May 17, 2005 - Miika Sallinen

Uusi tutkimusraportti: tapauskertomuksia otsoniterapiasta säärihaavojen ja iskemian hoidossa

Uusimmassa Journal of Alternative and Complementary Medicine -lehdessä oli kaksikin otsoniterapioita koskevaa artikkelia. Toisessa näistä (de Monte ym. 2005) esitettiin kaksi tapauskertomusta potilaista, joilla molemmilla oli kivulias parantumaton säärihaava. He molemmat olivat saaneet perinteistä lääkehoitoa, joka kuitenkin riitti vain lieventämään kipua, mutta ei johtanut haavojen parantumiseen. Vasta otsoniterapian käyttö useiden kuukausien ajan sai haavat paranemaan. Potilaat saivat otsonia autohemoterapiana. Heiltä otettiin 225 ml verta, joka otsonoitiin ja käsiteltiin antigoakulantilla (hepariini) ennen infusointia takaisin potilaaseen. Hoitoja annettiin kahdesti viikossa riittävän pitkän ajan. Seuraavassa molempien potilaiden tapauskertomukset:

Potilas 1

Ensimmäinen potilas oli 55-kiloinen 62-vuotias nainen, jolla oli kakkostyypin diabetes. Häntä oli hoidettu suun kautta otettavilla antihyperglykemialääkkeillä. Hänelle kehittyi parantumaton haava oikean säären ulkopinnalle pohkeen alaosaan. Potilas ei tupakoinut ja hänen terveydentilansa oli muuten hyvä. Hänet määrättiin ihotautilääkärille, joka hoiti häntä paikallisella lääkityksellä ja ajoittain kirurgisella haavan kaavinnalla poistaen kuolioituneen materiaalin, jota oli kasaantunut haavan pinnalle. Siitä huolimatta haava kehittyi ja eikä sitä kyetty hallitsemaan kuin tulehduskipulääkkeillä. Tuossa vaiheessa potilas ei kyennyt nukkumaan. Kun hän saapui kipuklinikalle, hänelle tehtiin kemiallinen sympatektomi (jolla sympaattisen hermoston toimintaa heikennettiin) kivun vähentämiseksi ja paikallista verenkiertoa tehostettiin vähentämällä katekolamiinitasoja. Haavassa ei kuitenkaan havaittu parantumista, vaikka kivun vakavuusaste vähenikin. Potilaaseen asennettiin katetri lantioseudulle, jota pitkin johdettiin puuduttavaa bupivacaiinia. Vaikka puuduttava vaikutus olikin aluksi hyvä, kahden kuukauden kuluttua potilaalle oli välttämätöntä aloittaa infuusiona annettava morfiinilääkitys (2 mg/vrk), jotta hänen kipunsa pysyisi kontrollissa. Samoihin aikoihin potilaan sisätautilääkäri määräsi hänelle säännöllisen insuliinihoidon (15 yksikköä kahdesti päivässä). Kuusi kuukautta ensimmäisen vierailun jälkeen haava jatkoi pahenemistaan ja verisuonikirurgi ehdotti jalan amputointia. Tässä yhteydessä päätettiin kokeilla otsoni-autohemoterapiaa. Potilas sai aluksi hoitoja kahdesti viikossa. Kun havaittavaa kohenemista oli tapahtunut, hoitoa jatkettiin kerran viikossa. Potilas sai yhteensä 40 hoitokertaa, joiden loputtua haava oli parantunut täydellisesti.

Potilas 2

Toinen potilas oli 57-vuotias mies, joka painoi 80 kiloa. Hän ei juonut, polttanut eikä käyttänyt lääkkeitä. Hänen terveytensäkin oli ollut hyvä, kunnes kaksi vuotta aiemmin hänelle oli kehittynyt useita vesirakkuloita, jotka eivät suostuneet paranemaan tai sulkeutumaan niiden poistamisen jälkeen. Rakkulat kehittyivät syviksi haavoiksi joihin liittyi turvotusta. Konsultoinnit muiden muassa ihotautilääkärien, sisätautilääkärien, allergologien ja verisuonikirurgien kanssa sulkivat pois ihotulehduksen, autoimmuunitaudin ja infektion. Doppler virtausanalyysit eivät todenneet mitään suonien poikkeavuuksia. Paikallisista kudosnäytteistäkään ei voitu päätellä taudin etiologiaa. Potilas sai diagnoosikseen tuntematonta etiologiaa olevan vaskuliitin eli verisuonitulehduksen. Kortisonilääkitysjakso ei pysäyttänyt haavautumisen ja turvotuksen pahenemista. Suun kautta otettu morfiinikaan ei lievittänyt Potilaan yhä kasvavia kipuja, jotka estivät häntä nukkumasta lyhyitä jaksoja lukuun ottamatta. Hän saapui tutkijoiden klinikalle kuusi kuukautta oireiden alkamisen jälkeen sietämättömien kipujen kanssa. Hänen lantioseudulle asennettiin katetri, jota pitkin johdettiin puudutusainetta bupivacaiinia, johon lisättiin myöhemmin morfiinia (3 mg/vrk) kontrolloimaan kipua. Vaikka kipulääkitys olikin tehokas, siitä huolimatta haavat ja alaraajan turvotus pahenivat ja potilas sai vakavan infektion alueelle. Sen seurauksena, neljä kuukautta hänen saapumisestaan klinikalle, hänen kirurginsa ehdotti molempien jalkojen amputointia. Vaihtoehdoksi ehdotettiin otsoni-autohemoterapian kokeilua. Seitsemän viikon aikana kahdesti viikossa annettujen hoitojen jälkeen kipu ja turvotus olivat vähentyneet merkittävästi. 62 hoitokerran jälkeen kahdeksan kuukauden kuluttua, toisen jalan haava oli jo täydellisesti parantunut. Toisen jalan paranemiseen käytettiin vielä 38 hoitokertaa.

Kommenttia kustannuksista.

Tähän tutkimusraporttiin oli liitetty myös kustannusarvio hoidoista. Kertakäyttöiset materiaalit ja lääkitys (antigoakulantti, lääkinnällinen happi) maksoivat hoitokertaa kohden 9 euroa. Otsonigeneraattorin maksuksi hoitoa kohden tuli alle kaksi euroa. Suurin kustannus oli lääkärin valvonta hoitosyklin aikana, joka maksoi 15 euroa hoitokertaa kohden. Täten yhden hoidon kokonaissumma oli 26 euroa, mikä on vähemmän kuin muissa lääkehoidoissa, jotka olivat lisäksi heikkotehoisempia. Vaikka potilaat saivatkin kymmeniä hoitokertoja, niiden hinta oli varsin alhainen ja lääkityksen hinta siitä oli vain pieni osa. Lienee vielä syytä todeta, että otsoni-autohemoterapia ei ole halvin hoitomenetelmä, vaan esimerkiksi suolihuuhtelulla otsoni saadaan kehoon nopeammin eikä sen yhteydessä tarvita antigoakulantteja eikä puhdistettavia laitteita. Lääkevalmistajat eivät näistä hoidoista pidä, mutta lienee selvää että yleistyessään ne ovat suureksi siunaukseksi sekä yhteiskunnalle että yksittäisille potilaille.

Viite:

De Monte, Amato; Hoyte van der Zee & Velio Bocci, Major ozonated Autohemotherapy in Chronic Limb Ischemia with Ulcerations. Journal of Alternative and Complementary Medicine 11: 363-367, 2005. (abstract)


Strict Standards: call_user_func_array() expects parameter 1 to be a valid callback, non-static method dc_jqaccordion::footer() should not be called statically in /home/otsonite/public_html/wp-includes/plugin.php on line 525