November 24, 2004 - Miika Sallinen

Otsoni on myrkyllistä, otsoniterapia ei. Miten tämä on mahdollista?

Otsoni tunnetaan lähinnä kahdesta seikasta. Ensinnäkin se on yläilmakehän kaasu, joka suojaa maanpintaa liialliselta UVB-säteilyltä. Toisekseen se tunnetaan alailmakehän saastekaasuna, joka aiheuttaa monenlaisia oireita varsinkin hengityselimiin. Otsoni onkin hapen kolmiatominen reaktiivinen muoto. Se kehittää elimistöön reaktiivisia happilajeja ja vapaita radikaaleja, jotka aiheuttavat erilaisia haitallisia oireita. Miten ihmeessä otsoniterapia sitten voi olla turvallista? Tämä on kysymys, jota monet ajattelevat, ja vielä useammat kieltäytyvät edes ajattelemasta. Ennen kun otsonin lääkinnällinen käyttö tyrmätään täysin, suosittelen huomioimaan asioita, joita tulee ilmi seuraavassa.

Miksi otsoniterapiaa pidetään vaarallisena?

• Murskaava todistusaineisto osoittaa, että keuhkojen hengitysjärjestelmä on hyvin herkkää otsonille, eikä kaasua missään tapauksessa tulisi hengittää.
• Tutkimuksissa otsoni on aiheuttanut suolaliuoksessa hautuvien punasolujen hemolyysiä eli punasoluhajoa.
• Mikäli soluviljelmiä altistetaan pitkäaikaisesti otsonille, niissä tapahtuu apoptoosi eli kontrolloitu itsemurha, vaikka otsonipitoisuus olisi hyvin vähäistä.
• Pitkäaikainen altistaminen suolaliuokseen liuotettua verta saa aikaan genotoksisia vaikutuksia valkosoluissa.

Miksi otsoniterapia ei kuitenkaan ole vaarallista? Vastaukset edellisiin seikkoihin.

• On totta, että otsoni aiheuttaa vaurioita hengityselimiin paljon pienemmissä pitoisuuksissa kuin vereen. Keuhkojen pinnat koostuvat hyvin ohuista kosteista kalvoista, joissa on vain minimaalinen määrä antioksidantteja. Otsoniterapiassa otsonia ei hengitetä! Esimerkiksi plasman verisoluissa on täysin päinvastainen tilanne. Siellä antioksidanttien konsentraatio on normaalisti 1,2-1,8 mmol/l, joka on riittävää sammuttamaan terapeuttisten otsonipitoisuuksien (20-80 µg/ml) vauriot. On täysin väärin yhdistää otsonin myrkyllisyyttä hengityselimissä otsoniterapioihin, joissa käsitellään verta ja muita suojatumpia soluja.
• Otsoni aiheuttaa punasoluissa hemolyysiä, kun ne on pesty suolaliuoksessa. Tällöin plasmaattiset antioksidantit ovat kadonneet lähes kokonaan, joten tottakai tällaiset solut ovat luonnollisesti hyvin herkkiä otsonille. Nämä tutkimukset ovat kuitenkin luonnottomia, eikä niillä täten ole merkitystä otsoniterapioissa.
• Pitkäaikainen otsonialtistus on myrkyllistä pieninäkin pitoisuuksina, koska kumulatiivinen annos kasautuu ajan mittaan suureksi. Otsoniterapioissa altistus on lyhytaikainen ja pitoisuudet ovat turvallisia. Onkin mielenkiintoista, ettei tällaisissa tutkimuksissa koskaan lasketa kumulatiivista annosta, vaan aina mainitaan pelkästään ajasta ja pitoisuudesta.
• Vaikka otsoni onkin potentiaalisesti mutageeninen (eli kykenevä aiheuttamaan DNA-vaurioita), mikään kokeellinen tieto ei tue otsoniterapioiden mutageenisyyttä. Yhdessäkään kliinisessä tutkimuksessa ei ole havaittu soluvaurioita tai haittavaikutuksia potilaille. Otsoniterapioissa veri altistetaan pitoisuuksille, jotka eivät ole mutageenisia. On silti myönnettävä, että ainakin yhdessä tutkimuksessa otsoniterapia on saanut aikaan DNA-vaurioita edesauttavia muutoksia ainakin kolmeen potilaaseen, mutta se saattoi johtua myrkyllisistä suolaliuoksen kanssa syntyneistä yhdisteistä tai jostain muusta. Näitä asioita on käsitelty sekä Boccin että minun kirjoissani perusteellisemmin. Pääsääntöisesti tutkimukset ovat osoittaneet otsonin turvalliseksi, ja se on tutkitusti turvallisempaa kuin monet hyväksytyt lääkeaineet.

Tässä esitetyt asiat ovat tarkemmin dokumentoituna seuraavassa lähteessä:

Bocci, Velio, Ozone as Janus: this controversial gas can be either toxic or medically useful. Mediators of Inflammation 13(1): 3-11, 2004.

Kirjallisuutta:

Bocci, Velio, Oxygen-Ozone Therapy: A Critical Evaluation. Kluwer Academic Publishers, Dordrecht, 2002.

Sallinen, Miika, Otsoni- ja vetyperoksidihoidot: Tuntematonta lääketiedettä, AS Trükk, Pärnu 2004. s. 76-95.