinny. Joka tapauksessa Koivuniemi pääsi eroon niin viruksesta kuin oireistaankin. Hänen omakohtaisen todistuksensa voi lukea kirjani esipuheesta (Sallinen 2004).

Tämä tapaus ilmeisesti innosti erästä biologia, joka niin ikään sairasti kroonista väsymyssyndroomaa. Hän hakeutui hoitoon Suomen otsoniterapian Jyväskylän klinikalle ja raportoi säännöllisesti tuloksistaan eräällä tautia sairastavien keskustelupalstalla. Tällä naisella olo koheni jatkuvasti, ja muutamassa kuukaudessa hän oli jo oireeton, joskin mahdollisesti tarvitsee yhä säännöllisiä ylläpitäviä hoitoja. Tämä tapaus lienee syynä, miksi minä olen sittemmin saanut lukuisia puheluita ja muita yhteydenottoja CFS:aa sairastavilta ihmisiltä. Koska tietoa tarvitaan, ajattelin kirjoittaa artikkelin aiheesta myös näille sivuille.

Tämä artikkeli ei kuitenkaan ole pitkä. Saatoin kirjassani vuonna 2004 esittää pari tapauskertomusta, mutta muuten tutkimuksia ei ollut saatavilla. Muutamia suppeita lisätutkimuksia on kuitenkin tehty, ja professori Velio Bocci (2005a, 211) on käsitellyt niitä uusimmassa kirjassaan. Hän Mainitsee yksityisestä otsoniterapeutista, joka kertoo hoitaneensa kuutta potilasta otsoni-autohemoterapialla kahdesti viikossa kahdeksan viikon ajan. Näistä potilaista neljällä havaittiin merkittävää kohenemista, mutta mitään tietoja heidän jälkiseurannastaan ei annettu. Sienan yliopistossa tri Cosentino oli taas hoitanut yhtä potilasta yhteensä 14 kertaa laajalla autohemoterapialla, mutta hän havaitsi ainoastaan lievää kohenemista.

Näiden epäselvyyksien vuoksi Bocci yhdessä tohtori Emma Borrellin kanssa suorittivat alustavia tutkimuksiaan (Borrelli & Bocci 2002) kolmelle potilaalle (47-vuotias mies sekä 51- ja 55-vuotiaat naiset). Ennen hoitoja potilaille informoitiin, että hoito on vasta kokeiluasteella, mutta sillä on teoreettiset perustat, eikä se tuota mitään sivuvaikutuksia. Hoito annettiin laajana autohemoterapiana. Hoitokertojen määrä vaihteli potilaskohtaisesti 28 hoidosta aina 40:een, ja hoitojakso kesti vastaavasti 3,5-5 kuukautta. Potilaiden kunto alkoi hiljalleen kohentua, ja he olivat innoissaan hoidon jatkamisesta. suurin osa heidän oireistaan väheni 3,5-4 kuukauden kuluessa. Kuuden kuukauden kuluttua kaikki tunsivat olonsa käytännössä normaaliksi. Mistään sivuvaikutuksista ei raportoitu ja kaikki potilaat tunsivat energiatasonsa ja hyväntuulisuutensa nousseen.

Aivan vastavasta tapauksesta kirjoitti myös amerikkalainen tohtori William C. Douglass (1990, 82–84) kirjassaan Hydrogen Peroxide: Medical Miracle. Hän esittää siinä seuraavanlaisen tohtori H. J. Hoegermannin raportoiman tapauksen eräästä kroonista väsymyssyndroomaa sairastavasta naisesta, jota hoidettiin suonensisäisellä vetyperoksidilla.

“Tämä tapaus oli eräs 42-vuotias nainen, collegen professori, josta voimme käyttää nimitystä rouva J. C.. Tapasin rouva J. C.:n ensi kertaa heinäkuussa 1987. Hän oli saanut uuden opettajanviran arvostetussa naisten collegessa, jonka piti alkaa syyskuussa. Hän oli aivan suunniltaan surusta oireidensa vakavuuden vuoksi, joita olivat uupumus, heikkous, horrostila, kuume ja hidasliikkeisyys, mitkä voisivat estää häntä toimimasta uudessa asemassaan.

Rouva J. C.:n sairaus oli puhjennut hiljattain, kahdesta kolmeen kuukautta aiemmin, eikä siihen olleet tehonneet mitkään perinteiset hoidot, kuten antibiootit ja lepo. Hän kärsi matalasta kuumeesta, henkisestä horroksesta, kehon uupumuksesta ja heikkoudesta. Hänen oireensa olivat sillä tasolla, että pelkästään aamuinen sängystä nouseminen vei hänen kaikki voimansa. Tila oli täysin erilainen kuin viisi kuukautta aiemmin, jolloin hän oli ollut valpas, optimistinen ja täysin toimintakykyinen yksilö.

Rouva J. C. oli lukenut Epstein-Barrin viruksesta, joka joskus yhdistetään krooniseen väsymyssyndroomaan, ja ajatteli, voisiko se olla hänen oireidensa syy. Täydellinen analysointi, kuten verisolut, virtsa-analyysi ja kemialliset kokeet, osoittivat hänen tilansa normaaliksi. Verikoe osoitti hänen kuitenkin olevan positiivinen Epstein-Barrin viruksen ja kandidiaasin suhteen osoittaen äskettäin tapahtunutta virusinfektion aktivointia. Kandidiaasi, vaikka olikin positiivinen, oli titraustulokseltaan alhainen…

…potilasta hoidettiin suurilla annoksilla arkorbiinihappoa (C-vitamiini) usean päivän ajan… Vaikka hoidot auttoivatkin, oli ilmeistä, ettei se ollut riittävää, jotta hän voisi työskennellä kunnolla uudessa opettajanvirassaan.

Sitten ajateltiin, että potilas voisi kokeilla laskimonsisäistä vetyperoksidia, ja viimeisenä oljenkortenaan hän suostui siihen. Ensimmäinen infuusio 200 ml 5 % dextroosia ja 2 ml 15 % vetyperoksidia yhdistettiin ja infusoitiin potilaaseen. Vaikutus tapahtui välittömästi. Uupumus lähti kolmessa tunnissa ja hänen ajattelunsa palasi normaalin selväksi. Rouva J. C. palasi kahtena seuraavana päivänä vastaaviin vetyperoksidi-infuusioihin, toivoen voivansa ylläpitää merkittävästi kohentunutta tilaansa. Sen jälkeen hän lähti kaupungista kahdeksi viikoksi liikematkalle itärannikolle. Palatessaan hän raportoi yhä voivansa erinomaisesti. Hän otti vielä yhden laskimonsisäisen vetyperoksidihoidon ja lähti uuteen opettajanvirkaansa terveenä ja virkeänä.”

Tohtori Hoegerman kertoi olleensa säännöllisesti yhteydessä tähän naiseen, ja kertoi ettei tauti ollut uusiutunut vielä vuosia myöhemminkään.

Kokonaisuudessaan hoitotulokset ovat olleet hyvin lupaavia. Suurin osa potilaista on saanut huomattavaa apua, joskin joissakin tapauksissa se lienee jäänyt melko lieväksi. Potilaiden vähyyden vuoksi yhdenkään tutkimuksen todistusarvoa ei kuitenkaan voi sanoa vahvaksi, ja lisätutkimuksia tarvitaan ehdottomasti lisää. Joka tapauksessa – kuten jo mainitsin – krooniseen väsymyssyndroomaan ei ole tarjolla tehokasta hoitoa koululääketieteen taholta, joten otsoniterapian kokeilu on mielestäni silti hyvin perusteltua, jos siihen vain on mahdollisuuksia.

Viitteet

Bocci, Velio, Ozone: A new medical drug. Springer, Netherlands 2005. Details

Borrelli, E. & V. Bocci, A Novel Therapeutic Option for Chronic Fatigue Syndrome and Fibromyalgia. Rivista Italiana di Ossigeno-Ozonoterapia 1: 149-153, 2002. Full text PDF

Douglass, William Campbell, Hydrogen Peroxide: Medical Miracle. Valet Publishing, Clayton, Georgia 1990.

Sallinen, Miika, Otsoni- ja vetyperoksidihoidot: Tuntematonta lääketiedettä. Pärnu 2004.


Strict Standards: call_user_func_array() expects parameter 1 to be a valid callback, non-static method dc_jqaccordion::footer() should not be called statically in /home/otsonite/public_html/wp-includes/plugin.php on line 525