May 11, 2005 - Miika Sallinen

Otsoni-injektiot: uusi vaihtoehto leikkaukselle iskiaksen ja välilevytyrän hoidossa

Johdanto

Välilevynpullistuma eli välilevyn tyrä voi aiheuttaa välilevyn repeämisen, jolloin sen sisusmassa pääsee ympärillä oleviin kudoksiin aiheuttaen ärsytystä ja jopa voimakasta kipua. Tyrä ei välttämättä ole aina vaarallinen kantajalleen, ja useimmissa tapauksissa se paranee itsestään. Usein se kuitenkin aiheuttaa kipuja, jolloin hoitokeinona ovat erilaiset lääkkeet sekä leikkaus. Lääkkeet eivät kuitenkaan aina riitä parantamaan vaurioitunutta välilevyä. Leikkaus sen sijaan on tehokkaampi ja varsin yksinkertainen hoitomenetelmä. Yksinkertainenkin leikkaus vaatii silti lyhyehkön sairaalakäynnin, sen kustannukset ovat suhteellisen korkeita ja sivuvaikutuksina voi ilmetä esimerkiksi kivuliaita hermon toimintahäiriöitä.

Iskias  taas on tavallisesti toispuolinen lonkkahermosärky. Sen syynä on yleensä jonkin lannenikamien välilevyn pullistuma, joka painaa hermon juuria. Kipu tuntuu paitsi selässä myös pakarassa ja reiden takapinnalla ja mahdollisesti koko hermosegmentin alueella aina varpaisiin asti. Hoitona on lepo, lääkehoito ja joskus leikkaus.

Varsinkin viime vuosina, italialaiset tutkijat ovat havainneet myös otsoni-injektioiden olevan tehokkaita hoitokeinoja sekä välilevyn tyrään että iskiakseen. Sen avulla voidaan stimuloida luun muodostumista ja ehkäistä kiputuntemusta. Otsonipiikityksiin ei tarvita sairaalaa, puudutusaineita eikä leikkaussalia, joten potilaalle se on kivuttomuuden lisäksi halvempi hoitotapa.

Ensimmäinen lääkäri, joka lienee käyttänyt otsoni-injektioita näihin oireisiin lienee ollut Samuel Pribluda, joka raportoi menetelmistään espanjankielisessä Semana Medica -lehdessä jo vuonna 1963. Hänen menetelmänsä olivat nykymenetelmiin nähden varsin vanhentuneita. Tuohon aikaan injektioita ei voinut suorittaa tietokonetomografiakuvausten (CT-kuvaus) avulla, ja niinpä Pribluda tyytyi injektoimaan otsonia ihonalaisina injektioina kipualueille. Se ei ollut samanlaista täsmähoitoa kuin nykyään, mutta riittävän usein toistettuna myös tämä hoitomuoto oli ilmeisen tehokas. Artikkelissaan Pribluda ei esittänyt mitään tilastotietoja potilaiden kunnosta ja paranemisesta, vaan esittää ainoastaan omia kokemuksiaan näistä menetelmistä. Hän injektoi kerrallaan 30-50 cm3 happi/otsonisesta kivuliaaseen kohtaan suoraan ihon alle. Näitä injektioita toistettiin sopivin väliajoin joka tarkoitti muutamasta tunnista muutamaan päivään. Näiden tuloksena potilaiden kipu katosi ja useimpien potilaiden oireet paranivat.

Nykyään menetelmät ovat kehittyneet, ja jopa välilevyn sisään voidaan injektoida turvallisesti. Nämä hoidot ovat selvästi tehokkaampia, eikä injektioita tarvita välttämätä kuin yksi. Seuravassa onkin lyhyt katsaus uudempiin tutkimuksiin.

Katsaus uudempiin tutkimustuloksiin

Varsinaisia täyspitkiä artikkeleita on toistaiseksi ilmestynyt useita, mutta ensimmäiset julkaistut tutkimukset ovat italialaisia, ja ne onkin julkaistu italiaksi. Ensimmäinen englanninkielinen tutkimus (Torri ym. 1999) käsitti 96 potilasta, joista 66 sai otsonihoitoja injektioina välilevyn lihakseen. Loppuosa potilaista toimi kontrolliryhmänä, jolle annettiin pelkkää happea. Otsonia annettiin aluksi kahdesti viikossa neljän viikon ajan, ja seuraavaksi viikoittain niin ikään neljän viikon ajan. Potilaiden oireisiin kuului useita välilevyongelmia, kuten kipua, iskiasta eli hermojuurien puristuksesta aiheutuvaa kipua, välilevyn esiintyöntymistä ja selkäytimen kanavien ahtaumia.

Vaikeista oireista johtuen pitkäaikainen, useita piikityksiä vaativa hoito oli tarpeen. Tulokset olivatkin erittäin hyviä ja 20 % oireista katosi ennen kuudetta hoitoa, 60 % ennen 10. hoitokertaa ja viimeisen 12. hoitokerran jälkeen jo 90 % oireista oli kadonnut. Kolme kuukautta viimeisen hoitojen jälkeen osa potilaista analysoitiin uudelle, ja heistä 75 % ei ollut kokenut minkäänlaista uusiutumista niin kivuissa kuin iskiaksessakaan.

Seuraava tutkimus (Andreula ym. 2003) käsitti peräti 600 potilasta ja se julkaistiin American Journal of Neuroradiology -lehdessä toukokuussa 2003. Kyseessä taitaa olla ensimmäinen rohkaiseva esimerkki otsonitutkimusten pääsystä suurempiin amerikkalaisiin julkaisuihin. Tutkimukseen otettiin potilaita, joilla oli ollut välilevyn tyrästä aiheutuneita kipuja vähintään kolmen kuukauden ajan ja jotka eivät olleet parantuneet lääkkeillä, fysioterapialla eikä muillakaan ei-invasiivisella menetelmillä. Neurologisena kriteerinä oli positiivinen merkki hermojuuren puristustilan olemassaolosta. Yleisesti ottaen tällaiset potilaat tarvitsevat leikkaushoitoa. Jos välilevyssä oli paikallinen kookas pullistuma, tai tutkimuksissa havaittiin irtonaista välilevymassaa, tai jos hermoston vauriot olivat huomattavia, potilas ohjattiin suoraan leikkaukseen.

Soveliaat potilaat jaettiin kahteen 300-potilaan ryhmään, joista A-ryhmäläisille annettiin otsonihoitoja kahtena injektiona, joista ensimmäinen neljän millilitran injektio annettiin välilevyyn ja toinen kahdeksan millilitran ruiske kipeytyneen hermosolmun alueelle. B-ryhmäläiset saivat samat otsoniruiskeet, mutta lisäksi heille annettiin hermoston alueelle ruiskeena vielä kortisteroideja sekä puudutusainetta. Puoli vuotta injektioiden jälkeen potilaiden tila tarkastettiin uudelleen ja hoidon onnistuminen luokiteltiin seuraavien kriteerien mukaisesti (taulukko1):

Taulukko 1: Andreulan ym. (2003) luokitukset välilevytyräpotilaiden hoitojen onnistumisesta

Hoidot olivat erittäin menestyksellisiä kun huomioidaan potilaiden saaneen vain kaksi otsoni-injektiota. A-ryhmässä hoidot olivat onnistuneita 211 potilaalle (70,3 %) ja B-ryhmässä 235 potilaalle (78,3 %). Tarkemmat tulokset on esitetty kuvassa 1.

Täten tutkijat toteavatkin, että otsonihoidot ovat tehokas hoitokeino välilevyn tyrään,  ja että vaikutus oli vielä tehokkaampi kuin siihen yhdistettiin steroidilääkitys. Otsonihoito on varteenotettava keino erityisesti silloin kun perinteinen käsittely ei ole auttanut, mutta ei kuitenkaan ole vielä ryhdytty leikkaukseen, tai kun leikkausta ei jostain syystä voida suorittaa.

Kuva. 1: Andreulan ym. (2003) välilevyn tyrien hoidossa saavuttamat tulokset.

Vaan ovatko näiden hoitojen vaikutukset pysyviä? Siltä näyttää, sillä myöhemmin samat tutkijat (Muto ym. 2004) raportoivat Journal of Neuroradiology -lehdessä kokemuksistaan yhteensä 2200 potilaalla, joiden valintakriteeri vastasi edellistä tutkimusta.. Tällöin he esittivät myös hoitojen pitkäaikaistuloksia, jotka olivat varsin rohkaisevia. Yhteensä 1750 potilasta oli ollut seurannassa puolenvuoden ajan, ja heistä hoito oli onnistunut 80 %:lla. 1,5 vuoden jälkeen tulokset olivat lähes yhtä hyviä. 1400 potilaasta hoito oli onnistunut 75 %:lle. Toisaalta CT-kuvaukset paljastivat että pullistunut välilevy oli pienentynyt  yhteensä 63 %:lla lopuista 420 potilaastakin.

Muutkin italialaiset tutkijat ovat saaneet vastaavia tuloksia välilevyn tyrän hoidossa. Bonetti ym. esittivät tuloksensa Euroopan kliinisen tutkimusjärjestön 37. vuositapaamisessa huhtikuussa 2003, ja ne julkaistiin samassa kuussa lyhennettynä European Journal of Clinical Investigation -lehdessä. He olivat hoitaneet yhteensä 368 potilasta, joista kaikki oireet saatiin parannettua 311:ltä (84,5 %). Potilaat ja menetelmät olivat vastaavia kuin edellisessä Andreulan  ym. (2003) tutkimuksessakin, mutta tarpeen vaatiessa injektioita annettiin neljäkin eri kertaa, mikä osaltaan selittänee hieman paremmat tulokset. Vaikka vaikutusmekanismien myönnettiinkin olevan vielä suurilta osin tuntemattomia, ne kuitenkin toimivat välittömästi. Tutkijat totesivatkin happi-otsoni-injektion olevan hyvin tehokas hoitokeino välilevyn tyrään.

Samassa tapaamisessa myös Menticone ym. (2003) julkaisivat omat tutkimuksensa 20 potilaasta, joilla niin ikään oli kivulias välilevyn tyrä. Myös tämän pienemmän tutkimuksen – josta julkaistiin vain abstrakti – johtopäätökset olivat samanlaisia kuin muissakin töissä, otsonin ollessa tehokas hoitokeino. Tässä painotettiin erityisesti sen kipua lievittävää vaikutusta, mikä lisää huomattavasti välilevyn tyrästä kärsivän potilaan elämänlaatua.

Myös pelkästä iskiaksesta löytyy lisätutkimuksia. D´Erme ym. (1998) raportoivat hoitaneensa vuosina 1995–1997 yli tuhatta potilasta välilevynsisäisillä otsoni-injektioilla, ja näistä 50 ensimmäistä otettiin kuusi kuukautta kestävään jälkitarkkailuun. Potilaat saivat 12 ml otsonikaasuinjektion, jonka otsonipitoisuus oli 20–30 mg/ml. Hoito toistettiin kolmen, 15 ja 30 päivän kuluttua jos siihen ilmeni tarvetta.

Tulokset olivat varsin hyviä, sillä kliiniseltä kannalta 68 %:lla ne olivat positiivisia: 40 %:lla erinomaisia ja 28 %:lla hyviä. Lopuilla 32 %:lla tulokset olivat riittämättömiä ja osa joutui leikkaukseen toisten ollessa yhä voimakkaan lääkityksen käyttäjiä. CT-kuvausten kannalta tulokset olivat vieläkin parempia, sillä peräti 82 %:lla pullistuneen välilevyn tyrämassa oli kutistunut. Tutkijoiden mielestä otsoni on helppokäyttöinen ja useimmissa tapauksissa tehokas toimenpide. Se ei myöskään aiheuta mitään sivuoireita, toisin kuin monet perinteiset lääkkeet tai kirurgiset menetelmät, joten hoitomuotoa suositeltiin käyväksi vaihtoehdoksi leikkauksille monissa tapauksissa.

Valdenassi ym. (2003) esittelivät myöhemmin omia tuloksiaan potilailla, jotka jaettiin oireiden mukaan kahteen ryhmään. 1. ryhmän potilailla välilevyn pullistuma ei pelkästään puristanut hermojuurta vaan heillä oli myös välilevymassaa työntynyt ydinonteloon. 2. ryhmän 52 potilaalla hermojuuren kipuun liittyi leikkauksen jälkeistä fibroosia eli ylimääräistä sidekudoksen muodostumista.

Kaikki potilaat saivat kipualueelle yhteensä kymmenen otsoni-injektiota, jonka jälkeen heistä tutkittiin kliinistä tilaa, subjektiivista kehitystä sekä tarkkailtiin vauriokohtaa CT-kuvauksella. Tila analysoitiin kuusi kuukautta sekä vuoden ja neljän vuoden kuluttua hoidoista.

Ensimmäisessä ryhmässä tulokset olivat erinomaisia 95 potilaalle, joilta oireet olivat kadonneet täysin tai ainakin merkittävästi. 65 potilaalle hoidoista oli ollut selvää hyötyä ja heidänkin oireistaan valtaosa oli kadonnut. Lopuilla 28:lla hoidoista oli ollut vain vähän tai ei lainkaan apua. Toisessa ryhmässä tulokset olivat hyviä, muttei kuitenkaan 1. ryhmäläisten veroisia. Tuloksia luokiteltiin 17 potilaalla erinomaiseksi, 15 potilaalla hyviksi, mutta jopa yli kolmanneksella eli 18 potilaalle hoidoista oli ollut vain vähän tai ei lainkaan hyötyä.

Kuitenkaan niillä joihin hoidot auttoivat, tulokset olivat hyvin pysyviä. Vuoden päästä ne olivat pysyneet lähes samoina, sillä 1. ryhmässä vai kahdella potilaalla ne olivat uusiutuneet ja 2. ryhmässä viidellä. Neljän vuoden kuluttua uusiutumisia oli 1. ryhmässä kuudella potilaalla ja 2. ryhmässä jälleen viidellä. Johtopäätöksessään tutkijat toteavatkin, että jälkiseuranta-analyysien perusteella happi-otsoniterapia on tehokas hoitokeino välilevyn aiheuttamaan hermojuuren puristukseen sekä leikkauksenjälkeiseen hermojuuren kipuun myös pitkäaikaisena hoitokeinona.

Lisätutkimuksia tulossa

Tutkimukset eivät ole jääneet tähän. Aivan äskettäin ilmestyi kaksikin tutkimusta koskien sekä välilevytyrää (Buric & Molino Lova 2005) että iskiasta ja siihen liittyvää nikamansiirtymää sekä spondylolyysia (Bonetti ym. 2005). Molemmat julkaistiin Acta Neurochirurgica Supplement -lehdessä, jota ei valitettavasti saa verkkoversiona. Se tulee kuitenkin aikanaan Töölön sairaalan kirjastoon, ja kunhan saan sen käsiini, kirjoitan erikseen enemmän näiden tutkimusten tuloksista. Sen verran voi jo tietokantojen tiivistelmistä päätellä, että menetelmät kehittyvät ja erinomaisiin tuloksiin päästään myös varsin vaikeissa tapauksissa.

Viitteet

Andreula, Cosma F.; Luigi Simonetti; Fabio de Santis; Raffaele Agati; Renata Ricci & Marco Leonardi, Minimally Invasive Oxygen-Ozone Therapy for Lumbar Disk Herniation. American Journal of Neuroradiology 24: 996-1000, 2003. (Abstract/full text)

Bonetti, M; B. Cotticelli; F. Albertini; L. Valdenassi & P. Richelmi, CT-guided intraforaminal oxygen-ozone therapy in lumbar disc herniation. European Journal of Clinical Investigation 33 (1. suppl.) 43-44, 2003.

Bonetti, M.; A. Fontana & F. Albertini, CT-guided oxygen-ozone treatment for first degree spondylolisthesis and spondylolysis. Acta neurochirurgica. Supplement 92: 87-92, 2005. (abstract)

Buric, J. & R. Molino Lova, Ozone chemonucleolysis in non-contained lumbar disc herniations: a pilot study with 12 months follow-up. Acta neurochirurgica. Supplement 92: 93-97, 2005. (abstract)

D´Erme, M.; A. Scarchilli; A. M. Artale & Lasagni M. Pasquali, [Ozone therapy in lumbar sciatic pain.] Radiologia Medica 95: 21-24, 1998. (Article written in Italian) (abstract)

Monticone, M.; A. Barbarino; R. Garri; L. Valdenassi; P. Richelmi; F. Bertè & A. Moschi, Spinal segmental stabilization and oxygen-ozone therapy for lumbar discal hernia: controlled, multicentric, randomized study – preliminary results. European Journal of Clinical Investigation 33 (1. suppl.): 44, 2003.

Muto, M.; C. Andreula & M. Leonardi, Treatment of herniated lumbar disc by intradiscal and intraforaminal oxygen-ozone (O2-O3) injection. Journal of Neuroradiology 31: 183-189, 2004. (abstract)

Pribluda, Samuel, Tratamiento de las lumbociaticas y otros sindromes similares con el ozono subcutaneo. Semana Medica 123(26): 1026-1028, 1963.(PubMed)

Torri, G.; A. Della Grazia & C. Casadei, Clinical experience in the treatment of lumbar disk disease, with a cycle of lumbar muscles injections of an oxygen + ozone mixture. International Journal of Medicine, Biology and the Environment 27: 177-183, 1999.

Valdenassi, L.; G. Nardelli; P. Richelmi & F. Bertè, Follow-up disc-root compression and postsurgical radiculopathies with paravertebral oxygen-ozone. European Journal of Clinical Investigation 33 (1. suppl.): 44-45, 2003.