Linkkejä muille sivuille

Päivitetty 29.6.2009

World Federation of Ozone Therapists (WFOT)

World Federation of Ozone Therapists (WFOT)Kansainvälinen otsoniterapeuttien järjestö, joka ottaa jäsenikseen ainoastaan lääkäreitä ja muita tutkijoita. Järjestön tarkoituksena on tukea otsonin lääkinnällistä käyttöä ja siihen liittyvää tutkimustoimintaa sekä parantaa yhteistyötä eri järjestöjen ja tutkijoiden välillä. WFOT järjestää myös säännöllisin väliajoin otsonin lääkinnälliseen käyttöön liittyviä tieteellisiä kongresseja. Sen virallinen tiedejulkaisu on International Journal of Ozone Therapy (ks. alla).

International Journal of Ozone Therapy

 International Journal of Ozone TherapyInternational Journal of Ozone Therapy on tunnetuin yksinomaan otsoniterapioihin erikoistunut tieteellinen julkaisu. Lehden edeltäjä oli italiankielinen Rivista Italiana di Ossigeno-Ozonoterapia, jonka varsinkin ensimmäisissä numeroissa valtaosa artikkeleista oli italiaksi. Lehti muuttui vähitellen kokonaan englanninkieliseksi, joten nykyään se on käyttökelpoinen lähde myös monille suomalaisille tutkijoille. Valitettavasti lehteä ei ainakaan vielä indeksoida esimerkiksi PubMed-tietokantaan, mutta ylhäältä aukeavasta linkistä pääsee tarkastelemaan siinä ilmestyneiden tutkimusten otsikkoja ja tiivistelmiä. Vanha Rivista Italiana di Ossigeno-Ozonoterapia –lehti muuttui loppuvuonna 2007osittain ns. open access –julkaisuksi, ja kaikki vanhat artikkelit on vapaasti saatavissa pdf-muodossa lehden sivuilta, joka aukeaa tästä linkistä. Uudempien artikkelin lukeminen vaatii lehden tilauksen.

Revista de Ozonoterapia

Revista de OzonoterapiaRevista de Ozonoterapia on toinen otsoniterapioihin erikoistunut tiedejulkaisu. Sen ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 2008, ja lehtiä tulee toistaiseksi yksi vuodessa. Julkaisu onkin toistaiseksi melko pienimuotoinen. Espanjankielisestä nimestään huolimatta ainakin ensimmäisen numeron artikkeleista valtaosa oli kirjoitettu englanniksi. Artikkelit on vapaasti saatavilla lehden sivuilla pdf-muodossa.

Medical Society for the Use of Ozone in Prevention and Therapy

 Medical Society for the Use of Ozone in Prevention and TherapyJo vuonna 1972 perustettu eurooppalainen otsoniterapiajärjestö, jonka jäsenistö on aina koostunut lähinnä saksalaisista lääkäreistä. Muiden otsoniterapiajärjestöjen tavoin sekin tukee otsonin lääkinnällisen käytön tutkimista ja järjestää erilaisia tieteellisiä kongresseja ja muita tapaamisia.

Ozone: a medical breakthrough? (dokumenttivideo englanniksi)

Dokumentti on erinomainen yleiskatsaus otsoniterapian rooliin vanhoillisen lääketieteen maailmassa. Dokumentissa haastatellaan lukuisia tunnettuja otsonitutkijoita, joista itse tunnen osan henkilökohtaisesti ja monien muidenkin kanssa olen ollut mm. sähköpostitse kirjeenvaihdossa. Dokumentti on amerikkalaisten tekemä amerikkalaisesta näkökannasta. Google-videoissa se sai aikanaan erinomaiset arvosanat, ja ansaitsee tulla tutuksi myös suomalaiskatsojille. Nykyään sitä ei kyseiseltä palvelimelta löydy, mutta on kuitenkin ladattavissa oheisesta linkistä. Valitettavasti video on ainoastaan englanniksi, joten kielitaidottomille siitä on vähemmän iloa.

PubMed-tietokanta

Kattavin internetistä löytyvä lääketieteellinen artikkeliviitetietokanta. Tämän avulla on helppo löytää ja seurata otsoniterapiaankin liittyviä tutkimuksia. Esimerkiksi hakusanoilla “ozone therapy” löytyy toistatuhatta tulosta, joista tosin vain osalla on merkitystä otsoniterapian kannalta. Tietokanta kattaa varsin hyvin englanninkieliset tiedejulkaisut, mutta muunkielisissä julkaisuja sinne on indeksoitu lähinnä satunnaisesti. Lisäksi monet lääketieteellisetkin tutkimukset julkaistaan kemian ja biokemian alan julkaisuissa, joita tämä tietokanta ei niin ikään löydä. Puutteistaan huolimatta kyseessä on silti paras internetistä löytyvä lääketieteellinen tietokanta, mutta tieteellisiä viitteitä löytyy toki muualtakin.

Ozone Research Centre/Centro de Investigaciónes del Ozono (Kuuba)

Ozone Research Centre/Centro de Investigaciónes del Ozono (Kuuba)Kuuban otsonitutkimuskeskuksen sivut. Sisältää runsaasti tietoa kyseisen tutkimuskeskuksen johtamista tutkimuksista. Järjestää koulutusta, ja tieteellisiä kongresseja, sekä kehittää ja myy tuotteita ja generaattoreita. Lisäksi keskus organisoi Kuubassa suoritettavaa erittäin laajaa lääkinnällisen otsonin tutkimusta ja ylläpitää myös ulkomaisille potilaille tarkoitettua otsonihoitoklinikkaa. Erittäin hyödyllinen varsinkin tutkijoille, mutta maallikoille näiden sivujen tarjonta on vähäistä.

Medozons  (Venäjä)

Medozons  (Venäjä)Venäjän otsoniterapiayhdistyksen kanssa yhteistyössä toimiva yritys, joka on valmistanut valtaosan Venäjällä käytetyistä lääkinnälliseen käyttöön tarkoitetuista otsonigeneraattoreista. Vaikka sivut on epäilemättä tarkoitettu generaattoreiden markkinointiin, sieltä löytyy hyvin paljon muuta hyödyllistä tietoa otsonin käytöstä ja eri tutkimustuloksista.

Oxygenhealth.com (Yhdysvallat)

Journalisti Ed McCaben ylläpitämät internetsivut. McCabe on tutkinut otsoniterapioita jo 1980-luvun alkupuolelta lähtien ja hänen kirjojaan on myyty jo satoja tuhansia. Valitettavasti McCabella ei ole tutkijan koulutusta, eikä häntä kaikesta huolimatta voi pitää todellisena asiantuntijana. Mielestäni hänen sisukas työnsä tiedon levittäjänä ansaitsee kuitenkin paljon tunnustusta. Pyydän kuitenkin huomioimaan, että näiltä sivuilta löytyvät kansantajuiset artikkelit eivät ole mitään tieteellistä aineistoa. Sama koskee McCaben kirjoja, jotka paksuudestaan huolimatta sisältävät vain vähän tieteellisiä tutkimustuloksia. Omakohtaisia kokemuksia ja haastatteluja on senkin edestä, ja varsinkin maallikoihin juuri ne tekevät suurimman vaikutuksen. Arvostan McCaben elämäntyötä todella paljon, mutta varon innostumasta liikaa hänen kirjoituksistaan. Ainakaan keskivertoa suomalaislääkäriä ne tuskin vakuuttavat.

International Ozone Association

International Ozone AssociationKansainvälinen otsonijärjestö, jonka pääpaino on otsonin erilaisissa teollisissa sovellutuksissa, kuten uima-altaiden, jätevesien, huoneilman ym. puhdistamisessa. IOA:lla on silti ollut jo vuosikymmeniä myös otsonihoitoihin erikoistuneita tutkijoita, ja järjestö on järjestänyt erilaisia tieteellisiä kongresseja, joista on tullut valtavasti julkaisuja myös otsonin lääkinnällisestä käytöstä. Näitä julkaisuja voi tilata näiltä sivuilta löytyvien tilauslomakkeiden avulla.

drkief.de (Saksa)

Tohtori Horst Kiefin omat internetsivut. Tri Kief lienee ensimmäinen, joka on hoitanut HIV-potilaita menestyksellisesti otsonilla. Hän on klinikallaan saavuttanut loistavia tuloksia myös muiden tautien, kuten astman, neurodermatiitin, psoriasiksen ja syöpien hoidossa. Kief on ollut eräs lääkinnällisen otsonitutkimuksen uranuurtajista, ja jo pelkästään siksi hänen sivunsa ansaitsevat erityismaininnan. Valitettavasti sivut ovat ainoastaan saksaksi, jota ei Suomessa osata englannin tavoin.

http://www.the-o-zone.cc/

Näillä tohtori Julian Holmesin ylläpitämillä sivuilla annetaan runsaasti tietoa otsonin mullistavista sovellutuksista hammaslääketieteessä.



Havainnollistavia kuvasarjoja löydät täältä:

Kuvasarjoja otsoniterapian käytöstä haavanhoidossa

Kysymyksiä ja kommentteja voi myös tehdä sähköpostitse osoitteeseen: info(a)otsoniterapia.net tai puhelimitse numeroon 0456051681 (Miika Sallinen). Minulta voi kysellä otsonoituja öljyjä, voiteita ja juomaveden otsonointiin soveltuvia laitteita. Toivon, ettei tämä pieni mainostus anna sivuista liian kaupallista kuvaa. Vastailen kysymyksiin mielelläni ihan ilmaiseksi. Ota rohkeasti yhteyttä.